JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Köy­hää La­sa­rus­ta odot­ti aar­re tai­vaas­sa

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
23.6.2019 8.57

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302444120190623085700

Ker­to­mus rik­kaas­ta mie­hes­tä ja La­sa­ruk­ses­ta avaa nä­ky­miä ajan ra­jan tuol­le puo­len ikui­suu­teen.

Jee­sus tah­toi ha­vah­dut­taa ih­mi­siä miet­ti­mään ian­kaik­ki­ses­ti kes­tä­viä ar­vo­ja. Hän va­roit­taa pal­ve­le­mas­ta kah­ta her­raa: ”Te et­te voi pal­vel­la sekä Ju­ma­laa et­tä mam­mo­naa” (Matt. 6:24).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti al­kaa ku­vauk­sel­la mie­hes­tä, jon­ka vaat­teet oli­vat hie­noin­ta pel­la­vaa ja purp­pu­raa. Hä­nen elä­män­sä oli päi­väs­tä päi­vään pelk­kää ylel­li­syyt­tä ja juh­laa.

Sen si­jaan La­sa­rus vi­rui rik­kaan mie­hen por­tin vie­res­sä. Hän kär­si nä­läs­tä ja oli­si ha­lun­nut syö­dä mu­ru­sia, jot­ka tip­pui­vat rik­kaan herk­ku­pöy­dis­tä. Koi­rat tu­li­vat ja nuo­li­vat hä­nen pai­sei­taan.

Tär­kein puut­tui

Ri­kas mies eli joka päi­vä iloi­ten ja lois­te­li­aas­ti. Hän­tä ei häi­rin­nyt mil­lään ta­val­la port­tin­sa pie­les­sä vi­ru­va köy­hä ja näl­käi­nen. Mie­hel­lä oli kaik­kea ajal­lis­ta hy­vää, mitä tämä maa­il­ma voi an­taa. Muu­ta hän ei kai­van­nut­kaan.

Elä­mää ei kui­ten­kaan voi ra­ken­taa pel­käs­tään omai­suu­den va­raan. ”Tänä yö­nä si­nun sie­lu­si vaa­di­taan si­nul­ta ta­kai­sin. Ja kaik­ki, min­kä olet it­sel­le­si va­ran­nut – ke­nel­le se jou­tuu?” (Luuk. 12:20.)

Hä­nel­tä puut­tui elä­män tär­kein asia: sy­dä­men us­ko. Hän oli epä­us­kon­sa täh­den it­se­käs. Us­kon he­del­mä­nä syn­tyy rak­kaus lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­seen.

Osat vaih­tui­vat

Ker­to­muk­ses­sa niin rik­kaan kuin köy­hän­kin elä­mä päät­tyi. Osat vaih­tui­vat ian­kaik­ki­suu­des­sa.

Ri­kas mies jou­tui kuo­le­man­sa jäl­keen tuo­ne­laan eli ka­do­tuk­seen. Hän näki La­sa­ruk­sen on­nen ja au­tuu­den. Lii­an myö­hään hän he­rä­si nä­ke­mään sie­lun­sa ti­lan ja ha­lu­si La­sa­ruk­sen tu­le­van lie­vit­tä­mään hä­nen tus­kaan­sa. Raa­ma­tun mu­kaan tai­vaan ja ka­do­tuk­sen vä­lil­lä on yli­pää­se­mä­tön juo­pa.

La­sa­rus pää­si kuo­le­man­sa jäl­keen Ab­ra­ha­min hel­maan. Sil­lä tar­koi­te­taan La­sa­ruk­sen ja Ab­ra­ha­min hy­vää osaa tai­vaas­sa Ju­ma­lan luo­na. Ab­ra­ham lu­et­tiin Ju­ma­lan edes­sä van­hurs­kaak­si us­kon kaut­ta. Nimi La­sa­rus tar­koit­taa, et­tä Ju­ma­la on aut­ta­nut. Ju­ma­la oli aut­ta­nut hä­net elä­vään us­koon.

Us­ko en­sim­mäi­sel­lä si­jal­la

Ker­to­mus­ta ei pidä tul­ki­ta si­ten, et­tä rik-kaus si­nän­sä oli­si es­te us­ko­mi­sel­le ja tai­vaa­seen pää­syl­le. Sa­moin köy­hyys it­ses­sään ei ole tae ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä tai­vaas­sa. Van­han tes­ta­men­tin pat­ri­ark­ka Ab­ra­ham oli ri­kas mies ajal­li­ses­ti. Kui­ten­kin tär­keim­pä­nä asi­a­na elä­mäs­sään hä­nel­lä oli elä­vä us­ko Ju­ma­laan.

