JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

”Oi katsohan lintua oksalla puun”

30.1.2021 6.15

Juttua muokattu:

2.1. 21:01
2025010221010720210130061500

Kun aloi­tin kir­joit­ta­maan tätä teks­tiä, ul­ko­na oli har­maa­ta. Vuo­den pi­mein ai­ka on kui­ten­kin jo ohit­se ja au­rin­ko vä­rit­tää tai­vaan­ran­taa päi­vien pi­den­ty­es­sä. Va­loi­sa ai­ka vuo­ro­kau­des­sa li­sään­tyy koko ajan. Toi­sen­lais­ta ajan har­maut­ta tuo tämä poik­keuk­sel­li­nen ai­ka, joka tun­tuu uu­vut­ta­val­ta mo­ni­ne ra­joi­tuk­si­neen.

Poh­ties­sa­ni elä­mää täs­sä ajas­sa mu­kaan mah­tuu sekä toi­veik­kuut­ta et­tä pel­ko­ja. Elä­män­pii­rin ra­joit­tu­mi­nen on tuo­nut eteem­me mo­nen­lais­ta huol­ta ja epä­var­muut­ta tu­le­vas­ta. Myön­tei­set uu­ti­set poik­keu­sa­jan päät­ty­mi­ses­tä luo­vat kui­ten­kin us­koa sii­hen, et­tä elä­mä pa­laa jos­kus uo­miin­sa. Olem­me ope­tel­leet elä­mään yh­teis­kun­nan ra­joi­tus­toi­mien mu­kaan. Se on py­säyt­tä­nyt mei­dät elä­män pe­ru­sa­si­oi­den ää­rel­le.

Kä­sil­lä ole­va krii­si on pan­nut miet­ti­mään elä­män ra­jal­li­suut­ta. Myös hy­vin­voin­tiin liit­ty­vis­tä te­ki­jöis­tä on tul­lut tär­keä osa elä­mää. Eri­tyi­ses­ti yh­des­sä per­heen kans­sa vie­tet­ty ai­ka on nous­sut tä­män kai­ken kes­kel­lä uu­teen ar­voon­sa.

Ar­jen ryt­mi on saat­ta­nut ai­kai­sem­min mo­nes­sa per­hees­sä ol­la niin kii­reis­tä, et­tei py­säh­ty­mi­sen het­kiä ole vä­lil­lä tah­to­nut löy­tyä kai­ken vi­ri­ke­tul­van kes­kel­lä. Olem­me nyt pa­kos­ta­kin jou­tu­neet opet­te­le­maan kii­reet­tö­myyt­tä ja py­säh­ty­mis­tä ja löy­tä­mään omas­ta lä­hiym­pä­ris­tös­tä te­ke­mis­tä ja ajan­ku­lua.

Jat­ku­es­saan jo lä­hes vuo­den tämä pan­de­mi­an ai­ka al­kaa tun­tua ras­kaal­ta. Olen it­se saa­nut loh­tua sii­tä aja­tuk­ses­ta, et­tä saan ol­la Tai­vaan Isä huo­len­pi­don al­la. Mi­nun ei tar­vit­se koh­tuut­to­mas­ti pe­lä­tä, mi­ten sel­vi­än täs­tä ajas­ta. Sii­hen liit­ty­en mie­lee­ni tu­lee lau­lun sa­nat: ”Oi kat­so­han lin­tua ok­sal­la puun, se lau­laa niin kau­niis­ti ai­na. Se kor­keim­man kii­tok­seen au­kai­see suun, sen miel­tä ei huo­let ne pai­na. Se lau­la­en Luo­jaan­sa kiit­tää.”

Vii­me vii­kon­lop­pu­na sain muis­tu­tuk­sen sii­tä, mi­ten lap­si in­nos­tuu ja iloit­see asi­ois­ta, joi­hin ei it­sel­lä tule ai­na kiin­ni­tet­tyä huo­mi­o­ta sa­mal­la ta­val­la. Kun olin aa­mi­ai­sel­la pian kak­si­vuo­ti­aan hoi­to­lap­sem­me kans­sa ja ava­sin sä­le­ver­hot, hän hih­kai­si: ”valo tuli meil­le!”

Voi sitä iloa, mikä lois­ti hä­nen sil­mis­tään. Sil­lä het­kel­lä hän py­säyt­ti mei­dät ai­kui­set tuo­hon ta­val­li­sen tun­tui­seen asi­aan. Me em­me ai­na näe ym­pä­ril­läm­me nii­tä pie­niä asi­oi­ta, joi­hin lap­si py­säh­tyy.

Tuo ilon vä­rit­tä­mä hih­kai­su vei mi­nun aja­tuk­se­ni myö­hem­min omil­le lap­suu­den po­luil­le, jois­sa au­rin­ko läm­mit­ti ihoa ja ym­pä­ril­lä oli ko­ko­nai­nen maa­il­ma. Löy­sin it­se­ni huo­let­to­ma­na pal­lo­me­kos­sa leik­kien kes­kel­tä, ei­kä mi­kään pai­na­nut miel­tä.

Ajan ku­lu­es­sa me it­se ku­kin huo­maam­me, et­tä lap­suu­den huo­let­to­muus liu­ke­nee vä­hi­tel­len pois ja eteen tu­lee huo­lia, jot­ka sä­le­ver­hon ta­voin voi­vat su­men­taa va­lon. Sik­si ai­kui­sen­kin on lupa lap­sen ta­voin in­nos­tua ja iloi­ta pie­nis­tä asi­ois­ta, sil­lä ne ovat yk­si hy­vin­voin­nin kul­ma­ki­vis­tä. In­nos­tu­nei­suus ja ilo tart­tu­vat myös ym­pä­ril­lä ole­viin ja nos­ta­vat vi­reys­ti­laa. Ajan­koh­taan liit­ty­en mei­dän kaik­kien on hyvä kään­tää kat­se tu­le­vaan ja luot­taa sii­hen, et­tä täs­tä­kin sel­vi­tään, niin kuin ih­mi­set ovat sel­vin­neet ai­ko­jen ku­lu­es­sa mo­nis­ta muis­ta­kin ko­et­te­le­muk­sis­ta.

VaulaEskeli
Katson elämää naisen, vaimon, sekä tukiperhe- ja sijaisvanhemman näkökulmasta. Olen saanut kokea vanhemmuuden onnenhetkiä avatessamme kotimme perhehoitoa tarvitseville lapsille. Olen syntyisin keskipohjalaisesta pienviljelijäperheestä. Asuin pitkään pääkaupunkiseudulla tehden työtä hoitoalalla. Nyt kotini ikkunoista avautuu pohjanmaalainen maisema. Pidän runoista ja seuraan vuodenaikojen vaihtelua. Rakastan puutarhanhoitoa. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen vaula.eskeli@gmail.com