Sirk­ka Leh­to

SRK jul­kis­ti maa­nan­tai­na 27. lo­ka­kuu­ta vii­si uut­ta te­os­ta: tie­to­kir­jan Raa­ma­tus­ta, kak­si esi­kois­te­os­ta, jois­ta toi­nen on ker­to­mus­ko­ko­el­ma ja toi­nen ro­maa­ni, mu­siik­ki­ker­to­muk­sen ja jou­lu­lau­lu­ää­nit­teen. Myös uu­si Sii­o­nin Jou­lu on il­mes­ty­nyt, ja sen tee­ma­na on lu­paus. Te­os­ten te­ki­jät ha­lu­a­vat ta­voit­taa kai­ke­ni­käi­set lu­ki­jat ja kuun­te­li­jat.

SRK:n kus­tan­nus­pääl­lik­kö Ari-Pek­ka Pa­lo­la kiit­te­li jul­kis­ta­mis­pu­heen­vuo­ros­saan läm­pi­mäs­ti suur­ta te­ki­jä­jouk­koa: kir­joit­ta­jia, sä­vel­tä­jää, kus­tan­nus­toi­mit­ta­jia, koor­di­naat­to­rei­ta, ku­vit­ta­jia, tait­ta­jia, lau­la­jia ja sä­es­tä­jiä.

– Lä­hei­sil­lä on ol­lut mer­kit­tä­vä roo­li te­ki­jöi­den tu­ke­na ja työn mah­dol­lis­ta­ja­na, mis­tä kii­tos heil­le, li­sä­si Pa­lo­la.

Ydin­sa­no­ma­na on pe­las­tus

Mat­ka Kir­jo­jen kir­jaan on Rai­mo Ös­ter­ber­gin kir­joit­ta­ma ja ku­vit­ta­ma.

– Se on tie­to­kir­ja, joka kut­suu kai­ke­ni­käi­siä tut­ki­maan ja op­pi­maan sekä roh­kai­see hei­tä lu­ke­maan Raa­mat­tua, sa­noi Pa­lo­la.

Ös­ter­berg to­te­si, et­tä Pyhä Raa­mat­tu on 66 kir­jaa kä­sit­tä­vä kir­jas­to.

– Se on myös tyh­jen­ty­mä­tön aar­re­ark­ku, jon­ka ydin­sa­no­ma on sii­nä, mi­ten Ju­ma­la pe­las­taa syn­ti­sen ih­mi­sen sie­lun­vi­hol­li­sen val­las­ta.

Kir­jan tar­koi­tuk­se­na on an­taa ko­ko­nais­ku­va sii­tä, mil­lai­nen kir­ja Raa­mat­tu on, mikä sii­nä on tär­kein­tä ja mil­lai­sis­ta ker­to­muk­sis­ta Raa­mat­tu koos­tuu. Kir­ja so­pii kai­ke­ni­käi­sil­le.

– QR-koo­dien kaut­ta lu­ki­ja pää­see kuun­te­le­maan raa­ma­tun­ker­to­muk­sia ja kat­se­le­maan di­a­sar­jo­ja. Kir­jan lo­pus­ta löy­tyy myös raa­mat­tu­ai­hei­nen peli, vink­ka­si Ös­ter­berg.

Lä­hel­lä olos­ta kas­vaa toi­vo

Ma­ti­as Mu­ho­lan esi­kois­te­os, ker­to­mus­ko­ko­el­ma Lä­hel­lä­si, on re­a­lis­ti­nen ja kau­nis­te­le­ma­ton teos, jon­ka te­ki­jä toi­voo tar­jo­a­van kes­kus­te­lui­hin sy­tyk­kei­tä.

– Ker­to­mus­ten pää­hen­ki­löt et­si­vät ar­jen sä­hel­lys­ten, ky­sy­mys­ten, ilo­jen ja ki­pu­jen kes­kel­lä luot­ta­mus­ta Ju­ma­laan sekä yh­teis­tä suun­taa avi­o­pa­ri­na ja kas­vat­ta­ja­na, to­te­si Pa­lo­la.

Kir­jan tee­ma nou­si Mu­ho­loi­den häi­hin kir­joi­te­tus­ta, ny­kyi­ses­tä Sii­o­nin lau­lus­ta (332): "Toi­si­am­me lä­hel­lä kas­vaa toi­vo vä­ke­vä, lä­hel­lä myös Ju­ma­laam­me kai­ken on­nen löy­tää saam­me."

– Ha­lu­sin ta­voit­taa pie­nen lap­sen äi­din tai isän ja sa­noa, et­tet ole yk­sin aja­tuk­se­si kans­sa. Jos yk­si­kin lu­ki­ja saa roh­kai­sua ava­ta kes­kus­te­lu puo­li­son, ys­tä­vän tai lap­sen kans­sa tai saa roh­kai­sua us­kon tiel­lä, tämä kir­ja kan­nat­ti teh­dä, sa­noi kir­joit­ta­ja.

Mu­ho­la ava­si kir­joi­tusp­ro­ses­si­aan, et­tei se ol­lut pelk­kää fii­lis­te­lyä, vaan vaa­ti raa­kaa työ­tä – is­tu­mis­ta ja kir­joit­ta­mis­ta.

– Joi­den­kin kir­joi­tus­ten koh­dal­la hy­mäh­te­lin ää­neen, tois­ten koh­dal­la sil­mät kos­tui­vat. Jot­kut kir­joi­tuk­set syn­tyi­vät mel­kein yh­del­tä is­tu­mal­ta, tois­ten kans­sa pai­nit­tiin enem­män.

Yk­sin ei tar­vit­se jää­dä

Toi­nen tä­män syk­syn esi­kois­te­os, An­na Kar­ju­lan ro­maa­ni Mel­ko ta­val­li­nen Ruut, ker­too en­sim­mäi­ses­tä opis­ke­lu­vuo­des­ta uu­del­la paik­ka­kun­nal­la. Pää­hen­ki­lö on per­heen­sä ai­noa lap­si, jo­ten kir­ja tar­jo­aa uu­den­lais­ta nä­kö­kul­maa SRK:n jul­kai­su­jen jou­kos­sa.

– Kir­joit­ta­ja ku­vaa tai­ta­vas­ti it­se­näis­ty­mi­seen liit­ty­viä ko­ke­muk­sia ja tun­tei­ta sekä jak­sa­mi­sen ra­jal­li­suut­ta. Lem­peä it­sei­ro­nia tuo teks­tiin oman maus­teen­sa. Herk­kä Ruut ko­kee vuo­den ai­ka­na suu­ria tun­ne­myl­ler­ryk­siä ja op­pii nii­den kes­kel­lä, et­tä par­ves­sa on hel­pom­pi len­tää, to­te­si Pa­lo­la.

– Eh­kä ali­ta­jun­ta oli teh­nyt työ­tään, kos­ka kir­joit­ta­mi­nen tun­tui teks­tin tu­los­ta­mi­sel­ta. Oli kii­tol­li­nen olo, kun sa­no­ja an­net­tiin, to­te­si kir­joit­ta­ja An­na Kar­ju­la.

Kar­ju­la oli miet­ti­nyt, mikä voi­si ol­la loh­dul­lis­ta ja roh­kai­se­vaa lu­et­ta­vaa, mut­ta myös sel­lais­ta, jois­ta ei kau­he­as­ti pu­hu­ta, mut­ta kai­vat­tai­siin kes­kus­te­lua.

– En­nen kaik­kea ha­lu­sin sa­noa, et­tä jo­kai­sel­le löy­tyy oma paik­ka juu­ri sel­lai­se­na kuin on.

Lau­lut laa­jen­ta­vat teks­tiä

Art­tu Har­ti­kai­sen kir­joit­ta­ma ja Jo­han­nes Meh­tä­län ku­vit­ta­ma mu­siik­ki­ker­to­mus Aa­ta­mis­ta ja Ee­vas­ta on jat­koa vii­me vuon­na käyn­nis­ty­neel­le mu­siik­ki­ker­to­mus­ten sar­jal­le. Te­ok­ses­sa on An­na-So­fia Har­ti­kai­sen sä­vel­tä­mät lau­lut.

– Lau­lut laa­jen­ta­vat teks­tin sa­no­maa lap­sen­ta­jui­sel­la ta­val­la ja vie­vät ker­to­mus­ta eteen­päin. Kir­ja on tar­koi­tet­tu juu­ri lu­ke­maan op­pi­neil­le, ja sik­si sen teks­ti on ko­ko­naan ta­vu­tet­tu, Pa­lo­la to­te­si.

Mu­siik­ki­ker­to­mus ei syn­ny het­kes­sä. Kun ker­to­mus on Kuu­les­sa, Art­tu Har­ti­kai­sen mu­kaan on ku­lu­nut puo­li­tois­ta vuot­ta en­sim­mäi­sis­tä kir­joi­tus­het­kis­tä.

