JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Us­kon­puh­dis­tuk­sen pe­rin­tö

Artikkelit
28.10.2017 6.39

Re­for­maa­ti­on pe­rin­tö on kirk­kom­me saa­ma kul­ta­mi­ta­li. Mi­ta­lin toi­nen puo­li lois­taa meil­le us­kon­puh­dis­tuk­sen hen­ges­sä to­teu­te­tus­sa uu­des­sa vir­si­kir­jas­sa (1986), kirk­ko­raa­ma­tus­sa (1992), ka­te­kis­muk­ses­sa (1999) sekä ju­ma­lan­pal­ve­lu­suu­dis­tuk­sen kir­jois­sa (1999/2000). Mi­ta­lin toi­nen puo­li on him­me­äm­pi ja ajan pa­ti­noi­ma. Se nä­kyy muun mu­as­sa suh­tau­tu­mi­ses­sam­me Raa­ma­tun ar­vo­val­taan ja kah­den re­gi­men­tin op­piin. Kat­sel­kaam­me aluk­si mi­ta­lim­me kirk­kaam­paa puol­ta.

Lut­her ja sak­sa­lai­nen Raa­mat­tu

Suo­mes­sa on ri­kas Raa­ma­tun kään­tä­mi­sen pe­rin­ne, joka juon­taa juu­ren­sa Mart­ti Lut­he­ris­ta ja hä­nen op­pi­laas­taan Mi­ka­el Ag­ri­co­las­ta. Lut­he­rin pe­rin­tö vai­kut­taa vie­lä uu­sim­mas­sa kirk­ko­raa­ma­tus­sa (1992) ta­val­la, joka on jää­nyt lii­an vä­häl­le huo­mi­ol­le.

Raa­ma­tus­ta oli osia sak­sak­si jo en­nen Lut­he­ria, mut­ta hän aloit­ti koko Raa­ma­tun kään­tä­mi­sen kan­san­kie­lel­le. Hä­nen ta­voit­tee­naan oli kään­nös, jota ta­val­li­nen lu­ku­tai­toi­nen sak­sa­lai­nen ky­ke­ni­si lu­ke­maan ja ym­mär­tä­mään. Kan­san­kie­li­sen Raa­ma­tun tar­ve seu­ra­si Lut­he­rin omak­su­mas­ta pe­ri­aat­tees­ta, et­tä Raa­mat­tu on us­ko­ne­lä­män kor­kein auk­to­ri­teet­ti. Pe­rus­ta­na oli Sak­sin vaa­li­ruh­ti­nas­kun­nan vir­ka­kie­li, jota hän ri­kas­tut­ti kan­san mur­teil­la.

Lut­her laa­ti en­sin sa­na­tar­kan kään­nök­sen, joka nou­dat­ti al­ku­kiel­ten lau­se­ra­ken­net­ta ja sa­no­jen jär­jes­tys­tä. Sit­ten hän poh­ti jo­kais­ta sa­naa erik­seen ja et­si nii­tä mer­kit­se­viä sa­non­to­ja äi­din­kie­les­tään. Hän va­lit­si kään­nös­vas­ti­neik­si ne, jot­ka par­hai­ten vas­ta­si­vat al­ku­kie­len sa­nan pe­rus­mer­ki­tys­tä ja so­pi­vat sak­san­kie­li­sen lau­seen ryt­miin ja soin­tuun. Täs­tä hän siir­tyi va­paa­seen eli se­lit­tä­vään kään­nök­seen esit­tääk­seen teks­tin al­ku­pe­räi­sen aja­tuk­sen sak­sa­lai­sen ajat­te­lu­ta­van mu­kai­ses­ti. Lo­puk­si hä­nen oli su­la­tet­ta­va yh­teen sa­na­tark­ka ja se­lit­tä­vä kään­nös.

Lut­he­ril­le kään­tä­mi­sen tär­kein teh­tä­vä oli al­ku­teks­tin mer­ki­tyk­sen ja aja­tus­ten siir­tä­mi­nen koh­de­kie­leen. Ym­mär­ret­tä­vyy­den ta­voit­ta­mi­sek­si hän tur­vau­tui va­paa­seen eli se­lit­tä­vään kään­nök­seen. Näin Lut­her me­net­te­li muun mu­as­sa tuo­dak­seen mah­dol­li­sim­man sel­väs­ti esil­le Paa­va­lin van­hurs­kaut­ta­mi­so­pin pää­koh­dan Roo­ma­lais­kir­jees­sä (Room. 3:28). Al­ku­teks­tin sa­na­tar­kan ”van­hurs­kau­te­taan us­kos­ta” Lut­her kään­si ”van­hurs­kau­te­taan yk­sin us­kos­ta”. Hän siis li­sä­si kään­nök­seen sa­nan ”yk­sin”. Näin syn­tyi us­kon­puh­dis­tuk­sen si­säl­löl­li­nen pää­pe­ri­aa­te ”Yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den” (sola fide, sola gra­tia, prop­ter Chris­tum).

Lut­her sai kään­nök­sis­tään kri­tiik­kiä. Hän puo­lus­tau­tui väit­tä­mäl­lä, et­tä hän ei kään­tä­nyt sa­no­ja sana sa­nal­ta vaan aja­tuk­sia. Li­sät­ty sana ”yk­sin” tar­vit­tiin Lut­he­rin mie­les­tä il­mai­se­maan al­ku­kie­len voi­maa eli dy­na­miik­kaa.

Kirk­ko­raa­mat­tu 1992

Raa­ma­tun­tut­ki­muk­ses­sa, kään­nös­tek­nii­kas­sa ja suo­men kie­les­sä ta­pah­tu­neen ke­hi­tyk­sen joh­dos­ta kir­kol­lis­ko­kouk­sel­le jä­tet­tiin vuon­na 1968 aloi­te uu­den vi­ral­li­sen raa­ma­tun­kään­nök­sen val­mis­ta­mi­sek­si.

Suo­men rik­kaas­sa raa­ma­tun­kään­nös­pe­rin­tees­sä oli ti­lan­ne, et­tä kaik­ki ole­mas­sa ole­vat kään­nök­set oli teh­ty sa­na­tar­kan ja muo­dol­li­sen vas­taa­vuu­den pe­ri­aat­teel­la. Täs­tä on ol­lut seu­rauk­se­na raa­mat­tu­kie­len lau­se­o­pil­li­nen ra­ken­ne, joka ei nou­da­ta suo­men kie­len lau­se­ra­ken­net­ta ja sen ta­ka­na ole­vaa suo­ma­lai­sen ajat­te­le­mi­sen ja asi­an esit­tä­mi­sen ta­paa. Myös sak­san kie­len vai­ku­tus tun­tuu kään­nös­ten suo­men kie­les­sä. Li­säk­si ai­kai­sem­pien kään­nös­ten kie­li oli sa­nas­tol­li­ses­ti van­hen­tu­nut, sa­no­ja oli pois­tu­nut käy­tös­tä ja mo­nien sa­no­jen mer­ki­tys muut­tu­nut.

Kir­kol­lis­ko­kous oh­jeis­ti raa­ma­tun­kään­nös­ko­mi­te­aa kan­sain­vä­li­ses­sä kään­nös­tie­tees­sä omak­sut­tu­jen kään­nös­pe­ri­aat­tei­den mu­kai­ses­ti. Kään­nök­ses­sä tuli ot­taa huo­mi­oon suo­men kie­len eri­tys­luon­ne ja ta­voi­tel­la sel­ke­ää, luon­te­vaa ja ym­mär­ret­tä­vää suo­men yleis­kiel­tä.

En­si­si­jai­sek­si ta­voit­teek­si tuli pe­rin­tei­sen sa­na­tar­kan vas­taa­vuu­den si­jas­ta si­säl­löl­li­nen vas­taa­vuus si­ten, et­tä kään­nös vä­lit­täi­si mah­dol­li­sim­man ai­to­na al­ku­teks­tin sa­no­man. Tämä ”dy­naa­mi­nen ek­vi­va­lens­si” ta­voit­te­lee sitä, et­tä kään­nös­teks­ti oli­si vas­taa­vuu­del­taan (ek­vi­va­lens­si) ja vai­ku­tuk­sel­taan (dy­na­miik­ka) al­ku­teks­tin ver­tai­nen. Tämä mo­der­ni­na pi­det­ty kään­nös­me­ne­tel­mä as­tui ku­ta­kuin­kin Lut­he­rin ja­lan­jäl­kiin. Näin us­kon­puh­dis­tuk­sen pe­rin­tö elää Raa­ma­tun kään­nök­ses­säm­me.

Raa­ma­tun auk­to­ri­teet­ti

Kirk­kom­me tun­nus­tau­tuu kirk­ko­lain 1. py­kä­läs­sä us­kon­puh­dis­tuk­sen pää­pe­ri­aat­tee­seen Raa­ma­tus­ta kris­til­li­sen us­kon oh­jaa­va­na oh­jee­na. Raa­ma­tun auk­to­ri­teet­ti on kir­kol­lem­me sel­vä pe­ri­aa­te us­kon­puh­dis­tuk­sen pe­rin­tö­nä. Sen nou­dat­ta­mi­nen on kui­ten­kin osoit­tau­tu­nut on­gel­mal­li­sek­si vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä. Näin on ta­pah­tu­nut eri­tyi­ses­ti kes­kus­te­luis­sa pap­pis­vi­ran avaa­mi­ses­ta nai­sil­le sekä su­ku­puo­li­neut­raa­lis­ta avi­o­lii­tos­ta.

Kirk­kom­me tun­nus­tus­kir­jat oh­jaa­vat Raa­ma­tun oh­jeel­li­suu­teen, nel­jä pää­koh­taa:

1. Raa­mat­tua on se­li­tet­tä­vä Raa­ma­tul­la. Raa­mat­tu se­lit­tää it­se it­se­än­sä (Scrip­tu­ra sui ip­sius in­terp­res). Epä­sel­vä koh­ta on se­li­tet­tä­vä sel­vem­mäl­lä koh­dal­la.

2. Ei tule opet­taa vas­toin sel­vää Ju­ma­lan sa­naa (non sup­ra et cont­ra Scrip­tu­ram). Esi­merk­ki­nä pap­pien se­li­baat­ti (Apo­lo­gia XXIII, 63).

3. Opil­li­sen asi­an tu­lee pe­rus­tua sel­vään Ju­ma­lan sa­naan. Kir­kon op­pia ei tule ra­ken­taa sen va­raan, mis­tä ei ole Ju­ma­lan sa­nan il­moi­tus­ta (si­len­tium Scrip­tu­rae). Esi­merk­ki­nä munk­ki­lu­pauk­set (Apo­lo­gia XXVII, 29).

4. Ei tule mie­li­val­tai­ses­ti ohi teks­tiyh­tey­den yh­dis­tel­lä toi­siin­sa yh­teen kuu­lu­mat­to­mia Raa­ma­tun lau­sei­ta ja luo­da si­ten mie­li­val­tai­sia har­ha­op­pe­ja (esi­mer­kik­si ope­tuk­ses­sa ri­pis­tä ja hy­vis­tä te­ois­ta, Apo­lo­gia XII, 122).

Lu­te­ri­lai­sen pe­rin­nön mu­kai­nen ope­tus Ju­ma­lan sa­nan ar­vo­val­las­ta yli kai­ken muun haas­taa post­mo­der­nil­le ajat­te­lul­le omi­nai­sen re­la­ti­vis­min, joka suh­teel­lis­taa opil­li­set ky­sy­myk­set lä­hem­min mää­rit­te­le­mät­tö­mäl­lä ajat­te­lul­laan rak­kau­des­ta ja tasa-ar­vos­ta. On merk­ke­jä sii­tä, et­tä ajan vir­ta pai­naa kirk­ko­am­me poik­ke­a­maan kirk­ko­jen pe­rin­tees­tä omal­le tiel­leen. Raa­ma­tun ope­tus on kuin ma­jak­ka öi­sel­lä me­rel­lä: se ei pal­jas­ta kaik­kia ka­ri­koi­ta, mut­ta se osoit­taa lai­val­le tur­val­li­sen väy­län ko­ti­sa­ta­maan. Täs­sä on Raa­ma­tun oh­jeel­li­suus ja auk­to­ri­teet­ti.

