Jee­sus syn­tyi maa­il­maan sik­si, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen voi­si saa­da ikui­sen elä­män.

Luuk­kaan toi­sen lu­vun jou­lu­e­van­ke­liu­mi ker­too maa­il­man­his­to­ri­an mer­kit­tä­vim­män uu­ti­sen. Iki­ai­ko­jen Ju­ma­la tuli osak­si ih­mis­ten maa­il­maa.

Evan­ke­liu­min kir­joit­ta­jal­le on ol­lut tär­ke­ää ank­ku­roi­da pe­las­tus­his­to­ri­an kään­ne­koh­dat his­to­ri­aan. Kir­joit­ta­es­saan Te­o­fi­lok­sel­le hän mai­nit­see jo en­sim­mäi­sis­sä ja­keis­sa yh­den hal­lit­si­jan, ku­nin­gas He­ro­dek­sen (Luuk. 1:5).

Jee­suk­sen syn­ty­mää ke­hys­tä­vät Roo­man kei­sa­ri Au­gus­tuk­sen ja Syy­ri­an käs­kyn­hal­ti­ja Qui­ri­niuk­sen hal­li­tus­kau­det (Luuk. 2:1–2). Kär­si­mys­his­to­ri­an ta­pah­tu­mat puo­les­taan si­joit­tu­vat Pon­tius Pi­la­tuk­sen ai­kaan (Luuk 23.24–25).

En­nus­tuk­set täyt­tyi­vät

His­to­ri­al­li­sen ke­hyk­sen li­säk­si Jee­suk­sen syn­ty­mä­ker­to­muk­ses­sa on olen­nais­ta pro­feet­to­jen en­nus­tus­ten täyt­ty­mi­nen. Van­han tes­ta­men­tin kir­joi­tus­ten mu­kaan Mes­si­aan oli mää­rä syn­tyä Daa­vi­din jäl­ke­läi­sis­tä: ”Tu­lee ai­ka, sa­noo Her­ra, Jol­loin Daa­vi­din su­vus­ta nou­see Van­hurs­kas Ver­so. Hän on ku­nin­gas, joka hal­lit­see vii­saas­ti ja saat­taa voi­maan oi­keu­den ja van­hurs­kau­den” (Jer. 23:5).

Jee­suk­sen äi­din Ma­ri­an kih­lat­tu Joo­sef kuu­lui Daa­vi­din su­kuun. Tä­män su­ku­lu­et­te­lo on tal­len­net­tu Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min al­kuun (Matt. 1:1–17).

Joo­sef ja Ma­ria me­ni­vät Jee­suk­sen syn­ty­män ai­koi­hin kir­joit­tau­tu­maan ve­ro­lu­et­te­loon Bet­le­he­min kau­pun­kiin. Myös täs­sä täyt­tyi­vät pro­fee­tan en­nus­tuk­set: ”Sinä Bet­le­hem, sinä Ef­ra­ta, sinä olet pie­nin Juu­dan su­ku­kun­tien jou­kos­sa. Mut­ta si­nun kes­kuu­des­ta­si nou­see Is­rae-lil­le hal­lit­si­ja.” (Mii­ka 5:1.)

Pai­me­net to­dis­ti­vat

Raa­mat­tu ku­vaa Jee­suk­sen syn­ty­män olo­suh­teet ly­hy­es­ti to­de­ten: ”Hän (Ma­ria) ka­pa­loi lap­sen ja pani hä­net sei­meen, kos­ka heil­lä ei ol­lut ti­laa ma­ja­pai­kas­sa” (Luuk. 2:7). Ku­va­tai­tees­sa ja mu­sii­kis­sa ta­pah­tu­mia on mo­nel­la ta­paa ro­man­ti­soi­tu, ja eri­lai­sis­ta le­gen­dois­ta otet­tu yk­si­tyis­koh­tia jou­lu­lau­lui­hin ja maa­lauk­siin. Raa­ma­tun ku­vaus ker­too kui­ten­kin kaik­kein olen­nai­sim­man.

Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa ko­ros­tuu voi­mak­kaas­ti se, kuin­ka Ju­ma­la on lä­hel­lä köy­hiä, vä­hä­o­sai­sia ja mui­den hyl­jek­si­miä ih­mi­siä. Niin­pä Jee­suk­sen syn­ty­män en­si­to­dis­ta­jik­si pää­si­vät Bet­le­he­min ke­don pai­me­net.

Hurs­kaat juu­ta­lai­set hal­vek­si­vat pai­me­nia, kos­ka he ei­vät työn­sä vuok­si voi­neet täy­del­li­ses­ti nou­dat­taa sa­pat­ti­käs­kyä. Pai­me­net ei­vät kel­van­neet esi­mer­kik­si oi­keu­teen to­dis­ta­jik­si. Kui­ten­kin he sai­vat kuul­la en­ke­lin vies­tin: ”Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja! Hän on Kris­tus, Her­ra!” (Luuk. 2:11.)

En­ke­lin vies­ti sai pai­me­net liik­keel­le, Jee­suk­sen sei­men ää­rel­le. Pel­ko ja häm­men­nys vaih­tui­vat no­pe­as­ti ilok­si ja kii­tol­li­suu­dek­si. Us­ko ava­si heil­le ym­mär­ryk­sen, et­tä tämä vas­ta­syn­ty­nyt oli juu­ri se, mis­tä en­ke­li il­moit­ti.

Ym­mär­ryk­sen ylit­tä­vä rau­ha

Jou­lun sa­no­ma Jee­suk­sen syn­ty­mäs­tä toi maan pääl­le to­del­li­sen rau­han ja va­pau­den. Se on vie­lä pal­jon enem­män kuin ajal­li­nen rau­ha, jos­ta sii­tä­kin saam­me ol­la kii­tol­li­sia. Ju­ma­lan rau­ha ylit­tää kai­ken ym­mär­ryk­sen (Fil. 4:7). Sa­no­ma Jee­suk­ses­ta tuo rau­han eri­tyi­ses­ti sin­ne, mis­sä syn­nin voi­mat tun­tu­vat ja nä­ky­vät.

Jee­sus syn­tyi maa­il­maan sik­si, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen voi­si pääs­tä va­pau­teen syn­nin ja kuo­le­man lo­pul­li­sil­ta tu­ho­voi­mil­ta ja saa­da ikui­sen elä­män. Se tu­lee osak­si us­kon kaut­ta. Jee­suk­sen nimi mer­kit­see­kin pe­las­ta­jaa ja va­pah­ta­jaa. Pa­ras jou­lu­lah­ja tuo­daan kai­kil­le evan­ke­liu­min ilo­sa­no­mas­sa. Suu­ri ilo tar­jo­taan tä­nä­kin jou­lu­na!

Timo Lii­ka­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.12.2019

Ku­vi­tus­ku­va: Han­ne­le Pu­hak­ka

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 2:1–20

Raa­mat­tu 1992: Sii­hen ai­kaan an­toi kei­sa­ri Au­gus­tus käs­kyn, et­tä koko val­ta­kun­nas­sa oli toi­mi­tet­ta­va ve­rol­le­pa­no. Tämä ve­rol­le­pa­no oli en­sim­mäi­nen ja ta­pah­tui Qui­ri­niuk­sen ol­les­sa Syy­ri­an käs­kyn­hal­ti­ja­na. Kaik­ki me­ni­vät kir­joit­tau­tu­maan ve­ro­lu­et­te­loon, ku­kin omaan kau­pun­kiin­sa.

Niin myös Joo­sef läh­ti Ga­li­le­as­ta, Na­sa­re­tin kau­pun­gis­ta ja meni ve­rol­le­pa­noa var­ten Juu­de­aan, Daa­vi­din kau­pun­kiin Bet­le­he­miin, sil­lä hän kuu­lui Daa­vi­din su­kuun. Hän läh­ti sin­ne yh­des­sä kih­lat­tun­sa Ma­ri­an kans­sa, joka odot­ti las­ta. Hei­dän siel­lä ol­les­saan tuli Ma­ri­an syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka, ja hän syn­nyt­ti po­jan, esi­koi­sen­sa. Hän ka­pa­loi lap­sen ja pani hä­net sei­meen, kos­ka heil­le ei ol­lut ti­laa ma­ja­pai­kas­sa.

Sil­lä seu­dul­la oli pai­me­nia yöl­lä ul­ko­na var­ti­oi­mas­sa lau­maan­sa. Yh­täk­kiä hei­dän edes­sään sei­soi Her­ran en­ke­li, ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­röi hei­dät. Pel­ko val­ta­si pai­me­net, mut­ta en­ke­li sa­noi heil­le: ”äl­kää pe­lät­kö! Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra. Tämä on merk­ki­nä teil­le: te löy­dät­te lap­sen, joka ma­kaa ka­pa­loi­tu­na sei­mes­sä.” Ja sa­mal­la het­kel­lä oli en­ke­lin ym­pä­ril­lä suu­ri tai­vaal­li­nen so­ta­jouk­ko, joka ylis­ti Ju­ma­laa sa­no­en: – Ju­ma­lan on kun­nia kor­keuk­sis­sa, maan pääl­lä rau­ha ih­mi­sil­lä, joi­ta hän ra­kas­taa.

Kun en­ke­lit oli­vat men­neet ta­kai­sin tai­vaa­seen, pai­me­net sa­noi­vat toi­sil­leen: ”Nyt Bet­le­he­miin! Siel­lä me nä­em­me sen, mitä on ta­pah­tu­nut, sen, min­kä Her­ra meil­le il­moit­ti.” He läh­ti­vät kii­rees­ti ja löy­si­vät Ma­ri­an ja Joo­se­fin ja lap­sen, joka ma­ka­si sei­mes­sä. Tä­män näh­des­sään he ker­toi­vat, mitä heil­le oli lap­ses­ta sa­not­tu. Kaik­ki, jot­ka kuu­li­vat pai­men­ten sa­nat, oli­vat ih­meis­sään. Mut­ta Ma­ria kät­ki sy­dä­meen­sä kai­ken, mitä oli ta­pah­tu­nut, ja tut­kis­te­li sitä. Pai­me­net pa­la­si­vat kiit­tä­en ja ylis­tä­en Ju­ma­laa sii­tä, mitä oli­vat kuul­leet ja näh­neet. Kaik­ki oli juu­ri niin kuin heil­le oli sa­not­tu

BIB­LIA: Mut­ta nii­nä päi­vi­nä ta­pah­tui, et­tä käs­ky kävi ulos kei­sa­ril­ta Au­gus­tuk­sel­ta, et­tä kaik­ki maa­il­ma piti ve­rol­li­sek­si las­ket­ta­man. Ja tämä ve­ron-las­ke­mus oli en­sim­mäi­nen, joka ta­pah­tui sil­loin, kun Ky­re­nius oli maa­her­ra Sy­ri­as­sa. Ja ku­kin meni kau­pun­kiin­sa an­ta­maan it­si­än­sä ar­vat­taa.

Niin myös Jo­seph Ga­li­le­as­ta, Nat­sa­re­tin kau­pun­gis­ta, meni ylös Juu­de­aan, Da­vi­din kau­pun­kiin, joka kut­su­taan Bet­le­hem, (sil­lä hän oli Da­vi­din huo­nees­ta ja su­vus­ta) an­ta­maan it­si­än­sä ar­vat­taa, Ma­ri­an, kih­la­tun emän­tän­sä kans­sa, joka ras­kas oli. Niin ta­pah­tui hei­dän siel­lä ol­les­saan , et­tä hä­nen syn­nyt­tä­mi­sen­sä päi­vät tu­li­vat täy­te­tyk­si, ja hän syn­nyt­ti po­jan, esi­koi­sen­sa, ja ka­pa­loit­si hä­nen ja pani sei­meen, et­tei heil­lä ol­lut siaa ma­jas­sa.

Ja pai­me­net val­voi­vat sii­nä paik­ka­kun­nas­sa ja var­ti­oit­si­vat yöl­lä lau­maan­sa. Ja kat­so, Her­ran en­ke­li sei­soi hei­dän ty­kö­nän­sä ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­ri va­lait­si hei­tä, ja he suu­res­ti pel­jäs­tyi­vät. Ja en­ke­li sa­noi heil­le: äl­käät pel­jät­kö! sil­lä kat­so, minä il­moi­tan teil­le suu­ren ilon, joka on tu­le­va kai­kel­le kan­sal­le: teil­le on tä­nä­päi­vä­nä syn­ty­nyt va­pah­ta­ja, joka on Kris­tus, Her­ra, Da­vi­din kau­pun­gis­sa. Ja tämä on teil­le mer­kik­si: te löy­dät­te lap­sen ka­pa­loi­tu­na ma­kaa­van sei­mes­sä. Ja koh­ta oli en­ke­lin kans­sa suu­ri tai­vaa­li­sen so­ta­vä­en jouk­ko, jot­ka kiit­ti­vät Ju­ma­laa ja sa­noi­vat: Kun­nia ol­koon Ju­ma­lal­le kor­keu­des­sa, ja maas­sa rau­ha, ja ih­mi­sil­le hyvä tah­to!

Ja ta­pah­tui, et­tä en­ke­lit me­ni­vät hei­dän ty­kö­än­sä tai­vaa­seen, niin ne pai­me­net pu­hui­vat kes­ke­nän­sä: käy­kääm­me Bet­le­he­miin ja kat­so­kaam­me sitä mikä ta­pah­tu­nut on, jon­ka Her­ra meil­le il­moit­ti. Ja he tu­li­vat kii­ruh­tain, ja löy­si­vät Ma­ri­an ja Jo­sep­hin, niin myös lap­sen, joka ma­ka­si sei­mes­sä. Kuin he tä­män näh­neet oli­vat, ju­lis­ti­vat he sen sa­no­man, joka heil­le täs­tä lap­ses­ta sa­not­tu oli. Ja kaik­ki, jot­ka sen kuu­li­vat, ih­met­te­li­vät nii­tä, mitä heil­le pai­me­nil­ta sa­not­tu oli. Mut­ta Ma­ria kät­ki kaik­ki nä­mät sa­nat, tut­kis­tel­len sy­dä­mes­sän­sä. Ja pai­me­net pa­la­si­vat, ylis­täin ja kun­ni­oit­tain Ju­ma­laa kai­kis­ta, mitä he kuul­leet ja näh­neet oli­vat, niin­kuin heil­le sa­not­tu oli.