JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pois juoksee aika

4.12.2021 6.00

Juttua muokattu:

7.12. 07:59
2021120707594020211204060000

Jou­ni Le­so­nen

”Joko si­nun­kin pi­tää sin­ne läh­teä? Olet vie­lä niin nuo­ri, mel­kein lap­si.”

Mi­tä­hän ajat­te­li­vat iso­van­hem­mat lä­het­tä­es­sään nuo­ria poi­ki­aan va­rus­mies­pal­ve­luk­seen ja rin­ta­mal­le lä­hes 80 vuot­ta sit­ten?


Muis­tan, kuin­ka saim­me lap­si­na kat­sel­la so­das­sa otet­tu­ja va­lo­ku­via. Isä­ni oli tuo­nut nii­tä muis­to­na ”siel­tä jos­tain,” ra­jan ta­kaa, Ru­ka­jär­ven rin­ta­mal­ta. Usein hän ker­toi, mis­sä ja mil­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa ku­vat oli otet­tu. Mo­nil­la kuk­ku­loil­la ja ”mot­ti­pai­koil­la” oli­vat ni­met, sa­mal­la ta­paa, kuin Yr­jö Jyl­hä ku­vaa ru­nois­saan tal­vi­so­dan tais­te­lu­paik­ko­ja Kir­ves­mä­ki, Tai­pa­leen­jo­ki… Isä­ni ker­to­muk­sis­sa ja ku­vis­sa vi­lah­te­li­vat pai­kan­ni­met Kon­tok, Nuok­ki­jär­vi, Liet­ma­jär­vi, Tah­ko­vaa­ra ja Ont­ro­sen­vaa­ra sekä jouk­ko-osas­tot Raja Jp. 6 ja 14. D-jou­kois­ta koot­tu tais­te­luo­sas­to…

Ke­sän 1944 tais­te­lut oli­vat eri­tyi­sen ras­kai­ta. Ei isä­ni liit­tä­nyt nii­hin mi­tään eri­tyi­siä kau­hu­ker­to­muk­sia, vaik­ka eh­kä ku­viin liit­tyi sel­lai­si­a­kin muis­to­ja. Ku­vat oli­vat kär­si­neen nä­köi­siä, nur­kis­ta ku­lu­nei­ta, nuh­raan­tu­nei­ta ja osin rut­tui­si­a­kin. Vä­hän ku­ten ne so­das­sa ol­leet mie­het­kin, joi­ta ku­vis­sa esiin­tyi.

Me lap­set em­me tie­ten­kään ku­vis­ta tun­nis­ta­neet ke­tään, meil­le niis­sä esiin­tyi ”vain” so­ti­lai­ta. Isä­ni­kin oli vai­kea tun­nis­taa niis­tä kaik­kia, muu­ta­mia hän muis­ti ni­mel­tä. Sen hän muis­ti, et­tä kaik­ki niis­sä esiin­ty­vät ei­vät pa­lan­neet so­das­ta elos­sa ko­tiin.


Isä­ni kut­sut­tiin va­rus­mies­pal­ve­luk­seen vuon­na 1942, hä­nen ol­les­saan 17-vuo­ti­as. Ly­hy­en kou­lu­tuk­sen jäl­keen nuo­ret mie­het siir­ret­tiin rin­ta­mal­le. So­dan päät­ty­es­sä isä­ni oli 19-vuo­ti­as so­ta­ve­te­raa­ni. 1960-lu­vul­la kuun­te­lin usein, kun ko­ti­ky­lä­ni ”ve­te­raa­nit” ver­tai­li­vat so­ta­ko­ke­muk­si­aan ker­to­en sa­mal­la toi­sil­leen jut­tu­ja ”jos­tain siel­tä”.


Kun noin kol­me­kym­men­tä vuot­ta sit­ten me­nin en­sim­mäi­sen ker­ran ko­ti­kun­ta­ni kun­nan­ta­lon val­tuus­to­sa­liin, huo­ma­sin sei­näl­lä suu­ren tau­lun. Tau­lus­sa oli nii­den so­ti­lai­den ni­met, jot­ka oli­vat kaa­tu­neet so­dis­sa vuo­sien 1939–1945 ai­ka­na.

En­sim­mäi­sil­lä ker­roil­la huo­mi­o­ni kiin­nit­ti kaa­tu­nei­den mää­rä. Myö­hem­min tau­lua kat­so­es­sa­ni ver­ta­sin, kuin­ka moni heis­tä oli kaa­tu­es­saan ol­lut isä­ni ikäi­nen. Jos­kus huo­ma­sin, et­tä juu­ri sil­lä päi­vä­mää­räl­lä, jol­loin olin tau­lun luo­na, oli jon­kun syn­ty­mä­päi­vä tai joil­la­kin kuo­lin­päi­vä.

Vuo­det ja vuo­si­kym­me­net ku­lui­vat. Kun­nan­ta­lon sul­keu­tu­es­sa tau­lu siir­ret­tiin seu­ra­kun­ta­ta­lon sei­näl­le. Siel­lä käy­des­sä­ni kat­soin usein tau­lua miet­tien sa­mo­ja asi­oi­ta kuin en­nen­kin. Jos­kus van­hem­mat kirk­ko­val­tuus­ton tai -neu­vos­ton jä­se­net muis­te­li­vat ko­kous­ten yh­tey­des­sä so­das­sa kaa­tu­nei­ta. Niis­sä oli heil­le tut­tu­ja, sa­man ky­län nuo­ru­kai­sia. Mo­net muis­ti­vat hei­dän so­taan läh­tön­sä. Erään kou­lun pi­hal­la on muis­to­ki­vi, jos­sa mai­ni­taan: ”Täs­tä läh­ti­vät tä­män kun­nan nuo­ret mie­het yh­des­sä tal­vi­so­taan.”


Sei­son taas, kol­me­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min, sa­man tau­lun edes­sä. Kat­se­len hei­dän syn­ty­mä- ja kuo­li­nai­ko­jaan. Kuin­ka nuo­ria he oli­vat­kaan kaa­tu­es­saan! En­sim­mäi­sen ker­ran tau­lun näh­des­sä­ni huo­ma­sin hei­dän ol­leen vä­hän mi­nua nuo­rem­pia. Nyt huo­maan, et­tä van­him­mat poi­ka­ni ovat jo huo­mat­ta­vas­ti vart­tu­neem­pia kuin mo­net näis­tä, jot­ka kaa­tui­vat al­le kah­den­kym­me­nen vuo­den iäs­sä. Nuo­rin­kin po­jis­ta­ni on jo kau­an sit­ten käy­nyt va­rus­mies­pal­ve­luk­sen.

He läh­ti­vät ko­to­aan, ”äi­din hel­mois­ta”, suo­raan so­taan mo­nen­lais­ten ”hy­vän tuu­rin” toi­vo­tus­ten ja siu­naus­ten saat­te­le­mi­na. Mo­nien – läh­te­vien ja lä­het­tä­vien – mie­les­sä oli sa­maan ai­kaan pal­jon pel­koa, mut­ta myös toi­vei­ta, et­tä he pa­lai­si­vat so­das­ta ter­vei­nä.

Lä­hes kaik­ki he pa­la­si­vat, osa ter­vei­nä, osa haa­voit­tu­nei­na tai kuol­lei­na. Suo­mes­sa oli tuol­loin pal­jon nuo­ria les­kiä ja so­ta­or­po­ja. Kar­ja­lan mail­la et­si­tään vie­lä­kin rin­ta­mil­la ka­don­nei­ta ja sin­ne jää­nei­tä. Vuo­sit­tain hei­tä löy­tyy. Hei­dät tuo­daan ko­ti­seu­ra­kun­nan mul­tiin. Hei­dän so­ta­ret­ken­sä pi­tuus oli 80 vuot­ta.


Mo­nis­sa ko­deis­sa lap­set ky­se­li­vät: ”Mil­loin isä tu­lee taas ko­tiin?”

He, joi­den ni­miä nyt kat­se­len, pa­la­si­vat ar­kuis­sa. Hei­dän koh­dal­laan to­teu­tui erään sota-ajan ru­non sa­no­ma: ”Ja ker­ran hä­mys­sä il­lan suun, isä pa­la­si jäl­leen ko­tiin. Tuli kyl­mä­nä val­kees­sa ar­kus­saan ja men­nyt ei enää so­tiin.”

Sa­maa tau­lua muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua kat­sel­les­sa­ni nä­kö­kul­ma­ni on taas muut­tu­nut: he oli­vat niin ko­vin nuo­ria, sa­man ikäi­siä ovat lap­sen­lap­se­ni.


Mi­nun va­rus­mies­pal­ve­luk­ses­ta­ni on ku­lu­nut ai­kaa 45 vuot­ta. Sil­loin Puo­lus­tus­voi­mien pal­ve­luk­ses­sa oli vie­lä kou­lut­ta­ji­na hen­ki­löi­tä, joil­la oli ko­ke­mus­ta so­ta­rin­ta­mal­ta. Ja ker­to­muk­sia siel­tä. Ker­to­muk­sis­sa ja ope­tuk­sis­sa tois­tui usein toi­ve ”kun­pa ei kos­kaan enää”.

Mon­ta su­ku­pol­vea on en­nät­tä­nyt käy­dä va­rus­mies­pal­ve­luk­sen so­tien jäl­keen. Us­kon, et­tä jo­kai­nen ikä­luok­ka on kuul­lut kou­lut­ta­jil­taan tuon sa­man toi­vo­muk­sen: ”Kun­pa ei kos­kaan enää.” Sa­maa toi­von mi­nä­kin – ja sitä, et­tä sen kuu­li­si­vat myös lap­sen­lap­se­ni, jois­ta vart­tu­neim­mat ovat pian va­rus­mie­si­äs­sä.

JouniLesonen
Olen Savossa syntynyt, mutta tunnen nykyisin itseni kainuulaiseksi jylhien järvien ja korpien mieheksi. Olen ollut reilu 42 vuotta ambulanssissa töissä ensihoitajana. Meillä on luonto lähellä ja minä lähellä luontoa. On huiman upeaa nousta kesäisenä yönä samaan aikaan auringon kanssa ja mennä järvelle. Voisin kertoa suurista kaloista, joita olen Oulujärveltä saanut. Myös Raamatusta löytyy elämänmakuisia tekstejä, joita voin siteerata aivan arkisiinkin kertomuksiin.
13.8.2022

Jeesus sanoi: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” Matt. 7:21

Viikon kysymys