Roo­man hal­lin­non vä­es­tö­kir­jan­pi­don vuok­si juu­ta­lai­nen kan­sa oli liik­keel­lä. Kei­sa­rin käs­ky oli ai­heut­ta­nut vai­vaa, huol­ta ja epä­toi­voa mo­neen per­hee­seen. Kaik­kien oli pi­tä­nyt mat­kus­taa omal­le syn­ty­mä­seu­dul­leen.

Bet­le­hem, Daa­vi­din kau­pun­ki oli täyn­nä vä­keä. Kes­kel­lä tun­gos­ta, hä­li­nää ja ah­taut­ta Joo­sef et­si yö­si­jaa it­sel­leen ja ras­kaa­na ole­val­le kih­la­tul­leen. Sa­dan ki­lo­met­rin mat­kan uu­vut­ta­mat Joo­sef ja Ma­ria sai­vat tur­va­pai­kak­si läm­pi­män kar­ja­suo­jan, tal­lin.

”Hei­dän siel­lä ol­les­saan tuli Ma­ri­an syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka” ja sin­ne tal­lin sei­meen, eläin­ten ruo­ka­kau­ka­loon syn­tyi maa­il­man Va­pah­ta­ja. Va­pah­ta­jan syn­ty­mä ei he­rät­tä­nyt ke­nen­kään huo­mi­o­ta. Ku­kaan ei tain­nut muis­taa, et­tä pro­feet­ta oli en­nus­ta­nut juu­ri Bet­le­he­min Mes­si­aan syn­ty­mä­kau­pun­gik­si (Mii­ka 5:2).

En­sim­mäi­nen jou­lu­evan­ke­liu­mi pai­me­nil­le

Pai­me­net oli­vat yö­töis­sä. He te­ki­vät sa­maa työ­tä, jota oli­vat pat­ri­ark­ka Aab­ra­ham ja ku­nin­gas Daa­vid­kin teh­neet. To­den­nä­köi­ses­ti he pai­men­si­vat lam­pai­ta, jot­ka oli tar­koi­tet­tu Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin uh­ri­me­noi­hin. Eläin­ten tuli ol­la puh­tai­ta ja vir­heet­tö­miä. Sik­si lau­maa ei voi­nut jät­tää het­kek­si­kään yk­sin pe­to­jen raa­del­ta­vak­si. Pai­men­ten tuli val­voa ja ol­la työs­sä päi­väl­lä ja yöl­lä, myös sa­pat­ti­na. Lai­nop­pi­nei­den mie­les­tä pai­me­net oli­vat sa­pa­tin­rik­ko­jia.

Pai­me­nia tar­vi­taan. Ai­kam­me pai­me­nia ovat po­lii­sit ja pa­lo­mie­het, jot­ka ovat hä­ly­tyk­sen tul­les­sa val­mii­ta läh­te­mään. Maam­me kos­ke­mat­to­muut­ta val­vo­taan. Sai­raa­lois­sa sa­dat hoi­ta­jat ja lää­kä­rit te­ke­vät ar­vo­kas­ta työ­tä. Teh­tai­ta ei py­säy­te­tä jou­lu­py­hien ajak­si.

Pai­me­net sai­vat kuul­la en­sim­mäi­sen jou­lu­e­van­ke­liu­min, kun tai­vas avau­tui ja yö muut­tui päi­väk­si. Tai­vaal­li­nen kuo­ro lau­loi val­ta­van jou­lu­vir­ren. Nii­hin sa­noi­hin voim­me me­kin yh­tyä, kun olem­me ko­ti­kirk­kom­me mes­sus­sa. ”Ju­ma­lan on kun­nia kor­keuk­sis­sa, maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa.”

Pai­me­net ei­vät epä­röi­neet. He us­koi­vat en­ke­lin sa­nat: ”Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja.” Pai­me­net läh­ti­vät kii­rees­ti Bet­le­he­miin.

Sei­men ää­rel­lä

Bet­le­hem, kau­pun­ki Juu­de­an vuo­ris­tos­sa, kah­dek­san ki­lo­met­riä Je­ru­sa­le­mis­ta ete­lään, oli tu­pa­ten täyn­nä. En­ke­li oli an­ta­nut pai­me­nil­le oh­jeet. Sil­ti he he jou­tui­vat kol­kut­ta­maan mon­ta ovea ja ky­sy­mään, mis­tä löy­täi­si­vät lap­sen, joka ma­kaa ka­pa­loi­tu­na sei­mes­sä.

Tal­lis­sa he nä­ki­vät py­hän per­heen. He nä­ki­vät Ma­ri­an ja Joo­se­fin on­nen ja ilon. Pie­nel­lä vau­val­la, Va­pah­ta­jal­la, oli tur­va­verk­ko ym­pä­ril­lään. Lä­hei­sim­mät, jot­ka huo­leh­ti­vat avut­to­man vau­van tar­peis­ta: läm­pö, suo­ja, ka­pa­lot, syli, ra­vin­to. Kun­pa kaik­ki lap­set ja nuo­ret sai­si­vat osak­seen rak­kaut­ta ja huo­len­pi­toa sil­loin, kun he sitä eri­tyi­ses­ti tar­vit­se­vat. On su­rul­lis­ta, et­tä tur­va­ver­kois­sa on niin pal­jon auk­ko­ja.

Pai­me­net ker­toi­vat Ma­ri­al­le ja Joo­se­fil­le, mitä heil­le oli lap­ses­ta sa­not­tu. ”Kaik­ki, jot­ka kuu­li­vat pai­men­ten sa­nat, oli­vat ih­meis­sään.” Ma­ri­a­kin kuun­te­li ih­meis­sään ja kät­ki kai­ken sy­dä­meen­sä.

Mik­si Jee­sus syn­tyi?

Jee­sus syn­tyi lu­nas­ta­maan mei­dät syn­nin ja kuo­le­man val­las­ta. Ju­ma­la ra­kas­ti maa­il­maa "niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16).

Täl­lais­ta vies­tiä läh­ti­vät pai­me­net vie­mään, sil­lä he ”pa­la­si­vat kiit­tä­en ja ylis­tä­en Ju­ma­laa”. Us­ko­vai­sia pai­me­nia tar­vi­taan! Us­kol­le avau­tuu iha­na nä­ky­mä: ”se vei iki­jou­luun mun” (Sl. 8:3).

Ar­to Heik­ki­lä

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 2:1–20

Bib­lia: Mut­ta nii­nä päi­vi­nä ta­pah­tui, et­tä käs­ky kävi ulos kei­sa­ril­ta Au­gus­tuk­sel­ta, et­tä kaik­ki maa­il­ma piti ve­rol­li­sek­si las­ket­ta­man. Ja tämä ve­ron-las­ke­mus oli en­sim­mäi­nen, joka ta­pah­tui sil­loin, kun Ky­re­nius oli maa­her­ra Sy­ri­as­sa. Ja ku­kin meni kau­pun­kiin­sa an­ta­maan it­si­än­sä ar­vat­taa. Niin myös Jo­seph Ga­li­le­as­ta, Nat­sa­re­tin kau­pun­gis­ta, meni ylös Juu­de­aan, Da­vi­din kau­pun­kiin, joka kut­su­taan Bet­le­hem, (sil­lä hän oli Da­vi­din huo­nees­ta ja su­vus­ta) an­ta­maan it­si­än­sä ar­vat­taa, Ma­ri­an, kih­la­tun emän­tän­sä kans­sa, joka ras­kas oli. Niin ta­pah­tui hei­dän siel­lä ol­les­saan, et­tä hä­nen syn­nyt­tä­mi­sen­sä päi­vät tu­li­vat täy­te­tyk­si, ja hän syn­nyt­ti po­jan, esi­koi­sen­sa, ja ka­pa­loit­si hä­nen ja pani sei­meen, et­tei heil­lä ol­lut siaa ma­jas­sa. Ja pai­me­net val­voi­vat sii­nä paik­ka­kun­nas­sa ja var­ti­oit­si­vat yöl­lä lau­maan­sa. Ja kat­so, Her­ran en­ke­li sei­soi hei­dän ty­kö­nän­sä ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­ri va­lait­si hei­tä, ja he suu­res­ti pel­jäs­tyi­vät. Ja en­ke­li sa­noi heil­le: äl­käät pel­jät­kö! Sil­lä kat­so, minä il­moi­tan teil­le suu­ren ilon, joka on tu­le­va kai­kel­le kan­sal­le: teil­le on tä­nä­päi­vä­nä syn­ty­nyt va­pah­ta­ja, joka on Kris­tus, Her­ra, Da­vi­din kau­pun­gis­sa. Ja tämä on teil­le mer­kik­si: te löy­dät­te lap­sen ka­pa­loi­tu­na ma­kaa­van sei­mes­sä. Ja koh­ta oli en­ke­lin kans­sa suu­ri tai­vaa­li­sen so­ta­vä­en jouk­ko, jot­ka kiit­ti­vät Ju­ma­laa ja sa­noi­vat: Kun­nia ol­koon Ju­ma­lal­le kor­keu­des­sa, ja maas­sa rau­ha, ja ih­mi­sil­le hyvä tah­to! Ja ta­pah­tui, et­tä en­ke­lit me­ni­vät hei­dän ty­kö­än­sä tai­vaa­seen, niin ne pai­me­net pu­hui­vat kes­ke­nän­sä: käy­kääm­me Bet­le­he­miin ja kat­so­kaam­me sitä mikä ta­pah­tu­nut on, jon­ka Her­ra meil­le il­moit­ti. Ja he tu­li­vat kii­ruh­tain, ja löy­si­vät Ma­ri­an ja Jo­sep­hin, niin myös lap­sen, joka ma­ka­si sei­mes­sä. Kuin he tä­män näh­neet oli­vat, ju­lis­ti­vat he sen sa­no­man, joka heil­le täs­tä lap­ses­ta sa­not­tu oli, ja kaik­ki, jot­ka sen kuu­li­vat, ih­met­te­li­vät nii­tä, mitä heil­le pai­me­nil­ta sa­not­tu oli. Mut­ta Ma­ria kät­ki kaik­ki nä­mät sa­nat, tut­kis­tel­len sy­dä­mes­sän­sä, ja pai­me­net pa­la­si­vat, ylis­täin ja kun­ni­oit­tain Ju­ma­laa kai­kis­ta, mitä he kuul­leet ja näh­neet oli­vat, niin­kuin heil­le sa­not­tu oli.

