JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Elä­män lei­pä an­taa ikui­sen elä­män

Sana sunnuntaiksi
14.3.2021 7.15

Juttua muokattu:

5.3. 13:29
2021030513290820210314071500

Erja Hatula

Erja Hatula

Mar­ko Tyys­kä

Elä­män lei­vän ih­me on tot­ta myös tä­nään. Lei­pää riit­tää ra­vin­nok­si kai­kil­le näl­käi­sil­le.

Ih­mi­set ihas­te­li­vat ja ih­met­te­li­vät Jee­suk­sen edel­li­se­nä päi­vä­nä te­ke­mää ruok­ki­mi­sih­met­tä. Hän oli pie­nen po­jan kah­del­la ka­lal­la ja vii­del­lä oh­ra­lei­väl­lä ruok­ki­nut suu­ren kan­san­jou­kon.

Jee­sus ha­lu­si täl­lä osoit­taa ole­van­sa Ju­ma­lan poi­ka ja maa­il­man va­pah­ta­ja. Kan­sa oli kui­ten­kin val­mis va­lit­se­maan Jee­suk­sen ajal­li­sek­si ku­nin­kaak­si. He ajat­te­li­vat, et­tä elä­mäs­tä tu­li­si hel­pom­paa: ei oli­si enää toi­meen­tu­lo- ja lei­pä­huo­lia.

Kah­den­lais­ta lei­pää

Ajal­li­nen lei­pä ja toi­meen­tu­lo ovat tär­kei­tä Ju­ma­lan lah­jo­ja. Ru­koi­lem­me, et­tä Tai­vaan Isä an­tai­si meil­le jo­ka­päi­väi­sen lei­päm­me.

Jee­sus opet­ti ajal­li­sen lei­vän ja elä­män lei­vän eros­ta: ”Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män” (Joh. 6:27). Is­ra­e­lin kan­sa oli saa­nut au­ti­o­maas­sa tai­vaas­ta man­naa, mut­ta he oli­vat sil­ti kuol­leet.

Jee­sus pu­hui toi­sen­lai­ses­ta lei­väs­tä. Hä­nel­lä oli tar­jol­la tai­vaan lei­pää, joka an­taa ikui­sen elä­män. Tämä lei­pä he­rät­ti kiin­nos­tuk­sen. Ku­ka­pa ei ha­lu­ai­si ol­la kuo­le­ma­ton?

Jee­sus sa­noi: ”Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään, ja joka us­koo mi­nuun, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan” (Joh. 6:35).

Hän ha­lu­si saa­da ih­mi­set ym­mär­tä­mään, et­tä hei­dän kes­kel­leen oli tul­lut Ju­ma­lan val­ta­kun­ta.

Ih­mis­ten voi ol­la vai­kea ym­mär­tää, et­tä jo­ta­kin, var­sin­kaan noin kä­sit­tä­mä­tön­tä, voi saa­da il­man omia te­ko­ja tai pon­nis­te­lu­ja. Jee­sus opas­ti­kin kuu­li­joi­ta, et­tä riit­tää kun us­koo hä­neen, jon­ka Ju­ma­la on tai­vaas­ta lä­het­tä­nyt. Us­ko ei ole ih­mi­sen työ vaan Ju­ma­lan teko ja lah­ja.

Jee­sus on elä­män lei­pä

Il­man elä­män lei­pää ei ole ian­kaik­ki­sen elä­män toi­voa tä­nä­kään ai­ka­na. Mis­tä elä­män lei­pää saa tänä päi­vä­nä? Jee­sus Kris­tus on elä­män lei­pä­nä läs­nä Py­hän Hen­gen kaut­ta ju­lis­te­tus­sa Ju­ma­lan sa­nas­sa, jon­ka ih­mi­nen ot­taa us­kol­la vas­taan.

Tätä us­koa syn­nyt­tä­vää ja sitä ruok­ki­vaa sa­naa saa kuul­la Ju­ma­lan las­ten seu­rois­sa. Us­ko tu­lee kuu­le­mi­ses­ta ja Ju­ma­lan sa­nan us­ko­mi­ses­ta. Jo­kai­sel­la us­ko­vai­sel­la on sy­dä­mes­sään Pyhä Hen­ki ja sitä kaut­ta oi­keus ju­lis­taa kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­mus Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

Elä­män lei­pä, Ju­ma­lan sana ja sen ydin, an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi, on an­net­tu us­ko­vai­sil­le mat­ka­e­vääk­si. Se vah­vis­taa ja roh­kai­see us­ko­maan tänä päi­vä­nä.

Ih­mi­nen tar­vit­see ian­kaik­ki­sen elä­män lei­pää ai­na uu­des­taan ja uu­des­taan. Jee­sus muis­tut­ti, et­tei ih­mi­nen elä ai­no­as­taan ajal­li­ses­ta lei­väs­tä, vaan jo­kai­ses­ta sa­nas­ta, joka läh­tee Ju­ma­lan suus­ta (Matt. 4:4). Elä­män lei­pä ra­vit­see ih­mi­sen kuo­le­ma­ton­ta sie­lua.

Eh­tool­li­nen vah­vis­taa us­koa

Jee­suk­sen kuu­li­jat ei­vät ym­mär­tä­neet hä­nen ke­ho­tus­taan li­han­sa syö­mi­ses­tä ja ve­ren­sä juo­mi­ses­ta. Tä­män ih­meel­lis­tä pu­heen voi ym­mär­tää us­kon kaut­ta. Jee­sus tar­koit­ti sen so­vi­tuk­sen lah­jan us­kol­la omis­ta­mis­ta, min­kä hän an­sait­si Gol­ga­tan ris­til­lä uh­ra­tes­saan ruu­miin­sa ja ve­ren­sä jo­kai­sen ih­mi­sen syn­tien so­vi­tuk­sek­si. Hen­gel­li­ses­ti ih­mi­nen vas­taa­not­taa tä­män pe­las­tuk­sen lah­jan, kun us­kol­la omis­taa evan­ke­liu­min lu­pauk­sen syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Jee­sus aset­ti eh­tool­li­sen, jos­sa saa konk­reet­ti­ses­ti kat­sel­la Jee­suk­sen haa­vo­ja lei­väs­sä ja vii­nis­sä, jot­ka ovat Jee­suk­sen ruu­mis ja veri. Eh­tool­li­nen it­ses­sään ei an­na ian­kaik­kis­ta elä­mää ei­kä syn­ny­tä us­koa, vaan sii­nä saa naut­tia hä­nen ruu­miin­sa ja ve­ren­sä jo syn­ty­neen us­kon vah­vis­tuk­sek­si.

”Ke­nen luo me me­ni­sim­me?”

Mo­net pi­ti­vät Jee­suk­sen pu­het­ta ko­va­na pu­hee­na. Epä­us­ko es­ti hei­tä ym­mär­tä­mäs­tä.

Sie­lun­vi­hol­li­nen pyr­kii saat­ta­maan Ju­ma­lan sa­nan epäi­lyk­se­na­lai­sek­si. Se ei ole vie­ras­ta us­ko­vai­sil­le­kaan. Ju­ma­lan sana ja evan­ke­liu­min lu­pauk­set kui­ten­kin roh­kai­se­vat myös vai­kei­na ai­koi­na.

Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus muis­tut­ti, et­tä au­tu­ai­ta ovat ne, joil­la on van­hurs­kau­den näl­kä ja jano, sil­lä hei­dät ra­vi­taan (Matt. 5:6). Vaik­ka mo­net kuu­li­jois­ta hyl­kä­si­vät Jee­suk­sen, lä­him­mät ope­tus­lap­set ha­lu­si­vat py­syä hä­nen kans­saan. He luot­ti­vat us­kon kaut­ta ian­kaik­ki­sen elä­män lu­pauk­seen: ”Her­ra, ke­nen luo me me­ni­sim­me? Si­nul­la on ikui­sen elä­män sa­nat” (Joh. 6:68.)

