Mark­ku Ka­mu­la

Meil­lä on jo­kai­se­na ar­ki­päi­vä­nä ruu­an­lait­to­vuo­ro jol­la­kin lap­sis­ta. Per­jan­tai­na se on kuo­puk­sel­la, kah­dek­san­vuo­ti­aal­la Hel­mil­lä. Tä­nään hän soit­ti mi­nul­le juu­ri, kun olin pääs­syt ko­ti­mat­kal­le. Pu­he­lu kes­ti kak­si se­kun­tia: isi, tuo jau­he­li­haa! Ker­ke­sin hui­ka­ta, et­tä pal­jon­ko. Tuli uu­si kah­den se­kun­nin pu­he­lu: 700 gram­maa. Il­ta­ruo­ka oli­kin sit­ten ma­ka­ro­ni­pö­pe­röä, eli kei­tet­ty­jä sar­vi­ma­ka­ro­ne­ja ja pais­tet­tua jau­he­li­haa. Se jäi to­sin vai­mo­ni ja mi­nun teh­tä­väk­si.

Vah­van päi­väl­li­sen jäl­keen ty­töt al­koi­vat kii­reh­tiä, et­tä pi­täi­si jou­tua raa­mat­tu­luok­kaan ja isom­pien te­ke­mään vii­kon sii­vou­su­rak­kaa. Vai­mol­la oli ries­ko­jen pais­ta­mi­nen kes­ken, mut­ta so­vim­me, et­tä minä jään pais­ta­maan ne ja nais­po­ruk­ka läh­tee lii­ken­tee­seen. Kun vie­lä haa­vei­lin ää­neen kui­va­ka­kun lei­po­mi­ses­ta, niin Suvi kai­voi esiin tu­tun oh­jeen ja aset­ti sen val­miik­si pöy­däl­le.

Niin­pä lai­toin kän­ny­kän lie­si­tuu­let­ti­men pääl­le lau­la­maan Gol­ga­tal­ta pää­si­äi­sen va­loon ja pais­te­lin lo­put ries­kat. Lai­toin nii­den jäl­keen lo­put ma­ka­ro­nit pais­tu­maan mu­na­mai­dos­sa huo­mis­ta var­ten laa­ti­kok­si ja pyö­räy­tin sii­nä si­vus­sa pa­ho­lais­ka­kun. Kos­ka ku­kaan ei ol­lut nä­ke­mäs­sä, lai­toin vä­hän nor­maa­lia enem­män – eli puo­li­tois­ta­ker­tai­sen an­nok­sen – kar­de­mum­maa ja jä­tin kul­hoon syö­tä­väk­si raa­kaa tai­ki­naa ai­na­kin de­sin. Sii­nä si­vus­sa la­ta­sin as­ti­at ko­nee­seen, pe­sin isot kat­ti­lat ja pui­set vä­li­neet kä­sin ja pyy­hin pöy­dät puh­taik­si.

Seu­raa­vak­si siir­sin lau­lun luu­rei­hin ja imu­roin osuu­te­ni vii­kon­lo­pun ura­kas­ta, se oli täl­lä ker­taa ylä­ker­ran jul­ki­set ti­lat ja mei­dän ma­kuu­huo­neem­me. Imu­roin­nin lo­put­tua nos­tin ma­ka­ro­ni­laa­ti­kon pöy­däl­le ja työn­sin ka­kun uu­niin.

Ka­kun kyp­sy­mis­tä odo­tel­les­sa ajat­te­lin kir­joit­taa Päi­vä­mie­hen blo­giin aja­tuk­si­a­ni mu­ka­vis­ta ja vä­hem­män mu­ka­vis­ta ko­ti­töis­tä. Käyn en­sin läpi in­ho­kit. Nii­tä on vain vä­hän, oi­ke­as­taan vain pari.

Kai­kis­ta ikä­vin­tä on pyyk­kien la­jit­te­lu ja viik­kaa­mi­nen. Se on köm­pe­löil­le kä­sil­le­ni ja vilk­kaal­le mie­li­ku­vi­tuk­sel­le­ni ai­van lii­an vaa­ti­vaa. Var­sin­kin pak­sut hup­pa­rit ovat han­ka­lia, niis­tä ei saa ai­kai­sek­si kuin muo­dot­to­mia möyk­ky­jä. Toi­nen in­hok­ki on pik­ku­tark­ka sii­vous­työ – siis lis­to­jen, oven­kah­vo­jen, pei­lien yn­nä mui­den yk­si­tyis­koh­tien pyyh­ki­mi­nen. Sen jä­tän mie­lel­lä­ni ju­han­nuk­se­na jou­lu­sii­vouk­seen ja jou­lu­na ke­vääm­mäl­le – ja har­vem­min tu­len noi­ta teh­neek­si.

Pyy­kin pe­se­mi­nen on mu­ka­vaa. Sii­nä­hän la­ji­tel­laan omiin eriin­sä tum­mat pyy­kit, pu­ner­ta­vat pyy­kit, lii­na­vaat­teet, val­ko­pyy­kit, hie­no­pe­sua vaa­ti­vat pyy­kit ja niin edel­leen. Hou­su­jen tas­kut tar­kis­te­taan, et­tei ole ne­nä­lii­no­ja, pin­ne­jä tai se­te­li­ra­haa. Sit­ten lai­te­taan pyy­kit ko­nee­seen la­ji­tel­man­sa mu­kai­ses­ti, va­li­taan ko­nees­ta so­pi­va oh­jel­ma ja an­ne­taan ko­neen hoi­taa työ. Pyyk­kien te­li­nee­seen tai kui­vu­rin la­jit­te­lu on mie­les­tä­ni hie­man ra­sit­ta­vaa, mut­ta ei lä­hel­le­kään kui­van pyy­kin la­jit­te­luun ver­rat­ta­vaa.

Imu­roi­mi­nen on mu­ka­vaa. Sii­nä voi teh­dä vaik­ka mitä sa­mal­la, kun koti puh­dis­tuu. Imu­roi­des­sa voi lau­laa, yleen­sä mel­ko ko­val­la ää­nel­lä. Jos ei lau­la, voi kuun­nel­la kor­va­kuu­lok­keil­la vaik­ka kir­jaa, mu­siik­kia tai pod­cas­tia. Ja kai­kis­ta pa­ras­ta sii­nä on se, et­tä ylä­var­ta­lon li­hak­set saa­vat lii­ket­tä. Mitä ko­vem­pi kit­ka – esi­mer­kik­si mat­to­ja imu­roi­des­sa – sitä pa­rem­pi jump­pa.

Lu­men ko­laa­mi­nen on mu­ka­vaa. Sii­nä on mer­kit­tä­vä mää­rä sa­mo­ja ele­ment­te­jä kuin imu­roi­mi­ses­sa, mut­ta lun­ta ko­la­tes­sa saa rai­tis­ta il­maa ja jump­pa­vai­ku­tus ulot­tuu use­am­paan li­has­ryh­mään. Lu­men ko­laa­mi­sen suh­teen tie­ten­kin lii­ka on lii­kaa. Jos­kus, kun lun­ta tu­lee kym­me­niä sent­te­jä päi­väs­sä ja ko­laa­mi­nen pi­tää suo­rit­taa kol­mes­ti päi­väs­sä, tu­lee mie­leen lu­mi­lin­gon tai mön­ki­jän han­kin­ta. Mut­ta ai­na nuo aja­tuk­set ovat men­neet ohi kuin kii­tä­vä var­jo.

As­ti­oi­den pe­se­mi­nen kä­si­tis­ki­nä tai as­ti­an­pe­su­ko­neen täyt­tä­mi­nen ja tyh­jen­tä­mi­nen ovat ko­ti­töi­den top 3 -sar­jas­sa. Näis­sä tis­kaus­hom­mis­sa eh­kä vie­hät­tää se, et­tä nä­en­näi­sen kaa­ok­sen saa hal­tuun mel­ko hel­pol­la kon­sep­til­la. Jo­kai­nen pes­ty as­tia on as­kel koh­ti jär­jes­tys­tä. Jo­kai­sel­le as­ti­al­le on sel­keä tai mel­ko sel­keä paik­ka. Ver­taan tätä on­gel­man­rat­kai­su­ti­lan­tei­siin, joi­hin jou­dun työs­sä­ni. Palk­ka­työs­sä on­gel­mat ovat mo­ni­mut­kai­sem­pia ja teh­dyt rat­kai­sut voi­vat joh­taa tu­lok­siin, joi­ta on vai­kea en­nal­ta ar­va­ta. Toi­sin on siis as­ti­oi­ta pes­tes­sä: tis­ka­taan kä­sin tai ko­neel­la, jon­ka jäl­keen lai­te­taan kui­vat ja puh­taat ruo­kai­lu­vä­li­neet omiin lo­ke­roi­hin­sa, lau­ta­set pi­noi­hin­sa ja la­sit omil­le pai­koil­leen. Ja muu­ta ei tar­vi­ta!

