Raa­ma­tun­ker­to­muk­set hep­re­a­lais­ten, Joo­se­fin ja Noo­an elä­mäs­tä oli­vat läs­nä Ala­vu­den rau­ha­nyh­dis­tyk­sen syys­seu­rois­sa 27.–28. lo­ka­kuu­ta. Vaik­ka tal­ven en­sim­mäi­set pak­ka­set säi­käyt­ti­vät­kin seu­ra­vie­rai­ta, tun­nel­ma si­säl­lä oli läm­min.

Lau­an­tai-il­ta­na Jus­si Ren­to­la pu­hui hep­re­a­lais­kir­jeen 12. lu­vun poh­jal­ta.

– Sa­moin kuin hep­re­a­lai­set, niin myös me tänä päi­vä­nä saam­me asua ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen val­ta­kun­nas­sa.

Hep­re­a­lais­kir­jees­sä ke­ho­te­taan pa­ne­maan pois "kaik­ki mikä pai­naa ja syn­ti, joka niin hel­pos­ti kie­tou­tuu mei­hin" (Hepr. 12:1–2). Ren­to­la to­te­si, et­tä yk­sin­ker­tai­nen evan­ke­liu­mi ruok­kii ja Ju­ma­la on lu­van­nut pi­tää huo­len lap­sis­taan.

Joo­sef ar­mah­ti vel­ji­ään

Ta­ne­li Kal­li­o­kos­ki luki sun­nun­tain pu­heen­sa joh­dan­nok­si en­sim­mäi­ses­tä Moo­sek­sen kir­jas­ta teks­tin, jos­sa ker­ro­taan Joo­se­fin elä­mäs­tä (1. Moos. 50:15–21).

Joo­se­fin isä oli kuol­lut ja vel­jet pel­kä­si­vät Joo­se­fin kos­ta­van heil­le hei­dän pa­hat te­kon­sa. Vel­jek­set pyy­si­vät Joo­se­fil­ta an­teek­si. Kuul­les­saan hei­dän sa­nan­sa Joo­sef puh­ke­si it­kuun. Hän ei ha­lun­nut heil­le pa­haa vaan pu­hui vel­jil­leen lem­pe­äs­ti ja rau­hoit­te­le­vas­ti. "Te kyl­lä tar­koi­tit­te mi­nul­le pa­haa, mut­ta Ju­ma­la kään­si sen hy­väk­si", Joo­sef to­te­aa teks­tis­sä.

– Ko­et­te­le­muk­siin voi si­säl­tyä suu­ri Ju­ma­lan siu­naus. Joo­sef suo­rit­ti työn­sä hy­vin, ja Ju­ma­la siu­na­si sen. Van­ki­las­sa ol­les­saan Joo­sef oli on­nel­li­nen mies, sil­lä Ju­ma­la oli hä­nen kans­saan, Kal­li­o­kos­ki sa­noi.

Kuu­li­ai­nen Nooa

Seu­ra­pu­hees­saan Mar­ko Hy­tö­nen pu­hui Noo­as­ta (1. Moos. 6:9–22). Nooa ra­ken­si ark­ki­aan Ju­ma­lan suun­ni­tel­man mu­kai­ses­ti 120 vuot­ta ja saar­na­si pa­ran­nus­ta. Sil­ti Noo­an ar­kin sul­keu­tu­es­sa koko maa­il­ma­sa­ta löy­tyi vain kah­dek­san us­ko­vais­ta ih­mis­tä.

– Kun ai­ka koit­ti, Ju­ma­la sul­ki ar­kin oven. Nooa ja hä­nen per­he­kun­tan­sa pe­las­tui­vat ai­no­as­taan sik­si, et­tä he oli­vat Ju­ma­lal­le kuu­li­ai­sia. Ei Noo­a­kaan tain­nut ym­mär­tää kaik­kia neu­vo­ja ja sik­si hän an­toi Ju­ma­lal­le kun­ni­an ar­kin ra­ken­ta­mi­ses­ta.

Hy­tö­nen to­te­si, et­tä jär­jes­täm­me seu­ro­ja ja pi­däm­me esil­lä Raa­ma­tun sa­naa niin kau­an kuin on Ju­ma­lan ai­ka.

– Sa­moin kuin Noo­an ai­ka­na Ju­ma­la vie ker­ran pää­tök­seen tä­män maa­il­man. Sama Ju­ma­la, joka pe­las­ti Noo­an, voi vie­dä mei­dät­kin ker­ran pe­ril­le tai­vaan ko­tiin.

Teks­ti: Lii­sa Kel­lo­saa­ri

Kuva: Mik­ko Se­tä­lä