JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Mentori

24.7.2021 8.00

Juttua muokattu:

22.7. 10:02
2021072210022120210724080000

Kun olin nuo­ri, opis­ke­lin ah­ke­ras­ti. Eh­kä lii­an­kin ah­ke­ras­ti, ei­kä ajan­käyt­tö ol­lut ai­na niin te­ho­kas­ta­kaan. Jos­kus kou­lu­teh­tä­vät tun­tui­vat tyl­sil­tä ja tun­te­ja­kin saat­toi ku­lua nii­den pa­ris­sa. Vä­lil­lä sain jo­tain ai­kai­sek­si­kin: tein es­sei­tä, pro­jek­te­ja ja läk­sy­jä. Vä­lil­lä vain haa­vei­lin tai luin jän­ni­tys­dek­ka­rei­ta kou­lu­kir­jo­jen lo­mas­sa. Tom Clan­cy oli sil­loin lemp­pa­ri­ni. Mut­ta eh­kä täm­möi­siä te­hok­kuu­sa­si­oi­ta op­pii vas­ta myö­hem­min, ko­ke­mus­ten kaut­ta. Ei­kä se niin vaa­ral­lis­ta ole, vaik­ka ei ihan koko ajan ole­kaan te­ho­kas. Use­am­pi tut­ki­mus ja asi­an­tun­ti­ja on osoit­ta­nut, kuin­ka jou­te­no­lo on erit­täin ter­veel­lis­tä lap­sil­le ja nuo­ril­le: se kas­vat­taa luo­vuut­ta.

Olin nuo­re­na tosi kilt­ti ja myö­täi­lin mui­ta ih­mi­siä. Har­voin us­kal­sin il­mais­ta omia mie­li­pi­tei­tä­ni, pait­si kou­lu­es­sei­den kaut­ta. It­se asi­as­sa, kir­joi­tus­ten kaut­ta sain pik­ku­hil­jaa it­se­var­muut­ta il­mais­ta mie­li­pi­tei­tä­ni muu­ten­kin. Mi­nul­la oli lu­ki­os­sa eräs opet­ta­ja, joka tuki mi­nua täs­sä asi­as­sa. En tie­dä, tie­dos­ti­ko hän it­se asi­aa. Olin on­ne­kas, kun sain hä­net opet­ta­jak­si kah­dek­si ko­ko­nai­sek­si lu­ku­vuo­dek­si, var­sin­kin, kun kä­vin isoa, mel­kein kah­den­tu­han­nen op­pi­laan kou­lua.

Hän opet­ti meil­le joka ar­ki­päi­vä yh­den op­pi­tun­nin ver­ran yh­teis­kun­ta­op­pia ja his­to­ri­aa. Hän oli van­hem­pi mies (nyt kun ajat­te­lee, ei hän oi­ke­as­ti kau­he­an van­ha ol­lut­kaan, vain vä­hän pääl­le 50-vuo­ti­as), hä­nel­lä oli hiu­kan kyt­ty­rä sel­kä, ja hä­nel­lä oli lä­hes päi­vit­täin yl­lään pi­kee­pai­ta ja hie­kan vä­ri­set 90-lu­vun tyy­li­set puu­vil­la­hou­sut, jos­kus far­kut. Hä­nel­lä oli mie­le­tön, kui­vah­ko huu­mo­ri. Hän is­tui usein kau­ra­puu­ron vä­ri­sen pöy­dän pääl­lä ja hei­lut­te­li jal­ko­jaan, jois­sa oli pur­jeh­dus­ken­gät. Sa­mal­la hän opet­ti tai näyt­ti pie­niä vi­de­ok­lip­pe­jä esi­mer­kik­si edel­li­sen päi­vän uu­tis­lä­he­tyk­ses­tä, ja heit­ti sin­ne vä­liin omia si­vu­kom­ment­te­ja, joil­le me op­pi­laat hi­hit­te­lim­me. Hän oli juu­ta­lai­nen ja koin, et­tä oman va­kau­muk­sen­sa kaut­ta hän myös sy­väs­ti kun­ni­oit­ti mi­nun va­kau­mus­ta­ni.

High schoo­lin ai­ka­na osal­lis­tuin Mock Trial har­ras­tuk­seen. Täs­sä har­ras­tuk­ses­sa meil­le an­net­tiin ku­vit­teel­li­nen oi­keus­ta­paus, jota me sit­ten har­joit­te­lim­me usei­ta kuu­kau­sia ju­ris­tin ja tä­män ky­sei­sen opet­ta­jan opas­tuk­sel­la, en­nen kuin esi­tim­me sen oi­ke­as­sa oi­keus­sa­lis­sa. Mei­tä oli vas­tas­sa jo­kin toi­nen kou­lu, ja oi­ke­at tuo­ma­rit ar­vi­oi­vat, kuin­ka olim­me osan­neet esit­tää oi­keus­ta­paus­ta. Mei­tä ar­vos­tel­tiin sii­tä mi­ten osa­sim­me käyt­tää lain koh­tia ja ra­ken­taa ar­gu­men­toin­tia.

