JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

”Py­sy­kää rau­hal­li­si­na – minä täs­sä olen”

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
29.1.2017 7.00

Juttua muokattu:

1.1. 11:16
2020010111165720170129070000

Jee­suk­sen jul­ki­nen toi­min­ta oli teh­nyt suu­ren vai­ku­tuk­sen hä­nen ko­ti­seu­tun­sa kau­pun­kien asuk­kai­siin. Ih­mi­set kul­ki­vat hä­nen pe­räs­sään sil­loin­kin, kun hän oli­si ha­lun­nut hil­jen­tyä ru­koi­le­maan yk­si­näi­syy­des­sä. Jee­sus sää­li kan­saa, ja aut­toi kaik­kia puo­leen­sa kään­ty­nei­tä avun tar­pees­sa ol­lei­ta.

Teks­tim­me alus­sa ope­tus­lap­set oli­vat te­ke­mäs­sä läh­töä ta­kai­sin ko­ti­seu­dul­leen. He oli­vat Jee­suk­sen ja suu­ren vä­ki­jou­kon kans­sa jos­sain Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven itä­puo­lel­la, jon­ne Jee­sus oli ai­ko­nut läh­teä yk­sin. Jee­suk­sen ta­voit­tee­na oli ol­lut kes­kit­tyä ru­koi­le­maan vuo­ris­tos­sa yk­si­näi­syy­des­sä sen jäl­keen, kun hän oli kuul­lut He­ro­dek­sen sur­maut­ta­neen Jo­han­nes Kas­ta­jan.

Tie­to Jee­suk­sen olin­pai­kas­ta oli saa­nut suu­ren ih­mis­jou­kon liik­keel­le. He suun­ta­si­vat kul­kun­sa hä­nen luok­seen. Jee­sus sää­li kan­saa, pa­ran­si kaik­ki sai­raat, ja tuol­la mat­kal­la ta­pah­tui myös vii­den lei­vän ja kah­den ka­lan ruok­ki­mi­sih­me.

Kun ope­tus­lap­set oli­vat läh­te­neet pa­laa­maan ve­neel­lä Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven yli, Jee­sus lä­het­ti vä­ki­jou­kon­kin ko­ti­mat­kal­le. Hän odot­ti pää­se­vän­sä vuo­ris­ton yk­si­näi­syy­teen ru­koi­le­maan. Hän var­mas­ti suri sy­väs­ti me­ne­tet­ty­ään ys­tä­vän­sä ja su­ku­lai­sen­sa Jo­han­nek­sen. Jo­han­nes oli pro­feet­ta Je­sa­jan en­nus­ta­mal­la ta­val­la rai­van­nut tie­tä Jee­suk­sen jul­ki­sel­le toi­min­nal­le, ja hän oli kut­su­nut tätä suu­rim­mak­si, joka kos­kaan on ih­mi­ses­tä syn­ty­nyt.

Jee­sus kä­ve­lee vet­ten pääl­lä

Vii­den tu­han­nen per­heen liik­keel­le läh­te­mi­nen ot­taa ai­kan­sa, ja kun Jee­sus vih­doin oli yk­sin, oli jo tul­lut il­ta. Ope­tus­lap­set pon­nis­te­li­vat yhä ve­nees­sä vas­ta­tuu­leen, mut­ta mat­ka ei oi­kein edis­ty­nyt. Aa­mu­yöl­lä kol­men ai­koi­hin he nä­ki­vät jon­kin hah­mon tu­le­van kä­vel­len ve­den pääl­lä hei­dän jäl­jes­sään. Ope­tus­lap­set säi­käh­ti­vät niin ko­vas­ti näh­des­sään aal­loil­la kei­nu­van aa­veek­si luu­le­man­sa tu­li­jan, et­tä huu­si­vat pe­los­ta. Jee­sus rau­hoit­te­li hei­tä il­mais­ten it­sen­sä heil­le.

Pie­ta­ri ha­lu­si saa­da eri­tyis­var­mis­tuk­sen sii­tä, et­tä ky­sees­sä ei ol­lut aa­ve vaan Jee­sus ja sa­noi: ”Her­ra, jos se olet sinä, niin käs­ke mi­nun tul­la luok­se­si vet­tä pit­kin” (Matt. 14:28). Jee­suk­sen kut­sus­ta Pie­ta­ri läh­ti kä­ve­le­mään aal­to­jen pääl­lä Jee­suk­sen luo, mut­ta kun hän ha­vait­si tuu­len voi­man, hän al­koi va­jo­ta, ja hä­nen täy­tyi huu­ta­en pyy­tää Mes­ta­ri­aan aut­ta­maan.

