JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

​Vir­kis­täy­ty­mäs­sä

18.11.2014 6.34

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420141118063400

Olin erää­nä syk­syn vii­kon­lop­pu­na rau­ha­nyh­dis­tyk­sen jär­jes­tä­mäs­sä jo pe­rin­teek­si muo­dos­tu­nees­sa nais­ten vir­kis­täy­ty­mis­vii­kon­lo­pus­sa. En­sin mie­tin, eh­din­kö läh­teä, mut­ta sit­ten ajat­te­lin, et­tei mei­dän huus­hol­li kaa­du sii­hen, et­tä olen yh­den vii­kon­lo­pun pois­sa. Pää­tin, et­tä me­nen ja olen siel­lä alus­ta lop­puun as­ti – otan it­sel­le­ni ai­kaa.

Kun per­jan­tai-il­ta­na tu­lin vä­sy­nee­nä ja nuh­jaan­tu­nee­na työ­vii­kon jäl­keen seu­ra­kun­tam­me lei­ri­kes­kuk­seen, tun­tui kuin oli­sin ko­tiin tul­lut! Tut­tu­ja, mu­ka­via nai­sia oli vas­tas­sa. Vii­kon­lo­pun ide­a­na oli, et­tä jo­kai­nen sai­si vir­kis­täy­tyä omal­la ta­val­laan. Tar­jol­la oli oh­jel­maa ja hy­vää ruo­kaa. Jo­kai­nen sai va­paas­ti va­li­ta osal­lis­tui­ko vai ei. Meil­lä oli mai­nio kok­ki, jol­la oli tyt­tä­riä apu­naan. Oli nau­tin­to saa­da is­tua val­mii­seen pöy­tään syö­mään her­kul­lis­ta ruo­kaa!

Ilo­nam­me oli myös muu­ta­mia vau­vo­ja ja hie­man isom­pia lap­sia. Seu­ra­sin var­sin­kin pien­tä mie­he­nal­kua, joka on omas­sa elä­mäs­sään toi­sel­la vuo­del­la. Hän naut­ti sel­väs­ti, kun oli ti­laa liik­kua, tut­kia paik­ko­ja ja kul­jet­taa vaik­ka­pa lat­ti­a­har­jaa. Ja vä­liin hän kävi oman äi­tin­sä luo­na var­mis­ta­mas­sa – mi­nun äi­ti!

Teim­me po­ru­kal­la sau­va­kä­ve­lyn syk­syi­seen met­sään, mut­ta kun­to­pii­riin en osal­lis­tu­nut. Hain it­sel­le­ni rau­haa me­ren ran­nas­ta. Kuun­te­lin aal­to­jen tau­ko­a­ma­ton­ta ran­taan vyö­ry­mis­tä. Seu­ra­sin viit­tä jout­sen­ta, jot­ka tank­ka­si­vat it­se­ään en­nen pit­kää muut­to­mat­kaa. Ihai­lin al­ka­vaa rus­kaa. Nau­tin hal­ko­jen kär­rää­mi­ses­tä ran­ta­sau­nal­le, tu­len sy­tyt­tä­mi­ses­tä kiu­kaa­seen. Sit­ten oli­kin mu­ka­va pa­la­ta tois­ten luo.

Lau­an­tai-il­ta­na saim­me vie­raak­sem­me van­hem­man nai­sen, joka piti pu­heen­vuo­ron nais­ten kes­ki­näi­ses­tä kans­sa­käy­mi­ses­tä. Pu­huim­me äi­din ja lap­sen suh­tees­ta, nai­se­na jak­sa­mi­ses­ta, lä­heis­suh­teis­ta ja myös me­di­a­ko­hus­ta, joka on kos­ket­ta­nut myös mei­tä. Kun kuun­te­lin pu­heen­vuo­ron pi­tä­jää, mie­lee­ni tu­li­vat Raa­ma­tun ai­ka­na elä­neet van­hat vii­saat nai­set. Eri­tyi­se­nä lah­ja­na koin sen, et­tä mei­tä oli ko­koon­tu­mi­ses­sam­me mu­ka­na mo­ne­ni­käi­siä ja eri elä­män­ti­lan­teis­sa ole­via nai­sia. Us­kon, et­tä saim­me toi­sil­tam­me hy­viä eväi­tä ar­ki­päi­vääm­me.

Lo­puk­si nä­kyi konk­reet­ti­ses­ti se suu­ri nai­se­ner­gia mikä meis­sä on, pai­kat oli­vat het­kes­sä sii­vot­tu. Vir­kis­täy­ty­nee­nä, hy­mys­sä suin, läh­dim­me ko­tiin. Koin, et­tä Ju­ma­la oli siu­nan­nut yh­des­sä­o­lom­me.

JohannaKoivisto
Olen ison perheen äiti, minulla on rakas mies, yhdeksän valmiina saatua lasta ja kolme itse synnytettyä. Minulla on myös kuusi lastenlasta. Työskentelen terveydenhuollon opettajana. Rakastan suomalaista metsää ja tuntureita, opettelen lintuja, rentoudun mökillä, haaveilen puutarhasta. Kaksi koiraamme vievät minut sauvakävelylle, ja pilates haastaa minua jatkuvasti. Elämä on mielenkiintoista selviytymistä, jossa ilo ja suru ovat väliin rinnakkain, väliin sisäkkäin.
22.9.2020

Her­ra, kuu­le ru­kouk­se­ni, vas­taa mi­nul­le, minä olen köy­hä ja avu­ton. Ps. 86:1

Viikon kysymys