Leea Ohtamaa kasvattaa Taipalsaarella maatiaiskanoja, suomenvuohia ja -lampaita ja leipätyönään nuorisoa sairaalakoulussa Lappeenrannassa. Hän vaihtoi kaupunkielämän lähes omavaraiseen elämään maalla.
Leea kaipasi kaupungissa asuessaan lähemmäksi luontoa. Kun muutoksen toive voimistui, hän alkoi etsiä taloa maalta. Näissäkin vaiheissa Leea kokee Jumalan johtaneen asioiden kulkua niin, että kaikki palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.
Uusi koti on vanhassa maalaistalon päärakennuksessa, jonka toista vuotta kestänyt remontointi on jo voiton puolella. Kyläyhteisö ja lähellä asuvat sukulaiset ovat Leealle tärkeitä. Ystävätkin ovat löytäneet tiensä Leean luokse Ingin tilalle, jotkut kesärengiksi lantaa mättämään ja heinää niittämään.
Leea iloitsee siitä, että hän voi tarjota kaupungissa asuville sukulaislapsilleen ja ystävilleen kokemuksia, joita voi saada vain maalla. Ikkunoista näkyy metsää ja peltoja, joilla pysähtyy muuttavia kuoveja, joutsenia, hanhia ja kurkia. Valkohäntäkauriit syövät pudokkaita omenapuiden juurelta.
Tähtitaivas ja revontulet lumoavat talvi-iltoina, ja omalta pihalta pääsee suoraan metsäretkille Mosku-koiran kanssa. Maalla vuodenkierto on konkreettisesti koettavissa joka hetki. Siinä kirkastuu ihmisen pienuus Luojan luomistyön edessä.
Itse tuotettua ruokaa syödessään tietää, että eläimet ovat eläneet hyvän elämän. Eläinten riippuvuus hoitajastaan tuo tunteen tarpeellisuudesta, ja samalla hoidokkeihin syntyy läheinen suhde. Tulee myös unohtumattomia hetkiä. Ensimmäisten kilien syntyminen oli sellainen. Omavaraisuus juuresten, vihannesten, lihan, maidon ja munien suhteen sopii kulutuskeskeisestä elämästä irrottautumiseen.
Työtä ja varhaisia navetta-aamuja ei saa pelätä, jos valitsee Leean elämäntavan, mutta fyysinen työ on toisaalta myös voimia antavaa. On myös osattava olla armollinen itselleen, koska keskeneräisiä asioita on aina.
Leea arvostaa sitä, että omat vanhemmat kannustivat tavoittelemaan unelmia, opettivat tekemään työtä ja luottamaan Jumalan johdatukseen.
Mirja Romppanen
Julkaistu Päivämiehessä 29.3.2017
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys