Minulla on vanha Kotiliesi-lehti, joka on julkaistu vuonna 1950 pääsiäisen aikoihin. Lehden kannessa on kuva yhdestä Suomen vanhimmista kirjontatöistä. Se on osa koruompelusta, jonka on tehnyt vuonna 1449 Naantalin luostarin nunna Birgitta Anundintytär. Kirjontatyöhön on ommeltu kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta, surevasta äiti Mariasta, hänelle tukensa antavasta hahmosta ja hiippaa päässään kantavasta kirkollisesta hahmosta.
Marian asun väri on taiteessa sininen, ja niin se on tässäkin työssä. Maria on laskenut katseensa alas. Hänen sydämensä ja ristinpuun välille on kirjottu miekka, jonka kärki on Marian sydämen kohdalla. Kotilieden loppupuolella olevassa kansikuvaselityksessä mainitaan kyseisestä kirjokankaasta muun muassa näin: ”Koko työ henkii hartautta samalla kun se on liikuttavana todistuksena suomalaisen naisen taidokkuudesta ja perehtymyksestä pyhiin kirjoituksiin. Naisena hän kuvaa, miten murheen miekka lävistää Maria-äidin sydämen ristin luona.”
Selim Palmgrenin säveltämässä joululaulussa lauletaan Severi Nuormaan sanoin: ”Ja neitsyt pikku poijuttansa povellansa vie, ja äidillä on kyynelissä silmä. Voi piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä. Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, oi, poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.”
Voisi kuvitella, että ”murheen miekka” on lävistänyt Marian sydämen jo silloin, kun hän sai ilmoituksen, että hänestä tulee Jeesuksen äiti, ja Jeesus joutuu kuolemaan maailman syntien tähden. Tuntuu niin karulta, että Maria on joutunut jo Betlehemin tallissa vastasyntynyttä lasta hoivatessaan miettimään tästä luopumista. Että "ristinkö ne sulle rakentaa". Aivan hirveä ajatus!
Joululainen-blogin kirjoittaja analysoi tekstissään yllä mainitsemaani Selim Palmgrenin joululaulua. Hän kirjoittaa kauniisti äidin rakkaudesta ja huolenpidosta sekä siitä, miten eläinten huurteinen hengitys ja äidin lämmin syli pitävät kylmyyden loitolla. Blogisti tiivistää joululaulun toisen säkeistön tunnelman kirjoittamalla, että ”maailman kylmyys on heidät lopullisesti saavuttanut”. Kirjoittaja näkee laulun myös ylistyksenä äidinrakkaudelle.
Minusta tuntuu, että Maria-äidin suru on ihmiskunnan Suuri Suru. Jokaisella lapsella on äiti ja äidit kantavat sydämessään lapsiaan koko elämänsä ajan. Vääntyileeköhän äitien sydämissä aina murheen miekka? Se suru, jota ihminen kantaa omassa sydämessään on suuri. Se ei ole pienempi tai suurempi kuin jonkun toisen suru. Surun suuruutta ei voi verrata toisen ihmisen surun suuruuteen. Oman sydämen surun tuntee vain kukin itse.
Tämän kyseisen vanhan Kotilieden kansikuvan kirjontatyö on monella tavalla hellyttävä ja koskettava. Työssä on paljon symboliikkaa, joka ei avaudu minulle. Mutta mielestäni taideteoksessa nousee vahvasti esille Maria. Hän ei ole ristin äärellä yksin, vaan saa tukea toiselta hahmolta, jolla on sädekehä päänsä päällä, kuten Kristuksella ja äiti Marialla.
Katolisessa kirkossa Neitsyt Maria on pyhimys. Luterilaisen näkemyksen mukaan Maria oli kuitenkin tavallinen ihminen ihmisten joukossa, vaikka olikin saanut Jumalalta suuren tehtävän. Jaksoikohan Maria vielä ylösnousemuksen päivänä jakaa pääsiäisen iloa muiden kristittyjen kanssa? Luulen, että silloin inhimillisen Maria-äidin sydän vain vuoti verta.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys