JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ko­ke­muk­sia tu­ki­per­he- ja si­jais­van­hem­muu­des­ta

9.5.2020 6.15

Juttua muokattu:

8.5. 15:23
2020050815235920200509061500

Vaula Eskeli

Vaula Eskeli

Nuo­rem­pa­na haa­vei­lin omas­ta per­hees­tä seu­ra­tes­sa­ni si­sa­rus­te­ni per­hei­den ja hei­dän las­ten­sa elä­mää lä­hie­täi­syy­del­tä. Tai­vaan Isän suun­ni­tel­mat mi­nua var­ten oli­vat kui­ten­kin toi­sen­lai­sia.

Elä­mä jat­kui, ja tuo haa­ve näyt­ti yhä kau­kai­sem­mal­ta mitä enem­män ikää kart­tui. Vaih­doim­me aja­tuk­sia tois­ten sa­man­lai­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­vien kans­sa. Niin it­sel­le kuin mo­nil­le ys­tä­vil­le­ni­kin eri­tyi­ses­ti äi­tien­päi­vä­juh­la toi ki­pe­än tun­teen lap­set­to­muu­des­ta, kun näki ym­pä­ril­lä ole­vien per­hei­den ilon ja on­nen.

Olin jo yli 40:n ikäi­nen, kun koh­ta­sin tu­le­van puo­li­so­ni ja muu­tin uu­del­le paik­ka­kun­nal­le. Avi­o­lii­ton alus­ta as­ti oli sel­vää, et­tem­me sai­si omia lap­sia. Sii­tä huo­li­mat­ta olem­me jou­tu­neet kä­sit­te­le­mään lap­set­to­muut­ta ja sen tuo­maa pet­ty­mys­tä. Myös oman pai­kan löy­ty­mi­nen uu­den paik­ka­kun­nan us­ko­nys­tä­vien jou­kos­ta ja ta­sa­ver­tai­suu­den ko­ke­mi­nen suur­ten per­hei­den kes­kel­lä tun­tui aluk­si vai­ke­al­ta.

Kai­kes­sa on saa­nut kui­ten­kin luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon ja vii­sau­teen. Olem­me ai­nut­ker­tai­sia ja ar­vok­kai­ta juu­ri sel­lai­si­na kuin tai­vaan isä mei­dät on luo­nut ja min­kä­lai­sen elä­män hän meil­le an­ta­nut.

Niin yk­sin elä­es­sä kuin avi­o­lii­ton al­ku­vai­heis­ta läh­tien si­sa­rus­ten lap­set ja kum­mi­lap­set ovat ol­leet tär­kei­tä sekä mi­nul­le et­tä puo­li­sol­le­ni. Olem­me teh­neet yh­tei­siä mat­ko­ja si­sa­rus­te­ni las­ten ja ny­kyi­sin myös hei­dän las­ten­las­ten­sa kans­sa. Mo­net heis­tä ovat ol­leet meil­lä lo­mien ai­ka­na. Olem­me saa­neet ja­kaa rak­kaut­ta ja vä­lit­tä­mis­tä, mut­ta olem­me vas­ta­vuo­roi­ses­ti saa­neet ko­kea sitä run­sain mää­rin myös it­se.

Vä­hi­tel­len aloim­me mie­he­ni kans­sa miet­tiä aja­tus­ta si­jais­van­hem­muu­des­ta. Huo­ma­sin seu­raa­va­ni esi­mer­kik­si su­vi­seu­rois­sa mui­ta tun­te­mi­a­ni per­hei­tä, joil­la oli si­jais­lap­sia, ja asia al­koi kiin­nos­ta­maan enem­män. Erään ker­ran et­sin työ­pai­kal­la­ni jo­tain pu­he­lin­nu­me­roa ja se­la­sin kau­pun­gin yh­teys­tie­to­ja. Kat­see­ni osui ot­sik­koon ”Kau­pun­ki et­sii si­jais­per­hei­tä, ryh­tyi­sit­kö si­jais­van­hem­mak­si”.

