JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vie­rai­lu, jota odo­tan

5.3.2020 6.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200305060000

Tie­dät­hän, mi­ten elä­mäs­sä on sel­lai­sia pie­niä suu­ria ko­ho­koh­tia? Asi­oi­ta, joi­ta odot­taa lap­sen in­nol­la vaik­ka oli­si jo ai­kui­nen. Mi­nul­le yk­si täl­lai­nen ko­ho­koh­ta on käyn­ti An­ja-tä­din luo­na.

Meil­lä on ta­pa­na käy­dä naa­pu­rin Lee­nan kans­sa hä­nen luo­naan ky­läs­sä ai­na jou­lun al­la. Täs­tä ys­tä­vän ta­paa­mi­ses­ta on muo­dos­tu­nut meil­le jo ihan pe­rin­ne.

On iha­na ta­va­ta An­jaa. Me­nem­me hä­nen luok­seen myös kuun­te­le­maan hil­jai­suut­ta. To­del­li­suu­des­sa jut­te­lem­me mel­kein hen­gäs­tyt­tä­väl­lä tah­dil­la koko il­lan, kun­nes huo­maam­me, et­tä kel­lo on ai­van lii­an pal­jon. Sil­ti em­me mi­ten­kään malt­tai­si läh­teä ko­tiin ja päät­tää tuo­ta an­toi­saa le­po­het­keä kes­kel­lä lap­si­per­heen usein me­luis­ta­kin ar­kea.

Syk­syl­lä soi­tin An­jal­le ky­sy­äk­se­ni tu­le­vas­ta vie­rai­lus­ta, ja hän vas­ta­si pu­he­li­meen hiu­kan hen­gäs­ty­nee­nä. Hän oli käy­nyt ha­ke­mas­sa ma­ton ala­ker­ran va­ras­tos­ta. An­ja täyt­tää pian 90 vuot­ta, ja sil­ti hän ihan vas­ta uu­si ajo­kort­tin­sa. Rau­tai­nen mum­mo, sa­non minä. Ja hä­nel­lä on niin iloi­nen pil­ke sil­mä­kul­mas­saan­kin.

An­jan luo­na tun­tuu sil­tä kuin pää­si­sin het­kek­si su­kel­ta­maan men­nei­siin vuo­si­kym­me­niin. Ei An­ja ole mi­ten­kään jä­mäh­tä­nyt en­ti­sai­kaan, päin­vas­toin. Hän on vah­vas­ti kiin­ni elä­mäs­sä, juu­ri täs­sä het­kes­sä, mut­ta usein hän ker­too meil­le pie­niä pät­kiä elä­mäs­tään, ja joka ker­ta häm­mäs­tyn, kuin­ka tark­ka hä­nen muis­tin­sa on.

An­ja on saa­nut elää Suo­mes­sa so­dan ja rau­han ai­ka­na, hän on ko­ke­nut niuk­kuut­ta ja yl­tä­kyl­läi­syyt­tä. Sota oli vai­kut­ta­va asia An­jan lap­suu­des­sa, ja us­kon, et­tä so­dan ko­ke­mi­nen var­mas­ti vai­kut­taa ih­mi­sen koko elä­mään. Tut­ki­mus­ten mu­kaan­han sota hei­jas­tuu seu­raa­viin­kin su­ku­pol­viin.

Olen miet­ti­nyt usein, kuin­ka ar­vok­kai­ta van­hem­pien ih­mis­ten ker­to­muk­set ja elä­män­ko­ke­muk­set ovat. Se on sitä ai­toa elä­män­his­to­ri­aa, jota ei vält­tä­mät­tä ai­na kir­joi­te­ta his­to­ri­an­kir­joi­hin.

Jo­kai­ses­ta per­hees­tä ja su­vus­ta löy­tyy ai­nut­laa­tui­sia ko­ke­muk­sia, useim­mat niis­tä ovat var­sin ar­ki­sia. Mi­nus­ta nii­tä oli­si tär­ke­ää saa­da tal­teen. En tar­koi­ta sitä, et­tä pi­täi­sim­me kiin­ni kai­kes­ta van­has­ta, mut­ta eh­kä ym­mär­rys men­neis­tä ajois­ta aut­tai­si mei­tä ym­mär­tä­mään it­se­äm­me ja vaik­ka­pa sitä, mik­si olem­me tänä päi­vä­nä sel­lai­nen kan­sa­kun­ta kuin olem­me.

Lap­se­na An­ja asui pie­nes­sä hir­si­ta­los­sa, jon­ka hä­nen isän­sä oli ra­ken­ta­nut. Ko­to­na oli An­jan li­säk­si kol­me nuo­rem­paa vel­jeä, Os­si, Erk­ki ja Ai­mo. Pi­ha­maal­le oli kai­vet­tu sir­pa­le­suo­ja, joka oli vuo­rat­tu ha­vuil­la en­nen kuin isä läh­ti so­taan. Heil­le jo­kai­sel­le oli an­net­tu pyy­he­lii­nat tai la­ka­nan­pa­la­set, joi­ta he voi­si­vat käyt­tää nä­kö­suo­ja­na sir­pa­le­suo­jaan juos­tes­sa.

