Kari Kau­nis­to

Si­me­on oli val­mis tai­vaa­seen, kun sai näh­dä maa­il­man va­lon ja pe­las­ta­jan.

Kynt­ti­län­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too, mi­ten nel­jä­kym­men­tä päi­vää Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä Ma­ria, Joo­sef ja Jee­sus-lap­si me­ni­vät Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin. Sii­hen oli kak­si­kin syy­tä: Moo­sek­sen lain mu­kaan poi­ka­lap­sen syn­nyt­tä­nyt äi­ti oli epä­puh­das nel­jän­kym­me­nen päi­vän ajan, min­kä jäl­keen hä­nen oli tuo­ta­va pa­pil­le uh­rat­ta­vak­si ka­rit­sa ja kyyh­ky­nen – tai kak­si kyyh­kys­tä, jos per­he oli köy­hä ku­ten Jee­suk­sen per­he oli (3. Moos. 12:1–8). Toi­sek­si esi­koi­nen oli py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le tuo­mal­la lap­si py­häk­köön ja mak­sa­mal­la hä­nes­tä lu­nas­tus­hin­ta (2. Moos. 13:12–13).

Jee­suk­sen van­hem­mat ha­lu­si­vat ol­la Ju­ma­lan sa­nal­le kuu­li­ai­sia, ja niin Va­pah­ta­jam­me täyt­ti täs­sä­kin lain jo vau­vas­ta al­ka­en. Myö­hem­min hän opet­ti­kin: ”Äl­kää luul­ko, et­tä minä olen tul­lut la­kia tai pro­feet­to­ja ku­mo­a­maan. En minä ole tul­lut ku­mo­a­maan, vaan to­teut­ta­maan.” (Matt. 5:17.)

Si­me­on puh­ke­aa kii­tos­vir­teen

Kun Ma­ria ja Joo­sef toi­vat Jee­sus-vau­van temp­pe­liin, lu­vat­tua Va­pah­ta­jaa vas­tas­sa ei ol­lut ih­mis­jouk­ko­ja, ei edes Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin pa­pis­toa. Sen si­jaan siel­lä oli vas­tas­sa iä­käs, Si­me­on-ni­mi­nen mies. Si­me­on oli hurs­kas ja hä­nel­lä oli Pyhä Hen­ki, joka oli lu­van­nut hä­nen nä­ke­vän Is­ra­e­lin loh­du­tuk­sen en­nen kuo­le­maan­sa. Si­me­on siis toi­voi, ja tuon toi­von pe­rus­ta­na oli Ju­ma­lan sana ja Py­hän Hen­gen il­moi­tus.

Pyhä Hen­ki oli myös joh­dat­ta­nut Si­me­o­nin tuo­na päi­vä­nä Je­ru­sa­le­min temp­pe­liin. Hen­gen avaa­min sil­min hän näki, et­tä tuon nuo­ren pa­ris­kun­nan pie­ni lap­si oli hä­nen odot­ta­man­sa Va­pah­ta­ja, lu­vat­tu Mes­si­as. Hän nos­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen puh­je­ten Si­me­o­nin kii­tos­vir­te­nä tun­te­maam­me ylis­tyk­seen, joka al­kaa: ”Her­ra nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä.” Sii­nä hän van­han lii­ton pro­feet­taa lai­na­ten kiit­tää Ju­ma­laa kai­kil­le kan­soil­le val­mis­te­tus­ta pe­las­tuk­ses­ta sekä va­los­ta, joka lois­taa niin pa­ka­na­kan­soil­le kuin Is­ra­e­lil­le.

Si­me­on kat­se­li sa­mal­la us­kon kaut­ta myös kär­si­vää Kris­tus­ta, mikä käy il­mi hä­nen en­nus­ta­es­sa Ma­ri­al­le Jee­sus-lap­sen myö­hem­mis­tä vai­heis­ta. Tämä kär­si­vän Va­pah­ta­jan kat­se­le­mi­nen on tut­tu ja ra­kas ai­he esi­mer­kik­si pää­si­äi­sen ajan lau­luis­ta ja vir­sis­tä: ”Hen­ges­sä kat­son vai­vaa­si, Jee­sus, kär­sit sen mi­nun puo­les­ta­ni. Tus­ka­si suu­ren, ve­res ja kuo­los uh­rik­si an­noit syn­neis­tä­ni.” (SL 38.)

Si­me­on koki myös tai­va­si­kä­vää, hän oli val­mis läh­te­mään täs­tä ajas­ta.

Valo hei­jas­tuu us­kos­ta

Si­me­o­nin ihas­te­le­ma Jee­sus-lap­si on koko maa­il­man pe­las­ta­ja, niin mei­dän­kin, tä­män ajan ih­mis­ten. Kris­ti­tyt hei­jas­ta­vat Kris­tuk­sen kas­vois­ta lois­ta­vaa va­loa tä­hän pi­me­ne­vään maa­il­maan (Ef. 5:8). ”Mut­ta jos me va­el­lam­me va­los­sa, niin kuin hän it­se on va­los­sa, meil­lä on yh­teys toi­siim­me ja Jee­suk­sen, hä­nen Poi­kan­sa, veri puh­dis­taa mei­dät kai­kes­ta syn­nis­tä” (1. Joh. 1:7).

Kris­tus kan­ne­taan tä­nään­kin kaik­kien ih­mis­ten eteen kat­sot­ta­vak­si Ju­ma­lan sa­nan saar­nas­sa. Ei­kä hän­tä tuo­da vain kat­sot­ta­vak­si, vaan myös us­kol­la vas­taa­no­tet­ta­vak­si. Hä­nen kär­si­myk­sen­sä ja ylös­nou­se­muk­sen­sa voi­mas­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa ju­lis­te­taan vie­lä­kin kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen py­hää evan­ke­liu­mia.

Evan­ke­liu­mi

Luuk. 2: 22-33

Kun tuli päi­vä, jol­loin hei­dän Moo­sek­sen lain mu­kaan piti puh­dis­tau­tua, he me­ni­vät Je­ru­sa­le­miin vie­däk­seen lap­sen Her­ran eteen, sil­lä Her­ran lais­sa sa­no­taan näin: ”Jo­kai­nen poi­ka­lap­si, joka esi­koi­se­na tu­lee äi­tin­sä koh­dus­ta, on py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le.” Sa­mal­la hei­dän piti tuo­da Her­ran lais­sa sää­det­ty uh­ri, ”kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa”.

Je­ru­sa­le­mis­sa eli hurs­kas ja ju­ma­laa­pel­kää­vä mies, jon­ka nimi oli Si­me­on. Hän odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään. Pyhä Hen­ki oli hä­nel­le il­moit­ta­nut, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun. Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta hän tuli temp­pe­liin, ja kun Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat las­ta sin­ne teh­däk­seen sen, mikä lain mu­kaan oli teh­tä­vä, hän ot­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen, ylis­ti Ju­ma­laa ja sa­noi:

- Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä,

niin kuin olet lu­van­nut.

Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si,

jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut:

va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le,

kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le.

Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin.