Laukaan seurakunnan kappalainen Jaakko Sääskilahti pitää vuonna 1970 paljastettua Kelkkamäen sankarihautausmaan muistomerkkiä tärkeänä kunnioituksen osoituksena itsenäisyytemme puolesta taistelleille. Massiivisen, valtatielle näkyvän sankaripatsaan suunnitteli arkkitehti Paatola. Patsaan holvien välissä on risti ja paasi, jonka päällä on kivestä veistetty kypärä ja teksti: ”Kansa elää.”
Anne Similä
Laukaan seurakunnan kappalainen Jaakko Sääskilahti pitää vuonna 1970 paljastettua Kelkkamäen sankarihautausmaan muistomerkkiä tärkeänä kunnioituksen osoituksena itsenäisyytemme puolesta taistelleille. Massiivisen, valtatielle näkyvän sankaripatsaan suunnitteli arkkitehti Paatola. Patsaan holvien välissä on risti ja paasi, jonka päällä on kivestä veistetty kypärä ja teksti: ”Kansa elää.”
Anne Similä
Anne Similä
Laukaan seurakunnan kappalaisen Jaakko Sääskilahden ensimmäiset muistot itsenäisyyspäivästä liittyvät sinivalkoisiin kynttilöihin kodin ikkunalla. Vierailemaan tulleet isovanhemmat kertoivat pienelle pojalle ja hänen sisaruksilleen Suomen itsenäisyyden merkityksestä.
– Koulusta käytiin myös laulamassa isänmaallisia lauluja ja virsiä itsenäisyysjuhlassa seurakuntatalolla ja itsenäisyyspäivän tilaisuuksissa kirkossa. Muistan, että arvostin jollakin tavalla jo tuolloin maamme itsenäisyyttä, Sääskilahti muistelee.
Kiinnostus historiaan heräsi varhain. Erityisesti sotaromaaneja hän alkoi lukea käydessään kuudetta luokkaa. Niiden luoma kuva sodasta herätti koulupojassa suurta ihailua sodankäyneitä kohtaan.
– Sitten äiti antoi luettavaksi Tässä auttoi Herra -kirjan, jossa on veteraanien aikalaismuisteluita. Löysin siitä samalla kylällä asuneen Uuno Kuhan muisteluita, jotka herättivät minussa suurta mielenkiintoa, Sääskilahti kertoo.
Sääskilahti sai kuulla lisää tositarinoita sodasta vierailuillaan Kuhan luona. Fiktiivisen kirjallisuuden luoma sankarimyytti alkoi tuolloin purkautua nuorukaisen mielessä, ja ajatus sodasta muuttui realistisemmaksi. Veteraanien omista kertomuksista selvisi, että kaikki eivät olleet mukana taisteluissa, vaan oli myös huoltotehtäviä, joiden kunnollinen suorittaminen oli välttämätöntä.
– Veteraanit eivät pitäneet itseään sankareina. He kertoivat tehneensä vain sen, mitä heidän käskettiin. Joku muisteli myös pelänneensä niin paljon, että oli juossut karkuun, Sääskilahti muistelee.
– Sankarimyytin purkautumiseen liittyi senkin ymmärtäminen, että rintamalta tultiin monenlaisten vaurioiden kanssa. Voi olla, että oli säilytty fyysisesti vahingoittumattomana, mutta jouduttiin kantamaan henkisiä vaurioita loppuelämän. Siihen aikaan niistä ei oikein edes voinut puhua, hän pohtii.
Sääskilahti muistelee lämmöllä jo perille päässeen sotaveteraanin Uuno Kuhan tyytyväistä ja toiveikasta asennetta sekä lujaa luottamusta Jumalan johdatukseen.
– Nyt veteraanien sukupolvi alkaa olla niin iäkästä, että viimeinen iltahuuto on monella lähellä. Näin muistot etääntyvät väistämättä, kun niitä ei ole enää kukaan kertomassa.
– Minusta meidän ei pidäkään vaalia vain perinnetietoa, vaan voimme löytää muitakin oikeita tapoja juhlia maamme itsenäisyyttä. Se, miten itsenäisyyspäivää on vietetty tähän asti, ei välttämättä ole ainoa oikea tapa. Tämän päivän nuoret vieroksuvat sellaista tärkeilyä ja turhaa jäykkyyttä, pohtii Sääskilahti.
Erityisesti kiitollisuus kaikesta hyvästä mitä meillä on, voisi kuulua Sääskilahden mukaan itsenäisyyspäivään.
– Meillä Suomessa vaikuttaa yhä jollakin tavalla se, että kirkolla ja sen myötä kristillisellä uskolla on ollut niin vahva asema valtion rinnalla ihan näihin päiviin asti. Se näkyy tulevaisuudenuskona ja luottamuksena siihen, että asiat hoidetaan vaikeissakin tilanteissa. Voimme luottaa, että täällä on hyvä asua ja elää kahdenkymmenen vuodenkin päästä, hän sanoo.
Sääskilahti arvostaa itsenäisen maamme hyviä koulutusmahdollisuuksia ja laajoja tukipalveluita. Hänen mielestään tänä aikana on vaarana, että olosuhteet ja palvelut alkavat tuntua niin itsestään selviltä, että vaadimme koko ajan lisää. Myönteisenä poikkeusolojen aikana tapahtuneena muutoksena hän mainitsee suomalaisten lisääntyneen luonnossa liikkumisen.
– Meillä on rikas luonto, jossa on jokamiehen oikeudet ja jossa voi rauhoittua, summaa itsekin retkeilyä harrastava Sääskilahti.
Sääskilahti kertoo miettineensä, miten itsenäisyydestä tulisi kertoa lapsille ja nuorille. Vastuu perinnetiedon ja itsenäisyyden arvostamisen siirtymisestä sukupolvelta toiselle kuuluu hänen mielestään kaikille kasvattajille.
– Kristillisyyden leireillä olisi hyvä pitää usein esillä itsenäisyyttä ja vapautta. Naapurinkin kanssa voi joskus puhua säiden sijasta isänmaan hyvistä puolista, hän kannustaa hymyillen.
Suomen lipun nostaminen salkoon on hänen mielestään yksi kauneimmista tavoista juhlistaa itsenäisyyspäivää.
– Olen useana vuonna käynyt kouluilla tällaisissa tapahtumissa. Kanttorin kanssa olemme laulaneet jonkun isänmaallinen virren, hän iloitsee.
Itsenäisyyspäivää Sääskilahti aikoo viettää tänä vuonna kuten ennenkin: ensin töissä on itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja mahdollisesti joku toimitus, loppupäivä kuluu Kaarina-vaimon ja lasten kanssa.
– Kuuntelemme isänmaallista musiikkia, katsomme Linnan juhlien vastaanottoa ja syömme vähän juhlavammin. Joskus on lasten kanssa vierailtu jonkun sodan kokeneen vanhuksen luona, Sääskilahti kertoo.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys