JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pelkkiä tunnelmia, koska sanat ovat hukassa

27.2.2023 6.00

Juttua muokattu:

24.2. 11:19
2023022411195320230227060000

Hel­mi Yr­jä­nä

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä joku on lai­nan­nut sa­no­ja­ni. Ne ei­vät ni­mit­täin ol­leet omal­la pai­kal­laan pääs­sä­ni, vaan jou­duin et­si­mään nii­tä kaa­peis­ta suk­ka­ko­rien poh­jal­ta ja etei­sen ma­ton al­ta. Kat­soin keit­ti­ös­tä huo­ne­kas­vien ta­kaa ja kurk­ka­sin jopa pi­a­non si­sus­ka­lu­jen se­kaan toi­vo­en, et­tä siel­tä vil­kut­tai­si ta­kai­sin joku hä­vin­neis­tä sa­nois­ta­ni. Ei nä­ky­nyt. Nämä käy­tös­sä ole­vat sa­nat on kai sit­ten lai­nat­tu jos­ta­kin tai kai­vet­tu hä­tä­va­ra­sa­nas­tos­ta. Niin tyh­jää oli ins­pi­roi­vien sa­no­jen ka­sas­sa. Jos tot­ta pu­hu­taan, en edes tien­nyt ins­pi­roi­vien sa­no­jen ka­san ole­mas­sa­o­los­ta tätä en­nen.

Kos­ka sa­no­ja ei siis ole, täy­tyy kir­joit­taa vain tun­nel­mia. Täs­sä en­sim­mäi­nen:

”Sel­kä hump­sah­taa han­keen, len­nät­tää hiu­ta­le­pil­ven. Muu­ta­ma kau­no­kai­sis­ta len­tää, lii­hot­taa ja lei­jai­lee pos­kel­le, ala­huu­lel­le ja va­sem­paan sil­mä­kul­maan. Hiu­ta­leen­hie­no vii­leys hä­vi­ää ihoon. Hen­käyk­set haih­dut­ta­vat las­keu­tu­via hiu­ta­lei­ta kes­ken mat­kan, mut­ta eräs san­ka­ril­li­nen yk­si­lö imey­tyy il­ma­vir­ran mu­ka­na suu­hun. Mais­tuu tal­vi, ohi kul­ke­va au­to­tie ja pak­kas­höy­ry.”

En­sim­mäi­nen tun­nel­ma liit­tyy juu­ri tä­hän het­keen, hel­mi­kui­seen pak­ka­sil­taan. Kä­vin tal­lus­ta­mas­sa ins­pi­raa­ti­on puut­tees­sa ”kort­te­lin” ym­pä­ri (suo­mek­si siis puo­lik­si pu­si­kos­sa pol­kua pit­kin ja puo­lik­si kä­ve­ly­tiel­lä). Lun­ta tuli hy­vin hil­jaa ja hy­vin pie­niä hiu­ta­lei­ta. En oi­ke­as­taan ins­pi­roi­tu­nut, mut­ta kir­joi­tin tuon tun­nel­man. En myös­kään keh­dan­nut maa­ta ka­dun­var­res­sa lu­mi­han­ges­sa, kos­ka pel­kä­sin, et­tä joku oli­si tul­lut ky­se­le­mään voin­ti­a­ni.

Toi­nen tun­nel­ma vie vii­me ke­vää­seen ja pää­si­äi­seen. Lun­ta oli suol­la pal­jon, mut­ta au­rin­ko läm­mit­ti il­man yli kym­me­neen as­tee­seen.

”Mus­ta­ras­tas­hui­lua hil­jai­suu­des­sa seit­se­mäl­tä il­lal­la. Läm­pö­ti­la las­kee sa­maa mat­kaa au­rin­gon kans­sa, mut­ta pos­ket lois­ta­vat kirk­kaan tai­vaan va­los­sa. Li­ri­see, vaik­ka lun­ta on aa­val­la­kin vie­lä pol­vi­su­kan mat­kal­ta. Läm­mön roh­kai­se­mat pal­jaat sor­met si­ve­le­vät män­nyn peh­me­ää kaar­naa, kuu­sen neu­la­sia, haa­van kar­he­aa kuor­ta. Tal­ven jäl­keen kaik­ki tun­tuu sor­men al­la uu­del­ta.”

”As­kel tun­nus­te­lee na­ri­se­val­la lat­ti­al­la, läm­mit­te­lee au­rin­ko­läi­käs­sä, va­roo tik­ku­jen pe­los­sa liu’ut­ta­mas­ta suk­kaa. Kul­kee mum­mon ku­to­man ma­ton vier­tä, hi­pai­see pik­ku­var­paal­la va­hin­gos­sa pu­nai­ses­ta yö­pai­das­ta re­vit­tyä rai­taa. Ik­ku­na­lau­dal­la nup­pu­ja pus­ke­va pe­lar­go­ni pöl­läyt­tää sie­rai­mia ku­tit­ta­van ha­ju­pil­ven, kun as­ke­let tu­le­vat lii­an lä­hel­le. Tuok­su kos­ket­taa, he­rät­tää eloon.”

Täy­sin ku­vi­tel­maa, tun­nel­ma­ma­kus­te­lua, tun­nel­man luon­nin har­joit­te­lua.

Tun­sit­ko, hais­toit­ko, kuu­lit­ko ja mais­toit­ko?

Jat­kan sa­no­jen et­si­mis­tä, toi­vot­ta­vas­ti löy­täi­sin ne mah­dol­li­sim­man pian.

HelmiAutio
Olen tuore äikän ope ja vaimo. Aikani kuluu musiikin ja valokuvaamisen parissa sekä seikkailemisen haaveilussa, mutta muistan kuitenkin hoitaa myös ihanat huonekasvini. Kun kirjoitan, kirjoitan ihmisille ja toivon saavani heidät ajattelemaan. Jos toiveeni toteutui ja jokin tekstini sai ajatuksesi heräämään, kuulisin niitä mielelläni: helmiyrjana (at) gmail.com.
24.4.2024

Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. 2. Kor. 4:16

Viikon kysymys