Tuo ot­sik­ko jäi mie­lee­ni pit­käk­si ai­kaa, kun­nes vii­mein luin asi­as­ta li­sää ja lai­toin säh­kö­pos­ti­vies­tin per­he­hoi­don so­si­aa­li­työn­te­ki­jäl­le. Jon­kin ajan ku­lut­tua sain vas­tauk­sen vies­tii­ni, jos­sa hän ke­hot­ti il­moit­tau­tu­maan sa­ma­na syk­sy­nä al­ka­val­le adop­tio- ja si­jais­van­hem­muu­den val­men­nus­kurs­sil­le.

Ko­to­na kes­kus­te­lim­me puo­li­so­ni kans­sa asi­as­ta mo­nen­lai­sin aja­tuk­sin. Vä­lil­lä tun­tui, et­tä olem­me ot­ta­mas­sa as­ke­leen koh­ti suur­ta tun­te­ma­ton­ta, em­me­kä osan­neet päät­tää mitä te­ki­sim­me. Val­men­nus­päi­vän koit­ta­es­sa is­tuim­me kui­ten­kin ison pöy­dän ää­rel­lä mui­den sa­man­lai­sis­sa tun­te­muk­sis­sa ole­vien ih­mis­ten kans­sa.

Val­men­nuk­ses­sa kä­vim­me läpi omaa elä­män­his­to­ri­aam­me, pa­ri­suh­det­tam­me sekä val­miuk­si­am­me mah­dol­li­se­na si­jais­van­hem­pa­na tai tu­ki­per­hee­nä toi­mi­mi­seen. Val­men­nus­jak­son ai­ka­na ja sen päät­ty­es­sä ar­vi­oi­tiin per­he­hoi­don työn­te­ki­jöi­den kans­sa omaa kä­si­tys­tä si­jais­van­hem­muu­des­ta omas­ta ja lap­sen nä­kö­kul­mas­ta. Eri vai­hei­den ja sel­vit­te­ly­jen jäl­keen saim­me kuul­la, et­tä mei­dät oli hy­väk­syt­ty si­jais­van­hem­mik­si.

Muu­ta­mien viik­ko­jen ku­lut­tua val­men­nuk­sen päät­ty­mi­ses­tä saim­me so­si­aa­li­työn­te­ki­jäl­tä pu­he­lun tu­ki­per­he­tar­pees­ta. Ko­koon­nuim­me ko­dis­sam­me per­he­hoi­don työn­te­ki­jöi­den sekä leik­ki-ikäi­sen lap­sen ja hä­nen äi­tin­sä kans­sa. Lap­si kul­ki huo­neet ym­pä­riin­sä ja teki heti tut­ta­vuut­ta. Ta­paa­mi­sen jäl­keen aloi­tim­me hei­dän tu­ki­per­hee­nään ja jat­kam­me teh­tä­väs­sä edel­leen nyt jo mur­ro­si­kään eh­ti­neen kans­sa.

Joi­den­kin kuu­kau­sien pääs­tä tu­ki­per­heek­si ryh­ty­mi­ses­tä saim­me uu­den pu­he­lun per­he­hoi­don­työn­te­ki­jäl­tä. Hän ky­syi, al­kai­sim­me­ko si­jais­van­hem­mik­si per­he­hoi­toa tar­vit­se­val­le mur­ro­si­käi­sel­le. Muu­ta­mien neu­vot­te­lui­den ja ta­paa­mis­ten jäl­keen jäim­me miet­ti­mään tätä. Jos­sain vai­hees­sa erääs­sä pu­he­lus­sa kuu­lin lä­hei­sel­tä­ni sa­nat: ”Olet­te­ko nyt ihan jär­jis­sän­ne ja miet­ti­kää nyt vie­lä”.

Mie­tin­tä­jak­so jat­kui­kin ke­vää­seen as­ti, kun­nes aloim­me si­sus­taa huo­net­ta nuo­rel­le ja hän aset­tui asu­maan mei­dän luok­sem­me. Nyt tämä nuo­ri on jo it­se­näis­ty­nyt ja muut­ta­nut omaan asun­toon­sa. Olem­me edel­leen hä­nen elä­mäs­sään mu­ka­na, ta­paam­me ja pi­däm­me yh­teyt­tä hä­nen kans­saan.