Sil­loin, kun lap­set oli­vat ku­kin vuo­rol­laan pie­niä, hei­dän kyl­vet­tä­mi­sen­sä oli kuin te­ra­pi­aa. Voi nii­tä nau­ru­ja, kil­jah­duk­sia ja tyy­ty­väi­siä kat­sei­ta, joi­ta sii­nä työs­sä sai pal­kin­nok­si! Var­sin­kin vau­vo­jen en­sim­mäi­set kyl­vyt ke­rä­si­vät koko per­heen seu­raa­maan toi­mi­tus­ta. Isä­nä sain pe­si­jän roo­lin, ja kaik­ki muut seu­ra­si­vat ja kom­men­toi­vat vie­res­sä.

Ny­ky­ään ko­ti­töis­tä yli­voi­mai­ses­ti mu­ka­vin­ta on ruu­an­lait­to. Yk­sin­ker­tai­set la­jit ovat yk­sin­ker­tai­ses­ti mu­ka­via ja help­po­ja. Mo­ni­mut­kai­sem­mat ruu­at ja var­sin­kin use­am­man ruo­ka­la­jin ate­ria ovat haas­tei­ta sii­nä mis­sä su­do­kun rat­kai­se­mi­nen tai kes­ki­ras­kas pol­ku­juok­su­lenk­ki­kin. Sii­nä saa lait­taa it­sen­sä li­koon. Sa­laa­tin kyl­lä saa joku muu teh­dä, mut­ta kyp­sen­net­tä­vät ruo­ka­la­jit teen mie­lel­lä­ni. Pöy­dän­kin saa kat­taa joku muu, kos­ka en ole es­tee­tik­ko ja mi­nul­le on ai­van sama, mis­sä jär­jes­tyk­ses­sä ruo­kai­lu­vä­li­neet ovat ja on­ko kuk­kia pöy­däs­sä. Minä kes­ki­tyn sii­hen, et­tä ruo­ka on ter­veel­lis­tä tai mel­ko ter­veel­lis­tä ja en­nen kaik­kea mait­ta­vaa! On pal­kit­se­vaa, kun per­he tai su­kua laa­jem­min tu­lee pöy­tään ja ruo­ka ka­to­aa näl­käi­siin vat­soi­hin ja nip­pa nap­pa riit­tää.

Ta­val­li­nen ar­ki on oi­kein mu­ka­vaa. Var­sin­kin, jos ei ole sel­vi­tet­tä­vä­nä kuut­ta ko­ril­lis­ta pyyk­kiä. Vä­lil­lä on hyvä py­säh­tyä ja muis­taa Paa­va­lin sa­nat: kun meil­lä on ruo­ka ja vaat­teet, saam­me ol­la tyy­ty­väi­siä (1. Tim. 6:8)!

Nyt tu­li­vat vai­mo ja ty­töt ko­tiin! Kuu­len jo ovel­ta ilah­tu­nei­ta huu­to­ja, et­tä isi, olet­ko sinä lei­po­nut! Sit­ten kuu­luu Su­vin kum­mas­tu­nut huu­dah­dus, et­tä mi­ten tääl­lä on talo si­ni­se­nä sa­vus­ta!

Asi­a­han on niin, et­tä vaik­ka tyk­kään lei­po­mi­ses­ta, en ole sii­nä ko­vin tai­ta­va. Esi­mer­kik­si pa­ho­lais­kak­ku kuu­lem­ma kuu­lui­si pais­taa ylä­a­la­läm­möl­lä 175 as­tees­sa ei­kä kier­toil­mal­la 225 as­tees­sa.

Luo­tan sii­hen, et­tä mus­ta­kin kak­ku voi ol­la si­säl­tä hyvä!