Jee­sus lä­het­ti van­ki­las­sa ol­leel­le Jo­han­nek­sel­le rau­han ter­vei­siä.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä yk­si­näi­nen mies, Jo­han­nes, sai van­ki­laan vie­rai­ta. He toi­vat ter­vei­siä ul­ko­maa­il­mas­ta, jo­hon mie­hel­lä ei ol­lut muu­ta kos­ke­tus­ta.

Vie­raat oli­vat odo­tet­tu­ja, sil­lä Jo­han­nes oli lä­het­tä­nyt hei­dät Jee­suk­sen luok­se, ja nyt he pa­la­si­vat. Vie­rail­la oli vas­taus yk­si­näi­sen van­gin miel­tä as­kar­rut­ta­nee­seen ky­sy­myk­seen: on­ko Jee­sus se tu­le­va Mes­si­as, jota odo­te­taan, vai pi­tää­kö mei­dän odot­taa tois­ta?

Van­ki­las­sa ol­leen Jo­han­nek­sen epäi­lyk­set oli­vat sy­viä, mut­ta myös tä­män ajan ih­mi­sil­le tut­tu­ja. Jos Jee­sus ei ole­kaan Mes­si­as, oli­ko hä­nen kan­nat­ta­nut ker­toa ih­mi­sil­le Mes­si­aan ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa tu­los­ta? Oli­ko hä­nen kan­nat­ta­nut nuh­del­la syn­nis­tä hal­lit­si­jaa, He­ro­des­ta, ja jou­tua van­gi­tuk­si? Kan­nat­taa­ko us­koa Ju­ma­laan ja hä­nen lu­pauk­siin­sa?

Mes­si­as on tul­lut

Vie­raat ker­toi­vat Jo­han­nek­sel­le: me näim­me ja kuu­lim­me so­kei­den saa­van nä­kön­sä, ram­po­jen kä­ve­le­vän, spi­taa­lis­ten puh­dis­tu­van, kuu­ro­jen kuu­le­van ja köy­hil­le ju­lis­tet­ta­van ilo­sa­no­maa. Yk­si­näi­sen van­gin epäi­lyk­sen haih­tui­vat.

Hän ym­mär­si, et­tä Jee­sus on Mes­si­as. Mes­si­as on tul­lut, Ju­ma­la ei ole unoh­ta­nut ei­kä hy­län­nyt kan­saan­sa. Juu­ri näin Je­sa­ja oli en­nal­ta ker­to­nut Mes­si­aas­ta ja hä­nen työs­tään. Nyt Jo­han­nes kuu­li tuon en­nus­tuk­sen to­teu­tu­neen.

Jo­han­nes var­maan koki, et­tä Ju­ma­la ei ol­lut unoh­ta­nut ei­kä hy­län­nyt hän­tä­kään, yh­tä Ju­ma­lan kan­san lu­paus­ten omis­ta­jaa. Köy­hien ilo­sa­no­ma, evan­ke­liu­min vah­vis­ta­va ja loh­dut­ta­va sa­no­ma, tuli hä­nen sie­lul­leen vie­rai­den ter­vei­sis­sä. Mes­si­as it­se lä­het­ti nämä ter­vei­set juu­ri hä­nel­le hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Jo­han­nes sai us­koa ja ol­la tur­val­li­sel­la mie­lel­lä.

Hen­ki on sama

Jo­han­nek­sen van­keus ei­kä hä­nen ajal­li­nen mat­kan­sa­kaan kes­tä­nyt enää pit­kään. He­ro­des mes­taut­ti hä­net. Tuo hal­lit­si­ja, joka oli mie­lel­lään kuun­nel­lut Jo­han­nek­sen ope­tus­ta, jou­tui to­teut­ta­maan vai­mon­sa pyyn­nön ja vai­en­ta­maan Jo­han­nek­sen lo­pul­li­ses­ti. Oli­han Jo­han­nes sa­no­nut, et­tei He­ro­des oli­si saa­nut ot­taa vai­mok­seen tuo­ta vel­jen­sä vai­moa. Se oli syn­tiä ja se oli vää­rin. Syn­nis­tä nuh­te­le­va piti vai­en­taa.

Tuo nuh­te­le­va ää­ni ei kui­ten­kaan vai­en­nut, vaik­ka Jo­han­nes kuol­tu­aan vai­ke­ni­kin. He­ro­des tun­si sen edel­leen. Kun He­ro­des ni­mit­täin kuu­li sit­ten Jee­suk­ses­ta, hän sa­noi: ”Se on Jo­han­nes Kas­ta­ja. Hän on he­rän­nyt kuol­leis­ta, sik­si hä­nes­sä vai­kut­ta­vat nuo voi­mat.” (Matt.14:2.)

Jo­han­nek­sen ja Jee­suk­sen ope­tus tun­nis­tet­tiin sa­mak­si. Ei vain He­ro­des, vaan muut­kin tun­nis­ti­vat tä­män yh­tä­läi­syy­den. Kun Ju­ma­la toi­mii, toi­min­ta­ta­pa ja hen­ki on sama. Ei tule uu­sia ko­ros­tuk­sia, kun ih­mi­nen on Ju­ma­lan työs­sä, eli kun Ju­ma­la te­kee työ­tään pal­ve­li­joit­ten­sa vä­li­tyk­sel­lä.

Voi­ma­kas­ta pa­ran­nus­saar­naa

Jee­sus opet­ti kan­sal­le Jo­han­nek­sen teh­tä­väs­tä. Se­kin oli il­moi­tet­tu Van­han Tes­ta­men­tin en­nus­tuk­ses­sa. Ma­la­ki­aan kir­jaa lai­na­ten Jee­sus sa­noo Jo­han­nek­sen ol­leen Mes­si­aan tien rai­vaa­ja, edel­lä­kä­vi­jä. Jo­han­nek­sen, tien­rai­vaa­jan, puhe oli voi­ma­kas­ta pa­ran­nus­saar­naa.

Ei Mes­si­as tä­nä­kään ai­ka­na voi tul­la sy­dä­men asuk­kaak­si ja Va­pah­ta­jak­si, jos ei Ju­ma­la en­sin saa siel­tä rai­va­ta es­tei­tä pois. Ei­kä Mes­si­as tule sy­dä­meen vain osak­si ih­mi­sen it­sen­sä ra­ken­ta­maa hen­gel­li­syyt­tä. Sekä tien rai­vaa­mi­nen et­tä Mes­si­aan tu­le­mi­nen ovat Ju­ma­lan työ­tä, jota ih­mi­nen ei voi saa­da ai­kaan.

Mut­ta köy­hiin, tyh­jiin ja pel­kää­viin sy­dä­miin Mes­si­as tu­lee: köy­hil­le ju­lis­te­taan hä­nen val­ta­kun­tan­sa ilo­sa­no­maa. Au­tu­as se, joka ei mi­nua tor­ju (Luuk. 7:23). On­nel­li­nen on hän, joka ot­taa tuon ilo­sa­no­man vas­taan ja saa us­koa sen omak­seen. Sii­nä tu­lee köy­häs­tä sy­dä­mes­tä ri­kas. Sy­dä­men täyt­tää tai­vaan on­ni.

Ilk­ka Leh­to

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 12.12.2018

Ku­vi­tus­ku­va: A-L. S.