Jo­han­na Lu­mi­jär­vi

Vih­ti­läi­nen per­hee­ni­sä Jar­mo Jo­ki­ta­lo ker­too, et­tä hä­nel­lä on pal­jon rak­kai­ta lau­lu­ja. Muu­ta­ma niis­tä on nous­sut vuo­sien var­rel­la ylit­se mui­den, ja niis­tä yk­si on vir­si 384, Au­tu­as, ken elä­män­sä.

Vir­si on ruot­sa­lai­sen lin­nan­kir­ju­rin, sit­tem­min tul­li­vir­ka­mie­hen Gus­taf Ål­lon (1646–1684) sa­noit­ta­ma. Sä­vel­mä on Ruot­sis­ta vuo­del­ta 1697.

– Me­lo­dia on hel­pos­ti lau­let­ta­va ja mu­ka­van liik­ku­va, it­se­kin lau­lua har­ras­ta­va Jo­ki­ta­lo ku­vai­lee.

– Lau­lu ker­too tii­vis­te­tys­ti, mikä on tär­kein­tä ja mi­ten us­ko­vai­nen voi elää on­nel­li­se­na elä­mään­sä. Koko lau­lu on pu­hut­te­le­va ja opet­taa ot­ta­maan nöy­räs­ti vas­taan kai­ken sen, min­kä Ju­ma­la on mei­dän va­ral­lem­me vii­sau­des­saan suun­ni­tel­lut. Kai­kel­la on tar­koi­tuk­sen­sa.

Jo­ki­ta­lo ker­too, kuin­ka hän ker­ran nuo­re­na jäi jos­tain syys­tä Jäm­sän opis­to­seu­rois­sa ken­täl­lä kä­vel­les­sään kuun­te­le­maan lau­lun sa­no­ja tar­kem­min.

– Eri­tyi­ses­ti sä­keis­töt 3–5 sekä vii­mei­sen sä­keis­tön ru­kous pu­hut­te­li­vat tuol­loin to­del­la voi­mak­kaas­ti.

Jo­ki­ta­lo ker­too osan­neen­sa lap­ses­ta saak­ka ul­koa lä­hes kaik­ki seu­rois­sa lau­let­ta­vat vir­ret ja Sii­o­nin lau­lut, mut­ta vir­si 384 pu­hut­te­li eri­tyi­ses­ti.

– Mi­nul­le ei ol­lut kos­kaan ai­em­min käy­nyt niin, et­tä it­sel­le­ni lä­hes tun­te­ma­ton lau­lu oli­si py­säyt­tä­nyt tuol­la ta­val­la.