Mau­no Ku­run­lah­ti

Kaik­ki ih­mi­set ei­vät ha­lua tun­nus­taa Jee­sus­ta, vaan oma tah­to ja teot vie­vät voi­ton.

Ih­mis­ten us­kon ja epä­us­kon vä­li­nen kamp­pai­lu oli to­si­a­sia jo Jee­suk­sen ai­ka­na ja sitä en­nen, ku­ten se on tä­nä­kin ai­ka­na. Mik­si osa ih­mi­sis­tä us­koo Jee­suk­seen ja osa ei? Tä­hän ky­sy­myk­seen joh­dat­taa Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­miin tal­len­net­tu kol­man­nen paas­to­na­jan sun­nun­tain teks­ti, joka vä­läh­dyk­se­no­mai­ses­ti käy läpi Jee­suk­sen maan­pääl­li­sen toi­min­nan vai­ku­tuk­sia kuu­li­jois­sa.

Pro­fee­tan sana käy to­teen

”Mis­tä voim­me tie­tää, et­tä us­ko­si ja esit­tä­mä­si asia on oi­kea?” Tämä pai­na­va ja ai­van oi­kea ky­sy­mys oli mie­les­sä Jee­suk­sen ajan kuu­li­joil­la. Sa­maa ky­sy­mys­tä esi­te­tään myös ny­ky­ai­ka­na. Teks­tis­sä sa­nan­kuu­li­jat poh­ti­vat mie­les­sään Ju­ma­lan sa­nas­saan an­ta­mia Mes­si­aan tun­to­merk­ke­jä ja ver­ta­si­vat nii­tä edes­sään ole­van opet­ta­jan toi­min­taan.

Mitä Jee­sus teki? Hän ju­lis­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan va­paut­ta­vaa evan­ke­liu­mia ja teki ih­me­te­ko­ja. Hä­nen ym­pä­ril­lään ole­vat ih­mi­set nä­ki­vät kuol­lee­na ol­leen ih­mi­sen he­rää­vän elä­mään pel­käs­tä sa­nan voi­mas­ta (Joh. 11). He nä­ki­vät py­sy­väs­ti sai­rai­den pa­ran­tu­van ja nä­ki­vät, ko­ki­vat ja tun­si­vat ih­me­te­ko­jen vai­ku­tuk­set ja sen, kuin­ka ih­mi­set va­pau­tui­vat hen­ki­sis­tä ja hen­gel­li­sis­tä taa­kois­taan (Matt. 15:30). Li­säk­si he lu­ki­vat pro­feet­to­jen en­nus­tuk­sis­ta, et­tä nämä teot vas­ta­si­vat Mes­si­aan tun­to­merk­ke­jä. Kui­ten­kaan he ei­vät us­ko­neet. Mik­si?

Jee­sus ei vas­tan­nut hei­dän mie­li­ku­vaan­sa Mes­si­aas­ta. He oli­vat aset­ta­neet us­kol­le omat eh­ton­sa ja vaa­ti­muk­sen­sa, jot­ka ei­vät Jee­suk­ses­sa to­teu­tu­neet. Näin on myös tä­män päi­vän ih­mis­ten koh­dal­la: Ju­ma­lan sa­nan to­dis­tus ei kel­paa pe­rus­te­luk­si, vaan omat eh­dot ovat tär­ke­äm­mät.

Kuka pe­las­tuu?

Je­sa­ja-pro­feet­ta oli näh­nyt Jee­suk­sen kir­kas­te­tun ole­muk­sen ja hä­nen uh­ri­tien­sä (Jes. 6,53). Hän oli myös näh­nyt ih­mis­ten re­ak­ti­on ja kir­joit­ta­nut sen en­nus­tuk­seen­sa (Jes. 6:9–13). Tar­koit­ti­ko tämä en­nus­tus sitä, et­tä Ju­ma­la oli en­nal­ta mää­rän­nyt, ket­kä pe­las­tu­vat ja ket­kä ei­vät?

Ju­ma­la on sää­tä­nyt, et­tä se van­hurs­kaus, joka hä­nen edes­sään kel­paa, tu­lee vain ja ai­no­as­taan us­kos­ta Jee­suk­sen Kris­tuk­sen so­vin­to­työ­hön. Ih­mi­nen, joka et­sii sie­lul­leen pe­las­tus­ta, jou­tuu lain vaa­ti­mus­ten edes­sä huo­maa­maan oman ky­ke­ne­mät­tö­myy­ten­sä saa­vut­taa au­tuus omin te­oin ja toi­min.

Ai­noa mah­dol­li­suus ih­mi­sel­lä on tur­vau­tua täy­sin Jee­suk­sen so­vin­to­työn ai­kaan­saa­miin ar­mo­lu­pauk­siin. Tätä ai­kaa, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti kut­suu ih­mis­tä yh­tey­teen­sä, kut­su­taan et­sik­ko­a­jak­si. Ju­ma­la on an­ta­nut et­sik­ko­a­jan, mut­ta voi sen myös päät­tää. Sil­loin ih­mi­nen voi paa­tua niin, et­tä Ju­ma­lan kut­su ei enää näy ei­kä kuu­lu. Niin kävi Jee­suk­sen ai­ka­na hä­nen kan­sal­leen. Sen näh­des­sään Jee­sus it­ki (Luuk. 19:41). Ju­ma­la toi­mii edel­leen sa­mal­la ta­val­la: hän voi an­taa et­si­ko­na­jan ja voi ot­taa sen pois. Ih­mi­sel­le us­ko on Ju­ma­lan an­ta­ma lah­ja vas­taa­no­tet­ta­vak­si.

Sy­dä­men us­ko on nä­ky­vä

Mo­net hal­li­tus­mie­het us­koi­vat Jee­suk­seen, mut­ta ei­vät kui­ten­kaan fa­ri­seus­ten pe­los­sa us­kal­ta­neet tun­nus­tau­tua hä­nen seu­raa­jik­seen. Ky­sees­sä ei ol­lut het­kel­li­nen heik­kous, jo­hon kuka ta­han­sa ih­mi­nen voi jou­tua, vaan seu­raa­mat­to­muus oli jat­ku­vaa. Hal­li­tus­mie­het oli­vat jou­tu­neet va­lit­se­maan, läh­te­ä­kö va­el­ta­maan Ju­ma­lan las­ten jou­kos­sa vai jät­täy­ty­ä­kö Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ul­ko­puo­lel­le.

Hal­li­tus­mie­hil­lä oli sama ti­lan­ne kuin Moo­sek­sel­la ai­koi­naan, mut­ta he va­lit­si­vat toi­sin kuin Moo­ses, sil­lä ”ih­mis­ten an­ta­ma kun­nia oli heil­le rak­kaam­pi kuin Ju­ma­lan an­ta­ma” (Joh. 12:42). Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa roo­ma­lais­kir­jees­sä us­kon tun­nus­ta­mi­ses­ta: ”Jos sinä suul­la­si tun­nus­tat, et­tä Jee­sus on Her­ra, ja sy­dä­mes­sä­si us­kot, et­tä Ju­ma­la on he­rät­tä­nyt hä­net kuol­leis­ta, olet pe­las­tu­va. Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen.” (Room. 10:9–10.)

Huo­nok­si us­kon tun­nus­ta­jak­si it­sen­sä tun­te­va Ju­ma­lan lap­si saa loh­dut­tau­tua sil­lä, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaan sy­dä­men us­ko nä­kyy, ja hän tun­nus­taa us­koa kai­kes­sa elä­mäs­sään. Myös ym­pä­röi­vä maa­il­ma nä­kee ja ko­kee us­kon. Näin Ju­ma­lan lap­set seu­raa­vat Her­raan­sa tun­nus­ta­en hä­nen ni­me­ään.