Lii­sa Lil­va­nen-Pel­ko­nen

Liisa Lilvanen-Pelkonen

Aje­lin yh­te­nä il­ta­na töis­tä ko­tiin. Ker­ran vii­kos­sa työ­mat­ka on noin vii­si­kym­men­tä ki­lo­met­riä suun­taan­sa ja kuun­te­len ää­ni­kir­jo­ja ajan­ku­luk­si. Vä­hän jo vä­syt­ti­kin. Sii­nä jos­tain syys­tä pyyh­käi­sin ne­nän vier­tä hans­kal­la ja ha­vah­duin yh­täk­kiä tuok­suun. Sa­non “tuok­suun”, vaik­ka se oli­si mo­nen mie­les­tä paha haju. Olin ni­mit­täin epä­huo­mi­os­sa lait­ta­nut kä­tee­ni sel­lai­set hans­kat, joi­ta pi­dän ko­to­na eläi­miä hoi­del­les­sa ja pi­ha­hom­mis­sa, ja ne tuok­sui­vat lam­paal­le. Oli ihan pak­ko nuuh­kais­ta vie­lä uu­del­leen.

Kun rap­sut­te­len ja ha­lai­len lam­mas­ta, sa­non sil­le usein, et­tä kyl­lä­pä hai­set hy­väl­le lam­paal­le. En tie­dä, mik­si se on mi­nul­le niin hyvä tuok­su. Eh­kä mi­nul­la on eri­lai­nen ”maku” näis­sä ha­ju­a­si­ois­sa.

Muis­tan lap­suu­des­ta sel­lai­sen ta­pauk­sen, kun olim­me äi­din ja sis­kon kans­sa kä­ve­lyl­lä. Olin noin ne­li­vuo­ti­as ja pot­kut­te­lin kel­kal­la. Äi­ti veti sis­ko­a­ni pul­kas­sa. Kul­jim­me yh­den maa­lais­ta­lon ohi, ja äi­tiä ko­vas­ti hait­ta­si se haju. Se jäi mie­lee­ni. Ih­met­te­lin, mik­si haju oli äi­din mie­les­tä niin paha, vaik­ka omas­ta mie­les­tä­ni se oli hyvä.

Jos­kus on vä­hän hä­vet­tä­nyt­kin sa­noa, et­tä tu­lee niin hyvä olo, kun naa­pu­ri ajaa lan­taa pel­lol­le, on ke­vät ja olen ko­to­na. Toi­set ei­vät voi näh­dä sii­nä mi­tään hy­vää. Ajat­te­len, et­tä eh­kä mi­kään tuok­su ei ole hyvä ei­kä paha, vaan se yh­dis­tyy ai­na jo­hon­kin muu­hun asi­aan, joka mää­rit­tää sen laa­dun.

Nämä muis­tot tu­li­vat mie­lee­ni sii­nä töis­tä ko­tiin ajel­les­sa ja joh­ti­vat aja­tuk­set myös tal­lin ha­juun. Sii­hen ha­juun, jon­ka us­ko­vai­nen ”hais­taa” toi­ses­ta us­ko­vai­ses­ta. Ha­juun, jon­ka avul­la löy­tää toi­sen us­ko­vai­sen luo ja jota toi­sel­la ta­val­la us­ko­vat pi­tä­vät ou­to­na ja pa­ha­na, hal­vek­sit­ta­va­na­kin. Vaik­ka tämä haju on ver­taus­ku­val­li­nen, se on oi­kea tal­lin haju sii­nä mie­les­sä, et­tä Jee­sus syn­tyi tal­lis­sa vaa­ti­mat­to­mis­sa olois­sa. Sii­tä tuo sa­non­ta il­mei­ses­ti tu­lee­kin.

Vaik­ka maa­il­man ih­mi­set jos­kus hal­vek­si­vat us­ko­vai­sia, tun­tuu hy­väl­tä ja ko­toi­sal­ta, kun jos­sain ti­lan­tees­sa odot­ta­mat­ta ”hais­taa” tun­te­mat­to­mas­ta ih­mi­ses­tä tal­lin ha­jun. Ei tar­vit­se kuin muu­ta­ma sana vaih­taa, jos si­tä­kään, niin huo­maa, et­tä meil­lä on sama us­ko ja ym­mär­rys.