Raa­mat­tu 1992: Sii­hen ai­kaan an­toi kei­sa­ri Au­gus­tus käs­kyn, et­tä koko val­ta­kun­nas­sa oli toi­mi­tet­ta­va ve­rol­le­pa­no. Tämä ve­rol­le­pa­no oli en­sim­mäi­nen ja ta­pah­tui Qui­ri­niuk­sen ol­les­sa Syy­ri­an käs­kyn­hal­ti­ja­na. Kaik­ki me­ni­vät kir­joit­tau­tu­maan ve­ro­lu­et­te­loon, ku­kin omaan kau­pun­kiin­sa. Niin myös Joo­sef läh­ti Ga­li­le­as­ta, Na­sa­re­tin kau­pun­gis­ta ja meni ve­rol­le­pa­noa var­ten Juu­de­aan, Daa­vi­din kau­pun­kiin Bet­le­he­miin, sil­lä hän kuu­lui Daa­vi­din su­kuun. Hän läh­ti sin­ne yh­des­sä kih­lat­tun­sa Ma­ri­an kans­sa, joka odot­ti las­ta. Hei­dän siel­lä ol­les­saan tuli Ma­ri­an syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka, ja hän syn­nyt­ti po­jan, esi­koi­sen­sa. Hän ka­pa­loi lap­sen ja pani hä­net sei­meen, kos­ka heil­le ei ol­lut ti­laa ma­ja­pai­kas­sa. Sil­lä seu­dul­la oli pai­me­nia yöl­lä ul­ko­na var­ti­oi­mas­sa lau­maan­sa. Yh­täk­kiä hei­dän edes­sään sei­soi Her­ran en­ke­li, ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­röi hei­dät. Pel­ko val­ta­si pai­me­net, mut­ta en­ke­li sa­noi heil­le: ”äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra. Tämä on merk­ki­nä teil­le: te löy­dät­te lap­sen, joka ma­kaa ka­pa­loi­tu­na sei­mes­sä.” Ja sa­mal­la het­kel­lä oli en­ke­lin ym­pä­ril­lä suu­ri tai­vaal­li­nen so­ta­jouk­ko, joka ylis­ti Ju­ma­laa sa­no­en: – Ju­ma­lan on kun­nia kor­keuk­sis­sa, maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa. Kun en­ke­lit oli­vat men­neet ta­kai­sin tai­vaa­seen, pai­me­net sa­noi­vat toi­sil­leen: ”Nyt Bet­le­he­miin! Siel­lä me nä­em­me sen, mitä on ta­pah­tu­nut, sen, min­kä Her­ra meil­le il­moit­ti.” He läh­ti­vät kii­rees­ti ja löy­si­vät Ma­ri­an ja Joo­se­fin ja lap­sen, joka ma­ka­si sei­mes­sä. Tä­män näh­des­sään he ker­toi­vat, mitä heil­le oli lap­ses­ta sa­not­tu. Kaik­ki, jot­ka kuu­li­vat pai­men­ten sa­nat, oli­vat ih­meis­sään. Mut­ta Ma­ria kät­ki sy­dä­meen­sä kai­ken, mitä oli ta­pah­tu­nut, ja tut­kis­te­li sitä. Pai­me­net pa­la­si­vat kiit­tä­en ja ylis­tä­en Ju­ma­laa sii­tä, mitä oli­vat kuul­leet ja näh­neet. Kaik­ki oli juu­ri niin kuin heil­le oli sa­not­tu.