JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Parannuksessa on kysymys Jumalan rakkaudesta

Puhutaan maasta ja taivaasta
16.10.2022 12.00

Juttua muokattu:

14.10. 08:47
2022101408475920221016120000
Työssään pappina Markus Tuukkanen on kokenut, että saarna parannuksesta on saarnaa Jumalan pelastavasta rakkaudesta, joka jokaisella on mahdollisuus uskoa omalle kohdalleen.

Työssään pappina Markus Tuukkanen on kokenut, että saarna parannuksesta on saarnaa Jumalan pelastavasta rakkaudesta, joka jokaisella on mahdollisuus uskoa omalle kohdalleen.

Anna Karjula

Työssään pappina Markus Tuukkanen on kokenut, että saarna parannuksesta on saarnaa Jumalan pelastavasta rakkaudesta, joka jokaisella on mahdollisuus uskoa omalle kohdalleen.

Työssään pappina Markus Tuukkanen on kokenut, että saarna parannuksesta on saarnaa Jumalan pelastavasta rakkaudesta, joka jokaisella on mahdollisuus uskoa omalle kohdalleen.

Anna Karjula

An­na Kar­ju­la

Raa­hen seu­ra­kun­nas­sa kap­pa­lai­se­na toi­mi­va Mar­kus Tuuk­ka­nen py­säh­tyi poh­ti­maan ai­het­ta, joka hä­nen sa­no­jen­sa mu­kaan vie ih­mi­sen pie­nen pai­kal­le: pa­ran­nuk­ses­ta pu­hu­mi­nen on pu­hu­mis­ta pe­las­tuk­ses­ta. – En­nen kaik­kea se on sitä, et­tä saa it­se en­sin ol­la osal­li­nen ar­mos­ta.

Lu­te­ri­lai­sen opin mu­kaan pa­ran­nus si­säl­tää kak­si osaa: ka­tu­muk­sen ja us­kon. Tuuk­ka­nen nä­kee, et­tä näin on ai­na ol­lut ja näin tu­lee ai­na ole­maan.

Tuuk­ka­sen mu­kaan pa­pin työs­sä pa­ran­nus­ke­ho­tus on esil­lä jat­ku­vas­ti. Esi­merk­ki­nä täs­tä on jo­kai­seen ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen si­säl­ty­vä yh­tei­nen rip­pi. Syn­nin­tun­nus­tus­ru­kouk­ses­sa 700 to­de­taan, mi­ten ih­mi­nen on pe­rin poh­jin lan­gen­nut: ”Tie­dän, et­tä syn­ti­ni täh­den olen an­sain­nut ikui­sen ka­do­tuk­sen, jos tuo­mit­set mi­nut py­hyy­te­si ja van­hurs­kau­te­si mu­kaan.”

– Pa­ran­nuk­ses­ta pu­hu­mi­nen läh­tee liik­keel­le ih­mi­sen syyl­li­syy­den­tun­non he­rää­mi­ses­tä. Sitä ei ku­kaan saa kui­ten­kaan it­se pu­ris­tet­tua it­ses­tään. Pa­ran­nus on alus­ta as­ti Ju­ma­lan työ. Pa­ran­nus ei myös­kään on­nis­tu muut­ta­mal­la elä­mää pa­rem­paan suun­taan.

Vaik­ka pa­pin kuu­luu joh­dat­taa ih­mi­nen oman syyl­li­syy­den ää­rel­le, tar­koi­tus ei ole li­sä­tä ke­nen­kään in­hi­mil­lis­tä ah­dis­tus­ta tai taak­kaa, Tuuk­ka­nen to­te­aa. Tär­kein­tä on va­kuut­tua syn­nin­pääs­tön lu­pauk­ses­ta, jos­sa ka­tu­va saa kuul­la kaik­kien syn­tien­sä ole­van an­teek­si­an­net­tu Jee­suk­sen täh­den, hä­nen ni­mes­sään ja ve­res­sään.

Työs­sään Tuuk­ka­nen on näh­nyt, mi­ten mo­nen­lai­set asi­at voi­vat py­säyt­tää ih­mi­sen poh­ti­maan omaa elä­mään­sä, sen on­nis­tu­mi­sia ja epä­on­nis­tu­mi­sia.

– Ih­mi­nen voi tul­la elä­mäs­sään ikään kuin STOP-mer­kin eteen. Se on myös hyvä osa, kun he­rää tar­ve ryh­tyä ky­se­le­mään elä­män suun­taa.

Tuuk­kas­ta pu­hut­te­lee pa­ran­nuk­ses­ta käy­tet­ty ter­mi kään­ty­mi­nen.

– Sitä pa­ran­nus on, se on täys­kään­nös. Mut­ta se ei ole kään­ty­mis­tä koh­ti tun­te­ma­ton­ta, vaan pa­laa­mis­ta ta­kai­sin Isän luo.

Täs­tä eh­kä par­haa­na Raa­ma­tun esi­merk­ki­nä Tuuk­ka­nen mai­nit­see Jee­suk­sen ker­to­man tuh­laa­ja­poi­ka­ver­tauk­sen.

– Sii­nä on kos­ket­ta­vas­ti ja kau­niis­ti ku­vat­tu pa­ran­nuk­sen ole­mus.

Jee­suk­sen ke­ho­tus ”teh­kää pa­ran­nus” (Matt. 4:17) on myös ih­mis­tä vas­tuut­ta­va, Tuuk­ka­nen huo­maut­taa. Ju­ma­la an­taa et­si­ko­nai­ko­ja ja neu­voo: ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne” (Hepr. 3:7–8).

Kut­su­es­saan ope­tus­lap­sia seu­raa­jik­seen Jee­sus teki heis­tä sa­mal­la työ­to­ve­rei­taan. Hä­nen työn­sä jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan.

Luuk­kaan evan­ke­liu­min 24. lu­vus­sa ovat sa­nat, joi­den mu­kaan kai­kil­le kan­soil­le on Jee­suk­sen ni­mes­sä saar­nat­ta­va pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta. Tuuk­ka­nen nä­kee, et­tä nämä Jee­suk­sen sa­nat ovat tot­ta myös täs­sä ajas­sa.

– Kris­tuk­sen seu­raa­jien teh­tä­vä on kut­sua ih­mis­tä pa­ran­nuk­seen ja Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Kui­ten­kin se, mitä ih­mi­sen si­säl­lä ta­pah­tuu, on Ju­ma­lan kä­des­sä. Saam­me luot­taa Ju­ma­lan mah­dol­li­suuk­siin he­rät­tää ka­tu­mus­ta ja us­koa.

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­sen jäl­keen al­kaa kris­tit­ty­nä kil­voit­te­lu. Paa­va­li kir­joit­taa, mi­ten ih­mis­ten tu­lee teh­dä te­ko­ja, jois­sa hei­dän pa­ran­nuk­sen­sa nä­kyy (Ap. t. 26:20). Ih­mi­nen ha­lu­aa luo­pua en­ti­sen elä­män­sä vää­ris­tä asi­ois­ta.

Pu­hu­taan myös pa­ran­nuk­sen as­ke­lil­la elä­mi­ses­tä, Tuuk­ka­nen sa­noo.

– Tämä sama, us­kos­ta kum­pu­a­va nä­kö­a­la kos­kee myös koko elä­män­sä us­ko­vai­se­na elä­nyt­tä. Mart­ti Lut­he­rin mu­kaan kas­teen lii­tos­sa elä­mi­nen mer­kit­see sitä, et­tä ”meis­sä ole­va van­ha ih­mi­nen on jo­ka­päi­väi­ses­sä ka­tu­muk­ses­sa ja pa­ran­nuk­ses­sa upo­tet­ta­va” (Vähä Ka­te­kis­mus).

Tuuk­ka­sen mu­kaan tämä tar­koit­taa pel­kis­tet­ty­nä sitä, et­tä ky­sy­tään Ju­ma­lan tah­toa ja ha­keu­du­taan eri elä­män va­lin­nois­sa Jee­suk­sen puo­leen ja Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon.

– Se on evan­ke­liu­min voi­mas­ta elä­mis­tä. Ju­ma­la on koko ajan lä­hel­lä, ja mat­kan viat saa ne­kin jät­tää Jee­suk­sen kan­net­ta­vak­si.

Tuuk­ka­nen on työs­sään pääs­syt nä­ke­mään, mi­ten evan­ke­liu­mi to­del­la va­paut­taa.

– Täs­tä us­kos­sa on poh­jim­mil­taan ky­sy­mys. Pa­ran­nus vie ai­van yti­meen. Ju­ma­la it­se on Po­jas­saan an­sain­nut meil­le ka­do­tuk­sen si­jaan ian­kaik­ki­sen elä­män.

Raa­mat­tu ker­too, mi­ten pe­las­tus on val­mis­tet­tu ai­van kai­kil­le, koko maa­il­mal­le. Ih­mi­sen osa­na on tuon sa­no­man vas­taa­not­ta­mi­nen us­kol­la, Mar­kus Tuuk­ka­nen sa­noo.

– Niin kuin pie­noi­se­van­ke­liu­mis­sa sa­no­taan: ”jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo jou­tui­si ka­do­tuk­seen vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16). Tä­män ta­kia kan­nat­taa ot­taa kut­su vas­taan ja kil­voi­tel­la syn­nin pois pa­ni­ja­na, lä­hel­lä Jee­sus­ta.