Se mikä oli to­ti­sin­ta tot­ta ai­kui­sil­le, muut­tui lap­sen maa­il­mas­sa lei­kik­si: Os­si po­jis­ta isoim­pa­na mars­si pie­nes­sä sir­pa­le­suo­jas­sa, ja kaik­ki po­jat lau­loi­vat kuin oi­ke­at so­ti­laat: ”Kas­vaa meis­tä kan­sa­lai­set, ri­pe­ät ja kuu­li­ai­set! Yks ja kaks, rivi suo­rem­maks!” Sit­ten Os­si huu­si: ”Maas­tou­tu­kaa! Maas­tou­tu­kaa!” Ja näin he te­ki­vät, pyy­he­lii­nat ja la­ka­nan­pa­la­set suo­ja­naan.

Muu­ta­mia vuo­sia myö­hem­min An­jan ol­les­sa 12- tai 13-vuo­ti­as, hän oli Kuo­pi­os­sa Hel­mi-tä­tin­sä seu­ra­na. Oli jat­ko­so­dan ai­ka. An­jan äi­ti oli kui­ten­kin sitä miel­tä, et­tä An­jan oli­si tur­val­li­sem­paa ol­la ko­to­na kuin jos­sa­kin kau­ka­na pois­sa ko­toa. Lem­pi-täti oli­kin tul­lut ha­ke­maan hän­tä Kuo­pi­os­ta ta­kai­sin ko­tiin. Heil­lä oli ol­lut tar­koi­tus läh­teä ko­ti­mat­kal­le sinä il­ta­na, mut­ta aa­mu­päi­vän ai­ka­na Kuo­pi­on tai­vaal­la käy­tiin an­ka­ra il­ma­tais­te­lu ja yh­des­sä he jän­nit­ti­vät läh­ti­si­vät­kö ju­nat sinä il­ta­na ol­leen­kaan.

Ih­mi­set ka­duil­la huu­si­vat: ”Her­ra Ju­ma­la! Pyhä Ju­ma­la!” Ja he tun­ki­vat pe­lois­saan ha­vu­nok­sia suu­hun­sa, jot­tei­vät pu­ri­si kie­leen­sä. Niin hä­dis­sään he oli­vat.

Il­lan tul­len ko­ko­naan pi­men­net­ty juna läh­ti Kuo­pi­os­ta koh­ti Myl­ly­kos­kea. An­ja­kin oli kyy­dis­sä.

Olen jos­kus aja­tel­lut, et­tä vaik­ka sota on hir­vit­tä­vää ja sel­lais­ta en iki­nä toi­voi­si ko­ke­va­ni, on­ko niin, et­tä se kui­ten­kin tuo ih­mi­sen lä­hem­mäk­si Ju­ma­laa. Ih­mi­nen jou­tuu huo­maa­maan ra­jal­li­suu­ten­sa ja ym­mär­tää, et­tä ei voi it­se hal­li­ta elä­mää, ja sil­loin kat­se kään­tyy ja et­sii Ju­ma­laa.

Eh­kä täs­sä on myös yk­si vie­rai­lu­jem­me ar­vok­kaim­mis­ta asi­ois­ta. Se, et­tä voim­me pu­hua elä­män sy­vim­mis­tä asi­ois­ta. Ih­mi­sen pie­nuu­des­ta ja Ju­ma­lan suu­ruu­des­ta. Olem­me kes­kus­tel­leet kai­ken­lai­sis­ta asi­ois­ta, mitä elä­mäs­sä vain voi tul­la vas­taan. So­das­ta ja rau­has­ta, sai­rau­des­ta ja ter­vey­des­tä.

Vä­lil­lä taas nau­ram­me niin, et­tä kyy­ne­leet nou­se­vat sil­miin ja jos­kus it­kem­me su­rus­ta. Jut­te­lem­me myös ihan ta­val­li­sis­ta ar­ki­sis­ta asi­ois­ta il­man suu­ria tun­tei­ta. Olen iloi­nen, et­tä olem­me saa­neet ys­tä­vyy­den lah­jan.

Ja niil­tä kol­mel­ta pik­ku­po­jal­ta, jot­ka mars­si­vat sil­loin siel­lä sir­pa­le­suo­jas­sa, olem­me op­pi­neet luot­ta­mus­ta.

Hy­myi­len, en mal­ta odot­taa en­si ker­taa.

LailaUljas
Olen nelikymppinen ison perheen äiti, äitiyslomalla oleva yrittäjä, valtiotieteiden maisteri ja ikuinen opiskelija. Olen syntynyt yhdysvalloissa, mutta asunut Suomessa puolet elämästäni. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lasten, nuorten, vanhusten ja vähäosaisten asema yhteiskunnassamme. Asioiden jäsentäminen kirjoittamisen kautta on minulle tärkeää. Olen aikaisemmin kirjoittanut paria ruokablogia. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen laila.uljas@gmail.com
21.1.2021

Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Joh. 1:14

Viikon kysymys