JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Kah­den­lais­ta lei­pää tar­jol­la

Sana sunnuntaiksi
11.3.2018 7.00

Lei­pä­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti pu­huu ih­mis­ten tar­vit­se­mas­ta hen­gel­li­ses­tä ra­vin­nos­ta ja si­vu­aa kii­ras­tors­tain ai­he­pii­riä.

Muis­tan ju­lis­teen, jos­sa näl­kiin­ty­nyt lap­si kat­soo koh­ti. Ku­van teks­ti muis­tut­taa lu­ki­jaa ih­mi­sis­tä, joil­la ei ole jo­ka­päi­väis­tä lei­pää.

Ju­lis­te ker­too sen­het­ki­ses­tä ti­lan­tees­ta jos­sain päin maa­il­maa ja ve­to­aa tun­tei­siin muis­tut­ta­en, et­tä si­nul­la on riit­tä­väs­ti lei­pää. On­ko si­nul­la sy­dän­tä ohit­taa ne, joil­la ei ole? Voi­sit­ko sinä aut­taa hei­tä, joil­la on jat­ku­va näl­kä?

Jo­ka­päi­väis­tä lei­pää ja puh­das­ta vet­tä vail­la ole­via ih­mi­siä on ol­lut ai­na. Ko­ko­nai­set kan­sat ovat va­el­ta­neet nä­län­hä­dän ja kui­vuu­den vuok­si pit­kiä mat­ko­ja et­sien syö­tä­vää ja juo­ta­vaa. Mo­net so­dat käy­tiin ja käy­dään vil­je­ly­kel­pois­ten seu­tu­jen hal­lin­ta- ja omis­tu­soi­keuk­sis­ta.

Ruu­miin ra­vin­to

Kau­an sit­ten Is­ra­e­lin kan­sa läh­ti pa­ko­mat­kal­le Egyp­tis­tä va­el­ta­en kui­vil­la ja ka­ruil­la, vil­je­ly­kel­vot­to­mil­la seu­duil­la Sii­nain vuo­ris­ton erä­mais­sa. Tuol­la mat­kal­la hei­tä vai­va­si näl­kä, jano ja vä­sy­mys.

Kan­sa na­pi­si usein Moo­ses­ta ja Ju­ma­laa vas­taan. ”Mik­si te toit­te mei­dät pois Egyp­tis­tä tän­ne au­ti­o­maa­han kuo­le­maan? (4. Moos. 21:5.)

Jee­sus ker­ta­si kuu­li­joil­leen tuo­ta mat­kaa. Ju­ma­la oli aut­ta­nut na­pi­se­vaa kan­saa. Tai­vaas­ta sa­toi man­naa, jota kan­sa sai syö­dä näl­kään­sä.

Jee­sus ava­si ker­to­muk­sen kaut­ta kuu­li­joil­leen sitä, mitä on elä­män lei­pä: ”Tei­dän isän­ne söi­vät au­ti­o­maas­sa man­naa, ja sil­ti he ovat kuol­leet” (Joh. 6:49). Lei­pä, jota he au­ti­o­maas­sa sai­vat, oli ruu­miin ra­vin­toa.

Ei näl­kää ei­kä ja­noa

Jee­sus to­te­si ope­tus­las­ten et­si­neen hän­tä sen vuok­si, et­tä he oli­si­vat saa­neet syö­dä it­sen­sä kyl­läi­sik­si (Joh. 6:26). Puhe jat­kui. ”To­del­lis­ta tai­vaan lei­pää teil­le an­taa mi­nun Isä­ni. – – Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään, ja joka us­koo mi­nuun, ei kos­kaan ole ja­nois­saan.” (Joh. 6:32,35.)

Tätä lei­pää Jee­sus ja­koi Sy­ka­rin kai­vol­la sa­ma­ri­a­lai­sel­le vai­mol­le (Joh. 4:13–15). Juu­ta­lai­set är­syyn­tyi­vät Jee­suk­sen sa­nois­ta, ja syn­tyi kii­vas väit­te­ly: Ei­kö tämä ole Jee­sus, Joo­se­fin poi­ka? Kuin­ka tuo mies voi­si an­taa ruu­miin­sa mei­dän syö­tä­väk­sem­me?

Us­ko avaa nä­ke­mään

Jee­suk­sen ym­pä­ril­lä oli kah­den­lais­ta vä­keä. Oli nii­tä, jot­ka us­koi­vat, et­tä hän on maa­il­man Va­pah­ta­ja. ”Sinä olet Mes­si­as, elä­vän Ju­ma­lan poi­ka” (Matt. 16:16). Ja oli nii­tä, jot­ka sa­noi­vat, et­tä hän on Joo­se­fin ja Ma­ri­an poi­ka (Joh. 6:42).

Ope­tus­lap­set ja muut Jee­suk­seen us­ko­vat kat­se­li­vat hän­tä us­kon sil­min. Us­kon avul­la he nä­ki­vät jo­tain, mitä luon­nol­li­sin sil­min ei voi näh­dä.

Vir­ren­te­ki­jä sa­noit­taa asi­an kau­niis­ti. ”Ih­mi­sek­si tän­ne syn­tyi ku­nin­gas­ten ku­nin­gas. It­sen­sä nyt meil­le an­taa Jee­sus, Her­ra lau­pi­as. Tai­vaan lei­pää lap­sil­len­sa mur­taa Kaik­ki­val­ti­as.” (Vk. 228:2.)

Tai­vaas­ta tul­lut lei­pä

Kris­tus an­toi ruu­miin­sa ja ve­ren­sä puo­les­tam­me. Kii­ras­tors­tai-il­ta­na, aset­ta­es­saan eh­tool­li­sen, hän mur­si lei­vän ja ja­koi vii­nin sa­no­en seu­raa­jil­leen: ”Tämä on mi­nun ruu­mii­ni, joka an­ne­taan tei­dän puo­les­tan­ne. – – Tämä mal­ja on uu­si liit­to mi­nun ve­res­sä­ni, joka vuo­da­te­taan tei­dän puo­les­tan­ne.” (Luuk. 22:19–20.)

Jee­suk­sen lu­pauk­set ovat edel­leen voi­mas­sa. Hän on mei­dän au­tuu­tem­me. Hän vuo­dat­ti ve­ren­sä ja an­toi ruu­miin­sa puo­les­tam­me. Vir­ren­te­ki­jän sa­noin: ”Mat­kal­la on ruo­ka­na­ni, juo­ma­na­ni, ruu­mii­si ja ve­re­si” (Vk. 225:4).

Her­ram­me muis­tut­ti elä­mäm­me tär­keim­mäs­tä asi­as­ta tar­koit­ta­en it­se­ään. ”Tämä on se lei­pä, joka on tul­lut alas tai­vaas­ta. Se on toi­sen­lais­ta kuin se ruo­ka, jota tei­dän isän­ne söi­vät: he ovat kuol­leet, mut­ta se, joka syö tätä lei­pää, elää ikui­ses­ti.” (Joh. 6:58.)

Jou­ni Le­so­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 7.3.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Min­na Im­po­la

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 6:48–58

Raa­mat­tu 1992:

Jee­sus sa­noi:

”Minä olen elä­män lei­pä. Tei­dän isän­ne söi­vät au­ti­o­maas­sa man­naa, ja sil­ti he ovat kuol­leet. Mut­ta tämä lei­pä tu­lee tai­vaas­ta, ja se, joka tätä syö, ei kuo­le. Minä olen tämä elä­vä lei­pä, joka on tul­lut tai­vaas­ta, ja se, joka syö tätä lei­pää, elää ikui­ses­ti. Lei­pä, jon­ka minä an­nan, on mi­nun ruu­mii­ni. Minä an­nan sen, et­tä maa­il­ma sai­si elää.”

Täs­tä su­keu­tui kii­vas väit­te­ly juu­ta­lais­ten kes­ken. He ky­syi­vät toi­sil­taan: ”Kuin­ka tuo mies voi­si an­taa ruu­miin­sa mei­dän syö­tä­väk­sem­me?” Jee­sus sa­noi heil­le: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: el­let­te te syö Ih­mi­sen Po­jan li­haa ja juo hä­nen ver­taan, teil­lä ei ole elä­mää. Mut­ta sil­lä, joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, on ikui­nen elä­mä, ja vii­mei­se­nä päi­vä­nä minä he­rä­tän hä­net. Mi­nun li­ha­ni on to­del­li­nen ruo­ka, mi­nun ve­re­ni on to­del­li­nen juo­ma. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, py­syy mi­nus­sa, ja minä py­syn hä­nes­sä. Isä, joka elää, on mi­nut lä­het­tä­nyt, ja niin kuin minä saan elä­mä­ni Isäl­tä, niin saa mi­nul­ta elä­män se, joka mi­nua syö. Tämä on se lei­pä, joka on tul­lut alas tai­vaas­ta. Se on toi­sen­lais­ta kuin se ruo­ka, jota tei­dän isän­ne söi­vät: he ovat kuol­leet, mut­ta se, joka syö tätä lei­pää, elää ikui­ses­ti.”

Bib­lia:

Minä olen elä­män lei­pä. Tei­dän isän­ne söi­vät man­naa kor­ves­sa ja kuo­li­vat. Tämä on se lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas, ja joka sii­tä syö, ei hä­nen pidä kuo­le­man. Minä olen elä­vä lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas: se joka täs­tä lei­väs­tä syö, hän elää ijan­kaik­ki­ses­ti. Ja se lei­pä, jon­ka minä an­nan, on mi­nun li­ha­ni, jon­ka mi­nun pi­tää an­ta­man maa­il­man elä­män edes­tä.

Niin Juu­da­lai­set rii­te­li­vät kes­ke­nän­sä, sa­no­en: kuin­ka tämä tai­taa an­taa li­han­sa meil­le syö­dä? Je­sus sa­noi heil­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: el­let­te syö Ih­mi­sen Po­jan li­haa ja juo hä­nen ver­tan­sa, niin ei ole elä­mä teis­sä. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, hä­nel­lä on ijan­kaik­ki­nen elä­mä, ja minä olen he­rät­tä­vä hä­nen vii­mei­se­nä päi­vä­nä. sil­lä mi­nun li­ha­ni on to­ti­nen ruo­ka, ja mi­nun ve­re­ni on to­ti­nen juo­ma. Joka syö mi­nun li­ha­ni ja juo mi­nun ve­re­ni, hän on mi­nus­sa ja minä hä­nes­sä. Niin­kuin elä­vä Isä mi­nun lä­het­ti ja minä elän Isä­ni täh­den, niin myös se, joka mi­nua syö, hän elää mi­nun täh­te­ni. Tämä on se lei­pä, joka tai­vaas­ta tuli alas: ei niin­kuin tei­dän isän­ne söi­vät man­naa ja kuo­li­vat: Joka tätä lei­pää syö, hän saa elää ijan­kaik­ki­ses­ti.

28.2.2020

Sy­vyy­des­tä minä huu­dan si­nua, Her­ra. Her­ra, kuu­le mi­nun ää­ne­ni. Ps. 130:1-2

Viikon kysymys