Har­ri Hy­vä­ri

Lau­pi­aan sa­ma­ri­a­lai­sen ver­taus an­taa esi­mer­kin aut­ta­mi­ses­ta. Myös us­kos­saan hor­ju­vaa tu­lee aut­taa.

Ot­si­kon ky­sy­mys oli päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä lai­no­pet­ta­jan ky­sy­mys Jee­suk­sel­le. Kes­kus­te­lun alus­sa lai­no­pet­ta­ja ky­syi Jee­suk­sel­ta tär­ke­än ky­sy­myk­sen: “Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?”

Jee­sus pyy­si lai­no­pet­ta­jaa ker­to­maan, mitä laki opet­taa asi­as­ta. Lai­no­pet­ta­ja vas­ta­si: “Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.”

Raa­mat­tu opet­taa, et­tä la­kia nou­dat­ta­mal­la ih­mi­sen on mah­do­ton­ta kel­va­ta Ju­ma­lal­le. Ai­no­as­taan Jee­sus on täyt­tä­nyt lain, ja näin lu­nas­ta­nut ih­mi­sen syn­nin ja kuo­le­man val­las­ta. Ih­mi­nen on poh­jim­mil­taan pe­ri­syn­nin vai­vaa­ma, ja on si­ten tai­pu­vai­nen it­sek­kyy­teen ei­kä osaa ra­kas­taa lä­him­mäis­tään niin kuin laki vaa­tii.

Mi­ten lä­him­mäis­tä voi aut­taa?

Ver­tauk­sel­laan lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta Jee­sus pyr­ki opet­ta­maan lai­no­pet­ta­jal­le, kuka on lä­him­mäi­nen ja mi­ten lä­him­mäis­tä tu­lee aut­taa. Ver­tauk­ses­sa on myös kuva Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta sekä sii­tä, mi­ten us­kos­saan hei­koil­le jou­tu­nut­ta lä­him­mäis­tä tu­lee aut­taa.

Mies jou­tui ros­vo­jou­kon ryös­tä­mäk­si mat­kal­la Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon. Sa­mal­la ta­val­la ih­mi­nen, joka me­net­tää us­kon lah­jan, jou­tuu sie­lun­vi­hol­li­sen pet­tä­mäk­si ja haa­voit­ta­mak­si.

Täl­lä­kin het­kel­lä joku saat­taa miet­tiä, jak­saa­ko us­koa. Sie­lun­vi­hol­li­sen, maa­il­man ja oman li­han ja ve­ren hou­ku­tuk­set ovat voi­mak­kai­ta. Mi­ten ih­mis­tä tu­li­si lä­hes­tyä sil­loin kun hän on hei­koim­mil­laan? Tä­hän Jee­suk­sen ver­taus an­taa vas­tauk­sen.

Ryös­te­tyn mie­hen ohit­se kul­ki en­sin pap­pi, sit­ten lee­vi­läi­nen. Kum­pi­kaan näis­tä ei aut­ta­nut apua tar­vit­se­vaa. Mik­si näin? Jos­kus saat­taa ol­la vai­kea lä­hes­tyä vai­keuk­sis­sa ole­vaa ih­mis­tä. On hel­pom­pi men­nä ohit­se ja ol­la vä­lit­tä­mät­tä ja aut­ta­mat­ta.

Kun nä­kee apua tar­vit­se­van ih­mi­sen, oli­si hyvä miet­tiä, mi­ten it­se­ään toi­voi­si au­tet­ta­van sa­man­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa.

Lau­pi­as sa­ma­ri­a­lai­nen sää­li hä­dä­na­lais­ta ih­mis­tä, joka oli niin huo­nos­sa kun­nos­sa, et­tei pys­ty­nyt aut­ta­maan it­se­ään. Tämä myös aut­toi: va­le­li haa­voi­hin öl­jyä, si­toi ne ja vei ryös­te­tyn ma­ja­ta­loon.

Ju­ma­lan ar­mon voi­mal­la

Sa­mal­la ta­val­la syn­tiin­lan­gen­nut­ta ih­mis­tä au­te­taan. Mart­ti Lut­her opet­ti, et­tä pa­ran­nuk­seen kuu­luu ka­tu­mus ja vai­va syn­nin täh­den, ja syn­tein pääs­tö eli evan­ke­liu­min kuu­le­mi­nen us­ko­vai­sel­ta ih­mi­sel­tä.

Tur­vau­tu­mi­nen Ju­ma­lan ar­moon on ai­nut kei­no, jol­la ih­mi­nen kel­paa Ju­ma­lal­le. Ih­mi­nen mie­lel­lään aut­tai­si it­se it­se­ään, jot­tei tar­vi­si nöyr­tyä pa­ran­nuk­seen.

Apos­to­li Paa­va­li ker­too omas­ta ko­ke­muk­ses­taan: “Jot­ta nämä val­ta­vat il­mes­tyk­set ei­vät te­ki­si mi­nua yl­pe­äk­si, olen saa­nut pis­tä­vän pii­kin ruu­mii­see­ni, Saa­ta­nan en­ke­lin ku­rit­ta­maan it­se­ä­ni, et­ten yl­pis­tyi­si. Olen kol­me ker­taa pyy­tä­nyt Her­ral­ta, et­tä pää­si­sin sii­tä. Mut­ta hän on vas­tan­nut mi­nul­le: ’Mi­nun ar­mo­ni riit­tää si­nul­le. Voi­ma tu­lee täy­del­li­sek­si heik­kou­des­sa.’ Sen täh­den yl­pei­len mie­luim­min heik­kou­des­ta­ni, jot­ta mi­nuun aset­tui­si Kris­tuk­sen voi­ma.” (2. Kor. 12:7–9.)

Ju­ma­lan ar­mo riit­tää vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä; se aut­taa ih­mi­sen Je­ri­kon tiel­tä ta­kai­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Se myös aut­taa us­ko­vais­ta ih­mis­tä säi­lyt­tä­mään elä­vän us­kon sy­dä­mel­lään lop­puun as­ti.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 10:25–37

Raa­mat­tu 1992: Muu­an lai­no­pet­ta­ja ha­lu­si pan­na Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le. Hän ky­syi: ”Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Mitä lais­sa sa­no­taan? Mitä sinä it­se siel­tä luet?” Mies vas­ta­si: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” Jee­sus sa­noi: ”Oi­kein vas­ta­sit. Tee näin, niin saat elää.”

Mies tah­toi osoit­taa, et­tä hän nou­dat­ti la­kia, ja jat­koi: ”Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni?”

Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le näin: ”Eräs mies oli mat­kal­la Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon, kun ros­vo­jouk­ko yl­lät­ti hä­net. Ros­vot vei­vät hä­nel­tä vaat­teet­kin pääl­tä ja piek­si­vät hä­net ve­ril­le. Sit­ten he läh­ti­vät tie­hen­sä ja jät­ti­vät hä­net hen­ki­hie­ve­riin. Sa­maa tie­tä sat­tui tu­le­maan pap­pi, mut­ta mie­hen näh­des­sään hän väis­ti ja meni ohi. Sa­moin teki pai­kal­le osu­nut lee­vi­läi­nen: kun hän näki mie­hen, hän­kin väis­ti ja meni ohi.