Olem­me avan­neet ko­tim­me oven myös tu­ki­per­he­si­sa­ruk­sil­le ja eri­pi­tui­sia si­joi­tuk­sia tar­vit­se­vil­le lap­sil­le. Täl­lä het­kel­lä olem­me niin sa­not­tu ly­hy­tai­kai­nen si­joi­tus­per­he, jol­loin lap­si ote­taan vas­taan mel­ko ly­hy­el­lä va­roi­tu­sa­jal­la ja si­joi­tus päät­tyy yleen­sä muu­ta­man päi­vän tai kuu­kau­sien jäl­keen. Li­säk­si noin ker­ran kuu­kau­des­sa saam­me yö­ky­lään luok­sem­me myös lap­sen, jota olem­me hoi­ta­neet jo sil­loin, kun hän oli vau­va.

Si­jais­van­hem­pa­na olem­me kuul­leet usein kom­men­tin ”teet­te ar­vo­kas­ta työ­tä”. Olem­me tun­te­neet teh­tä­väs­sä sekä suu­ren vas­tuun, ilon ja on­nen­het­kiä kuin epä­on­nis­tu­mi­sen­kin het­kiä. Olem­me saa­neet kur­kis­taa kou­lu­lai­sen ar­keen, is­tua eri­lai­sis­sa pa­la­ve­reis­sa ja tu­tus­tua lap­sen bi­o­lo­gi­siin van­hem­piin ja lä­hei­siin. Ly­hy­tai­kai­se­na si­jais­per­hee­nä olem­me saa­neet hoi­taa vau­vaa, ope­tel­la yö­syöt­tö­jä ja vai­pan­vaih­toa.

Opis­ton si­jais­van­hem­pien kurs­seil­ta olem­me saa­neet vas­tauk­sia mo­niin ky­sy­myk­siin sekä ver­tais­tu­kea ja neu­vo­ja. Us­ko­vais­ten si­jais­per­hei­den tuki sa­moin kuin per­he­työ­noh­jaa­jan tuki on ol­lut kor­vaa­ma­ton­ta tä­män työn vai­keim­mis­sa ti­lan­teis­sa. Avi­o­liit­toa sol­mies­sa­ni en oli­si osan­nut ku­vi­tel­la it­sel­le­ni kas­vat­ta­jan teh­tä­vää, kun sei­soin alt­ta­ril­la tu­le­van puo­li­so­ni vie­rel­lä. Voin­kin sik­si hy­vin yh­tyä sa­noi­hin ”Ju­ma­lan työt ovat ih­meel­li­set”.


En saa­nut

pu­kea yl­le­ni äi­tiys­mek­koa

kou­lu­lai­sen ku­vaa kir­ja­hyl­lyyn,

leik­kiä lap­sen­lap­se­ni kans­sa


mut­ta mi­nua ym­pä­röi

äi­din rak­kaus

joka opet­ti

kan­ta­maan ja hoi­vaa­maan

kä­si­var­sil­la­ni las­ta

joka ohi­kii­tä­vän ajan

oli luo­na­ni


nä­ke­mään lap­sen ilon

tal­lin ja sei­men


luot­ta­maan ja ra­kas­ta­maan

niin kuin äi­dit

joi­den sy­lis­sä sä­tei­lee

lap­sen­sil­mien valo.

VaulaEskeli
Katson elämää naisen, vaimon, sekä tukiperhe- ja sijaisvanhemman näkökulmasta. Olen saanut kokea vanhemmuuden onnenhetkiä avatessamme kotimme perhehoitoa tarvitseville lapsille. Olen syntyisin keskipohjalaisesta pienviljelijäperheestä. Asuin pitkään pääkaupunkiseudulla tehden työtä hoitoalalla. Nyt kotini ikkunoista avautuu pohjanmaalainen maisema. Pidän runoista ja seuraan vuodenaikojen vaihtelua. Rakastan puutarhanhoitoa. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen vaula.eskeli@gmail.com
3.6.2020

Jee­sus sa­noo: "To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: sil­lä, joka us­koo, on ikui­nen elä­mä." Joh. 6:47

Viikon kysymys