Palasin hieman reilun kuukauden mittaiselta työreissulta kotiin. En tiedä kenellä oli suurin ikävä, minulla vai kotiväeltä. Onneksi se ei ole mikään kilpailu. Miten oma sänky voikin tuntua niin hyvältä. Aikaero tosin aiheutti sen, että heräsin aamuyöllä ja huomasin että kotisirkka mokoma oli tullut kuokkavieraiksi ja siritti keittiön kaappien alasokkeloissa. Mokoma siritys otti sen verran hermoon, ettei uni enää tullut ja aikani pyörittyä hain porakoneen, avasin sokkelin ja poistin kuokkavieraan. Loppui se siritys, mutta uni ei enää tullut. Touhutessa tuli herätty lopullisesti.
Toinenkin ongelma oli. Nimittäin uskollinen ajokkini oli hukannut sähköt kökötettyään pihassa käyttämättöminä reissuni ajan. Onneksi vika löytyi ja auto oli taas kunnossa. Sähkövian etsimiseen meni kyllä pari päivää ja isommat lapset hieman hermostuneesti seurasivat urakkaani mitään kuitenkaan ääneen sanomatta. Kyse oli nimittäin heille luvatusta Lapin reissusta. Ilman autoa se ei onnistuisi.
Auto tuli kuntoon ja reissuun lähdettiin. Matkalla pysähdyttiin yöksi velipojan perheessä. Perillä rinkat selkään ja tunturien kainaloon. Kalastelimme illalla lähilampia ja muutaman pienen taimenen saimme.
Illalla tuuli nousi ja teltalla etsittiin ylängöltä mahdollisimman suolainen kolo. Tosin pohjan tasaisuudesta oli tingittävä ja kahta telttaa ei siihen mahtunut, joten sullouduimme yhteen telttaan tiiviisti. Oli ainakin lämmin kylki kyljessä maatessa. Yön satoi ja tuuli riuhtoo telttaa. Onneksi se kesti.
Aamu oli harmaa ja sade senkin jatkui. Kipaisin etsimään kenttää kännykkään ja tutkimaan sääennusteita. Kenttää löytyi ja ennustekin, joka oli umpisurkea: sadetta oli luvassa enemmän ja vähemmän koko viikoksi.
Pidettiin pieni palaveri ja päätettiin palata autolle ja suunnata Norjaan. Näin tehtiin. Koko matkan autolle satoi vettä ja jokainen oli läpimärkä. Siitä huolimatta ei valituksen sanaa lapsien suusta kuulunut. Joukkomme nuorin oli kolmasluokkalainen. Jos ei muuta niin olipa kerrottavaa kavereille tästä reissusta.
Taisi kaikkein suurin koetus olla porukkamme pienimmälle se, että isä ei malttanut keittää retkiruokapastaa täysin pehmeäksi vaan makaronit vielä vähän rapsuivat hampaissa. Siitäkään ei isälle sanottu mitään, mutta isosisko sai asian selville kuulustelemalla, kun vierestä katsoi pikkusiskon taistelua ruuan kanssa. Seuraavalla ruualla keitettiin kypsäksi asti ja lautanen tyhjeni joutuin.
Norjassa suuntasimme autiolle hiekkarannalle. Onneksi sää oli hieman suosiollisempi. Tuulinen mutta pouta. Rannalta löytyi simpukoita, joiden kuoria tytöt keräsivät omiin projekteihinsa. Löytyi meritähtiä ja ravun sakset. Muutama pieni seitikin saatiin saaliiksi.
Saderintama lähestyi jälleen ja päätimme palata Ruotsin puolelle ja tehdä lyhyt vaellus, kun sää näytti olevan suosiollinen noin vuorokauden ajan. Sieltä ylhäältä, tunturien katveesta olevista lammista saatiin sitten kalaa ja kunnollisen kokoisia taimenia. Vaikka kengät olivatkin märät, kalastajat olivat yhtä hymyä ja tyytyväisiä reissuun.
Seuraava ruoka iltasella olikin tukeva ja varsin taimenpainotteinen. Useampi reilun kokoinen taimen syötiin porukalla ruisleivän päällä, mausteena pelkkää suolaa.
Seuraavana aamuna lähdimme sitten kotimatkalle. Matkalla toki pysähdyttiin Candy Worldissa ostamassa tuliaisia kotiin jääneille perheen pienimmille. Ja Ikeassa käytiin syömässä lihapullat muusilla, niillä eväillä jaksoi kotiin asti.
Oma koti kullan kallis. Ei ole parempaa paikkaa päällä maan. Siltä se tällaisen reissuputken jälkeen todellakin tuntuu.
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?