Heikki Vuonokari
Heikki Vuonokari
Mauno Kurunlahti
Kaikki ihmiset eivät halua tunnustaa Jeesusta, vaan oma tahto ja teot vievät voiton.
Ihmisten uskon ja epäuskon välinen kamppailu oli tosiasia jo Jeesuksen aikana ja sitä ennen, kuten se on tänäkin aikana. Miksi osa ihmisistä uskoo Jeesukseen ja osa ei? Tähän kysymykseen johdattaa Johanneksen evankeliumiin tallennettu kolmannen paastonajan sunnuntain teksti, joka välähdyksenomaisesti käy läpi Jeesuksen maanpäällisen toiminnan vaikutuksia kuulijoissa.
Profeetan sana käy toteen
”Mistä voimme tietää, että uskosi ja esittämäsi asia on oikea?” Tämä painava ja aivan oikea kysymys oli mielessä Jeesuksen ajan kuulijoilla. Samaa kysymystä esitetään myös nykyaikana. Tekstissä sanankuulijat pohtivat mielessään Jumalan sanassaan antamia Messiaan tuntomerkkejä ja vertasivat niitä edessään olevan opettajan toimintaan.
Mitä Jeesus teki? Hän julisti Jumalan valtakunnan vapauttavaa evankeliumia ja teki ihmetekoja. Hänen ympärillään olevat ihmiset näkivät kuolleena olleen ihmisen heräävän elämään pelkästä sanan voimasta (Joh. 11). He näkivät pysyvästi sairaiden parantuvan ja näkivät, kokivat ja tunsivat ihmetekojen vaikutukset ja sen, kuinka ihmiset vapautuivat henkisistä ja hengellisistä taakoistaan (Matt. 15:30). Lisäksi he lukivat profeettojen ennustuksista, että nämä teot vastasivat Messiaan tuntomerkkejä. Kuitenkaan he eivät uskoneet. Miksi?
Jeesus ei vastannut heidän mielikuvaansa Messiaasta. He olivat asettaneet uskolle omat ehtonsa ja vaatimuksensa, jotka eivät Jeesuksessa toteutuneet. Näin on myös tämän päivän ihmisten kohdalla: Jumalan sanan todistus ei kelpaa perusteluksi, vaan omat ehdot ovat tärkeämmät.
Kuka pelastuu?
Jesaja-profeetta oli nähnyt Jeesuksen kirkastetun olemuksen ja hänen uhritiensä (Jes. 6,53). Hän oli myös nähnyt ihmisten reaktion ja kirjoittanut sen ennustukseensa (Jes. 6:9–13). Tarkoittiko tämä ennustus sitä, että Jumala oli ennalta määrännyt, ketkä pelastuvat ja ketkä eivät?
Jumala on säätänyt, että se vanhurskaus, joka hänen edessään kelpaa, tulee vain ja ainoastaan uskosta Jeesuksen Kristuksen sovintotyöhön. Ihminen, joka etsii sielulleen pelastusta, joutuu lain vaatimusten edessä huomaamaan oman kykenemättömyytensä saavuttaa autuus omin teoin ja toimin.
Ainoa mahdollisuus ihmisellä on turvautua täysin Jeesuksen sovintotyön aikaansaamiin armolupauksiin. Tätä aikaa, jolloin Jumala erityisesti kutsuu ihmistä yhteyteensä, kutsutaan etsikkoajaksi. Jumala on antanut etsikkoajan, mutta voi sen myös päättää. Silloin ihminen voi paatua niin, että Jumalan kutsu ei enää näy eikä kuulu. Niin kävi Jeesuksen aikana hänen kansalleen. Sen nähdessään Jeesus itki (Luuk. 19:41). Jumala toimii edelleen samalla tavalla: hän voi antaa etsikonajan ja voi ottaa sen pois. Ihmiselle usko on Jumalan antama lahja vastaanotettavaksi.
Sydämen usko on näkyvä
Monet hallitusmiehet uskoivat Jeesukseen, mutta eivät kuitenkaan fariseusten pelossa uskaltaneet tunnustautua hänen seuraajikseen. Kyseessä ei ollut hetkellinen heikkous, johon kuka tahansa ihminen voi joutua, vaan seuraamattomuus oli jatkuvaa. Hallitusmiehet olivat joutuneet valitsemaan, lähteäkö vaeltamaan Jumalan lasten joukossa vai jättäytyäkö Jumalan valtakunnan ulkopuolelle.
Hallitusmiehillä oli sama tilanne kuin Mooseksella aikoinaan, mutta he valitsivat toisin kuin Mooses, sillä ”ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama” (Joh. 12:42). Apostoli Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessä uskon tunnustamisesta: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.” (Room. 10:9–10.)
Huonoksi uskon tunnustajaksi itsensä tunteva Jumalan lapsi saa lohduttautua sillä, että Jumalan valtakunnan asukkaan sydämen usko näkyy, ja hän tunnustaa uskoa kaikessa elämässään. Myös ympäröivä maailma näkee ja kokee uskon. Näin Jumalan lapset seuraavat Herraansa tunnustaen hänen nimeään.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys