In­ke­ri Heik­ka­la

Po­si­o­lai­nen El­sa Ryy­nä­nen ker­too lin­ja-au­to­ret­kis­tä, joi­ta Heik­ki­län Paa­vo jär­jes­ti Ro­va­nie­mel­tä 1980-lu­vul­la Pie­ta­riin.

– Pie­ta­ris­sa seu­rois­sa yk­si suo­men kiel­tä pu­hu­va nai­nen näyt­ti mi­nul­le tau­lua, jos­sa oli la­sin ta­ka­na pie­ni ryp­pyi­nen pa­pe­ri. Sii­nä luki sa­nat: Tä­nään aut­taa Her­ra. Nai­nen ker­toi, mi­ten mi­lii­sit oli­vat löy­tä­neet hei­dän ko­to­aan vir­si­kir­jan, ja hän ja äi­ti oli­vat jou­tu­neet sen vuok­si Si­pe­ri­aan. Si­pe­ri­as­sa äi­ti oli löy­tä­nyt tas­kus­taan pa­pe­ri­la­pun, jo­hon oli kir­joi­tet­tu tuo lau­se.

Ryy­nä­sen ää­ni sor­tuu, kun hän jat­kaa ker­to­mus­ta:

– Ajat­te­le, mi­ten nii­nä pit­ki­nä, vai­kei­na vuo­si­na äi­ti ja ty­tär oli­vat ai­na uu­des­taan ot­ta­neet esiin lap­pu­sen, it­ke­neet ja siu­nan­neet toi­si­aan. Ju­ma­la oli aut­ta­nut jak­sa­maan ja var­jel­lut us­ko­mas­sa.

Seu­raa­val­la Pie­ta­rin mat­kal­la nai­nen oli an­ta­nut hä­nel­le tau­lun, jo­hon oli kir­jail­lut sa­nat. Tau­lu on El­sa Ryy­nä­sel­le tär­keä. Mo­ne­na vai­ke­a­na het­ke­nä hän on ot­ta­nut sen kä­teen­sä ja muis­tel­lut sen ta­ri­naa.

– Joka päi­vä saan luot­taa tuo­hon lu­pauk­seen.