Ju­ma­la aut­taa ajal­laan

Ope­tus­las­ten mat­ka ei ol­lut eden­nyt puo­leen­vä­liin­kään, vaik­ka hei­dän oli­si pi­tä­nyt tuo­na, eh­kä kel­lo­nym­pä­ryk­sen pi­tui­se­na ai­ka­na eh­tiä pa­riin, kol­meen­kin ot­tee­seen sou­taa ky­sei­nen mat­ka itä­ran­nal­ta Gen­ne­sa­re­tin sa­ta­maan. He pon­nis­te­li­vat ko­vas­ti, mut­ta mat­ka ei edis­ty­nyt.

Al­koi­ko­han edel­li­se­nä päi­vä­nä ko­e­tun ruok­ki­mi­sih­meen us­koa vah­vis­ta­va vai­ku­tus jo hor­jua, kun mat­kan­te­ko oli niin vai­ke­aa? Aal­lot vyö­ryi­vät ja pon­nis­te­lut me­ni­vät huk­kaan – mik­si Jee­sus ei aut­ta­nut? Mik­si hän an­toi ope­tus­las­ten­sa tais­tel­la yk­sin myrs­kyä vas­taan? Huk­kui­si­vat­ko­han he nyt säk­ki­pi­me­äs­sä ve­den­käyn­nis­sä?

Jee­sus ei vii­vyt­te­le, vaan aut­taa hä­däs­sä. Hän var­maan­kin ha­lu­si opet­taa apos­to­le­ja ja hei­dän ko­ke­mus­ten­sa kaut­ta myös mei­tä, kuin­ka tur­haa on kamp­pai­le­mi­nen omin voi­min. Var­sin­kin vas­toin­käy­mis­ten vas­ta­tuu­les­sa sen huo­maa, kuin­ka ih­mi­sen voi­mat ovat mi­tät­tö­mät. Kaik­ki muut­tuu, kun Ju­ma­la, joka ai­na aut­taa omi­aan ajal­laan, osoit­taa voi­man­sa.

Her­raan tur­vaa­va saa avun

Omin voi­min pon­nis­tel­les­sa voi us­kon nä­kö­a­la­kin niin hä­mär­tyä, et­tei mei­naa tun­nis­taa Her­ran­sa rien­tä­neen aut­ta­maan, vaan epäi­lyk­set saa­vat avun­kin näyt­tä­mään vain har­hal­ta tai vää­räl­tä hen­gel­tä. Pel­ko al­kaa häl­ve­tä vas­ta, kun saa kuul­la Hy­vän Pai­me­nen rau­hoit­ta­van ää­nen, joka yhä hä­nen seu­ra­kun­nas­taan kuu­luu va­kuut­ta­en: ”Py­sy­kää rau­has­sa, minä täs­sä olen.”

Epäi­lys­ten aal­lot ja vas­ta­tuu­li saat­ta­vat ir­rot­taa kat­seen us­kon al­ka­jas­ta ja päät­tä­jäs­tä ajan kuo­hun­taan, ja sil­loin on vaa­ra­na al­kaa Pie­ta­rin ta­voin va­jo­ta. Ai­na kun ajan meri al­kaa kau­his­taa, voi huu­taa avuk­seen Her­raa. Hän aut­taa, pe­las­taa. Ke­nen­kään ei tar­vit­se huk­kua, vaan kaik­ki hä­nen ar­moon­sa, hä­nen maa­han vuo­ta­neen so­vin­to­ve­ren­sä voi­maan tur­vau­tu­vat saa­vat uu­den voi­man. Se nos­taa kat­seen Jee­suk­seen, ja joh­taa lo­pul­ta pe­ril­le ko­tiin.

Ol­li Poh­jo­nen

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Matt. 14:22–33

Bib­lia

Ja koh­ta vaa­ti Je­sus ope­tus­lap­si­an­sa haah­teen as­tu­maan, ja me­ne­mään hä­nen edel­lään toi­sel­le ran­nal­le, niin­kau­van kuin hän kan­san olis ty­kö­än­sä las­ke­nut. Ja kuin hän oli kan­san las­ke­nut, as­tui hän yk­si­nän­sä vuo­rel­le ru­koi­le­maan. Ja kuin eh­too jou­tui, oli hän siel­lä yk­si­nän­sä. Mut­ta haak­si oli jo kes­kel­lä mer­ta, ja ah­dis­tet­tiin aal­loil­ta; sil­lä vas­ta­tuu­li oli. Mut­ta yöl­lä, nel­jän­nes­sä var­ti­os­sa, tuli Je­sus hei­dän ty­kön­sä, käy­den me­rel­lä. Ja kuin ope­tus­lap­set nä­ki­vät hä­nen me­rel­lä käy­vän, pel­jäs­tyi­vät he, ja sa­noi­vat: kyö­pe­li se on; ja huu­si­vat pel­von täh­den. Niin Je­sus pu­hui koh­ta heil­le ja sa­noi: ol­kaat hy­väs­sä tur­vas­sa! Minä olen: äl­käät pel­jäs­ty­kö. Niin vas­ta­si Pie­ta­ri hän­tä ja sa­noi: Her­ra, jos sinä olet, niin käs­ke mi­nun tul­la ty­kös vet­ten pääl­lä. Niin hän sa­noi: tule! Ja Pie­ta­ri as­tui ulos haah­des­ta ja kävi vet­ten pääl­lä, et­tä hän me­nis Je­suk­sen tykö. Ja kuin hän näki an­ka­ran tuu­len, niin hän pel­jäs­tyi, ja ru­pe­si va­joo­maan, huu­si sa­no­en: Her­ra, au­ta mi­nua! Niin Je­sus ojen­si koh­ta kä­ten­sä, ja tart­tui hä­neen, ja sa­noi hä­nel­le: oi sinä heik­ko-us­koi­nen, mik­sis epäi­lit? Kuin he as­tui­vat haah­teen, niin tuu­li ty­ve­ni. Mut­ta ne, jot­ka oli­vat haah­des­sa, tu­li­vat ja ku­mar­si­vat hän­tä, ja sa­noi­vat: to­ti­ses­ti olet sinä Ju­ma­lan Poi­ka.

Raa­mat­tu 1992

Heti sen jäl­keen Jee­sus käs­ki ope­tus­las­ten nous­ta ve­nee­seen ja men­nä vas­ta­ran­nal­le edel­tä­kä­sin, sil­lä ai­kaa kun hän lä­het­täi­si väen pois. Kun ih­mi­set oli­vat läh­te­neet, hän nou­si vuo­rel­le ru­koil­lak­seen yk­si­näi­syy­des­sä. Il­lan tul­tua hän oli siel­lä yk­sin. Vene oli jo hy­vän mat­kan pääs­sä ran­nas­ta ja pon­nis­te­li aal­lo­kos­sa vas­ta­tuu­leen. Nel­jän­nen yö­var­ti­on ai­kaan Jee­sus tuli ope­tus­lap­sia koh­ti kä­vel­len vet­tä pit­kin. Kun he nä­ki­vät hä­nen kä­ve­le­vän jär­ven aal­loil­la, he säi­käh­ti­vät ja huu­si­vat pe­los­ta, sil­lä he luu­li­vat nä­ke­vän­sä aa­veen. Mut­ta sa­mas­sa Jee­sus jo pu­hui heil­le: ”Py­sy­kää rau­hal­li­si­na, minä täs­sä olen. äl­kää pe­lät­kö.” Sil­loin Pie­ta­ri sa­noi hä­nel­le: ”Her­ra, jos se olet sinä, niin käs­ke mi­nun tul­la luok­se­si vet­tä pit­kin.” ”Tule!” sa­noi Jee­sus. Pie­ta­ri as­tui ve­nees­tä ja kä­ve­li vet­tä pit­kin Jee­suk­sen luo. Mut­ta huo­ma­tes­saan, mi­ten ra­jus­ti tuu­li, hän pe­läs­tyi ja al­koi va­jo­ta. ”Her­ra, pe­las­ta mi­nut!” hän huu­si. Jee­sus ojen­si heti kä­ten­sä, tart­tui hä­neen ja sa­noi: ”Vä­häi­nen­pä on us­ko­si! Mik­si aloit epäil­lä?” Kun he oli­vat nous­seet ve­nee­seen, tuu­li tyyn­tyi. Ja kaik­ki, jot­ka ve­nees­sä oli­vat, pol­vis­tui­vat hä­nen eteen­sä ja sa­noi­vat: ”Sinä olet to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka.”

5.6.2020

Ar­mo­lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, mut­ta Hen­ki on sama. Myös pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nen­lai­sia, mut­ta Her­ra on sama. 1 Kor. 12:4-5

Viikon kysymys