JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Puu

26.11.2021 6.00

Juttua muokattu:

25.11. 14:03
2021112514035220211126060000

Han­na-Ma­ria Jur­mu

Yk­si lap­suu­te­ni mu­ka­vis­ta pai­kois­ta oli ko­ti­ni pi­hal­la kas­va­va suu­ri koi­vu. Usein is­tus­ke­lin pak­sun run­gon ja van­kan ok­san muo­dos­ta­mas­sa ko­los­sa. Mitä lie siel­lä mie­tis­ke­lin. Eh­kä kai­pa­sin jo lap­se­na omia het­kiä, jol­loin sain ol­la it­sek­se­ni omien aja­tus­te­ni kans­sa.

Kii­pei­lin muu­ten­kin pal­jon puis­sa. En ol­lut mi­ten­kään rä­mä­päi­nen tai eri­tyi­sen vah­va – eh­kä kor­kein­taan not­ke­an­ket­te­rä ja pel­kää­mä­tön. Vie­lä ai­kui­si­äl­lä olen sil­mäil­lyt pui­ta ar­vi­oi­dak­se­ni nii­den ”kii­pei­lyl­li­syyt­tä”. Edel­leen mi­nul­la on myös haa­ve saa­da maja puu­hun. Vä­hän on tun­ne, et­tä sai­sin­kin sen jos­kus.

Ha­lu­sin lap­se­na huo­nee­ni sei­näl­le ko­ris­teek­si suu­ren tuu­len­pe­sän, joka oli ko­tim­me pi­ha­pii­rin koi­vus­sa. Isä­ni, jon­ka kans­sa olim­me var­maan myös su­ku­lais­sie­lut, kiin­nit­ti sen toi­vo­muk­ses­ta­ni sän­ky­ni ylä­puo­lel­le sei­nään. Mi­nus­ta se oli val­ta­van kau­nis ri­su­muo­dos­tel­ma. Vas­ta myö­hem­min isä tie­dus­te­li mi­nul­ta, et­tä tie­dän­kö, min­kä­lai­sen ötök­käyh­tei­sön al­la olen nuk­ku­nut. Ei ol­lut on­nek­si tul­lut mie­leen­kään, mikä ku­hi­na siel­lä on käyn­nis­sä. Isä oli ym­mär­tä­väi­nen, kun ei pi­lan­nut lap­se­ni­lo­a­ni.

En ole pui­den­ha­laa­ja, mut­ta olen pui­den­sil­mäi­li­jä. Au­tos­sa is­tu­es­sa­ni ihai­len tien­var­sien kuu­sien tai­vas­ta vas­ten piir­ty­viä ää­ri­vii­vo­ja. Erää­nä kuu­ta­mo­yö­nä muu­ta­ma päi­vä sit­ten ihai­lin pui­ta, jot­ka oli­vat kä­sit­tä­mät­tö­män kau­nii­ta voi­mak­kaan kuu­ta­mon va­lais­tuk­ses­sa.

Pih­la­ja on mie­les­tä­ni yk­si kau­neim­mis­ta asi­ois­ta, mitä luon­nos­sa kas­vaa. Pi­ha­pih­la­ja on lem­pi­sa­no­ja­ni. Se vie aja­tuk­set iha­naan pi­ha­pii­riin, pu­nai­seen torp­paan ja ik­ku­nas­ta pil­kis­tä­viin ke­sä­ver­hoi­hin. Olen­ko­han jos­kus näh­nyt jo­tain sel­lais­ta? Vai odot­taa­ko­han mi­nua jos­sa­kin sel­lai­nen iha­nuus?

Kun ajam­me Ter­vo­las­ta muu­ta­man tun­nin poh­joi­seen, puus­to pie­ne­nee ja tun­tu­ris­sa se ka­to­aa ole­mat­to­mak­si. Kun läh­dem­me aje­le­maan ko­toa ete­lää koh­ti, var­maan­kin joka ker­ta kom­men­toim­me puus­ton koon suu­re­ne­mis­ta. Jo Kes­ki-Suo­men koh­dal­la ero Meri-Lap­piin on mer­kit­tä­vä. Olem­me pääs­seet myös naut­ti­maan jy­väs­ky­lä­läis­ten ome­na­tar­ho­jen sa­dos­ta. Eräs iha­na An­ja lä­het­ti meil­le men­nee­nä syk­sy­nä oman puu­tar­han­sa ome­noi­ta, it­se teh­tyä hil­loa ja tee­tet­tyä ome­na­me­hua. Iloit­kaam­me kii­tol­li­si­na me poh­joi­sen ih­mi­set mui­den ih­mis­ten puu­tar­ho­jen he­del­mäl­li­syy­des­tä!

Tyt­tä­rem­me per­hei­neen asuu Es­poon Lip­pa­jär­vel­lä kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­ses­ti mer­kit­tä­väs­tä Träs­kän­dan puis­tos­ta. Olem­me pääs­seet use­aan ker­taan ih­met­te­le­mään tuon van­han kar­ta­non pi­ha­pii­rin ja met­sän val­ta­via pui­ta. Puis­to­a­lu­ee­seen liit­tyy luon­non­suo­je­lu­a­lue, jos­sa luon­to on py­rit­ty pi­tä­mään kos­ke­mat­to­ma­na. To­sin tänä syk­sy­nä siel­lä kä­vel­les­säm­me näim­me, et­tä pui­ta oli jou­dut­tu jo kaa­ta­maan. Erään kaa­de­tun, pak­sun puun kan­to näyt­ti­kin ai­van la­hol­ta. Eh­kä osa puis­ta ai­heut­ti jo tur­val­li­suus­ris­kin puis­tos­sa kul­ki­joil­le.

Kun kä­ve­lem­me luon­non­ti­lai­sen met­sän hal­ki edel­leen pie­nel­le pu­rol­le, val­koi­sen sil­lan toi­sel­la puo­lel­la au­ke­aa Träs­kän­dan kar­ta­non puis­to­met­sä. Nä­ky­mä on joka ker­ta hä­kel­lyt­tä­vä. Tun­tuu kuin as­tui­si van­haan maa­il­maan. Pui­ta ihail­les­sa ei voi ol­la miet­ti­mät­tä, kuin­ka mo­ni­na eri vuo­si­kym­me­ni­nä ja vuo­si­sa­toi­na elä­neet ih­mi­set ovat kul­ke­neet noi­den val­ta­vien pui­den kat­vees­sa. Puut ovat sei­so­neet pai­kal­laan, ja ih­mi­set ovat vaih­tu­neet.

Suo­men tai­teen kul­ta­kau­del­la tai­tei­li­jat ku­va­si­vat run­saas­ti luon­toa. Puut ja met­sät va­li­koi­tui­vat usei­den tai­tei­li­joi­den maa­laus­ten ai­heik­si. Puut oli­vat luon­nol­li­nen osa sitä mai­se­maa, joka oli sil­mien edes­sä. Nämä sa­mat tai­de­maa­lauk­siin van­gi­tut nä­ky­mät kos­ket­ta­vat edel­leen mei­tä suo­ma­lai­sia. Met­sä­nä­ky­mät rau­hoit­ta­vat miel­tä ja tar­jo­a­vat es­teet­ti­siä elä­myk­siä. Puut ovat ol­leet ai­na se­lit­tä­mät­tö­mäl­lä ta­val­la lu­mo­voi­mai­sia.

Si­be­lius­kin ins­pi­roi­tui puis­ta. Hä­nen pi­a­no­sä­vel­lyk­sen­sä Puu­sar­ja al­kaa osal­la Kun pih­la­ja kuk­kii. Voi, mi­ten sen kau­nis me­lo­di­an­pät­kä sat­tuu si­sim­pään! Se on kuin sä­vel­ku­va haa­vei­de­ni tor­pan pi­ha­pih­la­jas­ta.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
Hanna-MariaJurmu

Maja

25.11.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Rakkaudesta ja sen tunnustamisesta

28.10.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Hakaneuloin kiinnitetyt

27.9.2022 6.15
Hanna-MariaJurmu

”Siunaa vieläkin häntä ja hänelle rakkainta ihmistä”

21.8.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Taivaassa ei enää kukaan tiuski

26.7.2022 10.15
Hanna-MariaJurmu

Ideointia ja harkittua hyötykäyttöä

23.6.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Pala maisemaa

26.5.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Perintö

21.4.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

”Koko maailma jakaa kyyneleenne”

20.3.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Suuri helmikuu

17.2.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Kirjalahjoja

29.1.2022 8.30
Hanna-MariaJurmu

Pieniä joulukuisia muistiinmerkintöjä

30.12.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Laulu, jossa on kaikki

1.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Sävellytyttää

23.9.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Joko menit pois, minun kesäni?

30.8.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Kaksi tarinaa, yksi tarina

28.7.2021 8.00
Hanna-MariaJurmu

Koulunkäyntiä ja opiskelua

28.6.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Arkea ja pyhää

30.5.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Huhtikuussa ilon kautta

1.5.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Murheen miekka

30.3.2021 7.15
Hanna-MariaJurmu

Peruskysymysten äärellä

19.2.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Liian suuria sammakoita ja ihanan kauniita rinnesoita

1.2.2021 6.15
Hanna-MariaJurmu

Vuodet vaihtuvat

6.1.2021 7.20
Hanna-MariaJurmu

Puhdetöitä

29.11.2020 6.15
Hanna-MariaJurmu

Päiväkirjamerkintöjä

30.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Marjastussähläystä

4.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Lasten ystävä, kiitos lasten ystävistä

28.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Psalmien kesä

1.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Miksi puut elävät kauemmin kuin ihmiset?

28.6.2020 6.45
Hanna-MariaJurmu

Alttoelämää

30.5.2020 6.55
Hanna-MariaJurmu

Pieniä onnellisia hetkiä

29.4.2020 6.05
Hanna-MariaJurmu

Öljylehdon nyyhkytykset

10.4.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Mitä olette, taivas ja avaruus?

23.2.2020 6.10
Hanna-MariaJurmu

Joulu hellii meitä

6.1.2020 6.05
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys