H.H.
H.H.
Ville Laivamaa
Jeesuksen vertaus kotiin palaavasta palvelijasta kuvaa sitä, kuinka Jumalan armoa ei voi ansaita omilla töillä. Jeesus on tehnyt kaiken ihmiskunnan puolesta.
Vertauksen palvelija oli tehnyt pitkän päivän. Hän odotti ruokaa ja lepohetkeä. Olisi ollut kohtuullista, että hän olisi saanut huomaavaisuutta ja kiitosta osakseen. Kohtelu oli kuitenkin korutonta. Tuli kehotus numeroa tekemättä jatkaa palvelutyötä.
Pelkistetyn vertauksen viesti voi aluksi tuntua käsittämättömältä ja kohtuuttomalta. Se avautuu paremmin, kun lukee Vapahtajan selityksen vertaukselle. “Ei palvelija saa siitä kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä.”
Usko tekee työtä rakkauden kautta
Palvelija vie eteenpäin Jumalan valtakunnan sanomaa. Hän toteuttaa Vapahtajan käskyä, mutta ei saa siitä mitään ansiota. Hän tekee, mitä hänen tulee tehdä! Kunnia kuuluu kokonaan Jumalalle, joka on työhön lähettänyt ja varustanut jokaisen työntekijän sopivilla lahjoilla. Jumalan valtakunnan työ on uskosta nousevaa hedelmää.
Paavali opettaa galatalaisille, että usko tekee rakkauden kautta työtä (Gal. 5:6). Opetuslapsetkaan eivät olleet vapaita oman ansion tavoittelusta. Pietari kysyi Jeesukselta: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” (Matt. 19:27.)
Matteuksen evankeliumissa Vapahtaja kuvaa viimeistä tuomiota. Silloin laupiaita tekoja tehneet kristityt eivät muista tehneensä mitään erityistä. He ihmettelevät, milloin he lähimmäistä palvellessaan palvelivat tietämättään Kristusta. He voisivat sanoa Vapahtajan opetuksen sanoin: ”Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” Näille omalta puoleltaan kelvottomille palvelijoille Vapahtaja sanoo: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.” (Matt. 25:34.)
Lahjat työhön tulevat Jumalalta
Jumalan valtakunnan työstä saa kokea iloa. Työstä saa harvemmin palautetta ja kiitosta. Ei ole väärin rohkaista ja kannustaa sisaria ja veljiä. Vertauksen sivuopetus voisi silti olla sellainen, että olisimme kohtuullisia positiivisenkin palautteen annossa, olemmehan omalta puoleltamme heikkoja.
Joskus saattaa käydä niin, että lahjojen antaja on unohtua. Voimme jopa kuvitella lahjojen olevan omiamme. Ne ovat kuitenkin meillä vain lainassa Jumalalta.
Ihmiset ovat arvottomia palvelijoita, ja lähimmäistä palvelevilla teoilla voi vain heijastaa Jumalan hyvyyttä ja rakkautta ihmisiä kohtaan. ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä” (Jaak. 1:17).
Armoa ei ansaita
Vertauksen tärkein opetus on siinä, että olemme täysin Jumalan armon varassa. Kukaan ei pelastu omien tekojensa kautta. Jeesus on palvelija, joka on tehnyt kaiken puolestamme. Hän on virheetön Jumalan karitsa, joka kuoli ristillä kaikkien ihmisten syntien vuoksi.
Perisynnin vaikutuksesta ihmisen on vaikea uskoa omat syntinsä anteeksi sulasta armosta. Luther puhuu vaihtokaupasta, jossa kristitty saa uskon kautta omakseen Jeesuksen vanhurskauden eli Jumalalle kelpaamisen. Jeesus taas ottaa ihmisen koko syntisyyden sovitettavakseen.
Väinö Havas kuvaa runossaan Jumalan vanhurskauden lahjaluonnetta. ”Me tuomme halvat lahjamme: vain vapisevat virtemme, vain sydämemme syntiset ainoat meillä antimet.” ”Kun emme lahjaa antaa voi, lahjaksi taivas sinut soi.” (SL 13.)
Tänäkin päivänä Lutherin kuvaama vaihtokauppa on mahdollinen. Jumalan valtakunnasta saarnattu armoevankeliumi saa aikaan sen uskojassa elämän ihmeen.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys