JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Ju­ma­la he­rät­tää ha­lun pal­vel­la

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
13.8.2017 6.00

Juttua muokattu:

1.1. 11:18
2020010111181620170813060000

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä pu­hu­taan elä­mäs­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa. Isän­tä koh­taa pal­ve­li­jan­sa pois­sa­o­lon­sa jäl­keen ja käy kes­kus­te­le­maan hei­dän hoi­ta­mas­taan pal­ve­lu­teh­tä­väs­tä.

Isän­nän koko omai­suu­den hoi­ta­mi­nen ky­syi pal­ve­li­joil­ta us­kol­li­suut­ta teh­tä­väs­sä. Isän­nän pit­kä vii­py­mi­nen mer­kit­si hä­nen pa­luun­sa kär­si­väl­lis­tä odot­ta­mis­ta.

Ker­to­mus­ta edel­tä­vät raa­ma­tun­koh­dat luo­vat ku­vaa isän­nän pa­luu­ta edel­tä­väs­tä ajas­ta (Matt. 25:1–13). Hä­nen pa­luun­sa ta­pah­tuu lo­pul­ta yl­lät­tä­en, ja hän käy ti­lin­te­koon pal­ve­li­joi­den­sa kans­sa.

Yh­tei­ses­sä teh­tä­väs­sä eri­lai­sin lah­join

Ju­ma­la tun­tee pal­ve­li­joit­ten­sa lah­jat, sil­lä hän on ne it­se ja­ka­nut (Room. 12:6–8). Ver­taus päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä osoit­taa hä­nen tie­tä­vän­sä pal­kol­lis­ten­sa ky­vyt teh­tä­vien­sä hoi­ta­mi­seen, ja an­taa juu­ri heil­le so­pi­van vas­tuun.

Yk­si­kään teh­tä­vä ei ole vä­hä­ar­voi­nen, sil­lä sitä teh­dään Kris­tuk­sen lä­het­ti­lää­nä ja hä­nen seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­lä (Mark. 16:14–16, 1. Piet. 5:2). Ver­tauk­ses­sa yh­den ta­len­tin saa­nut oli saa­nut suu­ren luot­ta­muk­sen, sil­lä sen ar­vo mer­kit­si noin kah­den­kym­me­nen vuo­den palk­ka­sum­maa. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti oh­jaa sen lah­jan käyt­tä­mi­seen, jon­ka Ju­ma­la on meil­le an­ta­nut. Sa­man ke­ho­tuk­sen myös Paa­va­li tois­taa seu­ra­kun­ta­kir­jees­sään (1. Kor. 15:58).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ on Her­ram­me siu­nauk­sen va­ras­sa, ja se jat­kuu su­ku­pol­ves­ta toi­seen (Ps. 127:1–2). Jee­sus jät­ti evan­ke­liu­min työn it­ses­sään heik­ko­jen ope­tus­las­ten­sa teh­tä­väk­si (Mark.16:14–16). He ei­vät ole omal­la asi­al­laan, vaan lä­het­tä­jän­sä, joka vai­kut­taa pal­ve­lu­mie­len Py­hän Hen­gen kaut­ta. ”Vaik­ka kris­tit­ty on­kin syn­ti­nen, us­ko­nyh­teys Kris­tuk­seen saa hä­nen elä­mäs­sään ai­kaan Hen­gen he­del­miä. Suu­rin niis­tä on rak­kaus. Seu­ra­kun­nan ra­ken­ta­mi­sek­si Ju­ma­la myös an­taa us­ko­vil­le eri­tyi­siä ar­mo­lah­jo­ja.” (KO 76.)