– Aluk­si Raa­ma­tun ker­to­muk­sis­ta otet­tu ai­he kir­joi­te­taan kä­si­kir­joi­tuk­sek­si. Sen jäl­keen et­si­tään pai­kat ru­noil­le, joi­ta työs­te­tään ja is­tu­te­taan täy­den­tä­mään teks­tiä. Tä­män jäl­keen kä­si­kir­joi­tus käy muok­kaus­kier­rok­sel­la lu­ku­ryh­mäs­sä ja vie­lä hy­väk­syt­tä­vä­nä toi­mi­tus­neu­vos­tos­sa.

Sen jäl­keen kir­jan al­kaa ku­vi­tus­työ ja lau­lu­jen sä­vel­lys­työ. Kun sä­vel­lyk­set ovat val­mii­ta, nuo­tit tar­kis­te­taan mu­siik­ki­työ­ryh­mäs­sä ja ja­e­taan sen jäl­keen muu­si­koil­le har­joi­tel­ta­vik­si.

– Sit­ten ve­de­tään yh­teis­har­joi­tuk­set ja pääs­tään nau­hoit­ta­maan. Lu­ki­ja nau­hoit­taa oman osuu­ten­sa ja lo­puk­si tuot­ta­ja ka­saa val­miis­ta ai­neis­tos­ta ker­to­muk­sen, ker­too Har­ti­kai­nen.

Hän vink­kaa, et­tä Kuu­les­sa ole­va ker­to­mus voi ol­la il­ta­het­ki tai aa­mun rau­hoit­tu­mi­nen myös ai­kui­sel­le.

– Kir­jaan voi­kin sit­ten tart­tua sen jäl­keen ja lau­laa lau­lut vaik­ka kan­nes­ta kan­teen.

Ää­ni­te tuo jou­lun ydin­sa­no­maa

Uu­si jou­lu­lau­lu­ää­ni­te Oi Jee­su­nen si­säl­tää kan­sain­vä­li­siä mut­ta sil­ti tut­tu­ja jou­lu­lau­lu­ja pää­o­sin du­et­to­na ja soo­lo­na lau­let­tui­na. Muu­ta­mis­sa lau­luis­sa ää­nes­sä on seit­sen­hen­ki­nen nuor­ten ai­kuis­ten lau­lu­yh­tye. Lau­lua sä­es­te­tään uruil­la, viu­lul­la, alt­to­viu­lul­la, sel­lol­la ja ki­ta­ral­la. Li­säk­si mu­ka­na on myös so­vi­tuk­sia pel­käl­le jou­sik­var­te­til­le.

Ää­nit­teen koor­di­naat­to­rei­na ovat toi­mi­neet Ee­va Ho­lap­pa ja Ol­li-Jaak­ko Miet­tu­nen.

– Yk­sin­ker­tai­set me­lo­di­at ja har­mo­ni­at tuo­vat esil­le jou­lun kir­kas­ta ja puh­das­ta ydin­sa­no­maa maa­il­man Va­pah­ta­jas­ta, to­te­si Pa­lo­la.

Ee­va Ho­lap­pa ker­toi, et­tä aja­tuk­se­na oli koo­ta levy, jos­sa on vuo­si­sa­to­ja van­ho­ja vir­siä ja jou­lu­lau­lu­ja. Hän ku­va­si, et­tä luo­va pro­ses­si vaa­ti pal­jon työ­tä ja ar­ki­sia het­kiä.

– Toi­von, et­tä jou­lun ilo­sa­no­ma vä­lit­tyy kuu­li­jal­le mu­si­soin­nis­sa ja in­nos­taa yh­ty­mään lau­luun: ”Sii­hen yh­tyä nyt saa kaik­ki tai­vas, kaik­ki maa."

Ho­lap­pa sa­noi, et­tä van­ho­jen jou­lu­lau­lu­jen soit­ta­mi­nen, kuun­te­le­mi­nen ja lau­la­mi­nen ovat yh­dis­tä­viä su­ku­pol­vi­ko­ke­muk­sia. Ne yh­dis­tä­vät myös eri kan­so­ja ja kult­tuu­re­ja.

– Usein olen ha­vain­nut, et­tä jou­lu­lau­lu voi ol­la elä­män mat­kal­la se vii­mei­nen, jol­la ta­voi­tan muis­ti­sai­raan tai sai­raan lä­hei­sen, avaa kant­to­ri­na työs­ken­te­le­vä Ho­lap­pa jou­lu­lau­lu­jen mer­ki­tys­tä.