Muis­tan ker­ran, kun hän ky­syi mi­nul­ta ihan suo­ran, re­hel­li­sen ky­sy­myk­sen, joka ei si­säl­tä­nyt lain­kaan ivaa: ”Har­mit­taa­ko si­nua kos­kaan, et­tet voi osal­lis­tua kou­lun ur­hei­lu­jouk­ku­ei­siin?” Hän tie­si, et­ten osal­lis­tu­nut kou­lun kil­paur­hei­luun, vaik­kem­me muis­taak­se­ni ol­leet sii­tä kos­kaan ai­kai­sem­min pu­hu­neet. Hän val­men­si kou­lun jää­kiek­ko­jouk­ku­ei­ta ja ker­toi mi­ten oli ai­em­mas­sa työ­pai­kas­saan koh­dan­nut us­koi­vai­sia nuo­ria, jot­ka oli­vat ää­ret­tö­män lah­jak­kai­ta kiek­koi­li­joi­ta, vaik­kei­vat osal­lis­tu­neet­kaan jouk­ku­ee­seen.

Re­hel­li­nen ky­sy­mys vaa­ti re­hel­li­sen vas­tauk­sen. Tämä het­ki oli it­sel­le­ni kas­vun­paik­ka. Jou­duin koh­taa­maan it­sel­le­ni hiu­kan ki­pe­än pai­kan, kos­ka pi­din lii­kun­nas­ta ja ur­hei­lus­ta. Sa­lai­ses­ti oli­sin ha­lun­nut osal­lis­tua ur­hei­lu­jouk­ku­ei­siin. En tie­dä oli­sin­ko pär­jän­nyt, mut­ta se oli tois­si­jai­nen seik­ka. En voi­nut va­leh­del­la ja sa­noa et­ten ol­lut sii­tä kos­kaan haa­veil­lut. Ei hän mi­nua yrit­tä­nyt min­ne­kään hou­ku­tel­la, kos­ka hän sa­mal­la kun­ni­oit­ti sy­väs­ti va­kau­mus­ta­ni. Tämä ti­lan­ne ava­si sil­mä­ni nä­ke­mään, et­tä on hel­pom­pi koh­da­ta asi­oi­ta sil­loin kun olen it­sel­le­ni re­hel­li­nen. Ai­don re­hel­li­syy­den kaut­ta on pal­jon hel­pom­pi lait­taa jo­kin it­sel­le vai­kea asia si­vuun. Us­kal­let­tu­a­ni koh­da­ta asi­an, oli hel­pom­pi ol­la osal­lis­tu­mat­ta ja tyy­tyä tä­hän.

Kou­lun jäl­keen näin hä­net ker­ran, ja sil­loin­kin hän ky­syi mi­nul­ta toi­sen suo­ran ja re­hel­li­sen ky­sy­myk­sen. Sii­tä en ker­ro nyt sen enem­pää, kos­ka se vaa­ti­si ihan oman kir­joi­tuk­sen­sa. Ku­lui use­am­pi vuo­si en­nen kuin tör­mä­sin hä­neen so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Pi­dim­me vä­lil­lä yh­teyt­tä. Hän ker­toi yh­des­sä vies­tis­sä, kuin­ka hä­nen vai­mon­sa iso-täti oli syn­ty­nyt Suo­men­lin­nas­sa, kun he pa­ke­ni­vat Ve­nä­jän vai­no­ja. Osa su­vus­ta oli kuu­lem­ma jää­nyt­kin Hel­sin­kiin asu­maan ja asu­vat edel­leen siel­lä, osa jat­koi mat­kaa Yh­dys­val­toi­hin. Kut­suin hei­dät Suo­meen ja lu­pa­sin, et­tä käyt­täi­sin hei­tä Suo­men­lin­nas­sa. Se kut­su ei kos­kaan täyt­ty­nyt. Sain vas­ti­kään tie­tää, et­tä hä­nen mat­kan­sa oli päät­ty­nyt.

LailaUljas
Olen nelikymppinen ison perheen äiti, äitiyslomalla oleva yrittäjä, valtiotieteiden maisteri ja ikuinen opiskelija. Olen syntynyt yhdysvalloissa, mutta asunut Suomessa puolet elämästäni. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti lasten, nuorten, vanhusten ja vähäosaisten asema yhteiskunnassamme. Asioiden jäsentäminen kirjoittamisen kautta on minulle tärkeää. Olen aikaisemmin kirjoittanut paria ruokablogia. Palautetta voi vapaasti antaa osoitteeseen laila.uljas@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys