Mai­ja Ki­vi­o­ja

Sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vä on vie­dä ilo­sa­no­maa Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta ja syn­tien an­teek­si an­ta­mi­ses­ta, pu­hu­ja ko­kee.

Usein teh­tä­väs­sä ko­kee ar­kuut­ta ja pel­ko­a­kin oman va­ja­vai­suu­den täh­den, mut­ta myös iloa, et­tä saa pu­hua sii­tä, mis­tä oma­kin sy­dän elää. Us­kos­ta, joka on oman elä­män kal­lein aar­re ja tur­va.

Näin ku­vai­lee sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vää kär­sä­mä­ki­nen Erk­ki Pel­to­nie­mi. Pel­to­nie­mi on ase­tet­tu pu­hu­jak­si vuon­na 2006. Hän muis­taa, et­tä pyyn­tö sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vään ta­pah­tui rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ur­ku­tal­koi­den lo­mas­sa.

– Pyyn­tö he­rät­ti mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia ja tun­tei­ta. Sel­vi­ä­mi­nen teh­tä­väs­sä pe­lot­ti, mut­ta sa­mal­la oli luot­ta­vai­nen mie­li sii­tä, et­tä Ju­ma­la voi aut­taa.

Tuki on tär­ke­ää

Pel­to­nie­mi on kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä vai­mo Mai­ja-Lee­na lu­pa­si tu­kea hän­tä teh­tä­väs­sä, vaik­ka ajan­käyt­tö suu­ren per­heen kes­kel­lä mie­ti­tyt­ti­kin. Pu­hu­jan teh­tä­viin sel­vi­ä­mi­nen 11 lap­sen kes­kel­tä ei ol­lut help­poa var­sin­kaan sil­loin, kun kaik­ki lap­set oli­vat vie­lä pie­niä. Pel­to­nie­men lap­set ovat kui­ten­kin ai­na suh­tau­tu­neet myön­tei­ses­ti sii­hen, et­tä isäl­lä on pu­hu­ja­vuo­ro­ja seu­rois­sa.

En­nen en­sim­mäis­tä pal­ve­lu­vuo­ro­aan Erk­ki Pel­to­nie­mi oli ky­sy­nyt van­hem­mal­ta pu­hu­ja­vel­jel­tä neu­voa, mitä voi­si pu­hua.

– Sain neu­von: ker­ro hy­viä tai­vaan ter­vei­siä. En­sim­mäi­nen saar­na­teks­ti­ni oli las­ten evan­ke­liu­mi: Mar­kuk­sen evan­ke­liu­min 10. luku, ja­keet 13–16, Pel­to­nie­mi muis­te­lee.

Var­sin­kin al­ku­vai­hees­sa Pel­to­nie­mi koki tär­ke­äk­si ver­tais­tu­en, jota hän sai sa­maan ai­kaan pu­hu­jan teh­tä­vään pyy­de­tyl­tä vel­jel­tä.

Ju­ma­la avaa sa­naa

Oman vuo­ron lä­hes­ty­es­sä Pel­to­nie­mel­lä nou­see usein ru­kous, et­tä so­pi­va teks­ti löy­tyi­si ja Ju­ma­la avai­si sitä.

– Il­man Ju­ma­lan apua teh­tä­vä on mah­do­ton. Oman ym­mär­ryk­sen kaut­ta ei­vät us­kon aar­teet avau­du. Usein oma us­ko vah­vis­tuu pu­hee­seen val­mis­tau­tu­es­sa Ju­ma­lan sa­nan ää­rel­lä.

Pel­to­nie­mi ko­kee tär­ke­äk­si lu­kea myös Raa­mat­tua se­lit­tä­viä kris­til­li­syy­den kir­jo­ja. Mart­ti Lut­he­rin kir­joi­tuk­set ovat Pel­to­nie­mel­le eri­tyi­sen rak­kai­ta.

– Ai­na ei kui­ten­kaan sana avau­du niin, et­tä oli­sin it­se sii­hen tyy­ty­väi­nen. Näin Ju­ma­la huo­leh­tii sii­tä, et­tä py­syn lap­sen pai­kal­la. Ju­ma­la pi­tää kun­ni­an it­sel­lään, Pel­to­nie­mi to­te­aa.

– On tur­val­lis­ta, kun seu­ra­kun­ta siu­naa evan­ke­liu­mil­la myös pu­hu­jaa, hän jat­kaa.

Oma Raa­mat­tu mu­ka­na

Sa­nan­pal­ve­li­joil­la voi ol­la omia ta­po­ja sii­nä, mi­ten seu­ra­pu­heen ai­ka­na ete­nee lu­ke­man­sa raa­ma­tun­koh­dan kä­sit­te­lys­sä.

