Jee­sus ru­koi­lee jää­hy­väis­pu­hees­saan, et­tä hä­nen oman­sa oli­si­vat yh­tä hä­nen ja Isän kans­sa.

Ko­ti­kirk­ko­ni alt­ta­ri­tau­lun kuva esit­tää vii­meis­tä eh­tool­lis­ta. Pöy­dän ym­pä­ril­lä on kak­si­tois­ta apos­to­lia Her­ran­sa kans­sa yh­tei­sel­lä ate­ri­al­la. Ku­vaa kat­sel­les­sa­ni py­säh­dyn usein miet­ti­mään, kuka ku­kin voi­si ol­la.

Kuka on Fi­lip­pus, joka pyy­tää: ”Her­ra, an­na mei­dän näh­dä Isä” (Joh. 14:8)? Kuka heis­tä on Juu­das, pet­tä­jä? Kuka heis­tä on roh­kea ja heik­ko Pie­ta­ri, joka lau­sui ate­ri­al­la Her­ral­leen: ”Minä an­nan vaik­ka hen­ke­ni puo­les­ta­si”? En­tä kuka on Jo­han­nes? Hän no­jau­tui Jee­suk­sen rin­taa vas­ten ky­sy­mään: ”Her­ra, kuka se on?” (Joh. 13:25, 37.)

Loh­dul­li­set jää­hy­väi­set

Kii­ras­tors­tai oli jää­hy­väis­ten il­ta. Ate­ri­an ai­ka­na Jee­sus piti lä­hei­sil­leen jää­hy­väis­pu­heen­sa. Pu­hees­saan hän muis­te­li, mitä ku­lu­nei­na yh­tei­si­nä vuo­si­na oli ta­pah­tu­nut ja mitä hän oli opet­ta­nut.

He eli­vät myös kä­sil­lä ole­vaa het­keä ja kuun­te­li­vat, mitä Jee­sus ker­toi ta­pah­tu­van lä­hi­tu­le­vai­suu­des­sa ja myö­hem­min, kun hän on men­nyt pois (Joh. 16:7). ”Puo­lus­ta­ja, Pyhä Hen­ki, jon­ka Isä mi­nun ni­mes­sä­ni lä­het­tää, opet­taa teil­le kai­ken ja pa­laut­taa mie­leen­ne kai­ken mitä olen teil­le pu­hu­nut” (Joh. 14:26).

Roh­kai­sun ja ru­kouk­sen saat­te­le­mi­na

Kii­ras­tors­tai oli lu­paus­ten, roh­kai­sun ja ha­jaan­tu­mi­sen il­ta. Jee­sus tie­si, et­tä lä­hel­lä on het­ki, jol­loin ”te jou­dut­te ha­jal­le, kuka min­ne­kin, ja jä­tät­te mi­nut yk­sin” (Joh. 16:32). Ha­jal­le jou­tu­via ope­tus­lap­si­aan Her­ra roh­kai­si: ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nus­sa rau­ha. Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la, mut­ta py­sy­kää roh­kei­na: minä olen voit­ta­nut maa­il­man.” (Joh. 16:33.)

Kii­ras­tors­tai oli myös ru­kouk­sen il­ta. Jää­hy­väis­pu­he päät­tyy ylim­mäis­pa­pil­li­seen ru­kouk­seen ope­tus­las­ten ja kaik­kien Kris­tuk­seen us­ko­vien puo­les­ta. ”Minä ru­koi­len hei­dän puo­les­taan. – – He ei­vät kuu­lu maa­il­maan, niin kuin en mi­nä­kään kuu­lu.” (Joh. 17:9, 16.)

Kä­sil­lä oli vii­mei­nen yh­tei­nen het­ki; pian siir­ryt­täi­siin Get­se­ma­neen. Siel­lä ”Ih­mi­sen poi­ka an­ne­taan syn­tis­ten kä­siin” (Mark. 14:41). Luul­ta­vim­min ope­tus­lap­set kuun­te­li­vat hil­jen­ty­nei­nä ru­kous­ta, jon­ka Jee­sus ää­neen hei­dän puo­les­taan ru­koi­li. ”Niin kuin sinä lä­he­tit mi­nut maa­il­maan, niin olen mi­nä­kin lä­het­tä­nyt hei­dät. Minä py­hi­tän it­se­ni uh­rik­si hei­dän edes­tään.”

Hän ei jät­tä­nyt hei­tä yk­sin

Kii­ras­tors­tai-il­lan ru­kous oli ru­kous myös vuo­si­tu­han­sia myö­hem­min elä­vien puo­les­ta. ”Isä, minä tah­don, et­tä ne, jot­ka olet mi­nul­le an­ta­nut, oli­si­vat kans­sa­ni siel­lä mis­sä minä olen” (Joh. 17:24).

Jää­hy­väis­ru­kous­ta lu­kies­sa tu­lee tur­val­li­nen olo. Her­ra kul­kee las­ten­sa kans­sa edel­leen ja ru­koi­lee hei­dän puo­les­taan. Kun hän on omien­sa kes­kel­lä, he ovat täy­del­li­ses­ti yh­tä hä­nen ja Isän kans­sa. Jee­sus on siel­lä mis­sä hä­nen oman­sa ovat, ja he saa­vat näh­dä hä­nen kirk­kau­ten­sa. (Joh. 17: 21–22.)

Her­ra nou­si seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­tä tai­vaa­seen. Hän lu­pa­si kään­tyä Isän­sä puo­leen, et­tä tämä an­tai­si omil­leen toi­sen puo­lus­ta­jan, joka on hei­dän kans­saan ikui­ses­ti. ”Tämä puo­lus­ta­ja on To­tuu­den Hen­ki. Maa­il­ma ei voi Hen­keä saa­da, sil­lä maa­il­ma ei näe ei­kä tun­ne hän­tä. Mut­ta te tun­net­te hä­net, sil­lä hän py­syy luo­nan­ne ja on teis­sä.” (Joh. 14:16–17.)

Hel­lun­tai­na ope­tus­lap­set sai­vat lu­va­tun Py­hän Hen­gen puo­lus­ta­jak­si ja loh­dut­ta­jak­si (Joh. 14:18).

Rau­han toit sä pel­kää­vil­le, / omil­le­si il­mes­tyit. / Nou­sit ylös kuo­lon al­ta, / voi­tet­tu on syn­nin val­ta. / Hen­gen vi­ran ase­tit. / Py­hän Hen­gen lah­jan an­noit / rie­mu­vuot­ta saar­naa­maan. / Lä­he­tit näin kut­su­ma­si / mi­nul­le­kin ar­mos­ta­si / syn­nit an­teeks an­ta­maan. (Sl. 39:5–6.)

Jou­ni Le­so­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 9.5.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Lu­ki­jan kuva / Ani­ta Ke­rä­nen

6. sun­nun­tai pää­si­äi­ses­tä: Psal­mi: Ps. 27:1–3, 7–9, 1. lu­ku­kap­pa­le: Sak. 14:7–9, 2. lu­ku­kap­pa­le: Ef. 1:16–23, Evan­ke­liu­mi: Joh. 17:18–23

7. sun­nun­tai pää­si­äi­ses­tä: Psal­mi: Ps. 34:2–4, 9–11 tai Ps. 107:1–2, 21–22, 1. lu­ku­kap­pa­le: Jes. 59:20–21, 2. lu­ku­kap­pa­le: Ap. t. 19:1–6, Evan­ke­liu­mi: Joh. 14:8–17