Jee­sus oli ope­tus­las­ten­sa kans­sa päät­tä­nyt pu­he­mat­kan­sa Ga­li­le­as­sa. He ha­lu­si­vat le­vä­tä, min­kä vuok­si he pur­jeh­ti­vat Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven yli sen itä­puo­li­sel­le vuo­ris­to­a­lu­eel­le. Kan­san­jou­kot oli­vat kiin­nos­tu­nei­ta Jee­suk­sen te­ke­mis­tä ih­meis­tä ja ope­tuk­ses­ta. Tu­han­net ih­mi­set seu­ra­si­vat hän­tä ran­taa pit­kin syr­jäi­sel­le seu­dul­le.

Vuo­ren­rin­teel­lä Jee­sus teki häm­mäs­tyt­tä­vän tun­nus­te­on, joka on ker­rot­tu kai­kis­sa evan­ke­liu­meis­sa. Hän ruok­ki koko väen erään pie­nen po­jan eväil­lä. Kun kaik­ki oli­vat syö­neet it­sen­sä kyl­läi­sik­si, ope­tus­lap­set ke­rä­si­vät vie­lä 12 ko­ril­lis­ta ruu­an­täh­tei­tä.

Kau­an odo­tet­tu Mes­si­as

Kun ih­mi­set nä­ki­vät Jee­suk­sen ruok­ki­mi­sih­meen, he us­koi­vat, et­tä kau­an odo­tet­tu Mes­si­as oli lo­pul­ta saa­pu­nut. He oli­vat val­mii­ta kruu­naa­maan hä­net Is­ra­e­lin ku­nin­kaak­si. Jee­sus kui­ten­kin ve­täy­tyi taas vuo­ril­le. Täl­lä ker­taa hän meni sin­ne yk­sin. Sa­ma­na il­ta­na hän osoit­ti hal­lit­se­van­sa luon­non­voi­mat kä­ve­le­mäl­lä jär­ven yli.

Tä­män jäl­keen Jee­sus pa­la­si ope­tus­las­ten­sa kans­sa jär­ven län­si­ran­nal­le. Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi ker­too, et­tä kan­san­jou­kot läh­ti­vät jäl­leen seu­raa­maan hän­tä.

Useim­mat seu­raa­jis­ta oli­vat il­mei­ses­ti köy­hiä, toi­meen­tu­lon ra­ja­mail­la pai­nis­ke­le­via pien­ti­lal­li­sia ja ka­las­ta­jia. Huo­li jo­ka­päi­väi­ses­tä toi­meen­tu­los­ta oli oi­keu­tet­tu, mut­ta Jee­sus nuh­te­li hei­tä seu­raa­mi­ses­ta vain ruo­an toi­vos­sa. Ih­mi­set ajat­te­li­vat koh­dan­neen­sa hen­ki­lön, joka pois­tai­si hei­dän lei­pä­huo­len­sa. Jee­sus kui­ten­kin opas­ti hei­tä ta­voit­te­le­maan ruo­kaa, joka an­tai­si ikui­sen elä­män.

Ih­mei­den näl­kää

Jee­sus ke­hot­ti kan­saa us­ko­maan hä­neen, jon­ka Ju­ma­la oli lä­het­tä­nyt. Ju­ma­la tah­toi ja tah­too, et­tä ih­mi­set us­koi­si­vat Jee­suk­seen Kris­tuk­seen. Vä­ki­jouk­ko ei tyy­ty­nyt tä­hän, sil­lä heil­lä oli ih­mei­den näl­kä. He pyy­si­vät Jee­suk­sel­ta li­sä­näyt­töä ja te­ke­mään uu­den tun­nus­te­on, jon­ka avul­la hän osoit­tai­si ole­van­sa läh­töi­sin Ju­ma­lan luo­ta.

