Tuomas Hänninen
Oslo
Kotiseuramainen tunnelma ja desibelirajat ylittävä laulu puhuttelivat.
Historian ensimmäiset Oslon syysseurat järjestettiin Rødtvetin kirkossa 31.8.–1.9. Seuroissa palvelivat Juha Hämäläinen, Pasi Pärkkä, Petri Lukka ja Tarmo Leppälä.
Miksi pieni 30 jäsenen Rauhanyhdistys päättää pitkään harkittuaan järjestää viikonlopun syysseurat Osloon ja kutsua seuravieraita myös Suomesta ja Ruotsista? Jokainen yhdistyksen jäsen tiesi, että viikonvaihde tulee olemaan kaikille työntäyteinen. Siksi, koska se oli Jumalan tahto.
Kaukana Oslossa toimiva pieni rauhanyhdistys tarvitsi rohkaisua. ”Kiitos, kun tulitte meidän seuroihin” kuultiin usean seurajärjestäjän sanovan. Heprealaiskirjeessä todetaan, kuinka meidän tuleekin rohkaista toisiamme: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan” (Hepr 10:25).
Rakkaudessa rikkaan Jumalan siunauksen kokivat kaikki; rohkaistuksi tulivat niin seuravieraat kuin järjestäjätkin.
Kirkkosali täyttyi
Rødtvetin kirkossa järjestetyt Oslon syysseurat olivat historian ensimmäiset. Tilaisuudessa ja erityisesti äskettäin sananpalvelijaksi asetetun nuoren miehen palvellessa tuntui kuin käsillä olisi jokin uuden alku. Suomesta ja Ruotsista tulleiden palvelemiseen osallistuttiin kuin yhtenä perheenä. Ehkä juuri siksi ilmapiiri ja tunnelma oli lämmin kuin kotiseuroissa.
Huomiota herätti myös se, kuinka työvuoroihin eri työpisteillä osallistuvat kaikki, niin lapset kuin aikuiset. Pienen rauhanyhdistyksen suuri työpanos edellytti kaikkien yhteistyötä. Seuravieraita otettiin vastaan sydämellisesti ja hiukan hämmentyneinä. Odotukset ylittyivät iloisesti, kun kirkon pihalle saapui aina uusia ja uusia vieraita. ”Jumalan terve, tekin olette lähteneet sieltä saakka”, kuultiin usean paikallisen suusta. Iloittiin kiireettömistä tapaamisista eri puolelta tulleiden kanssa. Kohtaamisille oli varattu ohjelmaan tietoisesti enemmän aikaa, ja seurapuheen alkaessa kirkkosali täyttyi kuulijoista.
Alkurukouksen ja avauksen jälkeen seurat alkoivat laulutuokiolla. Niitä laulettiin norjan, tuotsin ja suomen kielellä. Erityisesti toivelaulutuokioiden voimakas, välillä jopa desibelirajat ylittävä laulu avasi sydämen korvia ja altisti mielet Jumalan sanan kuulemiseen.
– Seuraviikonlopun siunauksen kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, totesi eräs kaukaa tullut seuravieras.
Sen tunsi sydämessään, ja se näkyi kasvoilta. Sellaista on Jumalan seurasiunaus – kun taivas koskettaa maata.
”Mikään ei ole muuttunut”
Sunnuntain päätösseuroissa Tarmo Leppälä luki saarnatekstiksi 1. Mooseksen kirjasta Jaakobin paini -tekstin. Katriina Bendiksen tulkkasi puheen norjan kielelle.
Alkoi mielenkiintoinen yhteinen matka Esaun ja Jaakobin lapsuuden kodista Mesopotamiaan ja takaisin Jabbok-virran kahlaamolle. Seurapuhe oli kuin raamattutunti Jumalan johdatuksesta Jaakobin monivaiheisessa elämässä. Teksti oli mielenkiintoinen, ja kun Pyhä Henki teki puhutun sanan eläväksi, sen opetus ravitsi syysseuroissa sanankuulossa olleet vielä vuosituhansien jälkeen.
Kauan sitten ja kaukana Jabbok-virralla Jaakobin painikumppanin julistama siunaus oli edelleen elävänä uskovaisten keskellä, ja sen alle saivat seuravieraat jäädä. Syysseurat oli hyvä päättää seuravieraan toteamukseen: ”Mikään ei ole muuttunut.”
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys