As­ta Jaak­ko­la

Kuu­sa­mo

Lä­hes 150 eri-ikäi­sen koil­lis­maa­lai­sen nai­sen koh­taa­mi­nen – tut­tu­jen ja tun­te­mat­to­mien – ilon ja su­run kyy­ne­leet, läm­pi­mät ha­lauk­set sekä uu­den op­pi­mi­nen voi­maan­nut­ti­vat ja vir­kis­ti­vät mies­ve­toi­sen keit­ti­ön an­ti­mis­ta pu­hu­mat­ta­kaan.

– Kuka tai mikä ta­pah­tu­ma saat­te­li si­nut tä­hän il­taan? ky­syi kir­jal­li­suus­te­ra­peut­ti Mir­ja Heik­ki­lä Kuu­sa­mon rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä per­jan­tai­na 10. mar­ras­kuu­ta. Kuu­sa­mon nai­set oli­vat kut­su­neet Koil­lis­maan rau­ha­nyh­dis­tys­ten nai­set yh­tei­seen si­sa­ril­taan.

Juk­ka Jaak­ko­lan pi­tä­män al­ku­har­tau­den jäl­keen il­ta aloi­tet­tiin pa­ri­mi­nuut­ti­sel­la kir­joi­tus­teh­tä­väl­lä ai­hees­ta Hy­vin­voin­tia kir­joit­ta­mal­la.

Ih­mi­nen ha­lu­aa tul­la näh­dyk­si

– Ih­mi­nen on ai­na ha­lun­nut ker­toa toi­sil­le ole­mas­sa­o­lo­aan, tul­la kuul­luk­si ja näh­dyk­si oma­na it­se­nään. Iden­ti­teet­ti, kä­si­tys omas­ta it­ses­tä, muo­dos­tuu näi­den kes­kus­te­lu­jen kaut­ta, Heik­ki­lä ku­va­si.

Hän ker­toi, mi­ten jo Hos­san vä­ri­kal­li­oil­la ki­vi­kau­ti­nen ih­mi­nen ha­lu­si ker­toa jo­tain ta­pah­tu­maa muil­le. Ta­ri­nat, sa­dut, ru­not ja elet­ty elä­mä ovat siir­ty­neet pu­hut­tui­na ja kuul­tui­na su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le.

Tun­tei­den sa­noit­ta­mi­nen aut­taa

Lu­en­noit­si­jan mu­kaan kir­joit­ta­mi­nen aut­taa löy­tä­mään sa­no­ja.

– Ikä­vän asi­an, pa­han olon sa­noit­ta­mi­nen hel­pot­taa, vä­hen­tää mie­len kuor­maa. Jopa Aris­to­te­les on mai­nin­nut, et­tä kun näet tai luet su­rul­lis­ta, et ole yk­sin tä­män ko­ke­muk­sen kans­sa; myös muil­le on ta­pah­tu­nut sa­mo­ja asi­oi­ta.

Heik­ki­lä to­te­si, mi­ten kir­joit­ta­mi­nen kä­sin aut­taa kes­kit­ty­mään ja miet­ti­mään asi­aa lop­puun.

– Kir­joit­ta­es­sa asi­at saa­vat ni­men ja nos­taa esiin tun­tei­ta. Mitä mi­nun paha olo tar­koit­taa, on­ko se su­rua, pel­koa, hä­pe­ää, vi­haa, in­hoa vai jo­tain muu­ta? Kun saat sel­vil­le oi­ke­an sa­nan, sii­hen tun­tee­seen voi pa­la­ta, teh­dä sil­le jo­tain.

Kir­joit­ta­mi­nen hoi­taa

– Kuka on kir­joit­ta­nut päi­vä­kir­jaa? ky­syi Heik­ki­lä.

Puo­let läs­nä­o­li­jois­ta nos­ti kä­ten­sä.

Lu­en­noit­si­ja ku­va­si, mi­ten päi­vä­kir­ja aut­taa, kun kir­joit­taa, mil­tä on tun­tu­nut.

– Se pur­kaa miel­tä. Ru­not ovat hoi­ta­via, kun kir­joi­tat mu­kaan tun­tei­ta. Runo pu­huu sy­dä­mes­tä sy­dä­meen.

Heik­ki­lä mai­nit­si, et­tä kir­jeet ys­tä­väl­le ovat hoi­ta­via.

– Voit kir­joit­taa kir­jeen myös kuol­leel­le, jos jo­kin asia on jää­nyt kes­ken – se hel­pot­taa. Kir­joi­ta kir­je myös eri-ikäi­sel­le it­sel­le­si: 10-, 20-, 50-, 70- tai 100-vuo­ti­aal­le!

Luon­nos­ta löy­tyy ver­taus­ku­via

Raa­ma­tus­sa eri­tyi­ses­ti psal­mit pu­hut­te­le­vat ih­mis­tä.

– Nii­den kie­li­ku­vat ais­ti­muk­sis­ta ja luon­nos­ta otet­tui­ne ver­taus­ku­vi­neen aut­ta­vat sa­mais­tu­maan teks­tiin. Luon­to on hyvä me­ta­fo­rien eli ver­taus­ku­vien läh­de, Heik­ki­lä hok­saut­ti.

Lo­puk­si Heik­ki­lä an­toi teh­tä­väk­si kir­joit­taa pa­pe­ril­le, mitä asi­oi­ta ko­toa läh­dön ti­lan­ne he­rät­ti. Se ker­rot­tiin vie­rus­ka­ve­ril­le, jol­loin pu­heen­so­ri­na täyt­ti sa­lin. Ei ol­lut kii­ret­tä ko­tiin.