JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Oikea ja väärä vastakkain

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
11.8.2019 6.01

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302444820190811060100

Pe­las­tus­tie­tä ei voi kul­kea vain osit­tain ja oman mie­len­sä mu­kaan.

Me­di­as­sa hok­sau­te­taan usein, et­tä suu­ret ky­sy­myk­set ovat vain har­voin mus­ta­val­koi­sia joko–tai-il­mi­öi­tä. Sa­no­taan esi­mer­kik­si, et­tä yh­teis­kun­nal­li­set, il­mas­to- ja pa­ko­lai­son­gel­mat ovat niin mo­ni­mut­kai­sia, et­tei pidä sor­tua yk­si­puo­li­siin vas­tauk­siin.

Olin ker­ran kou­lu­tuk­ses­sa, jos­sa lu­en­noit­si­joil­le oli an­net­tu – ta­hal­laan – esi­tel­män tee­ma joko–tai-muo­dos­sa. Yk­si esiin­ty­jä, mi­nis­te­ri, vas­ta­si esi­tyk­sen­sä vii­mei­ses­sä lau­sees­sa: ”Asia on sekä–et­tä.”

Vas­ta­koh­tia

Yk­si Raa­ma­tun omi­nais­piir­re on, et­tä pe­las­tus­ky­sy­myk­seen vas­ta­taan yk­sin­ker­tai­ses­ti, usein myös vas­ta­koh­tien avul­la, ku­ten psal­mis­sa yk­si. Pe­las­tus­tie on va­lin­ta­na joko–tai, ei jous­ta­vas­ti sekä–et­tä tai toi­saal­ta–toi­saal­ta.

Ha­vain­to­vä­li­nei­nä käy­te­tyt vas­ta­koh­dat ovat sel­ke­ät: us­ko–epä­us­ko, ar­mo–an­sio, siu­naus–ki­rous, to­tuus–val­he, valo–pi­meys, Ju­ma­la–Pa­ho­lai­nen, elä­mä–kuo­le­ma, hen­ki–liha, van­hurs­kas–ju­ma­la­ton. Pe­las­tuk­seen ei rii­tä, jos on taus­tal­taan pe­las­tus­mie­li­nen tai kal­lel­laan us­koon päin.

Vää­rät pro­fee­tat

En­si py­hän ai­he on jy­ke­väs­ti kak­si­ja­koi­nen: To­tuus ja har­ha. Eri­kois­ta on, et­tä tee­ma­päi­vän kaik­ki kol­me evan­ke­liu­mia on otet­tu Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nas­ta, Mat­teuk­sen 7. lu­vus­ta, vie­lä­pä pe­räk­käi­set ja­keet. Tä­män vuo­den kat­kel­ma, en­si py­hän teks­ti, on ot­si­koi­tu Raa­ma­tus­sa ni­mel­lä ”Vää­rät pro­fee­tat”. Se voi­si ol­la myös ”Vää­rät pro­fee­tat ja opet­ta­jat”. Teks­ti al­kaa voi­mak­kaas­ti: ”Va­ro­kaa vää­riä pro­feet­to­ja.” Lop­pu­sa­nat ovat vie­lä­kin voi­mak­kaam­mat: ”Men­kää pois mi­nun luo­ta­ni, vää­ryy­den­te­ki­jät.” (Matt. 7:15, 23.)

Jee­sus ha­vain­nol­lis­ti täs­sä yh­tey­des­sä va­roi­tuk­sen­sa mo­nil­la vas­ta­koh­dil­la ja vas­tin­pa­reil­la: lam­mas ja susi, or­jan­tap­pu­rat ja oh­dak­keet, ry­pä­leet ja vii­ku­nat, hyvä ja huo­no puu. Su­del­la on su­den luon­to, vaik­ka se esiin­tyi­si lam­mas­tur­kis­sa. Susi ha­jot­taa, raa­te­lee ja tap­paa lam­pai­ta. Näin­hän se on teh­nyt konk­reet­ti­ses­ti tä­nä­kin ke­sä­nä Poh­jois-Poh­jan­maan lai­tu­mil­la.

Apos­to­lien te­ko­jen (20:29–30) mu­kaan Paa­va­li käyt­ti su­si­ku­vaa, kun hän pu­hui Mi­le­tos­sa Efe­son seu­ra­kun­nan van­him­mil­le: ”Minä tie­dän, et­tä läh­tö­ni jäl­keen tei­dän jouk­koon­ne tu­lee jul­mia su­sia, jot­ka ei­vät lau­maa sääs­tä. Tei­dän omas­ta jou­kos­tan­ne nou­see mie­hiä, jot­ka ju­lis­ta­vat to­tuu­den­vas­tai­sia op­pe­ja ve­tääk­seen ope­tus­lap­set mu­kaan­sa.” Täl­lai­nen toi­min­ta on va­ka­va asia sen­kin ta­kia, et­tä se ai­na ko­et­te­lee seu­ra­kun­nan yk­seyt­tä, yh­teis­tä rak­kaut­ta ei­kä vain yk­sit­täi­siä ih­mi­siä.

