JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Öljylehdon nyyhkytykset

10.4.2020 6.00

Juttua muokattu:

27.4. 09:19
2020042709193620200410060000

Ve­nä­läi­nen kir­jai­li­ja An­ton Tse­hov kir­joit­ti vuon­na 1894 no­vel­lin Yli­op­pi­las. Sii­nä hen­gel­li­sen aka­te­mi­an yli­op­pi­las Ivan Ve­li­ko­pols­ki on mat­kal­la ko­tiin. On pit­kä­per­jan­tai. Kun hän on ai­kai­sem­min sa­ma­na päi­vä­nä läh­te­nyt ko­to­aan, äi­ti on jää­nyt puh­dis­ta­maan sa­mo­vaa­ria. Pit­kä­nä­per­jan­tai­na ko­to­na ei kei­tet­ty mi­tään ruo­kaa. Ivan Ve­li­ko­pols­ki on nä­lis­sään. Kä­det koh­mei­si­na ja kas­vot pu­nai­si­na kyl­mäs­tä tuu­les­ta hän ko­kee voi­mak­kaas­ti ym­pä­röi­vän luon­non synk­kyy­den ja äk­kiä tul­leen kyl­myy­den. Tun­tuu ta­ka­tal­vel­ta.

No­vel­lin nuo­ri mies, Ivan, py­säh­tyy mat­kal­laan nuo­ti­ol­le, jon­ka lois­tees­sa is­tuu kak­si les­keä, äi­ti ja ty­tär, Va­si­li­sa ja Lu­ker­ja. Ty­tär tis­kaa nuo­ti­on ää­res­sä kat­ti­loi­ta. Ter­veh­dit­ty­ään nai­sia Ve­li­ko­pols­ki to­te­aa, et­tä sa­mal­la ta­val­la apos­to­li Pie­ta­ri läm­mit­te­li kyl­mä­nä yö­nä nuo­ti­on ää­res­sä. Hän pu­he­lee: ”Sil­loin­kin siis oli kyl­mää. Se oli to­ti­ses­ti kau­his­tut­ta­va yö, muo­ri hyvä! En­nen­kuu­lu­mat­to­man su­rul­li­nen ja pit­kä yö!”

Tä­män jäl­keen Ivan Ve­li­ko­pols­ki muis­te­lee pit­kään omin sa­noin nai­sil­le evan­ke­liu­mi­teks­tiä vii­mei­ses­tä eh­tool­li­ses­ta ai­na sii­hen as­ti, kun Pie­ta­ri kiel­tää Jee­suk­sen. Hän ker­too lo­puk­si, kuin­ka Pie­ta­ri purs­kah­taa kat­ke­raan it­kuun: ”Sitä saat­taa ku­vi­tel­la hil­jai­sen – hil­jai­sen, ai­van pi­me­än öl­jy­leh­don ja hil­jai­suu­des­sa tus­kin kuu­lu­vat kä­he­ät nyyh­ky­tyk­set…”

Nai­set lii­kut­tu­vat mie­hen muis­tel­les­sa evan­ke­liu­mi­teks­tiä.

Mies jat­kaa mat­kaan­sa. Hän miet­tii ko­ke­maan­sa ja huo­maa, kuin­ka yh­dek­sän­tois­ta­vuo­si­sa­taa sit­ten ta­pah­tu­neel­la on yh­teys sii­hen päi­vään, jota hän elää. Hän oi­val­taa, kuin­ka toi­nen tois­taan seu­raa­vat ta­pah­tu­mat si­to­vat men­nei­syy­den tä­hän päi­vään. Hän tun­tee näh­neen­sä nyt tuon ket­jun mo­lem­mat päät.

Tse­ho­vin ku­vaus koh­taa­mi­ses­ta nuo­ti­ol­la on val­ta­van kau­nis ja kos­ket­ta­va. Pit­kä­per­jan­tai on her­kis­tä­nyt ih­mis­ten mie­let. Het­ki jät­tää kaik­kiin nuo­ti­on ää­rel­lä ole­viin voi­mak­kaan jäl­jen.

Myös Bac­hin Mat­teus­pas­si­os­sa evan­ke­lis­ta lau­laa sii­tä, mi­ten Pie­ta­ri kiel­tää Jee­suk­sen: ”Ja sa­mas­sa lau­loi kuk­ko. Pie­ta­ri muis­ti, mitä Jee­sus oli hä­nel­le sa­no­nut: ´En­nen kuin kuk­ko lau­laa, sinä kol­mes­ti kiel­lät mi­nut.’ Hän meni ulos ja it­ki kat­ke­ras­ti.”

Tä­män jäl­keen soi kau­nis alt­to­aa­ria Er­bar­me dich. Aa­ri­aa kut­su­taan Pie­ta­rin ka­tu­mu­saa­ri­ak­si. Se on mie­les­tä­ni – ja ai­van var­mas­ti mo­nien, mo­nien mui­den­kin mie­les­tä – yk­si kau­neim­mis­ta mu­sii­keis­ta maan pääl­lä. Erk­ki Pul­li­sen suo­men­nok­ses­sa aa­ri­an sa­nat kuu­lu­vat: ”Ju­ma­la­ni, ar­mah­da mi­nua / kyy­nel­te­ni täh­den, / kat­so tän­ne, / sy­dä­me­ni ja sil­mä­ni / it­ke­vät edes­sä­si kat­ke­ras­ti. / Ju­ma­la­ni, ar­mah­da mi­nua.”

