An­ne Rau­la­mo

Anja Haa­ta­ja toi­mi Hä­meen­lin­nan Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen per­he- ja di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­nan jä­se­ne­nä 24 vuot­ta, niis­tä 18 pu­heen­joh­ta­ja­na. Tänä ke­vää­nä hän jät­ti teh­tä­vän.

Ny­kyi­nen ti­lan­ne mie­ti­tyt­tää pit­kän lin­jan di­a­ko­ni­a­työn te­ki­jää.

– Tämä myl­ler­rys tuo mu­ka­naan var­mas­ti mo­nen­lais­ta, jota em­me vie­lä osaa edes aa­vis­taa, ja vai­ku­tuk­set ovat pit­kään jat­ku­via, jopa py­sy­viä.

Haa­ta­ja to­te­aa­kin, et­tä tar­ve tois­ten tu­ke­mi­seen niin hen­gel­li­sen, hen­ki­sen kuin ta­lou­del­li­sen tuen muo­dos­sa tu­lee jat­ku­maan poik­keu­so­lo­jen pää­tyt­tyä.

– Tämä ra­vis­te­lee mei­tä tar­kas­te­le­maan, mit­kä ovat meil­le tär­kei­tä asi­oi­ta. Ar­jen tu­tut ru­tii­nit tun­tu­ne­vat tä­män jäl­keen luk­suk­sel­ta, myös se, kun pää­sem­me yh­del­le kool­le.

– Toi­saal­ta poik­keu­so­lot pa­kot­ta­vat miet­ti­mään uu­sia ta­po­ja toi­mia. Var­maan näis­tä jää elä­mään uut­ta, esi­mer­kik­si di­gi­maa­il­man kaut­ta ta­pah­tu­vaan toi­min­taan.

Moni asia on nyt kään­ty­nyt pää­la­el­leen. On tul­lut täys­py­säh­dys mo­nes­ti var­sin oh­jel­moi­tuun viik­koon, ja elä­mä on kään­ty­nyt ko­tiin.

– Tämä tuo uu­den­lai­sia haas­tei­ta: mi­ten jär­jes­tel­lä elä­mää – oli sit­ten työs­sä ko­din ul­ko­puo­lel­la tai ko­to­na tai oli per­het­tä tai ei. Voi­ma­va­ro­ja ko­e­tel­laan eri ta­val­la kuin ta­va­no­mai­ses­sa ar­jes­sa.

– Em­me tie­dä, mi­ten pit­kään tätä jat­kuu, kes­ke­ne­räi­syy­den sie­to­am­me ko­e­tel­laan.

Eläk­keel­lä ole­va Haa­ta­ja oli työ­e­lä­mäs­sään vai­ke­as­ti ke­hi­tys­vam­mais­ten las­ten pe­rus­kou­lun eri­tyis­luo­ka­no­pet­ta­ja ja reh­to­ri 27 vuot­ta. Haa­ta­ja luon­neh­tii työ­u­raan­sa las­ten kans­sa ”yh­des­sä te­ke­mi­sek­si”. Työ näyt­ti par­haat puo­len­sa, kun sitä jak­soi teh­dä sy­dä­mel­lä ja muis­ti kat­soa maa­il­maa op­pi­laan nä­kö­kul­mas­ta.

– Työ ja teh­tä­vät ovat ol­leet mat­kan te­koa ih­mis­ten rin­nal­la kul­kien.

Hän ker­toi pe­ri­neen­sä ko­to­aan aja­tuk­sen, et­tä hei­koim­mis­ta pi­de­tään ai­na huol­ta. Tätä ko­din pe­rin­töä Haa­ta­ja on ha­lun­nut kan­taa muis­to­lau­see­na elä­mäs­sään.

Per­he- ja di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­nan teh­tä­vä­nä Haa­ta­ja nä­kee nor­maa­li­ti­lan­tees­sa en­nen kaik­kea koor­di­noi­da ja to­teut­taa yh­teis­tä toi­min­taa tu­ke­mal­la hen­gel­li­ses­ti, pu­hu­taan ”sa­nan di­a­ko­ni­as­ta”. En­nal­ta­eh­käi­se­väl­lä työl­lä on suu­ri mer­ki­tys.

– Kes­ki­ös­sä on ai­na toi­von nä­kö­a­la. Toi­min­nan aja­tus ki­tey­tyy hy­vin SRK:n per­he- ja di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­nan toi­min­ta­suun­ni­tel­man aja­tuk­ses­sa, jon­ka mu­kaan mei­dän teh­tä­väm­me on aut­taa us­ko­maan, toi­vo­maan ja ra­kas­ta­maan.

Nyt poik­keus­ti­lan­tees­sa apu on konk­reet­ti­sem­paa­kin: Hä­meen­lin­nas­sa per­he- ja di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­ta on kar­toit­ta­nut ris­ki­ryh­miin kuu­lu­vien ti­lan­tei­ta ja tar­jon­nut apu­aan.

Di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­ta ei ole ai­noa paik­ka, jos­sa au­te­taan kans­saih­mi­siä. Haa­ta­jan mu­kaan us­ko­vais­ten jou­kos­sa on ai­na teh­ty pal­jon niin sa­not­tua hil­jais­ta di­a­ko­ni­aa, eli au­tet­tu ja tu­et­tu kuun­te­le­mal­la ja käy­tän­nön avul­la, ajat­te­le­mat­ta edes te­ke­vän­sä di­a­ko­ni­aa.

– Raa­ma­tus­sa Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa (Matt. 25:31–40) ker­ro­taan, kuin­ka Jee­sus vas­taa ky­se­li­jöil­le, jot­ka ei­vät tien­neet aut­ta­neen­sa Jee­sus­ta: ”To­ti­ses­ti: kai­ken, min­kä olet­te teh­neet yh­del­le näis­tä vä­häi­sim­mis­tä vel­jis­tä­ni, sen te olet­te teh­neet mi­nul­le.”

Poik­keus­ti­lan­ne on he­rät­tä­nyt myös yleis­tä aut­ta­mis­ha­lua. Naa­pu­rit, ys­tä­vät ja tu­tut, myös tun­te­mat­to­mat, kan­ta­vat huol­ta toi­sis­taan. Tar­jo­taan asi­oin­ti­a­pua, ky­sy­tään voin­tia, len­kil­lä vas­taan tul­les­sa muo­dos­te­taan tur­va­vä­li, vä­lil­lä pie­ni pil­ke sil­mä­kul­mas­sa.

– Ha­lu­taan toi­mia oh­jei­den mu­kaan, vaik­ka mei­tä jäyk­kiä suo­ma­lai­sia pi­tää sii­hen vä­hän tiu­kas­ti­kin pa­tis­tel­la. Nyt on tär­ke­ä­tä huo­mi­oi­da oh­jeis­tuk­set ja ra­joi­tuk­set toi­mis­sam­me ja nou­dat­taa nii­tä.

Haa­ta­ja to­te­aa, et­tä on ar­vo­kas asia aut­taa lä­him­mäis­tä.

– Kii­rei­nen ai­kam­me on hei­jas­tu­nut myös tä­hän työ­hön. Aja­tuk­set, mis­tä löy­dän ai­kaa aut­ta­mi­seen ja mik­si aut­tai­sin, ovat ol­leet hel­pos­ti läs­na. Sil­loin mei­dän oli­si hyvä muis­taa Jee­suk­sen sana: ”Kaik­ki, min­kä tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää te heil­le.”

Haa­ta­ja to­te­aa myös, et­tä ai­na ei ole help­poa ol­la avun koh­tee­na. Pär­jää­mi­sen kult­tuu­ri on voi­ma­kas; suos­tun­ko au­tet­ta­vak­si ja mik­si en it­se pär­jäi­si.

– Mei­dän on myös hyvä muis­taa, et­tä tä­nään olen aut­ta­ja, huo­men­na eh­kä avun koh­de. Tee vain roh­ke­as­ti työ­tä omil­la lah­joil­la­si.

– Tai­vaan Isä an­ta­koon meil­le kai­kil­le voi­mia osoit­ta­maan toi­sil­lem­me vel­jes­rak­kaut­ta ja aut­ta­maan lä­him­mäis­täm­me iloi­sel­la mie­lel­lä.