JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Us­ko ei pe­rus­tu har­hoi­hin

Sana sunnuntaiksi
11.4.2021 6.00

Juttua muokattu:

9.4. 14:32
2021040914323520210411060000

Mau­no Ku­run­lah­ti

Jee­suk­sen seu­raa­jat sai­vat us­kon­sa vah­vis­tuk­sek­si näh­dä ylös­nous­seen Jee­suk­sen.

In­hi­mil­li­sen kä­si­tys­ky­kym­me ylit­tä­vää ta­pah­tu­maa voi­daan sa­noa ih­meek­si. Sel­lai­nen oli ta­pah­tu­nut teks­tim­me ope­tus­lap­sil­le. Sii­hen sy­vään epä­toi­voon, jo­hon Jee­suk­sen kuo­le­ma oli hei­dät vie­nyt, oli tul­lut ih­meen myö­tä va­loa.

Mo­net seu­raa­jis­ta oli­vat näh­neet ylös­nous­seen Jee­suk­sen ja kuul­leet hä­nen se­li­tyk­sen­sä ta­pah­tu­nees­ta. Vaik­ka he oli­vat tun­te­neet hä­net ja ym­mär­tä­neet ta­pah­tu­man pro­feet­to­jen kir­joi­tus­ten va­los­sa, he ei­vät ol­leet us­koa. Epäi­lyk­set oli­vat lii­an suu­ret. Ne peit­tä­vät us­kon nä­kö­a­lan.

Kos­ket­ta­kaa mi­nua

Yk­si­tois­ta ope­tus­las­ta ja mui­ta Jee­suk­sen seu­raa­jia oli ko­koon­tu­nut kes­kus­te­le­maan häm­men­tä­vis­tä ta­pah­tu­mis­ta. Ta­pah­tui taas ih­me, Jee­sus oli yh­täk­kiä hei­dän kes­kel­lään. Ei hän tul­lut oves­ta ei­kä ik­ku­nas­ta, hän vain il­mes­tyi hei­dän kes­kel­leen. Oli­ko tämä kaik­ki vain unen­nä­köä?

Jos ta­pah­tu­ma oli­si jää­nyt tä­hän, oli­si­vat epäi­lyk­set eh­kä se­lit­tä­neet ta­pah­tu­man unek­si tai har­ha­näyk­si. Mut­ta Jee­sus ha­lu­si, et­tä us­ko pe­rus­tuu to­si­a­si­oi­hin ei­kä har­hoi­hin. Hän ha­lu­si, et­tä hä­neen kos­ket­tai­siin, et­tä läs­nä­o­li­jat tun­ti­si­vat hä­net useil­la ais­teil­laan. Hän ha­lu­si, et­tä ope­tus­lap­sil­la oli­si näkö- ja kuu­lo­ko­ke­mus­ten li­säk­si muis­ti­ku­va sii­tä, mil­tä Jee­suk­sen iho ja haa­vat tun­tui­vat.

Ei­kä Jee­sus jät­tä­nyt asi­aa vie­lä tä­hän­kään. Hän konk­re­ti­soi ole­mas­sa­o­lon­sa pyy­tä­mäl­lä ruo­kaa ja syö­mäl­lä sitä. Ruo­ka hä­vi­si, siis Jee­sus oli to­del­li­nen ja läs­nä, hän oli to­del­la voit­ta­nut kuo­le­man.

Jee­suk­sen teh­tä­vä

Mik­si Jee­sus oli nous­sut kuol­leis­ta? Sitä hän nyt se­lit­ti ym­pä­ril­lään ole­vil­le seu­raa­jil­leen. Moo­sek­sen kir­jas­sa an­net­tu lu­paus oli saa­tet­tu pää­tök­seen (1. Moos. 3:15). Haa­vo­jan­sa näyt­tä­en Jee­sus ve­to­si kir­joi­tuk­siin: ”Hän kär­si ran­gais­tuk­sen, jot­ta meil­lä oli­si rau­ha, hä­nen haa­vo­jen­sa hin­nal­la me olem­me pa­ran­tu­neet.” (Jes. 53:5.) Tämä lu­paus kos­kee kaik­kia ih­mi­siä.