Bach ja Tse­hov ovat oman tai­tee­na­lan­sa suu­rim­pia mes­ta­rei­ta. He ovat osan­neet ku­va­ta te­ok­sis­saan Kris­tuk­sen kär­si­mys­tie­tä niin, et­tä lu­ki­ja ja kuu­li­ja pys­tyy ais­ti­maan sen het­kiä. Alt­to­aa­ri­an sä­ve­lis­sä voim­me kuul­la sa­man tus­kan, jon­ka Tse­hov ku­vai­li Pie­ta­rin hil­jai­suu­des­sa tus­kin kuu­lu­vik­si kä­heik­si nyyh­ky­tyk­sik­si.

Ih­mi­sel­le on tär­ke­ää saa­da sa­mais­tua toi­sen ko­ke­muk­siin. Em­me voi in­hi­mil­li­si­nä ih­mi­si­nä kui­ten­kaan ym­mär­tää Kris­tuk­sen kär­si­mys­tä – sitä, mitä hän, Ju­ma­la ja ih­mi­nen, koki. On­nek­si us­ko ei ole kiin­ni ym­mär­tä­myk­ses­täm­me tai tun­teis­tam­me. Kris­tus kär­si, kuo­li ja nou­si tai­vaa­seen sen vuok­si, et­tä me ih­mi­set voi­sim­me va­pau­tua syn­nin ja kuo­le­man val­las­ta.

Eläm­me täy­sin poik­keuk­sel­lis­ta ke­vät­tä. Ih­mi­set ei­vät voi ko­koon­tua Kris­tuk­sen kär­si­mys­tä ku­vai­le­viin ta­pah­tu­miin. Pää­si­äi­sen kir­kol­lis­ten te­os­ten esi­tyk­set on pe­rut­tu kir­kois­sam­me. Te­os­ten esit­tä­jät ovat kes­keyt­tä­neet har­joit­te­lun­sa. Moni kai­paa mu­siik­kia, jos­sa voi kuul­la syn­nin­tun­nus­tus­ru­kouk­sen sa­nat: ”Et­tä minä niin kuin Pie­ta­ri it­ki­sin syn­te­jä­ni…”

Va­pah­ta­ja on lu­van­nut kul­kea rin­nal­la­ni jo­kai­se­na het­ke­nä­ni. Näi­nä paas­to­na­jan päi­vi­nä ha­lu­an muis­taa hä­nen kär­si­mys­tie­tään. Avau­tu­koon pää­si­äis­ka­len­te­rin yh­den luu­kun ta­kaa Tse­ho­vin no­vel­li Yli­op­pi­las ja Bac­hin Mat­teus­pas­si­on alt­to­aa­ria.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
Hanna-MariaJurmu

Maja

25.11.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Rakkaudesta ja sen tunnustamisesta

28.10.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Hakaneuloin kiinnitetyt

27.9.2022 6.15
Hanna-MariaJurmu

”Siunaa vieläkin häntä ja hänelle rakkainta ihmistä”

21.8.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Taivaassa ei enää kukaan tiuski

26.7.2022 10.15
Hanna-MariaJurmu

Ideointia ja harkittua hyötykäyttöä

23.6.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Pala maisemaa

26.5.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Perintö

21.4.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

”Koko maailma jakaa kyyneleenne”

20.3.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Suuri helmikuu

17.2.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Kirjalahjoja

29.1.2022 8.30
Hanna-MariaJurmu

Pieniä joulukuisia muistiinmerkintöjä

30.12.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Puu

26.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Laulu, jossa on kaikki

1.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Sävellytyttää

23.9.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Joko menit pois, minun kesäni?

30.8.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Kaksi tarinaa, yksi tarina

28.7.2021 8.00
Hanna-MariaJurmu

Koulunkäyntiä ja opiskelua

28.6.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Arkea ja pyhää

30.5.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Huhtikuussa ilon kautta

1.5.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Murheen miekka

30.3.2021 7.15
Hanna-MariaJurmu

Peruskysymysten äärellä

19.2.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Liian suuria sammakoita ja ihanan kauniita rinnesoita

1.2.2021 6.15
Hanna-MariaJurmu

Vuodet vaihtuvat

6.1.2021 7.20
Hanna-MariaJurmu

Puhdetöitä

29.11.2020 6.15
Hanna-MariaJurmu

Päiväkirjamerkintöjä

30.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Marjastussähläystä

4.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Lasten ystävä, kiitos lasten ystävistä

28.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Psalmien kesä

1.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Miksi puut elävät kauemmin kuin ihmiset?

28.6.2020 6.45
Hanna-MariaJurmu

Alttoelämää

30.5.2020 6.55
Hanna-MariaJurmu

Pieniä onnellisia hetkiä

29.4.2020 6.05
Hanna-MariaJurmu

Mitä olette, taivas ja avaruus?

23.2.2020 6.10
Hanna-MariaJurmu

Joulu hellii meitä

6.1.2020 6.05
13.11.2024

Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. 1. Kor. 15:42–43

Viikon kysymys