JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kuun­nel­laan las­ta

31.1.2020 6.45

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200131064500

Vein tyt­tä­ren seu­ra­kun­nan ker­hoon. Siel­lä an­net­tiin lo­ma­ke, jon­ka avul­la tu­li­si ar­vi­oi­da lap­sen var­hais­lap­suut­ta. Pi­täi­si miet­tiä, mit­kä ovat lap­sen vah­vuu­det ja mis­sä hän tar­vit­see tu­kea. Yh­des­sä teh­täi­siin ih­mis­suh­de­kart­ta ja poh­dit­tai­siin, ket­kä ovat tär­kei­tä hen­ki­löi­tä lap­sen elä­mäs­sä. Tä­män lo­mak­keen poh­jal­ta kes­kus­tel­tai­siin myö­hem­min ker­ho-oh­jaa­jien kans­sa.

Kun kä­ve­lin oves­ta ulos pa­pe­rit kä­des­sä­ni, en­sim­mäi­nen re­ak­ti­o­ni oli pie­ni huo­kaus. Olin vas­ta käy­nyt yh­den lap­sen kans­sa kou­lu­lää­kä­ril­lä, toi­sen kans­sa ter­veys­tar­kas­tuk­ses­sa ja use­am­man ker­ran ham­mas­lää­kä­ris­sä. Oli laa­dit­tu HOJKS eli hen­ki­lö­koh­tai­nen ope­tuk­sen jär­jes­tä­mis­tä kos­ke­va suun­ni­tel­ma. Oli ol­lut usei­ta käyn­te­jä neu­vo­las­sa, käy­ty di­a­be­tes­po­lil­la ja las­ten en­dok­ri­no­lo­gil­la, suun­ni­tel­tu yh­den lap­sen jat­ko­tut­ki­muk­sis­ta ja täy­tet­ty lu­ke­mat­to­mia pa­pe­rei­ta. Kun on iso per­he, huo­mi­o­ta tar­vit­see moni.

Muu­ta­ma päi­vä sit­ten olin lu­ke­nut Ylel­tä kos­ket­ta­van uu­ti­sen. Sii­nä ker­rot­tiin ty­tös­tä, joka oli saa­nut pik­ku­vel­jen. Tämä vas­ta­syn­ty­nyt vau­va oli so­kea, ja hä­nel­tä puut­tui nenä. Vau­val­la oli har­vi­nai­nen BAM-synd­roo­ma. Iso­sis­ko koki, et­tä elä­mä muut­tui ker­ta­hei­tol­la. Moni ar­jen yh­tei­nen asia jäi pois, ja sa­nat, joi­ta hä­nel­le oli en­nen lau­sut­tu jäi­vät sa­no­mat­ta. Hän ei enää kuul­lut, kuin­ka iha­na lap­si hän oli, kun van­hem­pien kaik­ki voi­ma­va­rat me­ni­vät pie­nen po­jan hoi­ta­mi­seen.

Kir­joi­tus py­säyt­ti. Luin sen ker­ran ja sit­ten vie­lä toi­sen­kin ker­ran. Mei­dän­kin per­hees­säm­me on eri­tyis­lap­sia, ja tämä ai­he on mo­nes­ti mie­ti­tyt­tä­nyt. Mi­ten ku­kin lap­si ko­kee ti­lan­teem­me?

Mie­tin, et­tä eh­kä nyt on to­del­la tar­peen py­säh­tyä tä­män pie­nen ker­ho­lai­sen koh­dal­le ja miet­tiä, mitä juu­ri hän tar­vit­see. Kat­soa sy­väl­le si­ni­siin sil­miin ja yrit­tää ym­mär­tää hä­nen sie­lun­mai­se­man­sa ja an­taa hä­nel­le ti­laa ker­toa asi­at niin kuin hän ne oi­ke­as­ti ko­kee.

Las­ten kuor­mit­tu­mi­nen ei kos­ke pel­käs­tään per­hei­tä, jois­sa on eri­tyis­lap­sia. Elä­mäs­sä voi ol­la mo­nen­lai­sia stres­si­nai­heut­ta­jia, jot­ka nä­ky­vät lap­sis­sam­me. Van­hem­man tai lap­sen va­ka­va sai­ras­tu­mi­nen, työt­tö­myys, lä­hei­sen kuo­le­ma, ta­lou­del­li­nen ah­din­ko tai vau­van syn­ty­mä voi­vat tuo­da per­hee­seen stres­siä ja vie­dä voi­mia.

Lap­set ovat vii­sai­ta olen­to­ja. He yleen­sä tie­tä­vät pal­jon enem­män kuin mitä me van­hem­mat luu­lem­me. He ovat var­sin hy­vin pe­ril­lä per­heen asi­ois­ta. On­kin syy­tä poh­tia, luo­daan­ko per­hees­sä kes­kus­te­le­va kult­tuu­ri, jos­sa näis­tä vai­keis­ta­kin asi­ois­ta saa pu­hua vai vai­e­taan­ko asi­ois­ta ja ole­te­taan, et­tä kaik­ki on hy­vin. Pu­hu­taan­ko kai­kes­ta muus­ta, mut­ta ei sii­tä, mi­ten meil­lä me­nee?