Apos­to­lit pys­tyi­vät pe­rus­ta­maan ope­tuk­sen­sa Jee­suk­sen so­vi­tus­työs­tä omiin vah­voi­hin ko­ke­muk­siin­sa. ”Em­me­hän me, sil­loin kun saa­toim­me tei­dän tie­toon­ne Her­ram­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen voi­man ja tu­le­mi­sen, ol­leet läh­te­neet seu­raa­maan mi­tään ove­las­ti se­pi­tet­ty­jä ta­ru­ja, vaan olim­me omin sil­min saa­neet näh­dä hä­nen ju­ma­lal­li­sen suu­ruu­ten­sa” (2. Piet. 1:16).

Pie­ta­ri tii­vis­ti Jee­suk­sen syn­ty­män, kuo­le­man ja ylös­nou­se­muk­sen ih­meen ja mer­ki­tyk­sen: ”Tä­män me voim­me vah­vis­taa to­dek­si, kai­ken tä­män, min­kä hän teki Juu­de­an maas­sa ja Je­ru­sa­le­mis­sa. Hä­net he ri­pus­ti­vat ris­tin­puul­le ja sur­ma­si­vat, mut­ta Ju­ma­la he­rät­ti hä­net kol­man­te­na päi­vä­nä ja an­toi hä­nen il­mes­tyä – ei kai­kel­le kan­sal­le, vaan to­dis­ta­jil­le, jot­ka Ju­ma­la oli en­nal­ta va­lin­nut, meil­le, jot­ka söim­me ja joim­me hä­nen kans­saan sen jäl­keen kun hän oli nous­sut kuol­leis­ta. Hän käs­ki mei­dän saar­na­ta kan­sal­le ja to­dis­taa, et­tä juu­ri hä­net Ju­ma­la on aset­ta­nut elä­vien ja kuol­lei­den tuo­ma­rik­si. Hä­nes­tä kaik­ki pro­fee­tat to­dis­ta­vat, et­tä jo­kai­nen, joka us­koo hä­neen, saa hä­nen ni­men­sä voi­mas­ta syn­tin­sä an­teek­si”. (Apt. 10:39–43.)

Seu­raa­jien teh­tä­vä

Pu­hu­es­saan Pie­ta­ri to­teut­ti sitä teh­tä­vää, jon­ka Jee­sus an­toi seu­raa­jil­leen. ”Kai­kil­le kan­soil­le, Je­ru­sa­le­mis­ta al­ka­en, on hä­nen ni­mes­sään saar­nat­ta­va pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta” (Luuk. 24:47). Tätä teh­tä­vää Ju­ma­lan lap­set te­ke­vät Jee­suk­sen lu­paa­man Py­hän Hen­gen oh­jaa­mi­na myös tänä päi­vä­nä.

Syn­nis­tä va­pah­ta­va Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su kuu­luu kaik­ki­al­le maa­il­maan. Pyhä Hen­ki syn­nyt­tää toi­von ylös­nou­se­muk­ses­ta ja ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä niil­le, jot­ka ot­ta­vat vas­taan tä­män sa­no­man.

Paa­va­lin mu­kaan ruu­miin ylös­nou­se­muk­ses­sa ta­pah­tuu sama kuin Kris­tuk­sel­le hä­nen ylös­nou­se­muk­ses­saan (1. Kor. 15). Jo­han­nes kir­jees­sään tii­vis­tää tä­män seu­raa­vas­ti. ”Rak­kaat ys­tä­vät, jo nyt me olem­me Ju­ma­lan lap­sia, mut­ta vie­lä ei ole käy­nyt il­mi, mitä meis­tä tu­lee. Sen me tie­däm­me, et­tä kun se käy il­mi, meis­tä tu­lee hä­nen kal­tai­si­aan, sil­lä me saam­me näh­dä hä­net sel­lai­se­na kuin hän on.” (1. Joh. 3:2.)

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 24:36–49

Raa­mat­tu 1992: Yh­täk­kiä Jee­sus it­se sei­soi ope­tus­las­ten­sa kes­kel­lä ja sa­noi: ”Rau­ha teil­le.” He pe­läs­tyi­vät suun­nat­to­mas­ti, sil­lä he luu­li­vat nä­ke­vän­sä aa­veen. Mut­ta Jee­sus sa­noi heil­le: ”Mik­si te olet­te noin kau­huis­san­ne? Mik­si tei­dän mie­leen­ne nou­see epäi­lyk­siä? Kat­so­kaa mi­nun kä­si­ä­ni ja jal­ko­ja­ni: minä täs­sä olen, ei ku­kaan muu. Kos­ket­ta­kaa mi­nua, näh­kää it­se. Ei aa­veel­la ole li­haa ei­kä lui­ta, niin kuin te nä­et­te mi­nus­sa ole­van.” Näin pu­hu­es­saan hän näyt­ti heil­le kä­ten­sä ja jal­kan­sa. Kui­ten­kaan he ei­vät vie­lä tien­neet, mitä us­koa, niin ilois­saan ja ih­meis­sään he nyt oli­vat. Sil­loin Jee­sus ky­syi: ”On­ko teil­lä tääl­lä mi­tään syö­tä­vää?” He an­toi­vat hä­nel­le pa­lan pais­tet­tua ka­laa ja nä­ki­vät, kuin­ka hän ot­ti sen kä­teen­sä ja söi.

Jee­sus sa­noi heil­le: ”Tätä minä tar­koi­tin, kun ol­les­sa­ni vie­lä tei­dän kans­san­ne pu­huin teil­le. Kai­ken sen tuli käy­dä to­teen, mitä Moo­sek­sen lais­sa, pro­feet­to­jen kir­jois­sa ja psal­meis­sa on mi­nus­ta kir­joi­tet­tu.” Nyt hän ava­si hei­dän mie­len­sä ym­mär­tä­mään kir­joi­tuk­set. Hän sa­noi heil­le: ”Näin on kir­joi­tet­tu. Kris­tuk­sen tuli kär­siä kuo­le­ma ja kol­man­te­na päi­vä­nä nous­ta kuol­leis­ta, ja kai­kil­le kan­soil­le, Je­ru­sa­le­mis­ta al­ka­en, on hä­nen ni­mes­sään saar­nat­ta­va pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta. Te olet­te tä­män to­dis­ta­jat. Minä lä­he­tän teil­le sen, min­kä Isä­ni on lu­van­nut. Py­sy­kää täs­sä kau­pun­gis­sa, kun­nes saat­te va­rus­tuk­sek­sen­ne voi­man kor­keu­des­ta.”

Bib­lia: Mut­ta kuin he näi­tä pu­hui­vat, sei­soi it­se Je­sus hei­dän kes­kel­län­sä ja sa­noi heil­le: rau­ha ol­koon teil­le! Niin he häm­mäs­tyi­vät ja pel­jäs­tyi­vät, ja luu­li­vat nä­ke­vän­sä hen­gen. Ja hän sa­noi heil­le: mitä te pel­käät­te? ja mik­si sen­kal­tai­set aja­tuk­set tu­le­vat sy­dä­meen­ne? Kat­so­kaat kä­si­ä­ni ja jal­ko­ja­ni, et­tä minä it­se olen: ru­vet­kaat mi­nuun ja kat­so­kaat; sil­lä ei hen­gel­lä ole li­haa ei­kä lui­ta, niin­kuin nä­et­te mi­nul­la ole­van. Ja kuin hän nä­mät sa­no­nut oli, osoit­ti hän heil­le kä­ten­sä ja jal­kan­sa. Mut­ta kos­ka ei he vie­lä us­ko­neet ilon täh­den, vaan ih­met­te­li­vät, sa­noi hän heil­le: on­ko teil­lä täs­sä mi­tään syö­tä­vää? Niin he pa­ni­vat hä­nen eteen­sä kap­pa­leen pais­tet­tua ka­laa ja vä­hän ki­ma­lai­sen hu­na­jaa. Ja hän ot­ti sen ja söi hei­dän näh­ten­sä.

Niin hän sa­noi heil­le: nä­mät ovat ne sa­nat, jot­ka minä pu­huin teil­le, kuin minä vie­lä tie­dän kans­san­ne olin; sil­lä kaik­ki pi­tää täy­tet­tä­män, mitä kir­joi­tet­tu on Mo­sek­sen lais­sa ja prop­he­tais­sa ja psal­meis­sa mi­nus­ta. Sil­loin hän ava­si hei­dän ym­mär­ryk­sen­sä, kir­joi­tuk­sia ym­mär­tä­mään, Ja sa­noi heil­le: niin on kir­joi­tet­tu, ja niin tuli Kris­tuk­sen kär­siä ja nous­ta kuol­leis­ta kol­man­te­na päi­vä­nä, Ja saar­nat­ta­man hä­nen ni­meen­sä pa­ran­nus­ta ja syn­tein an­teek­si an­ta­mus­ta kai­kis­sa kan­sois­sa, ru­ve­ten Je­ru­sa­le­mis­ta. Mut­ta te olet­te näi­den to­dis­ta­jat. Ja kat­so, minä lä­he­tän mi­nun Isä­ni lu­pauk­sen tei­dän pääl­len­ne. Mut­ta te ol­kaat Je­ru­sa­le­mis­sa sii­he­nas­ti kuin te pu­e­te­taan voi­mal­la kor­keu­des­ta.

16.5.2021

Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: "Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä." Joh. 17:22

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Toi­sen­lai­ses­sa va­los­sa

Mi­ka­e­lan per­hees­sä ei pal­jon pu­hu­ta asi­ois­ta. Teh­dään töi­tä, käy­dään kou­lua. Mut­ta jos­sain pin­nan al­la on sa­lai­suus, joka saa äi­din hy­räi­le­mään su­ru­mie­li­ses­ti ja Mi­ka­e­lan sil­mäi­le­mään tar­kem­min muu­ta­mia nuo­ria kou­lun käy­tä­vil­lä ja ruo­ka­las­sa.

Se­läs­sä au­rin­gon kat­se

An­ni­ka Koi­vu­kan­kaan ru­nois­sa heit­täy­dy­tään nuo­ren elä­män aal­lok­koon, sen iloi­hin ja ki­pui­hin, ko­et­te­le­muk­siin ja ar­jen su­loi­seen tur­vaan – kun on us­ko, jo­hon no­ja­ta ja rin­nal­la saat­ta­jia. Sy­viä tun­to­ja ke­ven­tää rai­kas huu­mo­ri: ”Kun­pa voi­sin aset­tua het­kek­si koi­ran turk­kiin. / Tun­tea sen läm­mön / kar­ku­mat­ko­jen tuok­sun / ja myl­lä­tyn kuk­ka­pen­kin ilon. Pai­jaa­via sor­mia riit­täi­si.”

Ome­na­pos­ki ja Nal­le Kar­hu­nen

Kah­dek­san­vuo­ti­as Nal­le Kar­hu­nen on kuu­si­vuo­ti­aan Nu­pun eli Ome­na­pos­ken vii­sas, kilt­ti ja hel­lä iso­ve­li. Jos­kus Nal­le käyt­täy­tyy kuin tal­viu­nil­taan he­rä­tet­ty hur­ja ja äk­ki­pi­kai­nen kar­hu. Sil­loin Nu­pun on pa­ras­ta läh­teä ulos tai lait­taa oman huo­neen ovi vi­sus­ti kiin­ni.

Ta­kai­sin Isän ko­tiin

Kir­joit­ta­jat eri puo­lil­ta maa­il­maa ker­to­vat sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut hei­dät val­ta­kun­taan­sa. Ker­to­muk­sia yh­dis­tää ko­ke­mus ko­tiin­pa­luus­ta, Raa­ma­tun mu­kai­sen us­kon löy­ty­mi­ses­tä ja us­ko­vais­ten vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta.

Ke­tun­po­jat ja Ja­gu­ar-mies