Leea Oh­ta­maa kas­vat­taa Tai­pal­saa­rel­la maa­ti­ais­ka­no­ja, suo­men­vuo­hia ja -lam­pai­ta ja lei­pä­työ­nään nuo­ri­soa sai­raa­la­kou­lus­sa Lap­peen­ran­nas­sa. Hän vaih­toi kau­pun­kie­lä­män lä­hes oma­va­rai­seen elä­mään maal­la.

Leea kai­pa­si kau­pun­gis­sa asu­es­saan lä­hem­mäk­si luon­toa. Kun muu­tok­sen toi­ve voi­mis­tui, hän al­koi et­siä ta­loa maal­ta. Näis­sä­kin vai­heis­sa Leea ko­kee Ju­ma­lan joh­ta­neen asi­oi­den kul­kua niin, et­tä kaik­ki pa­la­set ovat lok­sah­ta­neet pai­koil­leen.

Uu­si koti on van­has­sa maa­lais­ta­lon pää­ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka tois­ta vuot­ta kes­tä­nyt re­mon­toin­ti on jo voi­ton puo­lel­la. Ky­läyh­tei­sö ja lä­hel­lä asu­vat su­ku­lai­set ovat Lee­al­le tär­kei­tä. Ys­tä­vät­kin ovat löy­tä­neet tien­sä Lee­an luok­se In­gin ti­lal­le, jot­kut ke­sä­ren­gik­si lan­taa mät­tä­mään ja hei­nää niit­tä­mään.

Leea iloit­see sii­tä, et­tä hän voi tar­jo­ta kau­pun­gis­sa asu­vil­le su­ku­lais­lap­sil­leen ja ys­tä­vil­leen ko­ke­muk­sia, joi­ta voi saa­da vain maal­la. Ik­ku­nois­ta nä­kyy met­sää ja pel­to­ja, joil­la py­säh­tyy muut­ta­via kuo­ve­ja, jout­se­nia, han­hia ja kur­kia. Val­ko­hän­tä­kau­riit syö­vät pu­dok­kai­ta ome­na­pui­den juu­rel­ta.

Täh­ti­tai­vas ja re­von­tu­let lu­mo­a­vat tal­vi-il­toi­na, ja omal­ta pi­hal­ta pää­see suo­raan met­sä­ret­kil­le Mos­ku-koi­ran kans­sa. Maal­la vuo­den­kier­to on konk­reet­ti­ses­ti ko­et­ta­vis­sa joka het­ki. Sii­nä kir­kas­tuu ih­mi­sen pie­nuus Luo­jan luo­mis­työn edes­sä.

It­se tuo­tet­tua ruo­kaa syö­des­sään tie­tää, et­tä eläi­met ovat elä­neet hy­vän elä­män. Eläin­ten riip­pu­vuus hoi­ta­jas­taan tuo tun­teen tar­peel­li­suu­des­ta, ja sa­mal­la hoi­dok­kei­hin syn­tyy lä­hei­nen suh­de. Tu­lee myös unoh­tu­mat­to­mia het­kiä. En­sim­mäis­ten ki­lien syn­ty­mi­nen oli sel­lai­nen. Oma­va­rai­suus juu­res­ten, vi­han­nes­ten, li­han, mai­don ja mu­nien suh­teen so­pii ku­lu­tus­kes­kei­ses­tä elä­mäs­tä ir­rot­tau­tu­mi­seen.

Työ­tä ja var­hai­sia na­vet­ta-aa­mu­ja ei saa pe­lä­tä, jos va­lit­see Lee­an elä­män­ta­van, mut­ta fyy­si­nen työ on toi­saal­ta myös voi­mia an­ta­vaa. On myös osat­ta­va ol­la ar­mol­li­nen it­sel­leen, kos­ka kes­ke­ne­räi­siä asi­oi­ta on ai­na.

Leea ar­vos­taa sitä, et­tä omat van­hem­mat kan­nus­ti­vat ta­voit­te­le­maan unel­mia, opet­ti­vat te­ke­mään työ­tä ja luot­ta­maan Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen.

Mir­ja Romp­pa­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 29.3.2017