Mau­no Ku­run­lah­ti

Jee­sus opet­ti lap­sen ole­van suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa mo­net en­sim­mäi­set tu­le­vat vii­mei­sik­si.

Ope­tus­lap­set oli­vat ko­koon­tu­neet Jee­suk­sen ym­pä­ril­le mie­les­sään va­ka­va ky­sy­mys: kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?

Ky­sy­mys ei ol­lut het­ken mie­li­joh­tees­ta esi­tet­ty. Oli­vat­han ope­tus­lap­set jo use­am­min kul­kies­saan väi­tel­leet sii­tä, kuka heis­tä on suu­rin. (Mark. 9:34–35, Luuk. 9:46, Luuk. 22:24.)

Ja­kob ja Jo­han­nes oli­vat pyy­tä­neet Jee­suk­sel­ta eri­tyi­sa­se­maa tu­le­vas­sa val­ta­kun­nas­sa ja oli­vat ot­ta­neet jopa äi­tin­sä mu­kaan tätä pyy­tä­mään. Nyt ase­tel­ma oli kui­ten­kin muut­tu­nut.

Enää ei ol­lut ky­sy­mys sii­tä, kuka heis­tä oli­si pel­käs­tään suu­rin, vaan sii­tä, kuka oli­si suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa. Tä­män ase­man ope­tus­lap­set nä­ki­vät kuu­lu­van jol­le­kin heis­tä.

Mer­kil­li­nen ky­sy­mys

Ky­sy­mys suu­ruu­des­ta tun­tuu ou­dol­ta Jee­suk­sel­le esi­tet­ty­nä, sil­lä oli­han ope­tus­lap­sil­le sel­vää, et­tä Ju­ma­la ja Jee­sus Ju­ma­lan poi­ka­na oli­si­vat myös mu­ka­na täs­sä val­ta­kun­nas­sa. On roh­kai­se­vaa niin ope­tus­lap­sil­le kuin meil­le­kin, et­tä Jee­sus ei moit­ti­nut ky­sy­jiä tä­män ky­sy­myk­sen vuok­si. Hän ei pa­hek­su­nut ope­tus­las­ten esit­tä­mää mer­kil­lis­tä ky­sy­mys­tä, vaan neu­voi ja opas­ti hei­tä rak­kau­del­la.

Lap­si on us­kon esi­ku­va

Meil­le­kin hy­vin hel­pos­ti mie­leen tu­le­va ky­sy­mys suu­ruu­des­ta, pa­rem­muu­des­ta ja mah­ta­vuu­des­ta sai yl­lät­tä­vän mut­ta Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa joh­don­mu­kai­sen vas­tauk­sen. Jee­sus­han oli opet­ta­nut, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa mo­net en­sim­mäi­set tu­le­vat vii­mei­sik­si (Matt. 19:30) ja suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa on se, joka pal­ve­lee Ju­ma­laa (Matt. 19:24–28).

Nyt Jee­sus kut­sui luok­seen lap­sen, jol­la ei ol­lut tuon ajan yh­teis­kun­nas­sa juu­ri­kaan ar­voa, ja sa­noi: ”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan” (Matt. 18:3). Vas­tauk­se­na ope­tus­las­ten ky­sy­myk­seen osoi­tet­tiin hän, joka kuu­li­joi­den ar­vo­as­tei­kos­sa­o­li pie­nin ja vä­hä­pä­töi­sin.

Mikä on se omi­nai­suus lap­ses­sa, joka teki sil­loin ja te­kee nyt lap­sen suu­rim­mak­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa? Toi­ses­sa yh­tey­des­sä Jee­sus opet­ti: ”To­ti­ses­ti: joka ei ota Ju­ma­lan val­ta­kun­taa vas­taan niin kuin lap­si, hän ei sin­ne pää­se” (Mark. 10:15).

Ei­kö lap­sen us­kos­sa ole ky­sy­mys luot­ta­muk­ses­ta, ajal­li­ses­sa mie­les­sä van­hem­pien ja hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä Ju­ma­lan huo­len­pi­toon? Ope­tus­lap­sil­la omat an­si­ot ja suo­ri­tuk­set oli­vat nous­seet tär­keim­mik­si asi­oik­si, ja nyt Jee­sus opet­ti lap­sen avul­la nöy­ryyt­tä ja kuu­li­ai­suut­ta Ju­ma­lal­le ja Ju­ma­lan sa­nal­le. Jee­suk­sen seu­raa­jil­le kuu­lui sil­loin ja kuu­luu yhä va­ka­va va­roi­tus sii­tä, et­tä omiin te­koi­hin ja omaan eri­no­mai­suu­teen tur­vau­tu­mal­la ei pysy Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa, ei­kä omien te­ko­jen avul­la pää­se tai­vaa­seen.

Tais­te­lu viet­te­lyk­siä vas­taan

Jos ope­tus­lap­set oli­vat ol­leet ym­mäl­lään kes­kus­te­lun al­kuo­san saa­mis­ta kään­teis­tä, niin vie­lä voi­mak­kaam­mak­si kes­kus­te­lu muut­tui. Jee­sus ni­mit­täin jat­koi pu­het­ta vah­voil­la ja kam­mot­ta­vil­la ku­vauk­sil­la tais­te­lus­ta sie­lun­vi­hol­li­sen hou­ku­tuk­sia vas­taan.

Pu­hu­taan viet­te­lyk­sis­tä, jot­ka ovat tot­ta ja läs­nä jo­kai­sen ih­mi­sen päi­vit­täi­ses­sä elä­mäs­sä. Ope­tuk­ses­saan Jee­sus neu­voi kamp­pai­le­maan syn­tiä vas­taan ja pa­ne­maan pa­ran­nuk­sen kaut­ta pois syn­nin ai­heut­ta­mat oman­tun­non taa­kat.

Asi­an tär­keyt­tä ko­ros­taak­seen hän käyt­ti vä­ri­käs­tä ja jopa raa­kaa­kin ku­va­kiel­tä viet­te­le­vien ruu­miin­jä­sen­ten tur­me­le­mi­ses­ta ja pois­ta­mi­ses­ta. Hän toi esil­le va­ka­van vas­tuun pait­si omas­ta myös lä­him­mäi­sen us­ko­ne­lä­mäs­tä ku­vail­les­saan sen ih­mi­sen koh­ta­loa, joka hou­kut­te­lee us­ko­van ih­mi­sen lan­ke­a­maan syn­tiin.

Ju­ma­la huo­leh­tii omis­taan

Jee­sus ei kui­ten­kaan jätä kuu­li­joi­taan yk­sin kamp­pai­le­maan omaa it­se­käs­tä luon­to­aan ja sie­lun­vi­hol­li­sen hou­ku­tuk­sia vas­taan. Hep­re­a­lais­kir­jees­sä tuo­daan esiin en­ke­lien joh­da­tus us­ko­vai­sen elä­mäs­sä (Hepr. 1:14).

Kai­ken kaik­ki­aan Jee­suk­sen vies­tis­sä vä­lit­tyy lap­sen­kal­tai­sen us­kon ja nöy­ryy­den tuo­ma siu­naus. Ajal­lis­ten mur­hei­den, kiu­saus­ten ja syn­tien vä­syt­tä­mä ih­mi­nen saa pie­nen lap­sen ta­voin tur­vau­tua Ju­ma­lan huo­len­pi­toon.

Tai­vaal­li­nen Isä on Jee­suk­sen sa­noin maa­il­man myl­ler­ryk­ses­tä huo­li­mat­ta lu­van­nut pi­tää huol­ta omis­taan (Matt. 6:25–33). Py­hän Hen­gen siu­naa­vat, an­teek­si­an­ta­vat, loh­dut­ta­vat ja oh­jaa­vat sa­nat kuu­lu­vat yhä edel­leen hä­nen val­ta­kun­nas­saan.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 18:1–6, (7–9), 10

RAA­MAT­TU 1992: Ope­tus­lap­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo ja ky­syi­vät: ”Kuka on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa?”

Sil­loin Jee­sus kut­sui luok­seen lap­sen, aset­ti hä­net hei­dän kes­kel­leen ja sa­noi: ”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa. Ja joka mi­nun ni­mes­sä­ni ot­taa luok­seen yh­den­kin täl­lai­sen lap­sen, se ot­taa luok­seen mi­nut. Mut­ta jos joku joh­dat­taa lan­kee­muk­seen yh­den­kin näis­tä vä­häi­sis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nuun, hä­nel­le oli­si pa­rem­pi, et­tä hä­nen kau­laan­sa pan­tai­siin myl­lyn­ki­vi ja hä­net upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen.

(Voi tätä maa­il­maa ja sen viet­te­lyk­siä! Viet­te­lys­ten täy­tyy kyl­lä tul­la, mut­ta voi sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta ne tu­le­vat! Jos kä­te­si tai jal­ka­si viet­te­lee si­nua, hak­kaa se poik­ki ja hei­tä pois. On­han pa­rem­pi, et­tä kä­si­puo­le­na tai jal­ka­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat kä­det ja ja­lat tal­lel­la hei­te­tään ikui­seen tu­leen. Ja jos sil­mä­si viet­te­lee si­nua, re­päi­se se ir­ti ja hei­tä me­ne­mään. On­han pa­rem­pi, et­tä sil­mä­puo­le­na pää­set si­säl­le elä­mään, kuin et­tä si­nut mo­lem­mat sil­mät tal­lel­la hei­te­tään hel­ve­tin tu­leen.)

Kat­so­kaa, et­tet­te hal­vek­si yh­tä­kään näis­tä vä­häi­sis­tä. Sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä saa­vat tai­vais­sa joka het­ki kat­sel­la mi­nun tai­vaal­li­sen Isä­ni kas­vo­ja.”

BIB­LIA: Sil­lä het­kel­lä tu­li­vat ope­tus­lap­set Je­suk­sen tykö, sa­no­en: kuka siis on suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa?

Ja Je­sus kut­sui ty­kön­sä lap­sen, ja aset­ti sen hei­dän kes­kel­len­sä, ja sa­noi: to­ti­ses­ti minä sa­non teil­le: el­let­te kään­ny ja tule niin­kuin lap­set, niin et­te suin­kaan tule si­säl­le tai­vaan val­ta­kun­taan. Sen­täh­den joka it­sen­sä alen­taa niin­kuin tämä lap­si, se on suu­rin tai­vaan val­ta­kun­nas­sa. Ja joka hol­hoo sen­kal­tai­sen lap­sen mi­nun ni­mee­ni, hän hol­hoo mi­nun. Mut­ta joka pa­hen­taa yh­den näis­tä pie­nim­mis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nun pääl­le­ni, pa­rem­pi hä­nen olis, et­tä myl­lyn kivi ri­pus­tet­tai­siin hä­nen kau­laan­sa, ja hän upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen.

(Voi maa­il­maa pa­hen­nus­ten täh­den, sil­lä pa­hen­nuk­set kum­min­kin tu­le­vat! Voi kui­ten­kin sitä ih­mis­tä, jon­ka kaut­ta pa­hen­nus tu­lee! Mut­ta jos kä­tes taik­ka jal­kas pa­hen­taa si­nun, niin leik­kaa ne pois, ja hei­tä pois ty­kö­äs. Pa­rem­pi on si­nun elä­mään si­säl­le men­nä on­tu­va­na taik­ka raa­ja­rik­ko­na, kuin et­tä si­nul­la olis kak­si kät­tä eli kak­si jal­kaa, ja sinä hei­tet­täi­siin ijan­kaik­ki­seen tu­leen. Ja jos sil­mäs pa­hen­taa si­nun, niin puh­kai­se se ulos, ja hei­tä pois ty­kö­äs. Pa­rem­pi on si­nun sil­mä­puo­le­na elä­mään si­säl­le men­nä, kuin et­tä si­nul­la olis kak­si sil­mää, ja sinä hei­tet­täi­siin hel­ve­tin tu­leen.)

Kat­so­kaat, et­tet­te kat­so ylön yh­tä­kään näis­tä pie­nim­mis­tä; sil­lä minä sa­non teil­le: hei­dän en­ke­lin­sä tai­vais­sa nä­ke­vät ai­na mi­nun isä­ni kas­vot, joka on tai­vais­sa.