Mut­ta sit­ten tuli sa­maa tie­tä muu­an sa­ma­ri­a­lai­nen. Kun hän saa­pui pai­kal­le ja näki mie­hen, hä­nen tuli tätä sää­li. Hän meni mie­hen luo, va­le­li tä­män haa­voi­hin öl­jyä ja vii­niä ja si­toi ne. Sit­ten hän nos­ti mie­hen juh­tan­sa sel­kään, vei hä­net ma­ja­ta­loon ja piti hä­nes­tä huol­ta. Seu­raa­va­na aa­mu­na hän ot­ti kuk­ka­ros­taan kak­si de­naa­ria, an­toi ne ma­ja­ta­lon isän­näl­le ja sa­noi: ’Hoi­da hän­tä. Jos si­nul­le koi­tuu enem­män ku­lu­ja, minä kor­vaan ne, kun tu­len ta­kai­sin.’ Kuka näis­tä kol­mes­ta si­nun mie­les­tä­si oli ryös­te­tyn mie­hen lä­him­mäi­nen?”

Lai­no­pet­ta­ja vas­ta­si: ”Se, joka osoit­ti hä­nel­le lau­peut­ta.” Jee­sus sa­noi: ”Mene ja tee sinä sa­moin.”

Bib­lia: Ja kat­so, yk­si lai­nop­pi­nut nou­si ja kiu­sa­si hän­tä, sa­no­en: Mes­ta­ri, mitä mi­nun pi­tää te­ke­män, et­tä minä ijan­kaik­ki­sen elä­män pe­ri­sin? Mut­ta hän sa­noi hä­nel­le: mitä lais­sa on kir­joi­tet­tu? Kuin­kas luet? Ja hän vas­ta­si ja sa­noi: si­nun pi­tää ra­kas­ta­man Her­raa si­nun Ju­ma­laas kai­kes­ta si­nun sy­dä­mes­täs, ja kai­kes­ta si­nun sie­lus­tas, ja kai­kes­ta si­nun voi­mas­tas, ja kai­kes­ta si­nun mie­lel­täs: ja si­nun lä­him­mäis­täs niin­kuin it­si­äs. Niin hän sa­noi hä­nel­le: oi­kein sinä vas­ta­sit; tee se, niin sinä saat elää.

Mut­ta hän tah­toi it­sen­sa van­hurs­kaak­si teh­dä ja sa­noi Je­suk­sel­le: ku­kas mi­nun lä­him­mäi­se­ni on?

Je­sus vas­ta­si ja sa­noi: yk­si ih­mi­nen meni alas Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon, ja tuli ryö­vä­rien kä­siin, jot­ka hä­nen alas­ti rii­sui­vat ja haa­voit­ti­vat, me­ni­vät pois ja jät­ti­vät hä­nen puo­li­kuol­leek­si. Niin ta­pah­tui, et­tä yk­si pap­pi sitä tie­tä va­el­si, ja kuin hän hä­nen näki, meni hän ohit­se. Niin myös Le­vi­läi­nen, kuin hän tuli sil­le pai­kal­le, ja näki hä­nen, ja meni ohit­se.

Mut­ta yk­si Sa­ma­ri­a­lai­nen va­el­si, ja tuli hä­nen ty­kön­sä, ja kuin hän näki hä­nen, ar­mah­ti hän hän­tä, ja tuli ja si­toi hä­nen haa­van­sa ja vuo­dat­ti sii­hen öl­jyä ja vii­naa, ja pani juh­tan­sa pääl­le, ja vei hä­nen ma­jaan, ja kor­ja­si hän­tä. Ja toi­se­na päi­vä­nä mat­kus­ti hän, ja ot­ti kak­si pen­ni­kiä ja an­toi isän­näl­le, ja sa­noi hä­nel­le: kor­jaa hän­tä, ja jos sinä enem­män ku­lu­tat, niin minä pa­la­tes­sa­ni mak­san si­nul­le. Kuka siis näis­tä kol­mes­ta oli si­nun näh­däk­ses hä­nen lä­him­mäi­sen­sä, joka ryö­vä­rien kä­siin oli tul­lut?

Niin hän sa­noi: joka lau­piu­den teki hä­nen koh­taan­sa. Niin sa­noi Je­sus hä­nel­le: mene ja tee sinä myös niin.