Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on mit­taa­mat­to­man ar­vo­kas, sil­lä siel­lä tar­jo­taan evan­ke­liu­mia.

Tu­le­van sun­nun­tain kir­kol­li­nen ai­he on ”Ka­to­a­vat ja ka­to­a­mat­to­mat aar­teet”. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too Jee­suk­sen ope­tus­ti­lan­tees­ta, jos­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­ta saa hy­vin kes­kei­sen si­säl­lön.

Evan­ke­liu­mi­teks­tin mies ha­lu­si kät­keä löy­tä­män­sä aar­teen ta­kai­sin pel­toon, kos­ka hän pel­kä­si me­net­tä­vän­sä tuon aar­teen var­kail­le. Jee­suk­sen ai­kaan ei ol­lut pank­ke­ja ei­kä va­kuu­tuk­sia voi­nut os­taa, toi­sin kuin ny­ky­ään. Eri­tyi­ses­ti sota-ai­ka­na mo­net kai­voi­vat aar­teen­sa maa­han. Juu­ta­lai­sen lain mu­kaan oli oi­kein kät­keä löy­tä­män­sä aar­re ko­ko­naan.

Näin ver­tauk­sen mies te­ki­kin. Hän kät­ki aar­teen pel­toon ja os­ti sen jäl­keen koko pel­lon. Raa­mat­tu ei ker­ro, mi­ten kau­an mies oli et­si­nyt tuo­ta aar­ret­ta. Aar­teen löy­ty­mi­nen oli kui­ten­kin suu­rin ja kal­lein asia mie­hen elä­mäs­sä. Hän oli val­mis myy­mään omai­suu­ten­sa, jot­ta sai­si aar­teen omak­seen.

Jee­sus ker­too myös kaup­pi­aas­ta, joka et­si kau­nii­ta hel­miä. Kun hän löy­si yh­den kal­li­sar­voi­sen hel­men, hän myi kai­ken min­kä omis­ti ja os­ti sen.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tar­jo­aa evan­ke­liu­mia

Näil­lä evan­ke­liu­mi­koh­dan ver­tauk­sil­la Jee­sus tah­toi kir­kas­taa op­pi­lail­leen elä­män tär­keim­män asi­an mer­ki­tys­tä. On mo­nia tär­kei­tä ja ar­vok­kai­ta asi­oi­ta, jot­ka on an­net­tu tätä ai­kaa var­ten. Ne ovat ajal­li­sia asi­oi­ta.

Kuo­le­ma­ton sie­lu kai­paa hen­gel­lis­tä ra­vin­toa. Ju­ma­la ruok­kii lap­si­aan sa­nan­sa saar­nan kaut­ta. Jee­sus ke­hot­ti et­si­mään ”en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin” (Matt. 6:33).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ar­vo on mo­nel­le kir­kas­tu­nut sen jäl­keen, kun on saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon. On löy­ty­nyt koti, jos­sa on isä, äi­ti ja rak­kai­ta si­sa­ria ja vel­jiä. Löy­tä­mi­sen iloa on voi­nut edel­tää pit­kä­kin et­sin­tä­vai­he.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on kuin pel­to­pa­la­nen, jon­ka kul­taa­kin kal­liim­pi ar­vo ei näy pääl­le­päin. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole­kaan syö­mis­tä ja juo­mis­ta, vaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä (Room. 14:17). Lut­he­rin mu­kaan ei ole ole­mas­sa kuin yk­si val­ta­kun­ta, ei­kä sii­nä ole mi­tään muu­ta kuin pelk­kää syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ju­lis­te­taan ja tar­jo­taan evan­ke­liu­mia. Lut­he­rin mu­kaan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan vä­li­tyk­sel­lä Ju­ma­la hal­lit­see kaik­kia us­ko­via ja us­kol­li­se­na ku­nin­kaa­na var­je­lee, nuh­te­lee, joh­taa ja opas­taa hei­tä.

Jee­sus on ku­nin­gas

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on ikui­nen, ka­to­a­ma­ton ja hen­gel­li­nen, jon­ka ra­jat kul­ke­vat ”sy­dä­mes­tä sy­dä­meen”. Tuon val­ta­kun­nan ku­nin­gas on Her­ra Jee­sus Kris­tus.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta -sa­na­pa­ris­sa pai­no­pis­te on sa­nas­sa Ju­ma­lan. Isä mei­dän ru­kouk­sen toi­sen pyyn­nön si­säl­tö on Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tu­le­mi­ses­sa. Ru­kous päät­tyy myös sa­noi­hin: ”Si­nun on val­ta­kun­ta ja voi­ma ja kun­nia ian­kaik­ki­ses­ti”.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on krei­kak­si ba­si­leia, mikä sa­nan­mu­kai­ses­ti mer­kit­see ku­nin­kuut­ta. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tu­lee ym­mär­tää Van­han tes­ta­men­tin pe­rus­tal­ta. Siel­lä pu­hu­taan Her­ran ku­nin­kuu­des­ta (mal­kut ado­nai). Pro­fee­tat en­nus­ti­vat lo­pun ai­ko­ja, jol­loin Mes­si­as on tu­le­va ja pe­rus­ta­va val­ta­kun­tan­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta si­säl­tyi jo pro­feet­to­jen en­nus­tus­ten ja lu­paus­ten sa­naan (Dan. 7:13–14).

Jee­sus an­toi teh­tä­vän

Jee­sus aloit­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa ju­lis­ta­mal­la evan­ke­liu­mia: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le; teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:14–15).

Fa­ri­seuk­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta, mil­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tu­le­va. Jee­suk­sen mu­kaan Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei tule näh­tä­väl­lä ta­val­la, ei­kä sen ”paik­kaa” voi­da tar­kas­ti sa­noa. Sen si­jaan Jee­sus ke­hot­ti fa­ri­seuk­sia kat­so­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, joka on tei­dän kes­kel­län­ne (Luuk. 17:20–21).

Jee­sus an­toi seu­raa­jil­leen teh­tä­vän to­dis­taa hä­nes­tä (Ap. t. 1:1–8). Hän lä­het­ti omat ope­tus­lap­sen­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön ju­lis­ta­maan so­vi­tuk­sen saar­naa. Py­hän Hen­gen voi­mas­ta jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si saa ju­lis­taa evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le (Joh. 20:23).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Matt. 13:44–46

Raa­mat­tu 1992: ”Tai­vas­ten val­ta­kun­ta on kuin pel­toon kät­ket­ty aar­re. Kun mies löy­si sen, hän peit­ti sen uu­del­leen maa­han, ja sit­ten hän ilois­saan myi kai­ken min­kä omis­ti ja os­ti sen pel­lon. ”Tai­vas­ten val­ta­kun­ta on myös täl­lai­nen. Kaup­pi­as et­si kau­nii­ta hel­miä. Kun hän löy­si yh­den kal­li­sar­voi­sen hel­men, hän myi kai­ken min­kä omis­ti ja os­ti sen.

Bib­lia: Taas on tai­vaan val­ta­kun­ta ta­va­ran ver­tai­nen, joka on pel­toon kät­ket­ty, jon­ka ih­mi­nen löy­si, ja kät­ki sen: ja ilon täh­den, mikä hä­nel­lä sii­tä oli, meni hän pois ja myi kaik­ki mitä hä­nel­lä oli ja os­ti sen pel­lon. Taas on tai­vaan val­ta­kun­ta kaup­pa­mie­hen ver­tai­nen, joka et­si hy­viä päär­ly­jä. Ja kuin hän löy­si yh­den kal­liin päär­lyn, meni hän pois, myi kaik­ki, mitä hä­nel­lä oli, ja os­ti sen.