– Minä se­li­tän usein Raa­mat­tua jae ja­keel­ta, se aut­taa py­sy­mään teks­tis­sä. Käy­tän myös mie­lel­lä­ni omaa Raa­mat­tu­a­ni, jo­hon voin teh­dä al­le­vii­vauk­sia ja mer­kin­tö­jä muis­tin tu­ke­mi­sek­si, Pel­to­nie­mi ker­too.

– Saar­na­vir­ren va­lit­sen usein sil­lä pe­rus­teel­la, et­tä se so­pi­si lu­et­ta­vaan Raa­ma­tun paik­kaan tai kir­kol­li­seen ai­hee­seen.

Saar­na­vir­res­tä so­vi­taan yleen­sä seu­rai­sän­nän kans­sa.

Muis­to­ja mo­nil­ta paik­ka­kun­nil­ta

Erk­ki Pel­to­nie­mel­le on jää­nyt rak­kaa­na pu­hu­ja­e­si­merk­ki­nä mie­leen hä­nen oma pap­pan­sa.

– Lap­suu­des­ta muis­tan, kun pap­pa­ni Ar­vi Hint­sa­la vie­rai­li ko­dis­sam­me. Hän pu­he­li meil­le myös seu­ra­mat­kois­taan. Hä­nen alt­tiu­ten­sa evan­ke­liu­min työs­sä on tul­lut usein mie­lee­ni.

Myös Pel­to­nie­mel­lä it­sel­lään on ko­ke­muk­sia ja muis­to­ja mo­nis­ta pu­hu­ja­mat­kois­ta eri paik­ka­kun­nil­le.

– Vuo­sia sit­ten eräs tut­tu si­sar tuli ter­veh­ti­mään mi­nua. Sa­mal­la hän sa­noi, et­tä si­nut­ko on va­lit­tu pu­hu­jak­si. Olin sil­lä het­kel­lä epä­var­ma omas­ta sel­viy­ty­mi­ses­tä­ni pian al­ka­vas­sa pal­ve­lu­vuo­ros­sa ja vas­ta­sin ajat­te­le­mat­to­mas­ti, et­tä sel­lai­sen vir­heen he ovat Kär­sä­mä­el­lä teh­neet. Ju­ma­la kui­ten­kin aut­toi, ja seu­ra­pu­heen jäl­keen tämä si­sar tuli vie­lä luok­se­ni ja to­te­si, et­tä ei ole Ju­ma­lal­le tul­lut vir­het­tä. Ne sa­nat loh­dut­ti­vat mi­nua.

Kes­kus­te­lu­ja us­kon asi­ois­ta

Var­sin­kin seu­ra­mat­koil­la eh­tii kes­kus­tel­la tois­ten pu­hu­ja­vel­jien kans­sa. Nämä kes­kus­te­lut Pel­to­nie­mi ko­kee roh­kai­se­vi­na, sa­moin lä­hei­sil­tä ja ys­tä­vil­tä saa­dun tuen.

– Olen ko­ke­nut myös läs­nä­o­le­van seu­ra­kun­nan tuen tär­ke­äk­si. Us­kon, et­tä he myös esi­ru­kouk­sin tu­ke­vat mi­nua teh­tä­väs­sä­ni. On iha­na näh­dä, kun seu­ra­kun­ta elää Ju­ma­lan sa­nas­ta.

Pel­to­nie­mi ker­too, et­tä hä­nel­lä on ol­lut pyy­det­ty­jä pu­hu­ja­vuo­ro­ja myös esi­mer­kik­si häis­sä, hau­ta­jai­sis­sa ja syn­ty­mä­päi­vä­juh­lis­sa. Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen elä­män kään­ne­koh­dis­sa tuo niin iloa kuin loh­tu­a­kin.

– Us­kon asi­ois­ta on tul­lut kes­kus­tel­tua mo­nen­lai­sis­ta taus­tois­ta ole­vien ih­mis­ten kans­sa. Usein nuo kes­kus­te­lut ovat ol­leet luot­ta­muk­sel­li­sia ja kah­den­kes­ki­siä.

”Teh­kää pa­ran­nus”

Juu­ri nyt Erk­ki Pel­to­nie­mel­lä nou­see eri­tyi­ses­ti mie­leen Raa­ma­tus­ta Jee­suk­sen sa­nat ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le; teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15).

– Nämä sa­nat kut­su­vat tä­nään­kin, Pel­to­nie­mi muis­tut­taa.