Raa­mat­tu va­roit­taa rik­kau­den vaa­rois­ta. Kiin­ty­mi­nen ajal­li­seen rik­kau­teen voi tul­la us­ko­mi­sen es­teek­si. Toi­saal­ta ajal­li­sen elä­män vas­toin­käy­mi­set, ko­et­te­le­muk­set, me­ne­tyk­set ja köy­hyys­kin voi­vat ai­heut­taa ka­teut­ta, kat­ke­ruut­ta ja sa­mal­la us­kos­ta luo­pu­mis­ta. Sen vuok­si oli­si tär­ke­ää, et­tä elä­män ar­vo­jär­jes­tyk­ses­sä us­ko oli­si ai­na en­sim­mäi­sel­lä si­jal­la, tu­li­pa elä­mäs­sä vas­taan mitä hy­vän­sä.

Pa­ran­nus pi­tää teh­dä eli­nai­ka­na

Tai­vaan ilos­sa ja au­tuu­des­sa ei tun­ne­ta enää mi­tään mur­hei­ta. Ri­kas mies pyy­si Ab­ra­ha­mia lä­het­tä­mään La­sa­ruk­sen isän­sä ta­loon pu­hu­maan hä­nen vii­del­le vel­jel­leen, et­tei­vät he­kin jou­tui­si sa­maan vai­van paik­kaan. Hä­nel­le vas­tat­tiin: ”Heil­lä on Moo­ses ja pro­fee­tat. Kuul­koot hei­tä.” (Luuk. 16:29.)

Mies ei epä­toi­vos­saan hel­lit­tä­nyt, vaan pyy­si, et­tä joku kuol­lei­den jou­kos­ta me­ni­si hei­dän luok­seen, jot­ta he te­ki­si­vät pa­ran­nuk­sen. Jee­sus tie­si omas­ta ko­ke­muk­ses­taan, et­tä kaik­ki ih­mi­set ei­vät us­ko­neet hä­neen, vaik­ka hän teki mo­nia ih­me­te­ko­ja.

Ju­ma­lal­la on maan pääl­lä val­ta­kun­tan­sa, jos­sa kai­kuu hyvä ja kut­su­va evan­ke-liu­min sa­no­ma. In­hi­mil­li­sen vii­sau­den ja ym­mär­ryk­sen kaut­ta us­kon sa­lai­suus ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ole­mus ei au­ke­ne.

Sen si­jaan Ju­ma­lal­le kel­pa­si ”tyh­män saar­nan kaut­ta nii­tä va­pah­taa, jot­ka sen us­ko­vat” (1. Kor. 1:21). Sa­no­ma pa­ran­nuk­ses­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta on yhä voi­mas­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­tun evan­ke­liu­min us­ko­mi­nen omal­le koh­dal­le joh­dat­taa us­ko­jan­sa pe­ril­le tai­vaa­seen.

Teks­ti: Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Ku­vi­tus­ku­va: Heik­ki Vuo­no­ka­ri

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.6.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Luuk. 16:19–31

RAA­MAT­TU 1992:

Jee­sus pu­hui tä­män ver­tauk­sen: ”Oli ri­kas mies. Hä­nen vaat­teen­sa oli­vat purp­pu­raa ja hie­noin­ta pel­la­vaa, ja päi­väs­tä päi­vään hä­nen elä­män­sä oli pelk­kää ylel­li­syyt­tä ja juh­laa. Mut­ta hä­nen port­tin­sa pie­les­sä vi­rui köy­hä La­sa­rus, täyn­nä pai­sei­ta. Köy­hä oli­si näl­kään­sä ha­lun­nut syö­dä nii­tä ruo­ka­pa­lo­ja, joi­ta rik­kaan pöy­däl­tä pu­toi­li. Koi­rat­kin tu­li­vat sii­hen ja nuo­li­vat hä­nen pai­sei­taan.

