JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Nuo­ren opet­ta­jat­ta­ren pin­huu­si

Piirainen Aulikki
Nykyiset blogit
25.4.2019 6.15

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190425061500

Jär­ven ta­kaa avau­tuu nä­ky­mä, jota hal­lit­see suu­ri vaa­lea ra­ken­nus. Muut­to­kuor­ma sei­laa au­ton pe­rä­kär­rys­sä. Jän­nit­tää. Mil­lai­nen vuo­si on edes­sä? Van­ne vat­san ym­pä­ril­lä ki­ris­tyy. Olen saa­pu­mas­sa Reis­jär­ven opis­tol­le, en­sim­mäi­seen työ­paik­kaa­ni ma­te­ma­tii­kan ja ke­mi­an opet­ta­ja­na.

Sei­son pie­nes­sä va­ras­to­huo­nees­sa, jon­ka sei­nil­lä on hyl­ly­jä. Kat­se har­hai­lee et­sien jo­ta­kin tut­tua. Hyl­lyil­lä on pie­niä purk­ke­ja ja pur­nu­koi­ta, joi­den eti­ket­te­jä ko­e­tan tih­rus­taa: Mg, Cu, NaCl. Ne ovat pää­o­sin tut­tu­ja ai­nei­ta, mut­ta mitä ih­met­tä näil­lä teh­dään?

Olin juu­ri val­mis­tu­nut luon­non­tie­tei­den kan­di­daa­tik­si. Tut­kin­toon si­säl­tyi ke­mi­an opin­to­ja, sil­loi­nen ap­p­ro­ba­tur, ny­kyi­sel­tä ni­mel­tään pe­ru­so­pin­not. En ole kos­kaan ol­lut mi­kään ke­mis­ti, pe­ru­so­pin­not­kin sain läpi juu­ri ja juu­ri. Nyt mi­nun pi­täi­si opet­taa ke­mi­an töi­tä. Kat­se­len pul­lo­ja epäil­len. Saan­ko mi­tään ai­kaan? Mis­tä löy­dän oh­jei­ta la­bo­ra­to­ri­o­töi­hin? Tym­peä van­ne pu­ris­tuu taas vat­sa­ni ym­pä­ril­le.

Il­lat et­sin stres­saan­tu­nee­na työ­oh­jei­ta. Jo­ten­kin tun­nit kai ku­lui­vat. Muis­tan ai­no­as­taan, et­tä saip­pu­aa me ker­ran teh­tiin. Täy­tyy huo­kais­ta hel­po­tuk­ses­ta, et­tä kat­to ei len­tä­nyt tai­vaan tuu­liin, ei­kä ku­kaan myr­kyt­tä­nyt it­se­ään. Mi­tä­hän op­pi­laa­ni tuu­ma­si­vat ha­ta­ras­ta osaa­mi­ses­ta­ni? Eh­kä hy­myi­li­vät vi­nos­ti: ei tai­da it­se­kään osa­ta ja te­ke­leh­tii opet­ta­jak­si.

Au­di­to­ri­os­sa is­tuu po­ruk­kaa kuin pi­poa. On al­ka­mas­sa koe. Olen ase­tel­lut op­pi­laat is­tu­maan joka toi­seen penk­kiin. Pu­li­na ei tah­do hil­jen­tyä, vaik­ka rau­hoit­te­len ylä­kou­lu­lai­sia kes­kit­ty­mään. Olen en­sim­mäis­tä vuot­ta pe­rus­kou­lus­sa opet­ta­ja­na. Häly osoit­taa hil­je­ne­mi­sen merk­ke­jä ja alan ja­ka­maan ko­e­pa­pe­rei­ta. Ajat­te­len, et­tä nyt saan hiu­kan huo­kais­ta, kun nuo­ri­so kes­kit­tyy vas­taa­maan ky­sy­myk­siin.

Vie­lä mitä! Huo­maan jon­kun vil­kui­le­van vie­rus­ka­ve­rin pa­pe­ria. Kä­ve­len vie­reen ja top­puut­te­len nuor­ta kat­so­maan vain omaa ko­et­taan. Sa­mal­la huo­maan hä­li­nää ta­ka­pen­kis­sä. Rien­nän lä­hem­mäk­si ja su­pi­na lak­kaa. Ala­ri­vis­sä sel­kä­ni ta­ka­na joku ku­mar­te­lee pöy­dän al­le. Mi­tä­hän siel­lä on me­nos­sa?

