JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Merkillisten hymyjen kauppareissu

Nykyiset blogit
15.3.2023 9.45

Juttua muokattu:

15.3. 09:41
2023031509410420230315094500

An­te­ro Ii­va­ri­nen

On päi­viä, jol­loin oli­si ol­lut pa­rem­pi jää­dä ko­tiin. Tai ai­na­kin on voi­nut tun­tua sil­tä. It­sel­lä­ni on mo­nes­ti­kin ol­lut tuol­lai­nen tun­ne, mut­ta esi­mer­kik­si au­ton ha­jo­a­mi­nen oli­si tul­lut var­mas­ti etee­ni seu­raa­va­na­kin päi­vä­nä, vaik­ka oli­sin­kin en­sin jää­nyt ko­tiin. Jo­ten ei­pä muu­ta kuin elä­mää vaan eteen­päin päi­vä ker­ral­laan elä­en. Ot­ta­en vas­taan, mitä ku­kin päi­vä tuo­kin tul­les­saan. Nii­tä­pä on sit­ten mu­ka­va muis­tel­la ja haus­koil­le ta­pauk­sil­le vaik­ka­pa nau­res­kel­la­kin.

Tu­lin erää­nä tal­vi-il­ta­na myö­hään töis­tä ko­tiin, ja olo oli ai­ka vä­sy­nyt. Me­nin olo­huo­nee­seen et­si­mään huu­li­ras­vaa roh­tu­neil­le huu­lil­le­ni. Huu­let tun­tui­vat ole­van kuin tu­les­sa. Pi­a­non pääl­lä ol­lut sink­ki­sal­va­tuu­bi osui kä­tee­ni, ja koh­ta su­tai­sin sitä rei­lun an­nok­sen suu­ni seu­dul­le. Heit­täy­dyin olo­huo­neen lat­ti­al­le ma­koi­le­maan se­läl­le­ni. Mah­ta­va lep­puut­taa ke­hoa het­ken, ajat­te­lin.

”Kaup­pa me­nee koh­ta kiin­ni, ja pi­täi­si saa­da lei­po­mis­värk­ke­jä ja pat­te­rei­ta”, vai­mo­ni to­kai­si. Vil­kai­sin kel­loa. Puo­li tun­tia ai­kaa, nyt tuli kii­re. Äk­ki­näi­se­nä mie­he­nä pomp­pa­sin ylös ja nap­pa­sin os­tos­lis­tan Jo­han­nan kä­des­tä. Pu­he­lin tas­kuun, ja koh­ta jo is­tuin au­tos­sa aje­le­mas­sa koh­ti ruo­ka­kaup­paa.

As­te­lin koh­ti kau­pan ul­ko-ovea. Vas­taa­ni tuli mies, joka hy­myi­li mi­nut näh­des­sä­ni. Hy­myi­lin ta­kai­sin. Kau­pan si­säl­lä sain li­sää hy­myi­le­viä kat­sei­ta. Tun­tui kuin oli­sin tul­lut tosi iloi­seen kaup­paan. Täl­lai­ses­sa kau­pas­sa on mu­ka­va käy­dä, ajat­te­lin. To­del­li­nen ilon kaup­pa.

Hy­myil­len jat­koin os­tok­si­a­ni. Pat­te­rei­ta, joi­ta luki os­tos­lis­tas­sa, en vaan löy­tä­nyt mis­tään. As­te­lin myy­jän luok­se ja ky­se­lin pat­te­rei­ta, täl­lai­sia ihan pie­niä, ja näy­tin mal­lin. Myy­jää nau­rat­ti, kun hän läh­ti näyt­tä­mään, mis­tä nii­tä löy­tyi­si. Koh­ta kaik­ki tar­vit­ta­va oli os­tos­ko­ris­sa ja sei­soin kas­sal­la.

Ja taas: kas­sa­kin hy­myi­li le­ve­äs­ti. Nyt olin jo ihan ih­meis­sä­ni. Ihan koko kaup­pa yh­tä hy­myä. Mie­tin, on­ko­han nyt joku hy­my­päi­vä tai jo­tain.

Iloi­ses­ti as­te­lin au­tol­le­ni kaup­pa­kas­si kä­des­sä­ni hei­lu­en. Pak­ka­sil­ma tun­tui mu­ka­van kir­pe­äl­tä.

Täy­del­li­nen päi­vä, ajat­te­lin mie­les­sä­ni. To­del­li­nen ilon päi­vä. Täl­lai­sia sai­si ol­la kyl­lä joka päi­vä. Nak­ka­sin os­tos­kas­sin au­ton etu­pen­kil­le ja is­tuin au­too­ni.

Tur­va­vyöt kiin­ni, au­to käyn­tiin ja pak­ki pääl­le. Vil­kai­sin taus­ta­pei­liin. ”VOI KAU­HEA!” sa­noin ää­neen. Taus­ta­pei­lis­tä mi­nua kat­soi mies, jol­la oli sil­mät ja suu am­mol­laan. Huu­let val­koi­se­na sink­ki­sal­vas­ta ja oli sitä sal­vaa vä­hän pos­kien suun­taan­kin le­vin­nyt. "Kä­vin­kö minä tä­män nä­köi­se­nä kau­pas­sa", mu­ti­sin. "Kai­ken­lai­sia sal­vo­ja sitä kek­si­tään­kin."

Hy­myn ja ilon mys­tee­ri oli siis sel­vin­nyt. Minä ihan it­se tuo­nut sen tuon­ne kaup­paan. Näy­tin ihan jol­tain pel­lel­tä, joka esiin­tyy sir­kuk­ses­sa. Mi­nul­la vain oli työ­vaat­teet pääl­lä.

Aje­lin ko­tiin aja­tuk­sis­sa­ni, taus­ta­pei­li sai ol­la nyt ihan omas­sa rau­has­saan. Nak­ka­sin os­tos­kas­sin keit­ti­ön tuo­lil­le ja sa­noin Jo­han­nal­le: ”Seu­raa­vaan kol­meen kuu­kau­teen, tai sa­no­taan kol­meen vuo­teen, en as­tu ja­lal­la­ni­kaan tuo­hon kaup­paan." Ky­syin: ”Et sit­ten voi­nut sa­noa, min­kä nä­köi­se­nä läh­din lii­ken­tee­seen?" Jo­han­na nau­roi kip­pu­ras­sa, keit­ti­ön pöy­tään no­ja­ten: ”En ke­ren­nyt, kun läh­dit niin vauh­dil­la taas ker­ran.”

Oli­si­ko siis pei­liin kat­so­mi­sen paik­ka, täs­sä­kin ta­pauk­ses­sa, taas ker­ran it­sel­lä­ni? Ihan var­mas­ti. Var­sin­kin en­nen reis­sua se oli­si kan­nat­ta­nut. Niin, ja reis­sun jäl­keen­kin syyl­lis­tä et­sies­sä­ni.

Tuos­ta ta­pauk­ses­ta on on­nek­si ai­kaa jo rei­lus­ti yli kym­me­nen vuot­ta. Tar­peek­si, et­tä sen voi ker­toa muil­le­kin.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
21.2.2024

Koska Jeesus on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Hepr. 2:18

Viikon kysymys