Sit­ten köy­hä kuo­li, ja en­ke­lit vei­vät hä­net Ab­ra­ha­min huo­maan. Ri­kas­kin kuo­li, ja hä­net hau­dat­tiin. Kun hän tuo­ne­lan tus­kis­sa ko­hot­ti kat­seen­sa, hän näki kau­ka­na Ab­ra­ha­min ja La­sa­ruk­sen hä­nen rin­taan­sa vas­ten. Sil­loin hän huu­si: ’Isä Ab­ra­ham, ar­mah­da mi­nua! Lä­he­tä La­sa­rus tän­ne, et­tä hän kas­tai­si sor­men­pään­sä ve­teen ja vil­voit­tai­si kiel­tä­ni. Näis­sä lie­keis­sä on kau­hea ol­la.’ Mut­ta Ab­ra­ham sa­noi: ’Muis­ta, poi­ka­ni, et­tä sinä sait elä­es­sä­si hy­vän osan, La­sa­rus huo­non. Nyt hän saa tääl­lä vai­voi­hin­sa loh­dun, mut­ta sinä saat kär­siä tus­kaa. Sitä pait­si mei­dän vä­lil­läm­me on syvä, yli­pää­se­mä­tön kui­lu, niin et­tei tääl­tä ku­kaan voi tul­la tei­dän luok­sen­ne, vaik­ka tah­toi­si­kin, ei­kä siel­tä pää­se ku­kaan kui­lun yli mei­dän puo­lel­lem­me.’ Ri­kas mies sa­noi: ’Isä, minä pyy­dän, lä­he­tä hä­net sit­ten van­hem­pie­ni ta­loon. Mi­nul­la on vii­si vel­jeä - hä­nen pi­täi­si va­roit­taa hei­tä, et­tei­vät he­kin jou­tui­si tä­hän kär­si­myk­sen paik­kaan.’ Ab­ra­ham vas­ta­si: ’Heil­lä on Moo­ses ja pro­fee­tat. Kuul­koot hei­tä.’ ’Ei, isä Ab­ra­ham’, mies sa­noi, ’mut­ta jos joku kuol­lei­den jou­kos­ta me­ni­si hei­dän luok­seen, he kään­tyi­si­vät.’ Mut­ta Ab­ra­ham sa­noi: ’Jos he ei­vät kuun­te­le Moo­ses­ta ja pro­feet­to­ja, ei hei­tä saa­da us­ko­maan, vaik­ka joku nou­si­si kuol­leis­ta.’”

BIB­LIA:

Oli yk­si ri­kas mies, joka vaa­tet­ti it­sen­sä pur­pu­ral­la ja kal­liil­la lii­na­vaat­teil­la, ja eli joka päi­vä ilos­sa her­kul­li­ses­ti. Oli myös ker­jää­jä, ni­mel­tä Lat­sa­rus, joka ma­ka­si hä­nen oven­sa edes­sä täyn­nän­sä pai­su­mia, Ja pyy­si ra­vit­taa niis­tä mu­ruis­ta, jot­ka rik­kaan pöy­däl­tä pu­to­si­vat; mut­ta koi­rat myös tu­li­vat ja nuo­li­vat hä­nen pai­su­man­sa.

Niin ta­pah­tui, et­tä ker­jää­jä kuo­li ja vie­tiin en­ke­leil­tä Ab­ra­ha­min hel­maan: niin kuo­li myös ri­kas ja hau­dat­tiin. Ja kuin hän hel­ve­tis­sä vai­vas­sa oli, nos­ti hän sil­män­sä ja näki Ab­ra­ha­min taam­pa­na ja Lat­sa­ruk­sen hä­nen hel­mas­san­sa.

Ja hän huu­si, sa­no­en: isä Ab­ra­ham, ar­mah­da mi­nun pääl­le­ni ja lä­he­tä Lat­sa­rus kas­ta­maan sor­men­sa pää ve­teen, et­tä hän jääh­dyt­täis mi­nun kie­le­ni; sil­lä minä ko­vin vai­va­taan täs­sä lie­kis­sä. Niin sa­noi Ab­ra­ham: poi­ka­ni, muis­ta, et­tä sinä sait si­nun hy­vääs elä­mäs­sä, niin myös Lat­sa­rus pa­haa. Mut­ta nyt hän loh­du­te­taan, ja sinä vai­va­taan. Ja pait­si kaik­kia näi­tä on mei­dän ja tei­dän vä­lil­lä suu­ri juo­pa kiin­ni­tet­ty, et­tä ne, jot­ka tah­to­vat, ei he voi, ei­kä siel­tä tän­ne­kään tul­la. Niin hän sa­noi: minä ru­koi­len siis si­nua, isä, et­täs lä­he­tät hä­nen mi­nun isä­ni ko­toon; Sil­lä mi­nul­la on vii­si vel­jeä, to­dis­ta­maan heil­le, et­tei he­kin tu­li­si tä­hän vai­van si­aan. Sa­noi hä­nel­le Ab­ra­ham: heil­lä on Mo­ses ja prop­he­tat; kuul­koot nii­tä. Mut­ta hän sa­noi: ei, isä Ab­ra­ham: vaan jos joku kuol­leis­ta me­nis hei­dän ty­kön­sä, niin he pa­ran­nuk­sen te­ki­si­vät. Hän sa­noi hä­nel­le: el­lei he Mo­ses­ta ja prop­he­tai­ta kuu­le, niin ei he myös us­ko, jos joku kuol­leis­ta nou­sis ylös.