Pa­laan eteen ja an­nan kat­seen li­pua au­di­to­ri­on yli. Huo­maan syr­jä­sil­mäl­lä, et­tä joku yrit­tää kur­kis­tel­la edes­sä is­tu­van pa­pe­ria. An­ka­ra kat­se ja syyl­li­nen kään­tyy kat­so­maan omaa pa­pe­ri­aan.

Ei­hän näin voi jat­kua. En hal­lit­se ti­lan­net­ta. Pai­na­jais­mais­ta. Mie­tin kuu­mei­ses­ti stra­te­gi­aa. Jos sa­non, et­tä seu­raa­vas­ta vää­räs­tä liik­kees­tä jou­tuu ulos ko­kees­ta ja ko­e­nu­me­rok­si pau­kah­taa ne­lo­nen. Uh­kai­len. Vä­häk­si ai­kaa ti­lan­ne taas rau­hoit­tuu.

Me­nen ky­sy­mään van­hem­mal­ta kol­le­gal­ta, sai­si­ko ysi­luok­ka­lai­nen tul­la hä­nen tun­nil­taan opon luok­se jut­te­le­maan am­ma­tin­va­lin­nas­ta. On en­sim­mäi­nen työ­vuo­te­ni opin­to-oh­jaa­ja­na.

– Ei käy! Mi­nun tun­nil­ta­ni ei ol­la pois.

Ahaa, ajat­te­len. Il­mei­ses­ti tun­nil­la kä­si­tel­lään jo­kin tär­keä asia, jo­ten yri­tän myö­hem­min uu­des­taan. Muu­ta­man ker­ran uu­sit­tu­a­ni ky­sy­myk­se­ni, ym­mär­rän, et­tä hä­nen tun­nil­taan ei to­del­la­kaan ol­la pois sen enem­pää am­ma­tin­va­lin­nas­ta kuin muus­ta­kaan asi­as­ta kes­kus­te­le­mas­sa.

Sit­tem­min tu­lin huo­maa­maan, et­tä oli kak­si muu­ta­kin opet­ta­jaa, joi­den tun­neil­ta ei ol­tu pois. Nuo­ren opon oli tai­vut­ta­va ja ko­e­tet­ta­va jär­jes­tää oh­jauk­set mui­den opet­ta­jien tun­neil­le. On­nek­si he ym­mär­si­vät työ­ni luon­teen ja asi­an tär­key­den niin, et­tä sain nuo ikä­luo­kat neu­vot­tua jo­ten­ku­ten jat­ko-opin­toi­hin.

En enää ole nuo­ri opet­ta­ja, opet­ta­ja­vuo­sia on ta­ka­na yli 30. Pin­huu­siin olen toki jou­tu­nut vie­lä­kin. To­sin ko­ke­mus on aut­ta­nut ja am­mat­ti­tai­to kas­va­nut niin, et­tä olen op­pi­nut luo­vi­maan eri­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa en­kä hät­käh­dä vä­häs­tä. Pääl­lim­mäi­sek­si huo­le­nai­heek­si nou­see eh­kä se, et­tä ker­ki­än­kö kol­le­goi­den kyy­tiin päi­vän lo­put­tua. Kul­jem­me ni­mit­täin kimp­pa­kyy­dis­sä ja kol­le­goil­la on tu­len­pa­la­va kii­re ko­tiin työ­päi­vän lo­put­tua. (Si­vu­men­nen sa­no­en, en kyl­lä muis­ta kos­kaan kyy­dis­tä jää­nee­ni, vaik­ka sii­tä pai­na­jai­sia koko ajan näen). Toki mi­nul­la­kin on kii­re ko­tiin. Päi­vän pa­ras het­ki on as­tua si­sään ko­ti­o­ves­ta, syö­dä ja pöt­käh­tää soh­val­le leh­teä lu­ke­maan ja tork­ku­maan.

pin­huu­si = ol­la pin­tees­sä

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
2.7.2020

Minä kuu­lun si­nul­le. Pe­las­ta mi­nut! Si­nun sää­dös­te­si mu­kaan minä tah­don elää. Minä olen kuin ek­sy­nyt lam­mas. Et­si mi­nut! Si­nun käs­ky­jä­si minä en unoh­da. Ps. 119:94,176

Viikon kysymys