Vää­rää on usein vai­kea tun­nis­taa, var­sin­kin, kun se Paa­va­lin sa­no­jen mu­kaan nou­see ”omas­ta jou­kos­tan­ne”. Vää­ryys ei tule ai­na esiin sel­ke­ä­nä hyök­käyk­se­nä. Ei sa­no­ta esi­mer­kik­si, et­tä Raa­mat­tu on van­hen­tu­nut ai­kan­sa tuo­te, ja nyt on nyt. Häm­min­kiä on voi­nut myös kes­tää kau­an. Ku­val­li­ses­ti il­mais­tu­na on vai­kea sa­noa, mil­loin vino puu läh­ti kas­va­maan vi­noon.

Se­kaan­nus­ta ai­heut­taa se­kin, et­tä vää­rät pro­fee­tat ky­ke­ne­vät voi­ma­te­koi­hin. He esit­te­le­vät nii­tä vie­lä tuo­mi­o­päi­vä­nä. Apos­to­lien te­ko­jen lu­vus­sa 19 ker­ro­taan yli­pap­pi Skeu­ak­sen seit­se­mäs­tä po­jas­ta, jot­ka Efe­sos­sa kar­kot­ti­vat hen­kiä. Var­mem­mak­si va­kuu­dek­si he van­noi­vat ”Jee­suk­sen ni­mes­sä, jota Paa­va­li ju­lis­taa” (19:13). Lo­pul­ta tai­kaus­ko kär­si tap­pi­on.

Puul­la kal­tai­sen­sa he­del­mät

Ku­va­pu­he ete­nee päi­vän evan­ke­liu­mis­sa lam­mas ja susi -tee­mas­ta pui­hin ja he­del­miin. Huo­mio kiin­nit­tyy nii­hin kah­del­la­kin ta­val­la. Jo­kai­sel­la he­del­mä­puul­la on la­jin­sa mu­kai­set he­del­mät, ku­ten ry­pä­leet tai vii­ku­nat. Li­säk­si on huo­mat­ta­va, et­tä vain hyvä puu tuot­taa hy­viä he­del­miä. Huo­no puu tuot­taa kel­vot­to­mia he­del­miä. Kuva huo­nos­ta puus­ta on kos­ket­ta­va: se on ros­ka­puu, joka kaa­de­taan ja pol­te­taan.

Koo­tus­ti Jee­sus sa­noi vää­ris­tä pro­fee­tois­ta: ”He­del­mis­tä te siis tun­net­te hei­dät” (Matt. 7:20). Te­ko­jen ja toi­min­nan laa­tu on riip­pu­vai­nen ih­mi­sen sy­vim­mäs­tä ole­muk­ses­ta, sy­dä­mes­tä, us­kos­ta ja sen hen­gel­li­ses­tä ti­las­ta. Kun Jee­sus Mat­teuk­sen mu­kaan (lu­vus­sa 12) pa­la­si ku­va­pu­hee­seen puus­ta ja he­del­mis­tä, hän liit­ti he­del­miin myös sa­nat, ei vain teot: ”Mitä sy­dän on täyn­nä, sitä suu pu­huu.” Van­hem­mat kään­nök­set sa­noi­vat sa­man il­meik­kääs­ti: ”Sy­dä­men kyl­lyy­des­tä suu pu­huu.”

Hyvä tun­nus­tus ei rii­tä

Tun­nus­tus ”Her­ra, Her­ra” on poh­jim­mil­taan hyvä ja tar­peel­li­nen. Jee­sus­han it­se käyt­ti sa­man­tyyp­pi­siä ly­hyi­tä pu­hut­te­lu­muo­to­ja, kun hän ru­koi­li (Matt. 6. Joh. 17): Isä mei­dän, Isä, Pyhä Isä, Van­hurs­kas Isä. Ker­ran Jee­sus sa­noi op­pi­lail­leen: ”Te pu­hut­te­let­te mi­nua opet­ta­jak­si ja her­rak­si, ja oi­kein teet­te: se­hän minä olen” (Joh. 13:13). Kun Tuo­mas koh­ta­si ylös­nous­seen Jee­suk­sen, hän sa­noi: ”Mi­nun Her­ra­ni ja Ju­ma­la­ni!” (Joh. 20:28). Yti­me­käs oli myös al­ku­kir­kon us­kon­tun­nus­tus: ”Jee­sus Kris­tus on Her­ra.”

Lau­sah­dus ”Her­ra, Her­ra” voi ol­la myös pin­nal­li­nen tapa, ho­ke­ma vail­la si­säl­töä. ”Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen” (Room. 10:10). Ju­ma­lan tah­don te­ki­jä pää­see tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Jee­suk­sel­ta ky­syt­tiin ker­ran, mitä pi­täi­si teh­dä, et­tä teot oli­si­vat Ju­ma­lan te­ko­ja. Hän vas­ta­si: ”Us­ko­kaa hä­neen, jon­ka Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt. Se on Ju­ma­lan teko.” (Joh. 6:29.)

Va­roi­tus vää­ris­tä pro­fee­tois­ta ja vää­ryy­den­te­ki­jöis­tä on va­ka­vaa. Ju­ma­lan tah­don te­ke­mi­ses­sä pää­huo­mio ei kui­ten­kaan ole sii­nä, mitä on vää­rä­nä väl­tet­tä­vä. Mat­kal­la – lä­hel­le ja kau­as – käyn usein kir­kos­sa ja hau­taus­maal­la. Tänä ke­sä­nä löy­sin hau­ta­ki­ven, jo­hon oli kai­ver­ret­tu: yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen täh­den. Sii­hen ki­tey­tyi kaik­ki oleel­li­nen.

Teks­ti: Ee­ro Nuo­li­o­ja

Ku­vi­tus­ku­va: Pi­xa­bay

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 7.8.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Matt. 7:15–23

RAA­MAT­TU 1992:

Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen:

”Va­ro­kaa vää­riä pro­feet­to­ja. He tu­le­vat luok­sen­ne lam­pai­den vaat­teis­sa, mut­ta si­säl­tä he ovat raa­te­le­via su­sia. He­del­mis­tä te hei­dät tun­net­te. Ei­hän or­jan­tap­pu­rois­ta koo­ta ry­pä­lei­tä ei­kä oh­dak­keis­ta vii­ku­noi­ta. Hyvä puu te­kee hy­viä he­del­miä, huo­no puu kel­vot­to­mia he­del­miä. Ei hyvä puu voi teh­dä kel­vot­to­mia ei­kä huo­no puu hy­viä he­del­miä. Jo­kai­nen puu, joka ei tee hy­vää he­del­mää, kaa­de­taan ja hei­te­tään tu­leen. He­del­mis­tä te siis tun­net­te hei­dät.

Ei jo­kai­nen, joka sa­noo mi­nul­le: ’Her­ra, Her­ra’, pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Sin­ne pää­see se, joka te­kee tai­vaal­li­sen Isä­ni tah­don.

Mo­net sa­no­vat mi­nul­le sinä päi­vä­nä: ’Her­ra, Her­ra! Si­nun ni­mes­sä­si­hän me pro­fe­toim­me, si­nun ni­mes­sä­si me kar­ko­tim­me pa­ho­ja hen­kiä ja si­nun ni­mes­sä­si teim­me mo­nia voi­ma­te­ko­ja.’

Mut­ta sil­loin he saa­vat mi­nul­ta vas­tauk­sen: ’En tun­ne tei­tä. Men­kää pois mi­nun luo­ta­ni, vää­ryy­den­te­ki­jät!’”

BIB­LIA:

Mut­ta ka­vah­ta­kaat tei­tän­ne vää­ris­tä prop­he­tais­ta, jot­ka tei­dän ty­kön­ne lam­mas­ten vaat­teil­la tu­le­vat, mut­ta si­säl­tä he ovat raa­te­le­vai­set su­det. Hei­dän he­del­mis­tän­sä te tun­net­te hei­dät: ha­kee­ko joku vii­na­mar­jo­ja or­jan­tap­pu­rois­ta, taik­ka fi­ku­nia oh­dak­keis­ta? Niin jo­kai­nen hyvä puu kas­vaa hy­vät he­del­mät; mut­ta mä­dän­nyt puu kas­vaa häi­jyt he­del­mät. Hyvä puu ei tai­da häi­jy­jä he­del­miä kas­vaa, ei­kä mä­dän­nyt puu hy­viä he­del­miä kas­vaa. Jo­kai­nen puu, joka ei kas­va hy­vää he­del­mää, ha­ka­taan pois, ja tu­leen hei­te­tään. Sen­täh­den tun­te­kaat hei­tä he­del­mis­tän­sä.

Ei jo­kai­nen, joka sa­noo mi­nul­le: Her­ra, Her­ra! pidä tu­le­man tai­vaan val­ta­kun­taan; mut­ta joka te­kee mi­nun isä­ni tah­don, joka on tai­vais­sa.

Moni sa­noo mi­nul­le sinä päi­vä­nä: Her­ra, Her­ra! em­me­kö me si­nun ni­mes kaut­ta en­nus­ta­neet, ja si­nun ni­mel­läs aja­neet ulos per­ke­lei­tä, ja ole si­nun ni­mes kaut­ta mon­ta vä­ke­vää työ­tä teh­neet?

Sil­loin minä tun­nus­tan, en minä tei­tä ikä­nä tun­te­nut: men­käät pois mi­nun ty­kö­ä­ni, te vää­rin­te­ki­ät.

26.4.2024

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5–6

Viikon kysymys