Kuu­li­jat oli­vat juu­ta­lai­sia, jot­ka muis­ti­vat esi-isien­sä vai­hei­ta. He muis­ti­vat kir­joi­tuk­set, joi­den mu­kaan Moo­ses ruok­ki men­nei­tä su­ku­pol­via man­nal­la au­ti­o­maas­sa nel­jän­kym­me­nen vuo­den ajan. Näyt­tää sil­tä, et­tä Jee­suk­sel­ta vaa­dit­tiin sa­man­lais­ta ih­met­tä. Vä­ki­jouk­ko us­koi, et­tä se to­dis­tai­si Jee­suk­sen ole­van uu­si pro­feet­ta ja Moo­sek­sen ajan suu­ruu­den pa­laut­ta­ja.

Jee­sus oi­kai­si vä­lit­tö­mäs­ti kan­san tul­kin­nan py­his­tä kir­joi­tuk­sis­ta. Hän muis­tut­ti, et­tei Moo­ses lä­het­tä­nyt man­naa tai­vaas­ta, vaan Ju­ma­la. Moo­ses oli toi­mi­nut Ju­ma­lan apu­lai­se­na ja toi­mi­nut Ju­ma­lan oh­jei­den mu­kai­ses­ti. Is­ra­e­lin kan­san saa­ma päi­vit­täi­nen man­na on ku­vaus Ju­ma­lan hy­väs­tä huo­len­pi­dos­ta.

Elä­män lei­pä

On koh­te­li­as­ta esi­tel­lä it­sen­sä. Jee­sus kut­suu it­se­ään elä­män lei­väk­si (Joh.6:35) eli sie­lua ra­vit­se­vak­si man­nak­si. Tämä on en­sim­mäi­nen Jee­suk­sen hän­tä it­se­ään ku­vaa­vas­ta lau­sees­ta, jois­ta jo­kai­nen al­kaa sa­noil­la ”Minä olen”. Nimi on sama, jol­la Her­ra pu­hui pa­la­vas­ta pen­saas­ta Moo­sek­sel­le. Moo­sek­sen tuli sa­noa is­ra­e­li­lai­sil­le: ”Minä-olen on lä­het­tä­nyt mi­nut tei­dän luok­sen­ne.” (2. Moos. 3:14.)

Teks­tis­sään apos­to­li Jo­han­nes pyr­kii osoit­ta­maan, et­tä Jee­sus ja Ju­ma­la ovat yh­tä. Jee­sus tar­jo­aa ih­mi­sel­le enem­män kuin vain sen, mitä hei­dän ajal­li­set tar­peen­sa edel­lyt­tä­vät. Jee­sus ha­lu­aa ker­toa, et­tä on pal­jon tär­ke­äm­pää et­siä hen­gel­lis­tä kuin ajal­lis­ta lei­pää. On ai­heel­lis­ta muis­taa, et­tä jo­ka­päi­väi­ses­sä toi­meen­tu­los­sa koh­tuul­li­suu­teen pyr­ki­vä ih­mi­nen vält­tää mo­net kiu­sauk­set ja hou­ku­tuk­set.

Kun Jee­sus ruok­ki ih­mi­siä ajal­li­sel­la lei­väl­lä, hän an­toi heil­le ver­taus­ku­van ian­kaik­ki­sen elä­män lei­väs­tä. Tämä lei­pä poik­ke­aa kai­kes­ta muus­ta lei­väs­tä, sil­lä se ei kos­kaan lopu kes­ken. Jee­sus ha­lu­aa ruok­kia mei­tä jo­kais­ta niin, et­tä meil­lä säi­lyi­si ai­na lei­vän naut­ti­mi­sen tar­ve. Tä­män ar­mon lei­vän naut­ti­jak­si kut­su­taan myös sel­lais­ta ih­mis­tä, joka on vie­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ul­ko­puo­lel­la.

Han­nu Hei­nä­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

4. paas­to­na­jan sun­nun­tai: Joh. 6:24–35, Ps. 84: 6–10, 13, Aam. 8:11–12 tai 2. Moos. 16:11–19, 31, 35, 1. Piet. 2:1–3

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 26.3.2014.