Evan­ke­liu­mi: Joh. 6:48–58

Raa­mat­tu 1992: ”Minä olen elä­män lei­pä. Tei­dän isän­ne söi­vät au­ti­o­maas­sa man­naa, ja sil­ti he ovat kuol­leet. Mut­ta tämä lei­pä tu­lee tai­vaas­ta, ja se, joka tätä syö, ei kuo­le. Minä olen tämä elä­vä lei­pä, joka on tul­lut tai­vaas­ta, ja se, joka syö tätä lei­pää, elää ikui­ses­ti. Lei­pä, jon­ka minä an­nan, on mi­nun ruu­mii­ni. Minä an­nan sen, et­tä maa­il­ma sai­si elää.”

Täs­tä su­keu­tui kii­vas väit­te­ly juu­ta­lais­ten kes­ken. He ky­syi­vät toi­sil­taan: ”Kuin­ka tuo mies voi­si an­taa ruu­miin­sa mei­dän syö­tä­väk­sem­me?” Jee­sus sa­noi heil­le: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: el­let­te te syö Ih­mi­sen Po­jan li­haa ja juo hä­nen ver­taan, teil­lä ei ole elä­mää. Mut­ta sil­lä, joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, on ikui­nen elä­mä, ja vii­mei­se­nä päi­vä­nä minä he­rä­tän hä­net. Mi­nun li­ha­ni on to­del­li­nen ruo­ka, mi­nun ve­re­ni on to­del­li­nen juo­ma. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, py­syy mi­nus­sa, ja minä py­syn hä­nes­sä. Isä, joka elää, on mi­nut lä­het­tä­nyt, ja niin kuin minä saan elä­mä­ni Isäl­tä, niin saa mi­nul­ta elä­män se, joka mi­nua syö. Tämä on se lei­pä, joka on tul­lut alas tai­vaas­ta. Se on toi­sen­lais­ta kuin se ruo­ka, jota tei­dän isän­ne söi­vät: he ovat kuol­leet, mut­ta se, joka syö tätä lei­pää, elää ikui­ses­ti.”

Bib­lia: Minä olen elä­män lei­pä. Tei­dän isän­ne söi­vät man­naa kor­ves­sa ja kuo­li­vat. Tämä on se lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas, ja joka sii­tä syö, ei hä­nen pidä kuo­le­man. Minä olen elä­vä lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas: se joka täs­tä lei­väs­tä syö, hän elää ijan­kaik­ki­ses­ti. Ja se lei­pä, jon­ka minä an­nan, on mi­nun li­ha­ni, jon­ka mi­nun pi­tää an­ta­man maa­il­man elä­män edes­tä.

Niin Juu­da­lai­set rii­te­li­vät kes­ke­nän­sä, sa­no­en: kuin­ka tämä tai­taa an­taa li­han­sa meil­le syö­dä? Je­sus sa­noi heil­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: el­let­te syö Ih­mi­sen Po­jan li­haa ja juo hä­nen ver­tan­sa, niin ei ole elä­mä teis­sä. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, hä­nel­lä on ijan­kaik­ki­nen elä­mä, ja minä olen he­rät­tä­vä hä­nen vii­mei­se­nä päi­vä­nä. sil­lä mi­nun li­ha­ni on to­ti­nen ruo­ka, ja mi­nun ve­re­ni on to­ti­nen juo­ma. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, hän on mi­nus­sa ja minä hä­nes­sä. Niin­kuin elä­vä Isä mi­nun lä­het­ti ja minä elän Isä­ni täh­den, niin myös se, joka mi­nua syö, hän elää mi­nun täh­te­ni. Tämä on se lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas: ei niin­kuin tei­dän isän­ne söi­vät man­naa ja kuo­li­vat: Joka tätä lei­pää syö, hän saa elää ijan­kaik­ki­ses­ti.

14.4.2021

Me ju­lis­tam­me teil­le ilo­sa­no­man: Min­kä Ju­ma­la lu­pa­si mei­dän isil­lem­me, sen hän on täyt­tä­nyt meil­le, hei­dän lap­sil­leen. Hän on he­rät­tä­nyt Jee­suk­sen kuol­leis­ta. Ap. t. 13:32–33

Viikon kysymys