JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Yh­den hen­gen ryh­mä­työ

14.3.2021 7.05

Juttua muokattu:

15.3. 09:29
2021031509291920210314070500

Aloi­tin uu­den työn, jos­sa jo muu­ta­man kuu­kau­den ai­ka­na olen saa­nut it­sel­le­ni pal­jon aja­tel­ta­vaa. Niin­kuin sitä ei mi­nul­la muu­ten oli­si! Lap­set mo­nes­ti nau­ra­vat­kin, et­tä äi­ti oli­si hyvä dek­ka­rin kir­joit­ta­ja, kun hä­nel­lä on niin us­ko­ma­ton mie­li­ku­vi­tus. Se vä­rit­tää ihan tätä ar­kis­ta elo­am­me­kin, jos­kus vain unis­sa, mut­ta myös he­reil­lä ol­les­sa­ni.

Töis­sä et­sim­me tiet­tyä lei­von­ta­re­sep­tiä. Em­me löy­tä­neet sitä, mut­ta löy­sim­me mm. vuo­si­kym­men­ten ta­kai­sia kou­lu­muis­tiin­pa­no­ja. Ihan nau­rat­ti, kun luim­me sil­loi­sia las­ten­hoi­to-oh­jei­ta. Ime­tyk­sen es­teik­si mai­nit­tiin mm. äi­din vir­ka­työ. Vau­van ruo­kin­ta-ajat oli­vat tiet­tyi­nä kel­lo­nai­koi­na ja ruo­kin­ta­suo­si­tuk­set­kin hiu­kan eri­lai­set kuin ny­ky­ään. Sitä miet­tii, et­tä mi­ten ih­mi­nen toi­si­naan me­nee ai­ka kau­ak­si­kin iki­ai­kai­sis­ta ja luon­tai­sis­ta ta­vois­ta ja ryt­meis­tä. Ol­laan tie­tä­vi­nään ja toi­mi­taan muka jär­ke­väs­ti. Men­nään osit­tain muo­ti­oik­ku­jen­kin mu­kaan.

Moni asia pa­lau­tuu ta­kai­sin en­ti­sil­le uril­leen, kun an­ne­taan vais­toil­le ja sil­le kuu­lui­sal­le maa­lais­jär­jel­le ti­laa. Näin minä us­kon.

Po­si­ol­la on sen ver­ran vä­hän vä­keä, et­tä syk­sys­tä as­ti Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­ta on voi­nut pyö­riä ra­joi­tus­ten sal­li­mis­sa raa­meis­sa. Raa­mat­tu­luo­kat ja py­hä­kou­lut on voi­tu pi­tää ul­ko­na tai rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Mi­nä­kin pää­sin raa­mat­tu­luok­kaan, vaik­ka läh­din­kin vain kus­kik­si ja kuu­kau­si­vas­tuu­ta te­ke­mään toi­mi­ta­lol­le. Ve­tä­jä oli ja­ka­nut teh­tä­vät kuu­del­le ryh­mäl­le ja se kuu­des ryh­mä olin minä.

Oma ryh­mä­työ­ai­hee­ni oli "Sana ei kos­kaan ka­toa" ja sii­hen liit­ty­viä raa­ma­tun­paik­ko­ja et­sies­sä­ni mie­tin sa­maa kuin Mat­ti Tas­ki­la kir­joi­tuk­ses­saan: “Moni asia muut­tuu ajan saa­tos­sa, ja ih­mis­ten miel­ty­mys­ten mu­kaan, mut­ta Ju­ma­lan sana py­syy meis­tä riip­pu­mat­ta­kin sa­ma­na.”

"Ruo­ho kui­vuu, kuk­ka la­kas­tuu, mut­ta Her­ran sana py­syy iä­ti” (1. Piet. 1:24–25). Se on tur­val­lis­ta ja sii­hen on hyvä pa­la­ta, ai­na­kin mie­les­sään, kun asi­at tun­tu­vat me­ne­vän pie­leen tai um­pi­ku­ja näyt­täi­si ole­van edes­sä.

Lii­an har­voin tu­lee tar­tut­tua Raa­mat­tuun ja SRK:n har­taus­kir­jal­li­suu­teen, mut­ta ko­ke­muk­se­ni on ol­lut se, et­tä siel­tä olen saa­nut loh­tua ja tur­vaa. Jos­kus et­sin hää­pa­ril­le so­pi­via lau­sei­ta, mut­ta kaik­ki eteen au­ke­a­vat koh­dat tun­tui­vat­kin tu­le­van juu­ri mi­nul­le, sii­hen elä­män­ti­lan­tee­seen. Hää­värs­sy­jä en löy­tä­nyt. Se oli vai­kut­ta­va ja mel­kein­pä pe­lot­ta­va­kin ko­ke­mus ja sen jäl­kei­set ta­pah­tu­mat myös. Mut­ta on­nek­se­ni ne vah­vis­ti­vat ko­vin heik­koa us­ko­a­ni ja vii­toit­ti­vat oi­ke­aan suun­taan. Ne toi­vat tur­vaa ja li­sä­si­vät luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen, joka ei ai­na tun­nu me­ne­vän mie­les­tä­ni oi­kein. Sil­loin­kin tun­tui ja sa­noin sen ää­neen­kin, et­tä Ju­ma­lal­la ei ole mi­nul­le mi­tään hy­vää tar­jol­la.

On­nek­si oli ja vie­lä­kin on, kun­han vain hok­saa sen kai­ken hy­vän.

Us­kon ja luot­ta­muk­sen li­säk­si omal­la asen­teel­laan voi vai­kut­taa mo­neen asi­aan. Kes­ki­tys­lei­ril­tä pe­las­tu­nut Vik­tor E. Frankl on sa­no­nut: "Ih­mi­sel­tä voi­daan vie­dä kaik­ki pait­si yk­si asia: va­paus va­li­ta oma asen­teen­sa, oli ti­lan­ne mikä hy­vän­sä."

Kes­ki­tys­lei­ril­lä hän näki myös sen, et­tä vaik­ka olo­suh­teet oli­vat epäin­hi­mil­li­set, ne joil­la oli us­ko, saat­toi­vat pi­tää omis­sa nur­kis­saan pie­niä ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia ja ru­kous­het­kiä. It­se­ä­ni kiin­nos­ta­vat eri­tyi­ses­ti Ausch­wit­zin kes­ki­tys­lei­riin liit­ty­vät ker­to­muk­set, sil­lä olen kym­men­vuo­ti­aa­na käy­nyt siel­lä. Olen näh­nyt vit­rii­neis­sä ih­mi­sil­tä ke­rät­ty­jä asi­oi­ta, polt­tou­u­nit sekä do­ku­ment­ti­fil­min lei­rin ajoil­ta. Lap­sen mie­leen ne jäi­vät, mut­ta ovat­han ne niin kä­sit­tä­mät­tö­miä asi­oi­ta, et­tei niis­tä sil­loin edes jär­kyt­ty­nyt. Jos nyt kä­vi­sin siel­lä, var­maan it­ki­sin.

Toi­sen­kin asi­an hok­sa­sin tuos­sa raa­mat­tu­luo­kas­sa. Olen miet­ti­nyt ajan­koh­tai­sia ai­hei­ta, di­a­ko­ni­a­työ­tä ja Yh­teis­vas­tuu­ke­räys­tä, et­tä mis­tä nii­hin saa voi­man ja ha­lun teh­dä ja osal­lis­tua.

Tas­ki­la kir­joit­taa: "Uu­des­ti­syn­ty­nyt ih­mi­nen ei enää elä it­sel­leen, vaan Luo­jal­leen ja lä­him­mäi­sil­leen. Hän tah­too ar­mah­taa lä­him­mäi­si­ään sa­mal­la rak­kau­del­la kuin hän­tä it­se­ään on ar­mah­det­tu. Op­paa­na hä­nel­lä on Ju­ma­lan sana, joka pi­me­äs­sä lois­ta­van lam­pun ta­voin va­lai­see tien ja näyt­tää suun­nan." (2. Piet.1:19.)

SallaPätsi
Olen seitsemän lapsen äiti, vaimo miehelleni ja naapurissa asuvan anoppini paras miniä – eli hänen ainoan poikansa vaimo. Olen myös tytär, sisko, pienen lammaskatraan huostaaja ja pennitön uneksija, joka haaveilee tällä hetkellä eniten siitä, mitä aikoo isona tehdä leipänsä(kin) eteen. Jos joku haluaa antaa palautetta, sähköpostiosoitteeni on patsisalla@gmail.com
14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys