Kaik­ki ih­mi­set ovat Ju­ma­lan luo­mi­na yh­tä ar­vok­kai­ta.

Luuk­kaan evan­ke­liu­meis­sa on mo­nia tun­net­tu­ja Jee­suk­sen opet­ta­mia ver­tauk­sia. Yk­si tun­ne­tuim­mis­ta on ver­taus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta. Sii­nä kir­kas­te­taan ih­mi­se­lä­män tär­kein­tä ky­sy­mys­tä: mi­ten tul­laan au­tu­aak­si. Ver­taus opet­taa myös lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta. Ver­taus al­kaa erään lai­no­pet­ta­jan Jee­suk­sel­le esit­tä­mäl­lä kes­kei­sel­lä ky­sy­myk­sel­lä: ”Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­täi­si teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?” Tär­ke­äm­pää ky­sy­mys­tä ei ole­kaan.

Evan­ke­lis­tan mu­kaan ky­sy­jäl­lä ei ol­lut kui­ten­kaan to­del­lis­ta sie­lun­hä­tää, sil­lä hän teki tuon ky­sy­myk­sen ko­e­tel­lak­seen ja kiu­sa­tak­seen Jee­sus­ta. Mies ei esit­tä­nyt ky­sy­mys­tä sik­si, et­tä hän to­del­la oli­si ha­lun­nut tie­tää, mi­ten pääs­tään Ju­ma­lan lap­sek­si ja si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Pi­kem­min­kin hän ha­lu­si saa­da Jee­suk­sen an­saan vas­ta­tes­saan hä­nel­le.

”Tee näin, niin saat elää”

Jee­sus näki Ju­ma­lan Poi­ka­na lai­no­pet­ta­jan vil­pil­li­seen sy­dä­meen. Sik­si hän an­toi tä­män it­se vas­ta­ta. ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” Vas­taus oli oi­kea si­säl­tä­en lain ja pro­fee­tat.

Jee­sus ke­hot­ti lai­no­pet­ta­jaa toi­mi­maan vas­tauk­sen mu­kai­ses­ti: ”Oi­kein vas­ta­sit. Tee näin, niin saat elää.” Jee­sus viit­ta­si täs­sä Moo­sek­sen la­kiin: ”Joka te­kee, mitä laki vaa­tii, saa sii­tä elä­män” (3. Moos. 18:5). Lai­no­pet­ta­jal­la ei ol­lut syn­nin­tun­toa. Sen si­jaan hän ha­lu­si osoit­taa nou­dat­ta­van­sa la­kia teh­den toi­sen ky­sy­myk­sen: ”Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni.”

Ver­taus lau­pi­aas­ta sa­ma­ri­a­lai­ses­ta oli Jee­suk­sen vas­taus ky­sy­myk­seen. Ei ole sat­tu­maa, et­tä Jee­sus si­joit­ti ker­to­muk­seen­sa sa­ma­ri­a­lai­sen, joi­ta mo­net juu­ta­lai­set hal­vek­si­vat ei­vät­kä ha­lun­neet ol­la mis­sään te­ke­mi­sis­sä hei­dän kans­saan. Ku­kaan ih­mi­nen ei ky­ke­ne täyt­tä­mään la­kia. ”Se, joka muu­ten kai­kes­sa nou­dat­taa la­kia mut­ta rik­koo sitä yh­des­sä koh­das­sa, on syy­pää kai­kil­ta koh­din” (Jaak. 2:10).

Lai­no­pet­ta­jal­ta puut­tui Ju­ma­lan Hen­gen vai­kut­ta­ma rak­kaus, sik­si hän ei ra­kas­ta­nut kaik­kia lä­him­mäi­si­ä­kään. Ai­no­as­taan Jee­sus ky­ke­ni täyt­tä­mään lain vii­meis­tä piir­toa myö­ten. Hän an­sait­si elä­män meil­le, jot­ka oli­sim­me an­sain­neet ran­gais­tuk­sen. ”Ar­mos­ta Ju­ma­la on tei­dät pe­las­ta­nut an­ta­mal­la teil­le us­kon. Pe­las­tus ei ole läh­töi­sin teis­tä, vaan se on Ju­ma­lan lah­ja. Se ei pe­rus­tu ih­mi­sen te­koi­hin, jot­tei ku­kaan voi­si yl­peil­lä.” (Ef. 2:8–9.)

Lau­pi­as sa­ma­ri­a­lai­nen py­säh­tyi aut­ta­maan

Jee­sus esit­ti esi­merk­ki­ker­to­muk­sen avul­la vas­tauk­sen mie­hen ky­sy­myk­seen. Sii­nä ker­ro­taan mie­hes­tä, joka oli mat­kal­la Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon ja jou­tui ros­vo­jou­kon uh­rik­si. Ros­vot rii­sui­vat mie­hen alas­ti, löi­vät tä­män ve­ril­le ja jät­ti­vät tien oheen hen­ki­hie­ve­riin.

Sa­maa tie­tä tuli pap­pi, joka mie­hen näh­des­sään väis­ti ja meni ohi py­säh­ty­mät­tä aut­ta­maan. Pap­pi oli to­den­nä­köi­ses­ti pa­laa­mas­sa temp­pe­li­pal­ve­luk­ses­ta. Lee­vi­läi­nen­kin väis­ti ja meni ohi.

Sa­ma­ri­a­lai­nen sen si­jaan tun­si sää­liä mies­tä koh­taan ja py­säh­tyi aut­ta­maan. Juu­ta­lai­set ja kreik­ka­lai­set käyt­ti­vät tuo­hon ai­kaan lääk­kee­nä öl­jyä ja vii­niä. Vii­ni puh­dis­ti haa­vat ja öl­jy lie­vit­ti ki­pu­ja. Hän meni mie­hen luo va­lel­len tä­män haa­voi­hin öl­jyä ja vii­niä sekä si­toi haa­vat. Sa­ma­ri­a­lai­nen ei tyy­ty­nyt an­ta­maan vain en­si­a­pua mie­hel­le, vaan toi­mit­ti hä­net jat­ko­hoi­toon ma­ja­ta­loon.

Kris­tuk­sen mie­li

Ros­vo­jen ryös­tä­mä ja pies­ty mies oli lä­him­mäi­nen, jota piti aut­taa. Ker­to­mus opet­taa, et­tä mei­dän lä­him­mäi­si­äm­me ovat kaik­ki ih­mi­set. Kaik­ki ih­mi­set ovat Ju­ma­lan luo­mi­na ja lu­nas­ta­mi­na yh­tä ar­vok­kai­ta ja ra­kas­ta­mi­sen ar­voi­sia. Heil­lä on sama ih­mi­sar­vo. Ih­mi­nen voi to­sin omil­la te­oil­laan lou­ka­ta omaa tai toi­sen ih­mi­sen ih­mi­sar­voa. Lä­him­mäi­siä ovat jopa vi­ha­mie­het ja vai­noo­jat­kin.

Jee­sus ky­syi ver­tauk­sen lo­pus­sa, kuka kol­mes­ta kul­ki­jas­ta oli ryös­te­tyn lä­him­mäi­nen. Lai­no­pet­ta­ja vas­ta­si, et­tä se, joka osoit­ti lau­peut­ta.

Kris­tus kut­suu yhä tai­vaal­li­sel­la rak­kau­del­la ih­mi­siä luok­seen, pa­ran­taa, kan­taa hei­dät Ju­ma­lan seu­ra­kun­taan ja hoi­taa hei­tä siel­lä. Ju­ma­lan rak­kaus vai­kut­taa us­ko­vien sy­dä­mes­sä kan­ta­en us­kon he­del­mää. Apos­to­li kir­joit­taa: ”Ol­koon teil­lä­kin sel­lai­nen mie­li, joka Kris­tuk­sel­la Jee­suk­sel­la oli” (Fil. 2:5).

Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 11.9.2019

Ku­vi­tus­ku­va: Päi­vi Pel­to­nie­mi

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 10: 25-37

Muu­an lai­no­pet­ta­ja ha­lu­si pan­na Jee­suk­sen ko­e­tuk­sel­le. Hän ky­syi: ”Opet­ta­ja, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, jot­ta sai­sin omak­se­ni ian­kaik­ki­sen elä­män?” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Mitä lais­sa sa­no­taan? Mitä sinä it­se siel­tä luet?” Mies vas­ta­si: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja koko sie­lus­ta­si, koko voi­mal­la­si ja koko ym­mär­ryk­sel­lä­si, ja lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” Jee­sus sa­noi: ”Oi­kein vas­ta­sit. Tee näin, niin saat elää.”

Mies tah­toi osoit­taa, et­tä hän nou­dat­ti la­kia, ja jat­koi: ”Kuka sit­ten on mi­nun lä­him­mäi­se­ni?”

Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le näin:

”Eräs mies oli mat­kal­la Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon, kun ros­vo­jouk­ko yl­lät­ti hä­net. Ros­vot vei­vät hä­nel­tä vaat­teet­kin pääl­tä ja piek­si­vät hä­net ve­ril­le. Sit­ten he läh­ti­vät tie­hen­sä ja jät­ti­vät hä­net hen­ki­hie­ve­riin. Sa­maa tie­tä sat­tui tu­le­maan pap­pi, mut­ta mie­hen näh­des­sään hän väis­ti ja meni ohi. Sa­moin teki pai­kal­le osu­nut lee­vi­läi­nen: kun hän näki mie­hen, hän­kin väis­ti ja meni ohi.