Kak­si re­gi­ment­tiä

Re­gi­ment­ti­o­pin polt­to­pis­te on kir­kon ja val­ti­on suh­de. Lut­her kä­sit­te­lee tätä suh­det­ta kir­jas­saan Maal­li­ses­ta esi­val­las­ta (1523). Val­tio ja kirk­ko edus­ta­vat Ju­ma­lan kah­ta hal­lin­ta­val­taa, mut­ta vain edus­ta­vat. Ne ovat kuin ruu­miin kak­si kät­tä ole­mat­ta kum­pi­kaan it­se ruu­mis. Val­tio kuu­luu osa­na maa­il­man val­ta­pii­riin. Kirk­ko kuu­luu osa­na Kris­tuk­sen val­ta­pii­riin. Kum­pi­kaan näis­tä ei ole täy­del­li­ses­ti to­teu­tu­nut maan pääl­lä.

Kir­kon ja val­ti­on tu­li­si elää rin­nak­kai­se­los­sa, jos­sa kum­pi­kin hoi­taa oman teh­tä­vän­sä toi­si­aan täy­den­tä­en ja pal­vel­len, oi­ke­an ja va­sem­man kä­den ta­paan. Jos kirk­ko ja val­tio liit­tou­tu­vat kes­ke­nään, on vaa­ra­na toi­sen yli­val­ta. Tu­lok­se­na on joko te­ok­ra­tia tai hal­lit­si­jan val­ta kir­kos­sa. Lut­her ei hy­väk­sy­nyt kir­kon ja val­ti­on eroa. Kun hän hyl­kä­si te­ok­ra­ti­an, hän jät­ti oven au­ki hal­lit­si­jan kir­kol­li­sel­le val­lal­le, vaik­ka se ei täy­sin vas­tan­nut­kaan hä­nen tar­koi­tus­pe­ri­ään. On ar­vel­tu, et­tä re­gi­ment­ti­o­pin vii­meis­te­ly jäi Lut­he­ril­ta kes­ken.

Ny­ky­ään Lut­he­rin re­gi­ment­ti­op­pi tuo­daan po­liit­tis-te­o­lo­gi­sis­sa kes­kus­te­luis­sa mo­nes­ti esil­le ne­ga­tii­vi­ses­sa sä­vys­sä. Väi­te­tään, et­tä tä­män opin ta­kia sak­sa­lai­set kris­ti­tyt ei­vät suh­tau­tu­neet riit­tä­vän kriit­ti­ses­ti kan­sal­lis­so­si­a­lis­miin. Sak­san sil­loi­ses­sa po­liit­ti­ses­sa ti­lan­tees­sa lie­nee to­del­li­suu­des­sa kui­ten­kin käy­nyt niin, et­tä hen­gel­li­nen re­gi­ment­ti syr­jäy­tet­tiin po­liit­ti­sel­la pak­ko­val­lal­la. Seu­rauk­se­na oli vain yk­si re­gi­ment­ti (val­tio), joka mää­rä­si myös kir­kon asi­at. Mi­kä­li kah­den re­gi­men­tin suh­de oli­si toi­mi­nut, se oli­si mah­dol­lis­ta­nut sekä kriit­ti­sen suh­teen et­tä he­del­mäl­li­sen yh­tei­se­lon val­ti­on ja kir­kon vä­lil­lä ja voi­nut muut­taa maa­il­man­his­to­ri­an kul­kua.

Suo­mes­sa on tä­nään ole­mas­sa ajan­koh­tai­nen ti­laus so­vel­taa kah­den re­gi­men­tin op­pia kes­kus­te­lus­sa avi­o­liit­to­lais­ta. Esi­val­lan sää­tä­mä laki on ris­ti­rii­das­sa kirk­ko­lain kans­sa. Kir­kol­la on oma nä­ke­mys avi­o­lii­tos­ta, joka poh­jau­tuu Raa­ma­tun ope­tuk­seen sii­tä, et­tä Ju­ma­la loi alus­sa ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen, mie­hek­si ja nai­sek­si, siu­na­si hei­dät ja aset­ti näin avi­o­lii­ton mie­hen ja nai­sen vä­li­sek­si lii­tok­si. Se pal­ve­lee Ju­ma­lan jat­ku­vaa luo­mis­ta. Sitä vas­taan aset­tuu ho­mo­e­root­ti­nen käyt­täy­ty­mi­nen. Raa­mat­tu kiel­tää sen sel­vin sa­noin ja esi­mer­kein mo­nis­sa koh­dis­sa. Täs­tä syys­tä se on syn­tiä (3. Moos.18:22, Room.1:26–28, Ef.5:11–12, 1. Tess.4:4–5).

Kir­kon oi­keus vih­kiä avi­o­liit­toon mies ja nai­nen on ar­vo­kas pe­rin­ne, joka on so­pu­soin­nus­sa kir­kon pe­rus­teh­tä­vän kans­sa. Mut­ta avi­o­liit­toon vih­ki­mi­sen oi­keus ei ole kir­kon py­hin ja kal­lein aar­re. Mart­ti Lut­he­rin 62. tee­sin mu­kaan ”Kir­kon to­del­li­nen aar­re on Ju­ma­lan kun­ni­an ja ar­mon kaik­kein py­hin evan­ke­liu­mi.” Täs­tä aar­tees­ta kirk­ko ei voi luo­pua.

Tä­män päi­vän haas­te kir­kol­lem­me on sen iden­ti­teet­ti hen­gel­li­sen esi­val­lan edus­ta­ja­na. Her­ram­me sa­noi tä­män asi­an näin: ”Te olet­te maan suo­la.” Mitä vas­taam­me hä­nen ky­sy­myk­seen­sä: ”Mil­lä se saa­daan suo­lai­sek­si, jos se me­net­tää ma­kun­sa?” En­tä mitä pää­tel­miä teem­me hä­nen pro­fe­ti­as­taan: ”Ei se kel­paa mi­hin­kään: se hei­te­tään me­ne­mään, ja ih­mi­set tal­laa­vat sen jal­koi­hin­sa” (Matt. 5:13).

Kuva Raa­ma­tus­ta ja Lut­he­ris­ta

Jää­köön nyt uh­ka­ku­vien ylä­puo­lel­le kuva Mart­ti Lut­he­ris­ta, tai­tei­li­jan kuva, jos­sa Mart­ti-toh­to­ri sei­soo jä­me­räs­ti omil­la ja­loil­laan pu­ris­ta­en lu­jas­ti Raa­mat­tua kai­na­los­saan. Hän pi­tää vä­ke­väs­ti kiin­ni Raa­ma­tus­ta mo­lem­min kä­sin, niin kuin pi­tää se, joka ei tah­do myrs­kyn riis­tä­vän aar­ret­taan. Myrs­kys­sä Lut­her kat­soo luot­ta­vai­ses­ti eteen­päin, tu­le­vai­suu­teen, niin kuin kat­soo se, joka us­koo Ju­ma­laan ja hä­nen sa­naan­sa.

Ar­tik­ke­li on ly­hen­nel­mä Kan­nuk­sen kir­kon 200-vuo­tis­juh­las­sa 1. lo­ka­kuu­ta pi­de­tys­tä esi­tel­mäs­tä.

Teks­ti: Kei­jo Nis­si­lä, Te­o­lo­gi­an toh­to­ri

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 25.10.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Pi­xa­bay

29.2.2020

Jee­sus sa­noo: "Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen. Siel­lä ei koi ei­kä ruos­te tee tu­ho­jaan ei­vät­kä var­kaat mur­tau­du si­sään ja va­ras­ta. Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si." Matt. 6:20-21

Viikon kysymys