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten eräs lap­sis­tam­me oi­rei­li. Huo­li hä­nes­tä tun­tui sy­dä­mes­sä­ni ihan fyy­si­ses­ti. Tuli pa­kot­ta­va tar­ve teh­dä asi­al­le jo­tain. Olin mon­ta vuot­ta ai­kai­sem­min it­se­kin ko­ke­nut uu­pu­mus­ta ja tie­sin, kuin­ka ah­dis­ta­vaa on ol­la ah­dis­tu­nut. Olin op­pi­nut mon­ta kei­noa vuo­sien var­rel­la ja olin myös huo­man­nut et­tä en­na­koin­ti on ai­na hel­pom­pi vaih­to­eh­to kuin re­a­goin­ti. Ajat­te­len, et­tä tämä en­na­koin­ti vaa­tii van­hem­mal­ta eh­do­ton­ta re­hel­li­syyt­tä.

Teim­me ko­to­na pie­niä ar­ki­sia muu­tok­sia. Pis­tim­me uu­sik­si nuk­ku­ma­jär­jes­tyk­sen, joka rau­hoit­ti il­ma­pii­riä ja vä­hen­si rii­dan­poi­ka­sia. Ja kos­ka nuk­ku­maan me­ne­mi­nen oli haas­ta­vaa täl­le lap­sel­le, hä­nel­le an­net­tiin lupa hip­siä ta­kai­sin ala­ker­taan sen jäl­keen, kun talo rau­hoit­tui.

Seu­raa­va puo­li vuot­ta meni niin, et­tä lap­si tuli joka il­ta jut­te­le­maan usein isän ja jos­kus äi­din­kin kans­sa. Vie­tet­tiin ai­kaa yh­des­sä ja har­joi­tel­tiin ren­tou­tu­mis­ta. Has­su­tel­tiin ja kat­sot­tiin kis­sa­vi­de­oi­ta Yo­u­tu­bes­ta. Jos­kus ju­tel­tiin kou­lus­ta ja elä­mäs­tä ja sii­tä, kuin­ka elä­mä kan­taa, kun sii­hen luot­taa.

Pik­ku­hil­jaa nämä pie­net il­ta­ky­lät har­ve­ni­vat ja hip­si­jä jäi­kin omaan sän­kyyn, kun uni tuli niin kuin muil­le­kin lap­sil­le. Jos­sain vai­hees­sa jut­te­lin kou­lu­ter­vey­den­hoi­ta­jan ja opet­ta­jan kans­sa, jot­ta he tie­täi­si­vät mis­sä men­nään ja oli­si­vat val­mii­ta aut­ta­maan, jos sen ai­ka tu­li­si.

On­nek­si täs­tä ajas­ta on jo ku­lu­nut use­am­pi vuo­si. Vaik­ka tämä ko­ke­mus on var­mas­ti pien­tä sen rin­nal­la mitä moni muu on ko­ke­nut, se he­rät­ti mei­tä van­hem­pia miet­ti­mään las­tem­me hen­kis­tä hy­vin­voin­tia. Muis­tam­me­ko van­hem­pi­na ol­la tar­peek­si herk­kiä ja myös re­hel­li­siä sil­le, et­tä ovat­ko lap­sem­me stres­saan­tu­nei­ta ja kuor­mi­tam­me­ko me hei­tä omil­la toi­min­ta­ta­voil­lam­me? Ku­kaan ei var­mas­ti tar­koi­tuk­sel­la jätä tois­ta las­ta vä­hem­mäl­le huo­mi­ol­le, mut­ta näin voi jos­kus kui­ten­kin käy­dä.

Ei mei­dän tar­vit­se ol­la mi­tään su­per­van­hem­pia. Riit­tä­vän hyvä on tar­peek­si hyvä. Kun van­hem­mat ker­to­vat asi­ois­ta lap­sil­le ym­mär­ret­tä­väs­ti, lap­sen ta­sol­la ja re­hel­li­ses­ti, he­kin us­kal­ta­vat tul­la ky­sy­mään ja pu­hu­maan. Näin kes­kus­te­lu usein hel­pot­tuu, kun van­hem­pi on an­ta­nut esi­mer­kil­lään lu­van pu­hua. Täl­löin on myös luon­te­vaa ker­toa sii­tä, et­tä asi­at ovat Ju­ma­lan kä­des­sä, mei­dän ei tar­vit­se pe­lä­tä, vaan saam­me luot­taa sii­hen, et­tä mei­tä kan­ne­taan.

LailaUljas
Olen nelikymppinen ison perheen äiti, äitiyslomalla oleva yrittäjä, valtiotieteiden maisteri ja ikuinen opiskelija. Olen syntynyt yhdysvalloissa, mutta asunut Suomessa puolet elämästäni. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lasten, nuorten, vanhusten ja vähäosaisten asema yhteiskunnassamme. Asioiden jäsentäminen kirjoittamisen kautta on minulle tärkeää. Olen aikaisemmin kirjoittanut paria ruokablogia. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen laila.uljas@gmail.com
28.3.2020

Jee­sus sa­noo: "Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män. Sitä teil­le an­taa Ih­mi­sen Poi­ka, sil­lä Isä, Ju­ma­la it­se, on mer­kin­nyt hä­net si­ne­til­lään." Joh. 6:27

Viikon kysymys