Mut­ta sit­ten tuli sa­maa tie­tä muu­an sa­ma­ri­a­lai­nen. Kun hän saa­pui pai­kal­le ja näki mie­hen, hä­nen tuli tätä sää­li. Hän meni mie­hen luo, va­le­li tä­män haa­voi­hin öl­jyä ja vii­niä ja si­toi ne. Sit­ten hän nos­ti mie­hen juh­tan­sa sel­kään, vei hä­net ma­ja­ta­loon ja piti hä­nes­tä huol­ta. Seu­raa­va­na aa­mu­na hän ot­ti kuk­ka­ros­taan kak­si de­naa­ria, an­toi ne ma­ja­ta­lon isän­näl­le ja sa­noi: ’Hoi­da hän­tä. Jos si­nul­le koi­tuu enem­män ku­lu­ja, minä kor­vaan ne, kun tu­len ta­kai­sin.’ Kuka näis­tä kol­mes­ta si­nun mie­les­tä­si oli ryös­te­tyn mie­hen lä­him­mäi­nen?”

Lai­no­pet­ta­ja vas­ta­si: ”Se, joka osoit­ti hä­nel­le lau­peut­ta.” Jee­sus sa­noi: ”Mene ja tee sinä sa­moin.”

BIB­LIA: Ja kat­so, yk­si lai­nop­pi­nut nou­si ja kiu­sa­si hän­tä, sa­no­en: Mes­ta­ri, mitä mi­nun pi­tää te­ke­män, et­tä minä ijan­kaik­ki­sen elä­män pe­ri­sin? Mut­ta hän sa­noi hä­nel­le: mitä lais­sa on kir­joi­tet­tu? kuin­kas luet? Ja hän vas­ta­si ja sa­noi: si­nun pi­tää ra­kas­ta­man Her­raa si­nun Ju­ma­laas kai­kes­ta si­nun sy­dä­mes­täs, ja kai­kes­ta si­nun sie­lus­tas, ja kai­kes­ta si­nun voi­mas­tas, ja kai­kes­ta si­nun mie­lel­täs: ja si­nun lä­him­mäis­täs niin­kuin it­si­äs. Niin hän sa­noi hä­nel­le: oi­kein sinä vas­ta­sit; tee se, niin sinä saat elää.

Mut­ta hän tah­toi it­sen­sa van­hurs­kaak­si teh­dä ja sa­noi Je­suk­sel­le: ku­kas mi­nun lä­him­mäi­se­ni on?

Je­sus vas­ta­si ja sa­noi: yk­si ih­mi­nen meni alas Je­ru­sa­le­mis­ta Je­ri­koon, ja tuli ryö­vä­rien kä­siin, jot­ka hä­nen alas­ti rii­sui­vat ja haa­voit­ti­vat, me­ni­vät pois ja jät­ti­vät hä­nen puo­li­kuol­leek­si. Niin ta­pah­tui, et­tä yk­si pap­pi sitä tie­tä va­el­si, ja kuin hän hä­nen näki, meni hän ohit­se. Niin myös Le­vi­läi­nen, kuin hän tuli sil­le pai­kal­le, ja näki hä­nen, ja meni ohit­se.

Mut­ta yk­si Sa­ma­ri­a­lai­nen va­el­si, ja tuli hä­nen ty­kön­sä, ja kuin hän näki hä­nen, ar­mah­ti hän hän­tä, Ja tuli ja si­toi hä­nen haa­van­sa ja vuo­dat­ti sii­hen öl­jyä ja vii­naa, ja pani juh­tan­sa pääl­le, ja vei hä­nen ma­jaan, ja kor­ja­si hän­tä. Ja toi­se­na päi­vä­nä mat­kus­ti hän, ja ot­ti kak­si pen­ni­kiä ja an­toi isän­näl­le, ja sa­noi hä­nel­le: kor­jaa hän­tä, ja jos sinä enem­män ku­lu­tat, niin minä pa­la­tes­sa­ni mak­san si­nul­le. Kuka siis näis­tä kol­mes­ta oli si­nun näh­däk­ses hä­nen lä­him­mäi­sen­sä, joka ryö­vä­rien kä­siin oli tul­lut?

Niin hän sa­noi: joka lau­piu­den teki hä­nen koh­taan­sa. Niin sa­noi Je­sus hä­nel­le: mene ja tee sinä myös niin.