JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Men­neen ke­sän ma­kus­te­lua

24.8.2020 6.15

Juttua muokattu:

24.8. 08:50
2020082408505720200824061500

Ke­sä­työ­ni mu­seo-op­paa­na on täl­tä ke­säl­tä ohi, ja ke­sä­kin al­kaa kään­tyä syk­syyn. Il­mas­sa on syk­syn tun­tua, il­lat hä­mär­ty­vät, kou­lut al­koi­vat ja sa­don­kor­juu, ai­na­kin mar­jo­jen osal­ta, on täy­des­sä vauh­dis­sa.

Tyk­kään syk­sys­tä. Sen vä­reis­tä, jot­ka yl­tä­kyl­läi­sen vih­rey­den jäl­keen ovat ter­ve­tul­lei­ta. Hä­mär­ty­vis­tä il­lois­ta, kun kynt­ti­län­va­lo tai sau­nan kiu­kaan la­si­luu­kus­ta loi­mot­ta­va tuli luo läm­min­tä tun­nel­maa.

Tyk­kään en­sim­mäi­sis­tä täh­dis­tä va­loi­sien ke­sä­öi­den jäl­keen. En muis­ta en­nen näh­nee­ni täh­den­sil­taa, mut­ta nyt näin, van­hem­pie­ni mö­kil­lä Päi­jän­teel­lä, kun sen valo hei­jas­tui tyy­nen jär­ven pin­taan. Se oli eh­kä joku pla­neet­ta, kos­ka se näyt­ti niin isol­ta ja kirk­kaal­ta.

Ku­ten lap­set to­te­si­vat, men­nyt kesä oli eri­lai­nen. Se tun­tui ly­hy­em­mäl­tä, kos­ka ke­siim­me hy­vin olen­nai­si­na kuu­lu­vat Su­vi­seu­rat ja opis­to­seu­rat jäi­vät käy­mät­tä ko­ro­na­ra­joi­tus­ten ta­kia. Tä­tä­kin ke­sää on mu­ka­va muis­tel­la!

Työ­mat­ka­ni oli ly­hyt, vain pi­han yli ki­pai­su, ja sil­ti mo­nes­ti tun­tui, et­tä sain käy­dä jos­sain kau­ka­na, kun mu­se­o­vie­raat it­se ker­toi­vat men­neis­tä ajois­ta ja muis­te­li­vat te­ke­mi­ään as­ka­rei­ta: pe­ru­na­jau­hon te­koa, nuo­tan kor­jaa­mis­ta, he­vos­pe­lein teh­ty­jä pel­to­töi­tä ja mo­nia mui­ta as­ka­rei­ta. Tai ihan vaan jut­te­lim­me ny­ky­päi­vän asi­ois­ta, kos­ka suu­ri­no­sa vie­rais­ta oli muu­al­ta kuin Po­si­ol­ta. Se toi vaih­te­lua nä­ke­myk­sii­ni.

Vii­mei­seen ke­sä­työ­viik­koon mah­tui eri­tyi­sen mon­ta mu­ka­vaa ta­paus­ta. Mu­se­on taak­se, pe­rin­ne­bi­o­toop­pi­lai­tu­mel­le, syn­tyi­vät kak­sos­tyt­tö­ka­rit­sat. Siir­tä­es­säm­me nii­tä pie­nem­pään ai­tauk­seen emon­sa kans­sa, ter­ve­tul­lut apu tuli yl­lät­tä­en, kun ohi­kul­ke­nut pa­ris­kun­ta kuu­li ih­mis­ten ja lam­pai­den ää­niä ja tu­li­vat tai­ka­sau­voi­neen ka­ve­rik­si. Kä­des­sä oli oi­ke­as­ti kui­vu­nut he­von­hie­rak­ka, ja mies it­se kut­sui sitä tai­ka­sau­vak­si.

Siir­to kävi sut­ja­kas­ti, vaik­ka lo­puk­si pal­jas­tui, et­tä mies oli­kin val­ti­on vir­ka­mie­hiä. Sat­tu­moi­sin juu­ri pe­rin­ne­bi­o­toop­pe­ja pa­pe­ril­la pyö­rit­te­le­vä, ja hän oli mie­lis­sään – tai lie­keis­sään, ku­ten vai­mon­sa sen il­mai­si – kun pää­si ko­ke­maan sitä li­ve­nä! Hä­nel­tä hom­ma hoi­tui, toi­sin kuin Knal­lis­sa ja sa­teen­var­jos­sa, jos­sa ai­na tup­pa­si tu­le­maan jo­tain säh­lin­kiä, kun vir­ka­mie­het as­tui­vat ke­hiin.

Hän pää­si an­ta­maan ni­met­kin päi­vän van­hoil­le ka­rit­soil­le, toi­ses­ta tuli Unel­ma ja toi­ses­ta Ul­riik­ka eli Ul­la eli hel­sin­ki­läi­sit­täin Ult­si. Hie­no sat­tu­ma, sil­lä mie­he­ni mum­mo, oli Ai­li Ul­rii­ka ja hän­tä sa­not­tiin Ul­lak­si. Ne ei­vät ol­leet­kaan mit­kään kis­san­ris­ti­äi­set!

Sa­mal­la vii­kol­la pää­sin elä­mä­ni ekan ker­ran moot­to­ri­pyö­rän kyy­tiin, ja sil­lä reis­sul­la löy­sin tuu­len­tu­paa­ni ik­ku­nat! Ver­hot löy­sin jo ai­em­min kirp­pu­to­ril­ta.

Sii­tä se tupa al­kaa muo­tou­tu­maan. Ää­neen ajat­te­lu tuot­taa tu­los­ta. Toi­veet to­teu­tu­vat.

Lap­set nau­roi­vat joku ai­ka sit­ten, et­tä kun he ovat mu­se­ol­la op­pai­na, niin vie­raat vii­py­vät eh­kä var­tin, mut­ta kun äi­ti on, niin ne jää­vät koko päi­väk­si ja vie­lä sau­no­maan­kin. Täl­lä ker­taa jäi­vät myös yök­si, ja toi­sek­si­kin. Opis­ton käyn­nil­lä voi ol­la siis lä­hes kol­men­kym­me­nen­kin vuo­den pää­hän ulot­tu­via vai­ku­tuk­sia.

Sik­si­pä toi­von­kin, et­tä koh­ta opis­to­tal­ven­sa aloit­ta­vat sai­si­vat ko­kea yh­tä an­toi­san "va­lo­vuo­den" kuin minä, ja sai­si­vat elä­män­pi­tui­sia ih­mis­suh­tei­ta it­sel­leen.

Mu­se­o­ke­sän päät­teek­si tuu­le­tim­me kan­sal­l­lis- ja kan­san­pu­ku­ja mu­se­on si­säl­lä ja pi­hal­la pik­ni­kin mer­keis­sä noin vii­den­kym­me­nen ih­mi­sen ja muu­ta­man koi­ran kera.

Hy­vil­lä mie­lin sain sul­kea ke­sä­työ­paik­ka­ni mu­se­on ovet. Olen ko­ke­nut, et­tä mu­seo on so­pi­van neut­raa­li ko­koon­tu­mis­ti­la. Ylei­nen olo­huo­ne, jos­sa pik­ku­ser­kut yl­lät­täin ta­paa­vat toi­sen­sa tai löy­tyy ihan uu­sia ys­tä­viä! Muis­tel­laan men­nei­tä ja päi­vi­te­tään tätä het­keä. Sik­si­pä suun­nit­te­len­kin jo seu­raa­val­le ke­säl­le, ih­mi­siä yh­teen ko­ko­a­via ta­pah­tu­mia.

Mie­les­sä kui­ten­kin "jos Ju­ma­la suo", ku­ten men­nee­nä ke­sä­nä saa­tiin to­de­ta ihan konk­reet­ti­ses­ti mo­nes­sa­kin asi­as­sa.

SallaPätsi
Olen seitsemän lapsen äiti, vaimo miehelleni ja naapurissa asuvan anoppini paras miniä – eli hänen ainoan poikansa vaimo. Olen myös tytär, sisko, pienen lammaskatraan huostaaja ja pennitön uneksija, joka haaveilee tällä hetkellä eniten siitä, mitä aikoo isona tehdä leipänsä(kin) eteen. Jos joku haluaa antaa palautetta, sähköpostiosoitteeni on patsisalla@gmail.com
19.9.2020

Muis­ta­kaa tämä: joka niu­kas­ti kyl­vää, se niu­kas­ti niit­tää, ja joka run­saas­ti kyl­vää, se run­saas­ti niit­tää. 2. Kor. 9:6

Viikon kysymys