Rak­kau­den työs­sä

Teks­tim­me pal­ve­li­joi­den teh­tä­vän­hoi­dos­sa oli eri­lai­suut­ta. Kah­den toi­min­nas­sa nä­kyy kuu­li­ai­suus isän­nän tah­dol­le, sil­lä he ryh­tyi­vät heti toi­meen. Hei­dän pal­ve­lus­teh­tä­vään­sä lei­maa­vat tah­to ja toi­me­li­ai­suus. Ne ovat omi­nai­suuk­sia, jot­ka nou­se­vat rak­kau­den täyt­tä­mäs­tä sy­dä­mes­tä (ks. Luuk. 7:37–38).

Kris­ti­nop­pi sa­noit­taa hy­vin pal­ve­lu­mie­len läh­tö­koh­taa. ”Kun Ju­ma­la ar­mos­ta an­taa meil­le syn­tim­me an­teek­si, se syn­nyt­tää sy­dä­mis­säm­me rak­kaut­ta, kii­tol­li­suut­ta ja us­kon kuu­li­ai­suut­ta. Nämä saat­ta­vat mei­dät pal­ve­le­maan Ju­ma­laa ja lä­him­mäi­si­äm­me. Kris­ti­tyn koko elä­mä on pal­ve­le­mis­ta.” (KO85.)

Ju­ma­lan rak­kaus on mit­taa­mat­to­man suu­ri (Joh. 3:16). Sen ko­ke­nut voi vain ih­me­tel­lä psal­min­te­ki­jän ta­voin: ”Her­ra, si­nun ar­mo­si on ava­ra kuin tai­vas, pil­viin ulot­tuu si­nun to­tuu­te­si” (Ps. 36:6). Yh­den lei­vis­kän saa­nut näki Ju­ma­lan ar­mot­to­ma­na ja hä­nen toi­min­tan­sa la­maut­ti pel­ko. Mitä oli ta­pah­tu­nut? Us­kon tuo­maa siu­naus­ta mi­ta­taan tä­män­kin ajan kes­kel­lä, ja sen ar­vo on käy­nyt mo­nel­le hal­vak­si (ks. 1. Moos. 25:34).

Us­kon lah­ja on tun­nus­ta­mi­sen ar­voi­nen (Room. 10:10). Se liit­tää mei­dät myös toi­siin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pal­ve­li­joi­hin (Ruut 2:8). Yh­den ta­len­tin saa­neen sa­nois­sa on kuul­ta­vis­sa tuh­laa­ja­po­jan vel­jen sä­vyt (Luuk. 15:25–30). Niis­sä Ju­ma­la ku­va­taan ai­no­as­taan vaa­ti­va­na ja an­ka­ra­na. Evan­ke­liu­mi tuo syn­ti­sel­le kat­sot­ta­vak­si ar­mah­ta­van Ju­ma­lan kas­vot (Joh. 1:14).

Vä­häs­sä us­kol­li­se­na

Em­me pe­las­tu työ­tä te­ke­mäl­lä, em­me­kä tee työ­tä pe­lon val­las­sa, vaan Ju­ma­lan ar­mon roh­kai­se­ma­na. Tätä ar­moa me olem­me Va­pah­ta­jam­me käs­kyn mu­kai­ses­ti yhä tar­jo­a­mas­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ on lo­pul­ta sen rak­kau­den säi­lyt­tä­mis­tä, jos­ta Jee­sus pu­hui jää­hy­väis­pu­hees­saan (Joh. 15:1–10).

Sil­loin kaik­ki toi­min­tam­me on vii­ni­puun, Her­ram­me Jee­suk­sen yh­tey­des­sä ta­pah­tu­vaa. Se mer­kit­see myös yh­teyt­tä Kris­tuk­sen elä­vään seu­ra­kun­taan, joka kes­kel­lä val­lit­see Ju­ma­lan las­ten kes­ki­näi­nen rak­kaus (1. Joh. 4:16–21). Vä­häs­sä us­kol­li­nen saa kuul­la kut­sun: Tule Her­ra­si ilo­juh­laan.

Aar­no Sas­si

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.8.2017

Kuva: Jaak­ko Kos­ke­lo

Evan­ke­liu­mi­teks­ti 1 Matt. 25:14–30

Bib­lia

Sil­lä niin­kuin ih­mi­nen mat­kus­ti kau­vas ja kut­sui pal­ve­li­an­sa, ja an­toi heil­le ta­va­ran­sa: Ja an­toi yh­del­le vii­si lei­vis­kää, toi­sel­le kak­si ja kol­man­nel­le yh­den, jo­kai­sel­le va­ran­sa jäl­keen: ja meni koh­ta mat­kaan­sa.

Niin meni se, joka vii­si lei­vis­kää oli ot­ta­nut, teki niil­lä kaup­paa ja voit­ti toi­set vii­si lei­vis­kää. Niin myös se, joka kak­si oli ot­ta­nut, voit­ti myös toi­set kak­si. Mut­ta joka yh­den oli ot­ta­nut, hän meni pois ja kai­voi maa­han, ja kät­ki her­ran­sa ra­han.

Niin pit­kän ajan pe­räs­tä tuli pal­ve­li­ain her­ra ja las­ki lu­kua hei­dän kans­san­sa. Ja tuli se, joka oli ot­ta­nut vii­si lei­vis­kää, ja toi toi­set vii­si lei­vis­kää, sa­no­en: her­ra, vii­si lei­vis­kää sinä an­noit mi­nul­le, kat­so, minä olen toi­set vii­si lei­vis­kää niil­lä voit­ta­nut. Sa­noi hä­nen her­ran­sa hä­nel­le: hy­vin, sinä hyvä ja us­kol­li­nen pal­ve­lia! vä­hän pääl­lä sinä olit us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nun pal­jon pääl­le: mene si­nun her­ras iloon.

Niin tuli se, joka oli kak­si lei­vis­kää ot­ta­nut, ja sa­noi: her­ra, kak­si lei­vis­kää sinä an­noit mi­nul­le, kat­so, toi­set kak­si olen minä niil­lä voit­ta­nut. Sa­noi hä­nen her­ran­sa hä­nel­le: hy­vin, sinä hyvä ja us­kol­li­nen pal­ve­lia! vä­hän pääl­lä sinä olit us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nun pal­jon pääl­le: mene si­nun her­ras iloon. Niin myös se tuli, joka yh­den lei­vis­kän oli ot­ta­nut, ja sa­noi: her­ra, minä tie­sin si­nun ko­vak­si mie­hek­si: sinä nii­tät sii­tä, ku­hun­kas et kyl­vä­nyt, ja sii­tä sinä ko­koot, ku­hun­ka sinä et ha­joit­ta­nut. Ja minä pel­jä­ten me­nin pois ja kät­kin si­nun lei­vis­käs maa­han: kat­so, täs­sä on si­nun omas. Mut­ta hä­nen her­ran­sa vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: sinä paha ja lais­ka pal­ve­lia! jos tie­sit mi­nun sii­tä niit­tä­vän, ku­hun­ka en minä kyl­vä­nyt, ja siel­tä ko­koo­van, jo­hon­ka en minä ole ha­joit­ta­nut, Niin si­nun siis olis tul­lut an­taa mi­nun ra­ha­ni vai­het­ta­jil­le, ja minä tul­tu­a­ni oli­sin oma­ni jäl­leen saa­nut kas­vun kans­sa. Ot­ta­kaat siis hä­nel­tä lei­vis­kä, ja an­ta­kaat sil­le, jol­la on kym­me­nen lei­vis­kää. (Sil­lä jo­kai­sel­le, jol­la on, pi­tää an­net­ta­man, ja hä­nel­lä pi­tää kyl­lä ole­man; mut­ta jol­la ei ole, se­kin kuin hä­nel­lä on, pi­tää hä­nel­tä otet­ta­man pois). Ja heit­tä­käät se kel­vo­toin pal­ve­lia ul­ko­nai­seen pi­mey­teen: siel­lä pi­tää ole­man it­ku ja ham­mas­ten ki­ris­tys.

