Vil­je­lyn ja var­je­lun pe­ri­aat­teel­la kaik­ki voi­vat hyö­dyn­tää Ju­ma­lan an­ta­maa ri­kas­ta Suo­men luon­toa.

Haa­pa­jär­vi­nen Heik­ki Ol­li­la on eläk­keel­lä met­sä­ta­lou­sin­si­nöö­rin teh­tä­vis­tä, mut­ta ak­tii­vi­se­na luon­toih­mi­se­nä seu­rai­lee luon­toa ja siel­lä ta­pah­tu­via muu­tok­sia.

– Kun 1970-lu­vul­la opis­ke­lin ja aloi­tin työ­u­raa­ni, ei pu­hut­tu luon­non mo­ni­muo­toi­suu­den huo­mi­oi­mi­ses­ta ei­kä kes­tä­väs­tä ke­hi­tyk­ses­tä. Met­sä­ta­lous oli ai­ka kaa­va­mais­ta hak­kui­neen, oji­tuk­si­neen ja hoi­to­töi­neen, Ol­li­la ker­too.

Hä­nel­lä on jää­nyt mie­leen erään met­säyh­ti­ön iso va­lais­tu tien­var­si­mai­nos vuon­na 1988: ”Kat­kai­su­hoi­toa met­säl­le”.

– Ny­kyi­sin tuol­lai­nen lä­hes­ty­mis­ta­pa ei tu­li­si mie­leen­kään.

Eläin­kan­to­ja vah­vis­te­taan

– Olin ai­ka­naan ra­ken­ta­mas­sa maa­kot­kil­le pe­siä soi­den­suo­je­lu­a­lu­eil­la. Lin­nut tu­li­vat nii­hin kah­des­ta kym­me­neen vuo­den vii­veel­lä. Pa­ras oli Piip­po­las­sa, jos­sa kah­den vuo­den ku­lut­tua kot­ka pesi, sai poi­ka­set, ja ne saa­tiin ren­gas­tet­tua, Ol­li­la muis­te­lee.

Hän mai­nit­see, kuin­ka heik­ko ruo­ka­ti­lan­ne vai­kut­taa kot­kien poi­kas­tuot­toon. Pa­him­mil­laan poi­ka­sia ei syn­ny usei­siin vuo­siin.

– Kot­ka on paik­ka­lin­tu ja voi asua sa­mas­sa pe­säs­sä koko elä­män­sä. Kot­ka mu­nii yleen­sä kak­si mu­naa. Hau­to­mi­nen al­kaa hel­mi-maa­lis­kuun vaih­tees­sa. Uros hank­kii ruu­at, eli jä­nik­set, lin­nut ja myy­rät sil­lä ai­kaa. Naa­ras käy syö­mäs­sä noin sa­dan met­rin pääs­sä niin sa­no­tus­sa syö­mä­puus­sa.

Ol­li­la on näh­nyt, kuin­ka soi­den en­nal­lis­ta­mi­sa­lu­eil­la on ojia tu­kit­tu ja met­si­köi­tä pois­tet­tu. Näin esi­mer­kik­si riek­ko­kan­ta on siir­ty­nyt ete­läm­mäk­si. Riek­ko viih­tyy rä­meil­lä. Poh­jan­maal­la näh­dään taas riek­ko­par­via.

– Mo­net ovat ihas­tel­leet met­sä­peu­ra­lau­mo­ja. Ne siir­tois­tu­tet­tiin tän­ne ai­ka­naan Kuh­mos­ta ja ne ovat viih­ty­neet hy­vin. Luon­non mo­ni­muo­toi­suu­teen sat­saa­mi­nen nä­kyy ai­ka pie­nil­lä kor­jauk­sil­la tääl­lä.

Jär­ke­vää hak­kuu­ta

Suo­mes­sa pu­hu­taan pal­jon hii­li­nie­luis­ta. Vuo­si­kym­me­nien työ met­sä­puo­lel­la on va­kuut­ta­nut Ol­li­lan sii­tä, et­tä met­sä­hak­kuut ei­vät ole kos­kaan ylit­tä­neet met­sien vuo­sit­tais­ta kas­vua. Met­sä­am­mat­ti­lai­set ovat hä­nen mu­kaan­sa huo­leh­ti­neet jär­ke­väs­ti alas­taan.

– Sel­lais­ta­kin on ko­keil­tu, et­tä vie­dään me­hi­läis­pe­siä soi­den ja kan­kai­den reu­noil­le. Me­hi­läi­set pö­lyt­tä­vät te­hok­kaas­ti mar­jo­jen ku­kat ja noil­la alu­eil­la met­sä­ka­na­lin­tu­mää­rät ovat li­sään­ty­neet pa­ran­tu­neen ruo­ka­ti­lan­teen an­si­os­ta.

Muu­tos 1990-lu­vul­la

Ol­li­la muis­taa, kuin­ka muu­tok­sia ta­lous­met­sien kä­sit­te­lyyn ja hoi­toon al­koi tul­la 1990-lu­vun alus­sa.

– Meil­le van­han kou­lu­kun­nan ih­mi­sil­le tuli opas­tus­ta ja kou­lu­tus­ta uu­des­ta kult­tuu­ris­ta. Luon­non mo­ni­muo­toi­suus ko­ros­tui, hak­kuut ja met­sän­hoi­to­työt sai­vat uu­sia oh­jei­ta.

Met­sä­o­ji­tuk­siin tuli ve­sien­suo­je­luoh­jeet. Ojia ei ve­det­ty suo­raan ve­sis­töi­hin ja sel­key­ty­sal­taat sekä pin­ta­va­lu­tus­ken­tät tu­li­vat kei­no­va­li­koi­maan.

Avo­hak­kuu­a­lu­eil­le jä­te­tään sääs­tö­puu­ryh­miä. Ny­kyi­nen met­sä­la­ki mah­dol­lis­taa myös jat­ku­van kas­va­tuk­sen eli kor­ja­taan puus­tos­ta ai­na kor­juu­kyp­sää met­sää, jot­ta al­la ole­va nuo­rem­pi puus­to pää­see hy­vin kas­va­maan.

– Kan­sal­li­set suo­je­luoh­jel­mat täy­den­nyk­si­neen hy­väk­syt­tiin vuo­si­na 1978–1996 ja nii­hin si­säl­ly­tet­tiin muu mu­as­sa leh­to­jen, ran­to­jen, soi­den ja van­ho­jen met­sien suo­je­lut. Lap­piin pe­rus­tet­tiin 12 eril­lis­tä erä­maa-alu­et­ta. Li­säyk­siä tuli vie­lä EU:n ta­hol­ta, ku­ten mo­nien tun­te­ma Na­tu­ra-oh­jel­ma, lu­et­te­lee Ol­li­la.

Yk­si­tyis­mail­la suo­je­lua edis­te­tään MET­SO- ja Hel­mi -oh­jel­mil­la*. Suo­men met­sä­pin­ta-alas­ta on suo­jel­tu noin kym­me­nen pro­sent­tia.

Luon­toon liik­ku­maan

Suo­mes­sa jo­kai­sel­la hen­ki­löl­lä on va­paa oi­keus liik­kua luon­nos­sa niin suo­je­lu­a­lu­eil­la kuin ta­lous­met­sis­sä. Luon­nos­sa liik­ku­mi­nen ja sen hyö­dyn­tä­mi­nen esi­mer­kik­si kä­vel­len, hiih­tä­en tai pyö­räil­len ovat li­sään­ty­neet. Ko­ro­na-ai­ka li­sä­si ko­ti­maan ret­kei­lyä mer­kit­tä­väs­ti.

– Lä­hi­ret­kei­lyä on help­po har­ras­taa omal­la asuin­seu­dul­la. Maas­tos­ta löy­tyy mie­len­kiin­tois­ta näh­tä­vää ja hie­no­ja elä­myk­siä eri vuo­de­nai­koi­na, Ol­lil­la vink­kaa.

Jo­kai­sen luon­nos­sa liik­ku­van pi­täi­si miel­tää kui­ten­kin, et­tä kai­kil­la on vel­vol­li­suus huo­leh­tia omat ros­kat pois ja liik­kua si­ten, et­tä luon­toon jää mah­dol­li­sim­man vä­hän jäl­kiä.

– Ret­kei­ly on kyl­lä hyvä har­ras­tus. Luon­nos­sa saa hil­jen­tyä ja ihas­tel­la Luo­jan töi­tä, to­te­aa Ol­li­la.

*Li­sä­tie­toa: https://mmm.fi/luon­to-ja-il­mas­to/luon­non-mo­ni­muo­toi­suus