Raa­mat­tu 1992

Sil­loin on käy­vä näin: Mies oli muut­ta­mas­sa pois maas­ta. Hän kut­sui pu­heil­leen pal­ve­li­jat ja us­koi koko omai­suu­ten­sa hei­dän hoi­toon­sa. Yh­del­le hän an­toi vii­si ta­lent­tia ho­pe­aa, toi­sel­le kak­si ja kol­man­nel­le yh­den, kul­le­kin hä­nen ky­ky­jen­sä mu­kaan. Sit­ten hän muut­ti maas­ta.

Se, joka oli saa­nut vii­si ta­lent­tia, ryh­tyi heti toi­meen: hän kävi niil­lä kaup­paa ja hank­ki voit­toa toi­set vii­si ta­lent­tia. Sa­moin se, joka oli saa­nut kak­si ta­lent­tia, voit­ti toi­set kak­si. Mut­ta se, joka oli saa­nut vain yh­den ta­len­tin, kai­voi maa­han kuo­pan ja kät­ki sin­ne isän­tän­sä ra­han.

Pit­kän ajan ku­lut­tua isän­tä pa­la­si ja vaa­ti pal­ve­li­joil­taan ti­li­tyk­set. Se, joka oli saa­nut vii­si ta­lent­tia, toi toi­set vii­si nii­den li­säk­si ja sa­noi: ’Her­ra, sinä an­noit mi­nul­le vii­si ta­lent­tia. Ku­ten näet, olen hank­ki­nut voit­toa toi­set vii­si.’ Isän­tä sa­noi hä­nel­le: ’Hy­vin teh­ty! Olet hyvä ja luo­tet­ta­va pal­ve­li­ja. Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule her­ra­si ilo­juh­laan!

Myös se, joka oli saa­nut kak­si ta­lent­tia, tuli ja sa­noi: ’Her­ra, sinä an­noit mi­nul­le kak­si ta­lent­tia. Ku­ten näet, olen hank­ki­nut voit­toa toi­set kak­si.’ Isän­tä sa­noi hä­nel­le: ’Hy­vin teh­ty! Olet hyvä ja luo­tet­ta­va pal­ve­li­ja. Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule her­ra­si ilo­juh­laan!’ Vii­mek­si tuli se pal­ve­li­ja, joka oli saa­nut vain yh­den ta­len­tin, ja sa­noi: ’Her­ra, minä tie­sin, et­tä sinä olet an­ka­ra mies. Sinä leik­kaat siel­tä, min­ne et ole kyl­vä­nyt, ja ko­ko­at siel­tä, min­ne et ole sie­men­tä vis­kan­nut. Minä pel­kä­sin ja kai­voin ta­lent­ti­si maa­han. Täs­sä on oma­si.’ Isän­tä vas­ta­si hä­nel­le: ’Sinä kel­vo­ton ja lais­ka pal­ve­li­ja! Sinä tie­sit, et­tä minä leik­kaan siel­tä, min­ne en ole kyl­vä­nyt, ja ko­ko­an siel­tä, min­ne en ole sie­men­tä vis­kan­nut. Sil­loin­han si­nun oli­si pi­tä­nyt vie­dä mi­nun ra­ha­ni pank­kiin, niin et­tä oli­sin pa­la­tes­sa­ni saa­nut oma­ni ta­kai­sin kor­koi­neen. - Ot­ta­kaa pois hä­nen ta­lent­tin­sa ja an­ta­kaa se sil­le, jol­la on kym­me­nen ta­lent­tia. Jo­kai­sel­le, jol­la on, an­ne­taan, ja hän on saa­va yl­tä­kyl­lin, mut­ta jol­la ei ole, sil­tä ote­taan pois se­kin mitä hä­nel­lä on. Heit­tä­kää tuo kel­vo­ton pal­ve­li­ja ulos pi­mey­teen. Siel­lä it­ke­tään ja ki­ris­tel­lään ham­pai­ta.’

7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys